Kolmatta odottavat 2010

marza Me ollaan luultavasti ostamassa Volkkarin 5-paikkasta Tourania. Siihen mahtunee 3 istuinta vierekkäin taakse. Ensin meinattiin tila-autoa, mut alettiin sit etsiä muitakin vaihtiksia, kun alkoi tuntua, et tila-autot on kulutukseltaan melkosia tuhlareita. Pääosin ajo on meillä kuitenkin kauppa- ja kerhoreissuja ym. lyhyitä matkoja.

Lolu Mulle ei ruoka oikeen maistukaan ja mietin jo, ettei ainakaan tarvi pahemmin tottumuksia muuttaa, jos kotitarkkailuun joutuu. Tosi pieniä annoksia pystyn vaan syömään ja vaan muutamia kertoja päivässä. Herkkuja ei oikeen teekään mieli.. Paitsi nyt alko vähän fanipalat himottaa!! :p Onko sulla arvot ollu kotonakin ihan ok? Joudutko koko loppuraskauden piikitteleen?
 
Toinen neuvola takana ja ensimmäisen kerran kuulin Rimpulan sydänäänet masusta :heart:

Sairaslomaa sain tämän viikon, kun tuntuu että tuo väsymys ei meinaa millään helpottaa. Voisin vaan nukkua, eikä saa oikein imuriinkaan tartuttua.
Pientä murhetta aiheuttaa nyt koholla oleva paastosokeri (viitearvojen sisällä oli kuitenkin). Eli se on nyt vaan jaksettava katsoa mitä suuhunsa laittaa, vaikka väsymys onkin kova. Onneksi tuo mies on ammatiltaan kokki, niin osaa loihtia kalasta herkkuja, kun itsellä se ei ole juurikaan hallussa. Rasvat pois ja herkut. Onneksi en koskaan noiden makeiden herkkujen ystävä ole ollut. Pitsaa ja hampurilasia taitaa tulla ikävä, mutta meinasin kuitenkin joskus itselle herkuttelu hetken niillä suoda :D

Ja ennen kaikkea pitää opetella syömään säännöllisesti ja tasaisesti pitkin päivää. Nyt tekemään kauppalistaa miehelle ja hakemaan kuopus päiväkodista.

Miu Mau ja Rimpula 14+6
 
Tervetuloa uusille :flower:

meillä kaks autoa ja epäilen että ei varmaan kumpaankaan mahdu 3 istuinta takapenkille...en oo varman. Toinen on renault megane ja toinen peugeot307..jotta voipi olla että toinen auto vaihdetaan isompaan jossain vaiheessa. Meillä autolla kulkua tulee varsinkin sitten kun vauva syntyy, matkat ei ihan kävely matkoja muuton jälkeen..

rv 7+1 :heart:
 
Meillä on edelleen VW Golf 5-paikkainen. Nelistään on mahduttu kyllä. Pojilla on istuinkorokkeet vielä, ne vie vähän tilaa. En tiedä tarttisko niitä enää käyttääkään kun ikää 7 vuotta jo. Mut kaukaloa ei kyl voisi mahduttaa, kun eteen ei saa air bagin takia laittaa. Keskipaikalla takana meillä on pelkkä lannevyö, niin siihen ei taas oikein voi kiinnitellä mitään.

Ollaan suunniteltu Volvon farmarimallia, olikohan V50 mitä käytiin katsomassakin. 5 paikkaa siinäkin mutta tilavampi ja kunnon keskipaikka takana. Aika harvassa on ne kerrat, että koko perheen olisi pakko olla autossa samaan aikaan, periaatteessa ei autoa siksi tarttis vaihtaa. Vaunuja ei autoon tarvitse mahduttaa, en mä poikienkaan vauva-aikana mihkään kyläpaikkaan vaunuja ottanut mukaan..
 
Pilkkis en ole tarvinut mitään lääkitystä tabl/piikkiä! aina mennyt tarkalla ruokavaliolla ok.
Tässä raskaudessa arvot ollut yllättävän positiivisesti kohillaan :D mutta mä sain siis lainaa neuvolasta mittarin,pitää 2krtvkossa (katsoa koko loppuajan) arvot ruoan jälkeen. Jos lähtee rajuun nousuun ni aika äippäpolille tälläset ohjeet mulle :heart:
 
Elossa ollaan.
En viitsi kommentoida oikein mitään, koko asia on saanut ihan uusia puolia ja minua on uhkattu varoituksella ja vaikka millä. Sosiaalinen media on näköjään todella vaarallinen ja varsinkin facebook. Mulla on siis ollut kavereissa joku, joka on antanut yksityistietoja minusta eteenpäin ja näiden perusteella on epäilty vaikka mistä. Millekään ei ole oikeita perusteita, joten siltä osin meni homma hukkaan :kieh:
Ajojahtia tämä on tai muuta vastaavaa.

Palaan raskauteen liittyviin asioihin kun jaksan. Kaikki voimat ovat menneet taisteluun ja siihen, että olen ihan ihmisraunio.

Autoon voin kommentoida, että meillä on Ford Mondeo ja takana 2 turvaistuinta. Ja kaukalo mahtui vielä joukkoon. Joten ei tarvitse vaihtaa sen takia autoa.


Zeena 18+2
 
Voi ei Zeena, tuo taitaa täyttää jo työpaikkakiusaamisen merkit. Koeta jaksaa ja taistele!

Ella -83: Meillä telakan saa erittäin mainiosti kakspistevöihin kiinni ja naps, kaukalo on turvallisesti kiinnitetty. Tosin kaukaloon laps menee niin vähän aikaa, että ei ehkä sen takia kannata hommata sitä, mutta hetken aikaa kyllä pärjää noinkin.
Minä olen ehdottomasti kaikkia henkilökohtaisia sairasvakuutuksia vastaan, koska en halua, että Suomen yleistä terveydenhoitoa aletaan murentaa. Jos suurimmalla osalla ihmisistä on vakuutus, niin yleinen terveydenhuolto heikkenee väistämättä. Kohta ollaan kuin jenkkilässä, notta jos ei oo vakuutusta tai rahaa, niin et saa hoitoakaan= ei kovin kiva tulevaisuudenkuva. Suomessa on erittäin hyvä yleinen terveydenhuolto, jonka puolesta tulee taistella.
Toisaalta ymmärrän korvakierteistä lasta, jonka helpotus vakuutus on, varsinkin ruuhkaSuomessa. Mutta vakuutusten sijaan pitäis vaatia yleisen hoidon laadun parantamista, niinm ettei vakuutus olis ollenkaan houkutteleva. Täällä korvessa saa lääkäriajan koska vaan ja hoito on hyvä ja herkästi laittavat eteenpäin. :)





 
Zeena, :hug: Tuo facebook taitaa tosiaan olla aika vaarallinen kapistus. Mun lähipiirissä yksi ihminen sai varoituksen töissä siitä hyvästä, että joku "kaveri" oli myös kertonut pomolle vähän omia versioitaan tämän ystäväni naamakirjapäivityksistä. Mun mielestä toi on ihan kammottavaa! Nyt äkkiä siivoamaan kaverilista ja toivottavasti pääset eroon tuosta työnantajasta mahdollisimman pian! :hug:

Wandii, meillä on menty pelkästään julkisella puolella poikien kanssa ja silti vakuutus on ollut kultaakin kalliimpi keskosten kanssa. Vaikka meilläkin maksukatot kunnallisella puolella paukkuu, silti lääkkeet ym. kustantaa todella paljon. Meilläkin julkisella puolella on hoito ollut ihan huippua, koska pääsemme lastenpolin kautta herkästi eteenpäin. Sitten kun yhteys sinne katkeaa, voi oman terveyskeskuksen kanssa asia olla vähän niin ja näin. Toisaalta meillä ei myöskään ole kovin lähellä hyvää yksityistä lastenlääkäriä ja tavalliselle yksityislääkärille meno voi olla ihan yhtä kuin terkkarilääkärikin. :)

Eilinen päivä meni sään takia ihan rötväilyksi, oltiin koko päivä sisällä ja minäkin nukuin poikien kanssa melkein kolmen tunnin päiväunet. :ashamed: Onneksi nyt sateen jälkeen paistaa aurinko!



Epeti 20+2
 
Must tuntuu, et facebookin myötä on toisaalta ihmisten kynnys kirjottaa aika törkeitäkin asioita madaltunut. En tarkoita, että Zeenan tapauksessa olisi näin, mutta mun kavereissa on ollu semmonen, joka kirjotteli päivityksissään mm. työnantajasta ja asiakkaista ihan törkeitä asioita. Hänestä tein ilmoituksen työnantajallekin, kyseessä tosi sekopäinen ihminen, joka ei ymmärrä, että sanoistaan täytyy jokaisen kantaa vastuu. Samassa yhteydessä toki poistin hänet listoiltani, jatkossa saa kirjotella, mitä lystää. Zeenan tapaus kuulostaa ihan erilaiselta, ajojahdilta tosiaan. :( :hug:

Pilkkis 14+1
 
Zeena :hug: ja todella paljon jaksuja "taisteluun"

Wandii Olet hyvin oikeassa noiden vakuutusten suhteen. Meillä on kaikille otettu vakuutus ennen syntymään. Meidän terveyskeskuksessa on hyvin epavakaa tilanne lääkäreiden suhteen, joten aina kun mahdollista käytämme yksityistä, vaikka se onkin toisella paikkakunnalla. Esikoisella oli korvakierre, joilloin vakuutuksesta oli todella hyötyä, mutta muuten ei juurikaan ole niitä tarvinnut. Jotenkin ei vaan niitä lopettakkaan uskalla. Masuvauvalle on myös otettu.

Meillä on esikoinen kuumessa. En muista milloin olisi viimeksi ollut. Norovirus oli talvella, mutta kuumetta ei varmaan yli vuoteen. Tylsää kökkiä sisällä koko päivä, kun ulkona kaunis auringonpaiste.

Eilen pääsin käymään kirppiksellä. Löysin tosi paljon lähes uusia poikavauvan bodeja, potkareita ja yökkäreitä 1-1½?/kpl. Yhdestä nettikaupasta tuli myös vaatetta eilen. Siellä oli talvivaateale ja kaikki 50-80? alessa. Nyt alkaa uhkaavasti tuota vaatetta kertymään :) .
-Poni 21+1
 
Moikka!

Halauksia ja jaksamista Zeenalle! Tuommoinen ajojahti on kyllä ikävää, mutta yllättävän yleistä. Meidänkin työpaikalla on muutamia ihmisiä potkittu pihalle ihan vaan siitä syystä ettei niistä tykätä. Ja potkujen syyt kyllä löydetään jostain, ettei lakia rikota.

Vakuutuksista olette jutelleet. Mä ymmärrän kyllä Wandiinkin näkemyksen, ja tottahan tuo onkin että meno menee jenkkityyliseksi pian, ja hoitoa ei saa ellei vakuutusta ole. Meille itseasiassa tuli tuossa syksyllä kokemustakin asiasta, kun kakkosen aukiletta tutkittiin sen liian nopean umpeutumisen johdosta. Vakuutusta kysyttiin parikin kertaa ja se sai meidän kummastelemaan olisko hoitoa saanut ellei vakuutusta olut. Kyse ei kuitenkaan ollut akuutista tilanteesta aukile-asiassa vaan asialle haluttiin vaan saada varmistus. Kaikki oli lopulta ok. Ja kyllä me aioitaan ottaa tällä masuvauvallekin vakuutus, jotenkin ei vaan uskalla olla ottamatta. :D

Facebookissa mulla on pomokin kaverina, eikä mulla tulis ikinä mieleenkään kirjoitella siellä mitään semmosia kommentteja missä haukkuisin työnantajaa tai pomoa, tai muuten "tekisin" itseäni tyhmäks. Muutenkin olen aika varovainen kyseisen median kanssa ja tästä raskaudestakin pelkäsin että koska joku onnittelee mua facebookin kautta, koska pomo ei vielä tiennyt asiasta. Mutta muuten mun mielestä fb on kyllä oiva väline yhteydenpitoon varsinkin sellaisten ihmisten kanssa joiden kans ei välttämättä muuten olisi kauheasti tekemisissä.

Omaa napaa , neuvolassa oltiin eilen ja kaikki on ok. =) Sydänäänet saatiin kuuluviin pienen etsimisen jälkeen ja syke oli hyvä. Hemoglobiini oli laskenut 110, kun viimeksi se oli 135. Sain kehotuksen alkaa syömään rautaa yhden tabletin päivässä. Liikkeiden vähyydestä kyselin ja terkka sanoi ettei vielä olisi huolissaan, kun liikeitä kuitenkin tuntuu. Ja mua helpotti että sain kuulla sydänäänet. Mutta mulla on myös ollut pari kertaa mahan kouristuksia ja jos niitä vielä tulee niin sitten pitää soittaa terkalle ja otetaan tulehdusarvot. Muutoin seuraavan neuvola on kuukauden päästä ja sitä ennen vielä ultra, muutaman viikon päästä.

marza ja sintti rv 18+5
 
Juuh, nuo keksityt jutut facebookista ja päivityksistä on huvittavia. Mullekin yritettiin syöttää niitä, mutta sehän on selvä ettei tuollaisilla väitteillä ole mitään arvoa.
Ja sitäen voi ymmärtää, mitä iloa joku työkaveri saa tällaisesta valehtelusta ja selkään puukottamisesta. Siis ihan älytöntä. Mutta niin naisille sopivaa toimintaa.
Mut se kannattaa muistaa, ettei nuo toisten kertomat jutut ole laillisia keinoja hankkia kenellekään varoitusta tai potkuja.
Mun osalta vien asian vielä eteenpäin ja tutkitaan, onko nyt tämän jutun levittäjäja esimies syyllistyneet lain rikkomiseen.
Minä en mitään törkeyksiä ole edes kirjoittanut. Vaan tyyliin " onneksi äitiyslomaan on enää lyhyt aika" Ja tämä on ajateltu tarkoittavan, että olen koko kesän sairaslomalla turhaan :LOL:
Siis ihan järjettömiä johtopäätöksiä...

Sen lisäksi tänään selvisi lisää valheita mitä on kerrottu, nimenomaan esimiesten taholta. Eli kyllä tää on ihan henkilökohtaista ja ajojahtia.
Onneksi oon sentään raskaana niin eivät pysty irtisanomaan :kieh: Saan kaikki etuisuudet vielä ja sitten kun aika on joskus kypsä saan ihan itte lähteä menemään.

Zeena 18+3
 
Peesaan Epetiä, Hyvä Zeena, nyt alkaa olla spiritiä tuossa hommassa! Älä anna idiooteille periksi, johan tuossa jo on tyhmyyden määrä siellä päässä jo paljastunut.

Tuosta facebook-jutusta. Itsellä on aika tiukka seula, mitä päästän läpi, mutta kyllä sanon, jos väsyttää tai on kiire töissä, mutta en sen enempää. Hesarissa oli tässä hyvä ohje: laita feissariin se, minkä voisit laittaa postikorttiin. Ja olen kyllä karsinut ystäviäkin sillä perusteella, että en tunne tarpeeksi hyvin ihmistä.

Kaksplussassa olen pari kertaa törmännyt tilanteisiin, että tyypit on selvästi avautuneet liikaa joko feissarissa tai palstalla ja joutuneet siitä vaikeuksiin, tai jopa paljastaneet monille palstalaisille oman henkilöllisyytensä ottamalla heidän facebook-kavereiksi. Ymmärrän, että voi löytyä ystäviä täältä, joitten kanssa synkkaa, mutta en silti koskaan ikinä paljastaisi henkilöllisyyttäni kenellekään, jota en ole tavannut tai en tule tapaamaan henkilökohtaisesti. Oikein puistattaa, miten ihmiset on varomattomia netissä.

Mullakin on muuten kaksi yötä neuvolaan ja Hyväsetti, sain taas toisenlaista tietoa. Toinen ystäväni oli lukenut melko vasta jommasta kummasta maakuntalehdestä, että mitään yhtenäistä politiikkaa sukupuolen sanomiselle ei ole olemassa LKS:ssä, että se riippuu aivan tutkimuksen tekijästä, haluaako hän sanoa. Notta kannattaa siis kysyä, jos haluaa tietää. Oisko käynyt niin, että toiselle kaverilleni ultran tehnyt halusi jotenkin tukea sille, ettei kerro sukupuolta, vaikka näkisikin sen ja oli sitten lipsahtanut pieni valhe...

Ja nyt kun katsoin, niin tuossa ohjelappusessa lukee, että isä/tukihenkilö on tervetullut. Lapsista ei puhuta mitään. Tosin, jos sinne ei saa mennä, niin jäävät sitten odottelemaan ulkopuolelle...

 
Mulle oli eilen soitettu ä-polilta ja jätetty soittopyyntö, kun en ollut puhelimen äärellä. Nyt tietysti laukkaa mielikuvitus tuhatta ja sataa, että jokin on ihan saletisti pielessä ja se kätilön pirulainen ei vaan meille sanonut mitään. :headwall: :ashamed: Heräsin aamuyöstä viiden aikaan asiaa pohtimaan enkä saanut sen jälkeen unta. No, kohtahan tuonne voi jo soittaa ja kysellä, että mikä on homman nimi.
Kaiken lisäksi ihmettelin, kun soitto oli tullut niin ihme numerosta (09-alkuinen, kun Hyvinkään sairaala 019-alkuinen). Katsoin HUS:n sivuilta ja ainoat ko. alkuiset numerot on Kellokosken sairaalassa. Nyt se sitten viimein tapahtuu, valkotakkiset tulee ja vie. :LOL:


Epeti 20+3
 
:wave: mahtuko joukkoon kirjavaan?
Täällä yllätykseksemme odottelemme pikkukolmosta :heart: no sinänsä tämä mahdollisuus ollu tiedossa, mutta että tärppäs näinki pian on täys yllätys :saint:
Meillä siis pikkupirpanat tyttö 3/08 ja tyttö 12/09 ja nyt ois la (menkkojen mukaan) 23.12 :heart:
Aika epäuskoisilla fiilingeillä menty tähän asti. Imetän vielä tuota meidän reilu 4kk ikäistä ja toivoisin että voisin vielä hetken imettää, jos vain maito riittää ja omavointi sen sallii (sekä tyttö tissiä huolii). Oon alkanu sen verran opettaa pullolle, että annan iltasin n.100ml pullosta velliä. Tietää et on jokin takaportti jos neiti yhtäkkiä ilmottaa ettei tissi kelpaa.

Niin synnäri on OAS ja ikää tullee mittariin piakkoin 30v. Sen verran kävin tuota etusivun lisaa lukemassa, että mukavasti on loppuvuodenki odottajia ja ihana ku on muitaki keillä on pienet ikäerot lapsilla :D


 
Huomenta!

Meillä taas tyttö herätti jo puol seiskan aikaan vaikka meni nukkumaan vasta kympin jälkeen. :eek: Onneks sentään ulkona on ihana ilma. B)

Epeti, mun uteliaisuus heräsi tuon puhelun suhteen. :D Minäkö utelias? :LOL: Tuuthan kertomaan oliko kaikki hyvin vai tuliko valkotakkiset hakemaan. :D

Meillä lapset söi toissapäivänä viinirypäleitä pöydän ääressä ja nyt vasta huomasin että niitä oli pöydän alla vaikka kuinka monta. Ja arvatkaa vaan onko meillä nyt pikkukärpäsiä keittiö täynnä... :kieh: Yök! Pitäis aina muistaa siivota pöydän alta kun lapset on syöneet.

marza ja sintti rv 18+6
 
Huomenta!

Täällä taas ihana aamu esikoisen uhman kanssa kärvistellen. :headwall: Argh, kamalia raivokohtauksia pojalla. :( Kohta lähetään pihalle purkamaan virtaa.

Zeenalla tosiaan hyvä asenne, go get them! :)

Mä kirjottelen yleensä facebookiin aika turhanpäiväsiä asioita, en mitään turhan henkilökohtaista. Lapsista tai raskauksista en siellä kirjota, enkä julkase lasten kuvia. Just syksyllä poistin 2/3 kavereista, siis ihmisiä, joiden kanssa en ollut tekemisissä, joiden asiat ei mua kiinnosta ja joiden en halua mun asioitakaan tietävän. Jäljellä olevien kanssa tulee pidettyä enemmän yhteyttä ja must silleen fb on parhaimmillaan. Täältä kaksplussasta mulla on siellä kaks kaveria, joiden kanssa on kerhoiltu täällä jo lähemmäs kolmea vuotta. Toista olenkin jo tavannut ja toistakin toivottavasti kesän aikana pääsis moikkaamaan. Kiva on ollut pitää yhteyttä, mut en sen herkemmin kyl jakelis täällä tietojani. Muutenkin ehkä kerhoilisin mieluummin ku kirjottelisin täällä julkisella puolella.

Pilkkis 14+2
 
Tervetuloa anve :)

Meillä on esikoinen edelleen kuumeessa, joten sisällä kökitään. Ulkona olisi ihana auringonpaiste. Onneksi mummo lupasi tulla iltapäivällä pienemmän kanssa ulkoileen. Pitäsi alkaa askarteleen mummoille äiteinpäivä kortteja. Ompahan jotain tekemistä. Toivottavasti esikoinen paranee pian, eikä pikkuinen sairastu, kun meillä on tallilla lauantaina kilpailut. Siellä on keppihevosluokka myös, jossa tytöt mukana.

Oma vointi ollut sangen tasainen nyt, kun täällä sisällä vain kökkii. Nyt olisi kyllä pakko imuroida, kun mies oli unohtanut eilen. Siitä tulee jostain syystä lonkat ihan huisin kipeäksi.
-Poni 21+2
 
Joo, syy puheluun oli niinkin hurja, että keskiviikon lääkäriaika aikaistettiin maanantaille. :whistle: Mutta puhelinnumeron mysteeri ei selvinnyt, joten voi olla, että sieltä tohtorin vastaanotolta lähdenkin piipaa-autolla pehmustettuun koppiin. :D

m a r z a, ei sentään ollut ehtineet rusinoiksi muuttua. :LOL: (Huomaa jotenkin, että yöunet jäi vähiin, on vähän hysteerinen olo...)

anvelle tervetulotoivotukset joukkoon mukaan! :wave: Kiva minustakin saada mukaan muitakin, joilla pieni ikäero lapsilla. Meille tulee kaksosten ja tämän kolmosen välille vähän reilu vuosi. ;)

Rapu, JM on poistunut pinosta. :/

Ponin isoimmalle pikaista paranemista ja toivottavasti muut säästytte taudilta.
 

Yhteistyössä