Kolmatta kuumeilevien TALVI 2012-2013

Hei!

Mukavia välipäiviä ja uuden vuoden odotusta kaikille! Toivottavasti kaikkien joulu meni hyvin. Meillä meni oikein kivasti ja nyt on vähän haikeaa, kun se on jo ohi. Olen oikea joulun lapsi.

Minä myös mietin joka kuukausi, että milloin se LA olisi jos tärppäisi. Käyn sen ihan laskureista katsomassa... nytkin olen niin tehnyt, vaikka tämä kierto menikin onneksi melko stressittömästi. Ensimmäinen piinaviikkokin meni joulun ansiosta ihan hujauksessa, koko raskaustouhua edes miettimättä. Nyt olisi vielä viikko piinailua jäljellä, eli dpo7 menossa. Petipuuhiin ei sairastelujen vuoksi päästy kuin kerran 2pv ennen ovista (tikuilla sain selkeän plussan pupuilua seuraavana päivänä) ja sen jälkeen ei ollenkaan, joten kovin todennäköistähän se ei ole, että simpat ois jaksaneet sinnitellä. Mutta pieni toive elää kuitenkin, koska elokuussa raskauduin just 2pv ennen ovista tapahtuneesta pupuilusta. Mutta se siis meni kesken. Ja meillä on todettu, että 3pv ennen ovista ei enää riitä, joten ei se varmaa ole aina tämäkään. Kuten kaikki tiedämme, se on aikamoista tähtitiedettä tuo raskautuminen :) Kertokaa toki, jos teistä joku on raskautunut varmasti 2-3pv ennen ovista tapahtuneesta yhdynnästä, niin saisin lisää toivonkipinää tulevaan viikkoon.
Tissithän mulla eilen alkoi vähän kipeytyä ja alavatsaa on nippaillut tämän tästä. Mutta toi tissikipu taitaa olla uusi joka kierron oire, eli sitä en enää liitä tässä vaiheessa alkaneeseen raskauteen. Samoin alavatsa mulla tuntuu oireilevan myös joka kierrossa, joten eipä kannata senkään puolesta mitään ihmeitä toivoa.

Onnea uusista plussista! Oikein kovia plussatuulia koko meidän ketjulle! +++
 
Olen vähän pyörinyt tässä vaan taustalla jokusen viikon, kun mulla edelleen se keskenmeno tuo väriä elämään.. Olen ravannut verikokeissa ja edelleen on raskaushormonit koholla, vaikka neljä viikkoa on jo km:n lääkkeellisestä käynnistyksestä. Huomenna sitten lääkäri soittelee ja kertoo, miten edetään. Vieläkö tässä kaavintaan mennään... Äh, kun haluaisin vaan päästä taas yrittämään, mutta kaikki vaan menee pieleen! Sori tää vuodatus!

Ja hirmuisesti onnea plussanneille!!!
 
Hemu2 Mulla oli ennen toista lasta 2 keskenmenoa joista toisesta oli vuotoa 6 viikkoa ja ravasin mittauksis, lopult sit onneks kuitenkin lähti laskuun itsestään :) Toivotaan et sullakin ja pääset pian uuteen yritykseen :heart:

Kiitos kaikille viel onnitteluista :) viivat on jo niin vahvat mitä voi edes olla + oireita palelusta etomiseen (toivotaan etten kaksosia odota :D) ja viikkoja vasta se 4+2 :) odottelen syyskuisten pinoa kun siihen elo-syyskuun taitteeseen osuu la.

Ihan hurjasti plussatuulia tänne pinoon vielä :heart:
 
APUAAPUAAPUA!! Mä sain HAAMUN Tein äsken pregchekin liuskatestin 2h pidättelyn jälkeen ja siihen piirtyi HAAMU! Jaiks! Yritin saada sen kuvaan, yritän vielä jos vaan saisin sen tänne teille laitettua. Meidän Kamera ei suostu yhteistyöhön mun kanssa, mutta tuo on sellanen haamu että näkee kyllä ilman tihrustamista! Pakko aamulla kokeilla tuo toinen liuska jos olis vahvistunu! :)

Muoks!


Aijaa.com - 11493543


Aijaa.com - kp28/28-32
 
Viimeksi muokattu:
Onnitteluita plussanneille! Sekä tervetuloa uudet kuumeilijat...
Minä taidan kohta olla noita pisimpään tässä ryhmässä olleita. :) Itsellä kirjoittelu on jotenkin nyt jäänyt vähemmälle. Jatkuvasti uuteen kiertoon joutuminen jotenkin vain laskee tuota vauvakuume innostusta. Vauva olisi tervetullut, mutta jotenkin tuo jatkuva pettyminen siä vain verottaa.

Suan toivottavasti haamusi nyt vain vahvistuu. Me ollaan suht. samoilla KP:llä. Minulla on nyt menossa KP26. :) Saas nähdä koska sitä itse uskaltaa alkaa testailemaan.
Raskausoireitakin tuntuu taas olevan. Tänään aamulla tuli jokin ihmeen huono-olo kohtaus. Oksu se sitten lopulta tuli. Sen jälkeen olo ollut ok. Repäisykipua tullut useamman kerran. Olispa tämä nyt sitä mitä niin paljon toivon...
 
Onnea Suan:heart:

Oma napa: tässä raskaudessa ollut alusta asti pientä tuhruttelua (toisin kuin edellisissä). Huoli on kova, vaikka tiedän että pienen pieni tuhruttelu voi olla ihan normaalia. Ei auta kuin vielä hiukan odottaa varhaisraskauden ultraan, nyt n. rv 5+3

Tuhruttelu on ollut hyvin, hyvin vähäistä. Silti kova stressi asiasta =( Minulla ei ole koskaan ollut keskenmenoja ja ehkäpä sekin vielä lisää huolta =(

Tsemppiä piinaililjoille!
 
Tänään testattu aavistuksen tummempi haamu aamupissasta. Olisin tummempaa toivonut, mutta ainakin eiliseen nähden paljon muutosta ja punaväriä enemmän :) <3 Nyt tosin jännäillään, dpo tänään 13, joten eihän sitä tiedä vaikka menkat vielä alkaisikin. Jotenkin on niin oireeton olo, että on vaikea uskoa olevansa raskaana. Toivon tietysti että olisin! :) Katsotaan :)

Tsemppiä tosiaan muillekin piinailijoille! :)
 
suan: Paljon onnea plussasta :heart:

Täällä jatkuu vasemmalta mahan nipistely ja liman tuleminen. Kp 26/29-31 menossa.. On ainakin enemmän pupuitu kuin viime kierrossa joten toivo ehkä hiukan korkeammalla kuin viimeksi. Mutta viimeksi myös nipisteli mahaa mutta en sitten ollutkaan raskaana :( Toivotaan että nyt oon. =)

casper 77: Toivotaan että kaikki kunnossa :heart:
 
Casper77 Toivotaan et harmitonta :heart: Mullakin tuli ihan pientä tihkuttelua päivää ennen ku menkat ois pitän alkaa ja sit pari kertaa pyyhkies, luulin jo et se on siinä mut kyl näyttäis kaikki olevan hyvin :)

Onnea suan :heart:

Sanna-M Toivotaan plussaa :)

aliilalle Myös plussatoiveita :heart:

Ja muillekkin taas toivotaan hyvää kiertoa :)
 
Onnea Astre ja suan! :heart:

Täällä joulu vietetty ja arkeen palattu. Alkaa viime kierron pettymys olla nielty ja uutta ovista jo odotellaan! :D Just muistin et esikoista kun tehtiin vuoden verran, niin juurikin tärppikierrolla olin ekaa kertaa juonu greippimehua. Pakko käydä tänään ostamassa, ei kai siitä haittaakaan ole =) ja haettava myös jotain monivitamiineja joissa foolihappoa.

Minä myös laskeskelen mahdollista laskettua aikaa, laskureista katon millä viikolla olis eka ultra jne... :ashamed: nyt menis la syyskuun lopulle.... :snotty:

Nyt lähettävä valmistautuu töihin, sit saakin lomailla ens keskiviikkoon asti muksujen kanssa kotona :heart: :)mad: |O :kieh: :LOL: )
 
Lauantai 29.12.2012





Mukana kuumeilemassa:

Nimimerkki......kiertopäivät..........yrityskerta.....ikä.........lapset


angelbird........kp 43/32-33..........yk 3............27.........12/06, 4/09
härkäneito......kp 40/33-34..........yk 3............24..........-08, -09

Ole luonani aina.kp 30/28............yk 2............24..........01/09, 06/11
Suan............ kp 30/28-32...........yk 1............24..........-08,-09

Aliila.............kp 28/28-54...........yk 6............30..........-07,-09
Sanna-M........kp 27/29-31...........yk 2............27..........12/07, 1/10
hemu2..........kp 27/?..................yk 2............32..........07/07, 01/09
ViiruP...........kp 23/29-30...........yk 4............24...........11/08, 10/11
suhveli..........kp 22/27-30...........yk 4............28...........9/08, 11/10


Toive Pikkukolmoselle.kp 17/29-30.yk2............?............. -05, -11
dita..............kp 15/29................yk 4............30...........-07, -09
mammu991...kp 11/?....................yk 7............21........... -09, -10

Tintti83........kp 10/33..................yk 6............29............9/09, 3/11
NuVe...........kp 9/28-30..............yk 2............27............ -07, -09
EiKahtaIlman3.kp 8/25-30............yk 2............30............ -08, -11
Tytymamma..kp 6/26-30..............yk 6............23............10/09, 3/11

Mamimamimami.kp -/-.................yk 1............29............ -05, -07
keksipurkki....kp -/25-26..............yk 16..........25............9/08, 11/10

TAUSTAILIJAT:
Jenny90.......kp -/-......................yk -............?..............
Kettula.......................................................27............. -08, -10




Plussannneet:
lokakuu
Pupurtti......yk 2
Alabama.....yk 1
Tillukas.......yk 5
amylee........yk 1
marraskuu
Äitikissa......yk 8
Terp...........yk 2
Äidin onni...yk 2
Toive3........yk 1
Kemai.........yk 3
Väpä08.......yk 1
joulukuu
liiisu............yk 5
Buster84......yk 1
Jennamaria..yk 1
Casper77.....yk1
Astre............yk 2



Päivitykset mielellään näkyvällä värillä. Kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
ON: Täällä oviksesta ehken 6pvä, rinnat hellänä ja kaaheen kylmä. Ovis tikutettu tähän kiertoon ja plussat saatu. Nyt on vähän parempi fiilis kun aijemmin, ei oo tarvinnu ressata kun tiesi millon ovis oli. Oon ruennu kypsyttelemään ajatusta jos ei plussaa meille tule niin sille ei voi mitään. Jos meidät on tarkotettu nelihenkiseksi perheeksi. Mutta katotaan nyt miten pitkään yrittämällä yritetään kolmatta lasta. :)
 
Sitä kai jokainen käy välillä läpi ajatuksia siitä, että entä jos plussaa ei tulekaan. Myös mä olen sitä asiaa miettiny. Ja oon miettiny myös sitä, että entä jos plussan jälkeen kerta toisensa jälkeen tulisikin keskenmeno. Toisaalta vauvan kaipuu on suuri, tuntuu, että yksi lapsi tekisi meidän perheen kokonaiseksi. Mutta toisaalta tuntuu, että meidän perhe on yhtä suuri ja arvokas näinkin. Eli vaikka koskaan kolmatta lasta ei tulisikaan, olen todella onnellinen kahdesta lapsestamme. Toki toivon, että saadaan se kolmaskin, se tuntuu niin oikealta. :)

Ja mun kaveripiirissäni tällä hetkellä yksi kärsii lapsettomuudesta, ovat tosi pitkään jo yrittäneet ensimmäistään ja toinen tuttuni kärsii lapsettomuudesta juurikin kolmannen kohdalla, kaksi lasta heilläkin ennestään. Jotenkin niitä tarinoita ja kokemuksia kuunnellessa on oppinut tietynlaista viisautta ja "kypsyyttä" sen suhteen, että ei sinisilmäisesti usko että lapsia noin vain tulee. Ja onhan se oikeasti todella mikrotiedettä (tai mitä termiä siitä nyt käyttäisi), että yleensäkin maailmaan lapsia syntyy. Olen enemmän ihmeissäni siitä, että raskaus onnistuu kuin siitä että joku ei lasta saa. On vaan niin "hullua", kun oikeasti alkaa tarkemmin ajattelemaan miten tarkkaa hommaa se on, että ne kaksi viivaa siihen tikkuun napsahtaa ja että vauva maailmaan saadaan. :)

Tulipahan taas vuodatus :D

Mä olen ravannut tuolla vessassa pitkin päivää katsomassa testejä.. Nythän ne ovat kuivia, mutta on niissä selkeä väriero eilisillan ja tän aamuisen testin välillä. Nyt mua oikeasti jännittää, alkaako menkat vai ei. Monestihan menkat voi tulla, raskaus on meinannut alkaa, mutta on sitten jäänyt jatkumatta. Se on tässä aikaisin testailussa se huono puoli, kun menkat voi kuitenkin tulla. Mä vaan niin toivon ja rukoilen, että saisin vahvistusta viivalleni ja täti pysyisi hyyyyyyyyvin kaukana :)

Kiitos onnitteluista kaikille, katsotaan nyt vielä ens viikko ainakin, jos tätiä ei näy ja testit vahvistuu, niin sit on varmaan pakko uskaltaa luottaa tulokseen.. Mutta vielä olen todella epävarma...

suan
 
Suan alustavat onnittelut myös täältä suunnalta! Kyllä nuo aikas hyviltä viivoilta näytti, ite oon kummastakin tytöstä saanut just tommoset enkä tainnu enempää uusintatestejä tehä=)

Täällä eletään ovisaikoja. "Talletuksia" on tehty varalta useamman päivän ajan, mutta tuntuu että varsinainen ovis ois vasta tänää, kp15, ihan niin kuin on ollut nyt tässä useampi kierto. Yleensä tunnen selvästi kivuista kummalta puolelta munasolu irtoaa, mutta tämä ja viimekierto on ollut siitä erilainen että jomottelua on koko alavatsalla enkä pysty paikantamaan kumpi puoli enemmän... Toisaalta ihan hyvä että ei niitä selviä kipuja oo tuolla tukospuolella, se nimittäin laskee kaikki odotukset ja toiveet pohjalukemiin. Mutta ei tässä nytkään kovin isolla lipulla viitti liputella: / Ainut hyvä puoli tässä kyllä on se että kierrot on nyt säännölliset, ovis kp15 ja menkat kp29.

Tänään oon ollu raksalla miestä auttelemassa ja kävin tilaamassa taloon parketit valmiiksi. Eilen ostettiin koko taloon tulevat kaapit, joten hommat etenee onneksi sillä suunnalla=) Myös laatat on jo melkeen valittu ja takkaa vois käydä kattoon huomenna tai maanantaina. Aattelin alkusyksystä että miten ihmeessä selviän näistä kaikista valinnoista tän arkirumban pyörityksen lisäksi, mutta nyt näyttää jo siltä että kaikki olennaiset on jo melkeinpä valittu ja osa jo tilattukkin:D

Mutta mukavaa perjantai-iltaa kaikille!!!:flower:
 
Kiitos kovasti kaikille onnitteluista :) :heart: En kyllä edelleenkään tunne oloani raskatuneeksi... :D Ei mitään oireita. Tai no, tänä aamuna oli rinnat kipeämmät kuin normaalisti, mutta ei vieläkään mitenkään erityisen kipeät. Olisi helpottavampaa jos olisi oireita niin voisi uskoa testin tulostakin. Vielä tässä jännäillään, pitääkö tulos paikkansa... :) Sain samanlaisen kuopuksestakin ensin, sitten tein parin päivän päästä apteekin oman testin ja siihen piirtyikin kovin nätti punainen viiva. :) Mutta nyt maltan mieleni testailujen suhteen :)
 
Tänään uskalsin sitten viimein kp40 tehdä apteekin raskaustestin. Ja siihen tuli heti kaksi viivaa. Testiviiva oli kontrollia tummempi. Mä oon ihan puulla päähän lyöty.

Oireina ollu viikon verran huonoa oloa jos ei syö tarpeeksi usein, rintoja särkee ja masua nippaillut. Ei mun mielestä erota menkkaoireista. Nyt täytyy vaan toivoa, että kaikki menis hyvin.

Paljon plussatuulia tänne. Mut voi siirtää plussanneisiin. Tullaan sit takaisin jos huonosti käy.
 
tervehdys kaikille. yritän pysyä pois täältä niin tuo kuumeilukin jos vähän helpottaisi, ja multa saa nuo kiertopäivät ottaa pois edellinen kierto oli 40 päivää ni lopetan laskemisen kunnes taas sit yritys alkaa jos alkaa.. polille tuli kutsu jatkotutkimuksiin ja toivon että kaikki menee hyvin ja saa yrityksen uudestaan aloittaa mahdollisimman pian. selkeästi munasarjassa ollut kipuilua mut mulla ohjeistettiin et jos tulee kovat kivut ni sit lääkäriin. toiveet on korkeella mut sit taas se toinen ääripää kummittelee.. voihan se syöpäkin olla, harvinaista tän ikäisellä mut ei kuitenkaan mahdotonta.. :'(
 
Täällä saatu haamuplussa first signal testillä. Ihan värillinen viiva siihen tuli, mutta onko teillä tietoa että näyttääkö tuo testi vääriä plussia joissa on myös väriä mukana..? kp tänään 27/29-31 .. Vielä en liikaa uskalla iloita.. =)
 

Yhteistyössä