*Kolmatta kaipaavien SYYSKUU*

Voi Santtu :'( Olen niiiiiiin pahoillani teidän puolesta. :hug: Tottakai voit laittaa yksäriä! Vertaistuki oli minullekin tärkein apu surun pahimpina hetkinä.

Rankkaa tulee olemaan vielä pitkään. Se suru on vain elettävä läpi. Ei siihen oikein mikään auta. Aika helpottaa hieman, mutta tosiaan niinkuin sanoit, enkelilapsi on aina osa perhettä. Lapsillekin on itsestään selvää, että heillä on pieni enkeliveli. Ulkopuolisille asia ei ole ihan yhtä selkeää. Kannattaa varautua henkisesti tylyihin kommentteihin. Eivät he välttämättä sitä tarkoita, mutta siinä surun keskellä itse kokee vähättelevät kommentit erittäin loukkaavina.

Mielettömästi voimia koko perheelle! Antakaa surulle aikaa ja koittakaa ymmärtää toisianne, jos surette eri tavoin. Toisistanne saatte kuitenkin sitä voimaa millä jaksaa elämää eteenpäin. Lämmin halaus :hug:

 

Daniella: :'( Voi surkeus! :hug: Voimia Sinullekin!

Elämä on todellakin epäreilua aina välillä. Nämä menetykset ovat niitä pahimpia, kun elämän ihme viedään yhtäkkiä pois.

Sekavista tunteista olette jutelleet. Meillä ei sellaisia ole johtuen varmaan isommista lapsista (ei ole rankkoja yövalvomisia tms.) ja menetyksestämme. Kaipaamme niin kovasti yhteistä lasta (ja mies tietysti ensimmäistä elävänä syliin). Epäilyksen häivääkään ei ole kummallakaan. Voi kumpa jo vihdoin meitäkin onnistaisi!

 

Kiitos Barbamama!
Jossain vaiheessa varmasti tulet yskäriä saamaan! Missä vaiheessa se on, on vaikea sanoa.
Sanottiinko teille muuten kuinka kauan täytyy odottaa ennen seuraavaa yritystä? Itse sitä lääkäriltä kysyin enkä selvää vastausta saanut. Jossain vaiheessa kun on aikomus yrittää uudestaan, mutta milloin, se riippuu ihan surusta ja sen laadusta.

 

Santtu: Laitoin sulle yksärinä meidän kokemuksen tiivistelmänä. Toivottavasti siitä on jotain apua. Meille lääkäri suositteli puolen vuoden odotusta sekä fyysisen että henkisen puolen vuoksi. Ainakin yhdet normaalit kuukautiset käski odottaa. Sen verran juuri kestettiin... 2kk päästä synnytyksestä aloitettiin täysillä uusi yritys. Siitä on kohta jo vuosi eli eipä meillä kiirettä olisi oikeasti ollut...

 

Vähän tyhmältä tuntuu tällaiseen väliin puhua vain toisten kokemuksista, mutta en malta olla vielä sanomatta, että tämä aiemmin mainitsemani äiti synnytti toisen lapsensa suunnilleen vuoden kuluttua esikoisen menetyksestä.

Näitä suru-uutisia ja toisten palavampia vauvahaaveita lukiesssa tulee jälleen myös mieleen "ansaitsemmeko" edes kolmatta. (Kun ne tunteet tosiaan ovat välillä ristiriitaisia.) Jo esikoisen aikaan koin välillä valtavaa syyllisyyttä siitä että olin tullut vahingossa raskaaksi, kun lähipiirissäkin on ollut lapsettomuutta. Eräskin tuttavapariskunta luopui ehkäisystä jo muutama kuukausi ennen oman vahinkomme sattumista. Heillä ei ole vielä sitä ensimmäistäkään lasta, ja itse toivon kolmatta. :ashamed:

Vaikka ei omaa elämäänsä tietenkään pidä toisten takia jättää elämättä. Äitini sai aikoinaan toisesta raskaudesta kertoessaan haukut omalta äidiltään. Kommentointi oli tyyliin: "Miten kehtaat tehdä jo toisen kun siskollasi ei ole yhtäkään." Täti lopulta jäi kokonaan lapsettomaksi.

Kaikenlaista sitä tulee pohdittua. Anteeksi jos menevät jutut sekavaksi tai tuntuvat jollain tapaa loukkaavilta. Paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia ovat joka tapauksessa teidän kaikkien kokemukset herättäneet... :|

 

Ai niin, kun tuosta greippimehusta on ollut puhetta aina silloin tällöin... Huomasin tänään Apteekin hyllyltä-lehdessä sivulla 59 pienen jutun aiheesta. Greippikuuri ei tosiaan sovi yhteen ihan kaikkien lääkitysten kanssa.

Apteekin hyllyltä

 

Liljan Kukka: Tottakai te ansaitsette kolmannenkin lapsen!!! Älä nyt ihmeessä sitä epäile. Ne epäilyksen tunteet kolmannesta lapsesta on ihan normaaleja tuossa elämänvaiheessa. En tarkoittanut ollenkaan vähätellä teidän vauvakuumeilua. Anteeksi, jos viestistäni sai sen kuvan. Sehän täällä on juuri se rikkaus, että olemme niin erilaisissa tilanteissa vaikka kaikki sitä kolmatta (tai neljättä) toivomme.

Meillä on tosiaan arki jo niin "helppoa" noiden isojen kanssa, ettei ihan samanlaisia ajatuksia pyöri päässä kuin pikkulasten vanhemmilla. Olen saanut jo vuosia nukkua yöni rauhassa ja teineistä on jo aika paljon apua ihan arjen töissäkin. Lapseni huolehtivat jo itsenäisesti hygieniansa, auttelevat mm. siivouksessa ja laittavat jopa itse ruokaa On ihan eri tilanne tietysti pienten yövalvojien kanssa.

Tietenkin sitä joskus tuntee kateuden tunteita, kun itse ei saa sitä mitä niin kovasti toivoo ja toisille käy niitä "vahinkoja". Silti toivon tosi kovasti teille kaikille niitä ihania plussauutisia Eihän se vie minulta mitään pois! Olen jo tottunut siihen, ettei täällä ole jonotusnumeroita

 

Joo mulla jotenkin kyllä unohtui tädin ei toivottu saapuminen santun asian vierellä.. Koko päivän ollu paha mieli santun koko perheen puolesta! siskolla kävi samoin, tosin joitain raskausviikkoja aiemmin syntyi heidän enkelivauva.. nyt on seuraava jo vuoden vanha, mutta suru enkelipojasta on siskolla kokoajan läsnä

Santtu: Mun siskolle sanottiin että Ainakin yksi kierto pitää ohittaa ja sitten voi aloittaa uudelleen yrityksen.. Luulen että siinä neuvossa ei ollut kyse henkisestä valmiudesta vaan enemmänkin fyysisestä.. Voimia sulle raskaan surun kantamiseen..

 

Voi, iso :hug: ison surun keskellä. Mitkään sanat ei varmasti voi tällä hetkellä tuoda riittävästi lohtua ja helpotusta.

Nyt tuntuu pahalta kyllä tuoda samalla omaa napaa esille, mutta toisaalta en malttaisi olla liittämättä tätä pientä kuvaa tähän... Anteeksi siitä.

 

Daniella <3

LepikonHeta: suuren suuret onnittelut!!

Itsellä ei edelleenkään uusia kuulumisia. Mulla kun on jemmassa kasoittain testejä, tein eilen varmuuden vuoksi - ja mielenrauhanikin vuoksi - digitestin. Onnekseni se ilmoitti "ei raskaana". Nyt vaan edelleen odotetaan niitä menkkoja, jotta päästäisiin taas tositoimiin. Kaavinnasta tiistaina 5 viikkoa. JOS raskaus olisi mennyt normaalisti, mulla olisi jo 17 viikkoa täynnä. Jos, jos, jos... No, se meni näin, mutta välillä ei voi olla ajattelematta.

Välillä en malttaisi odottaa, ja välillä taas ei innosta yhtään. Miehen kanssa kyllä ollaan harjoiteltu suht ahkerasti ja ajattelin tulevaisuudessa testailla ovista "salaa" ja viritellä sitten verkkojani h-hetken tullen Olisi niin kivaa, kun ei menisi taas pakkopullaksi koko homma - niinhän EI pitänyt missään nimessä käydä ekalla yritykselläkään..

Mutta ihanaa sunnuntaita meille kaikille :heart:

 

LepikonHeta: Onnea :flower:

Whisky Peat: Kiva kuulla Sinusta pitkästä aikaa! Toivottavasti voit fyysisesti hyvin. Tuo viikkojen laskeminen on tuttua. Lasketaan vieläkin aika usein miehen kanssa, että nyt meillä olisi sen ja sen ikäinen poika, jos kaikki olisi mennyt toisin.

Tuosta uudelleen yrittämisen ajankohdasta vielä sanoisin, että mitä myöhemmässä raskauden vaiheessa keskenmeno tms. on tapahtunut, sitä enemmän tarvitaan tietysti myös aikaa toipumiseen - sekä fyysiseen että henkiseen. Santtu olit jo niin pitkällä, että ihan fyysinenkin puoli vaatii samanlaisen toipumisen kuin normisynnytys laskettuun aikaan. Minua varoiteltiin, että liian nopeaan tullut uusi raskaus voi olla riskiraskaus, jos kohdunsuu ei ole vielä toipunut täysin synnytyksestä. Sehän voi siis tarkoittaa ennenaikaista synnytystä = keskosriski. Käyt varmaan vielä jälkitarkastuksessa tms. missä voit kysyä lääkärin mielipidettä juuri teidän tilanteessa. Se kannattaa ottaa huomioon vaikka tiedän kyllä tosi hyvin kuinka suuri tarve uudelle raskaudelle on. Tyhjä syli ja vatsanseutu tuntuu todella ahdistavalta. Voimia! :hug:

 

Lepikon Heta:Onnea! :flower: Olikos tämä nyt virallisesti syyskuun ensimmäinen plussa?

Se on niin totta, että näissä asioissa ei tosiaan jonotusnumeroja jaeta. Lapset ovat lahja, eikä niiden lahjojen jakoperusteita aina ihmismieli ymmärrä. Toiset lahjat ovat hartaasti toivottuja ja odotettuja, toiset hyvinkin yllättäviä jne. Eikä koskaan tiedä millainen lahja siltä sitten lopulta tulee.

Sen vähän aikaa mitä nyt olen tällä palstalla roikkunut, olen saanut lukea teidän mitä erilaisimmista elämänkohtaloistanne. Ja erilaisuus on toden totta rikkaus. Nuorimmat joukosta ovat olleet vähän päälle parikymppisiä, vanhimmat ilmeisesti lähempänä neljääkymppiä. Toisilla ensimmäiset lapset ovat vielä pieniä, toisilla jo isompia. Joillakin raskautuminen on käynyt helposti, joillakin se on ollut pitkän työn takana. Ja monenlaisia haasteita ja vastoinkäymisiä on tullut itse kunkin osaksi.

Tässä kierrossa itselläni toiveet olivat jokin aika sitten jo vähän korkeammalla. Tämä oli ensimmäinen kierto jossa olisi nyt jo ihan lääkärinkin puolesta lupa tulla raskaaksi. (Sektion jälkeinen "varoaika" täynnä.) Ja bongasin myös ensimmäisen ovisplussan. Nyt on menossa DPO 9, mutta minkäänlaisia kunnon oireita ei ole vielä ollut. Ei selkeitä toispuoleisia ovulaatiokipuja, ei menkkamaisia kiinnittymiskipuja, eikä sitä kuuluisaa kiinnittymisvuotoa. Kaikenlaista kuvittelua kylläkin. Viime yönä näin jopa unta positiivisesta raskaustestistä. Tulee jo mieleen se taannoin palstalla lukemani kirjoitus yhden kuumeilijan unesta, jossa lääkäri tuloksettoman ultraamisen jälkeen lopulta kurkkasi korvaan, ja sanoi raskauden olevan täällä korvien välissä.

 

Lilja, mulla ei oo ikinä ollut kiinnittymisvuotoa..

Tänään tuli paniikki, kun tajusin ettei metuja sais syödä raskaana ollessa.. mutta sitten netistä luin, että on ihan lääkäristä kii.. Metut voi jopa estää keskenmenon riskiä mikä meillä pco:laisilla on. Soittelen huomenna varmaan neuvolaan, tosin torstaina olisi myös ultra.

 

Lepikon Heta:Onnea! :flower: Olikos tämä nyt virallisesti syyskuun ensimmäinen plussa?

Se on niin totta, että näissä asioissa ei tosiaan jonotusnumeroja jaeta. Lapset ovat lahja, eikä niiden lahjojen jakoperusteita aina ihmismieli ymmärrä. Toiset lahjat ovat hartaasti toivottuja ja odotettuja, toiset hyvinkin yllättäviä jne. Eikä koskaan tiedä millainen lahja siltä sitten lopulta tulee.

Sen vähän aikaa mitä nyt olen tällä palstalla roikkunut, olen saanut lukea teidän mitä erilaisimmista elämänkohtaloistanne. Ja erilaisuus on toden totta rikkaus. Nuorimmat joukosta ovat olleet vähän päälle parikymppisiä, vanhimmat ilmeisesti lähempänä neljääkymppiä. Toisilla ensimmäiset lapset ovat vielä pieniä, toisilla jo isompia. Joillakin raskautuminen on käynyt helposti, joillakin se on ollut pitkän työn takana. Ja monenlaisia haasteita ja vastoinkäymisiä on tullut itse kunkin osaksi.

Tässä kierrossa itselläni toiveet olivat jokin aika sitten jo vähän korkeammalla. Tämä oli ensimmäinen kierto jossa olisi nyt jo ihan lääkärinkin puolesta lupa tulla raskaaksi. (Sektion jälkeinen "varoaika" täynnä.) Ja bongasin myös ensimmäisen ovisplussan. Nyt on menossa DPO 9, mutta minkäänlaisia kunnon oireita ei ole vielä ollut. Ei selkeitä toispuoleisia ovulaatiokipuja, ei menkkamaisia kiinnittymiskipuja, eikä sitä kuuluisaa kiinnittymisvuotoa. Kaikenlaista kuvittelua kylläkin. Viime yönä näin jopa unta positiivisesta raskaustestistä. Tulee jo mieleen se taannoin palstalla lukemani kirjoitus yhden kuumeilijan unesta, jossa lääkäri tuloksettoman ultraamisen jälkeen lopulta kurkkasi korvaan, ja sanoi raskauden olevan täällä korvien välissä.

Heh Minun uneni Ja siellähän se tosiaan ikään kuin oli, se raskaus, korvien välissä... kaikki mahdolliset oireet masun kasvuineen, mutta vauvanalku puuttui

 

LepikonHeta suuret onnittelut!!! :heart: mahtavaa!

Tänne ei erikoista, edelleen epätodellinen olo tuosta omasta plussasta. Kaamea väsymyt pukannut nyt päälle ja haukottelen suu ammollaan aamusta iltaan. Äskenkin heräsin vain kolmen tunnun päikkäreiltä ja ei meinaa silti olla virtaa yhtään mihinkään. Ihana kun saa luvan perästä laiskotella ja mies aina kehottaakin menemään maata ja antaa "pojan kasvaa". Buahhahaa...

 

LepikonHeta Onnittelut

Santtu En tiedä mitä sanoisin, vetää ihan sanattomaksi..

Liljan Kukka Olen itsekin miettinyt sitä, onko itsekästä haluta perheeseen kolmatta lasta, jotkut kun eivät saa yhtäkään.. Tuntuu varsinkin tyhmältä kommentit "teillähän on jo tyttö ja poika, eli ei tarvitse enää tehdä jompaa kumpaa (tyttö tai poika)".
Meillä lapset todella toivottuja ja pitkän yrittämisen tulos, kuten mahdollinen kolmaskin.. Välillä myös melkein ärsyttänyt, kun tuntuu että jotkut tulevat niin helposti raskaaksi ja toiset ei sitten millään.. No tasan ei mene onnenlahjat..

Täällä ei muuten kummempaa. Mahdollinen ovulaatio varmaankin jo ohi (en siis taaskaan tikuttanut sitä), eli nyt vaan pitäisi (malttamattoman) jaksaa odottaa viikko että pääsisi testailemaan..

 

Liljan kukka: löysin sen uneni tuolta kesäkuun ketjusta, olinkin se muuten unohtanut ihan kokonaan...

"Näin viime yönä unta.. menin terkkarille, joka alkoi puhua, että "oletkohan raskaana". Epäilin itse kyllä etten, mutta halusi lääkärin tutkivan. No siinä kävi kolme eri lääkäriä kopeloimassa ja ultraamassa, ja lopulta yksi heistä katsoi korvaani!!!

Lopulta lääkäri tuumasi tympääntyneen näköisenä: "Joo.. täällä näkyy. Tämä raskaus on korvien välissä"

Mullahan oli jotenkin sellainen epäileväinen olo koko ajan, vaikka kaikki oireet oli eikä mitään oireita muusta ollut. Jokin vaisto se kai sitten oli. Tuollain kävi juurikin siellä ultrassa, ja lopulta lääkäri kutsuttiin paikalle - tosin vain yksi Korviin ei kuitenkaan katsonut

 

Heissuli vei!
Nopeasti omaa napaa..
Täällä eletään TODELLA tylsiä alkupäiviä, Eli pieni korjaus listaan kp 3/28-30 ja yk 4Mies on työreissulla ja kotona pyöritään lasten kanssa.Mulla olis ton raskautumisen kanssa pieni aikataulu niin, että se la.pitäis olla ennen kuin nuorimmainen täyttää sen 3v! Luulin, että otettiin varman päälle ja aloitettiin yrittäminen hyvissä ajoin.. Nyt tuntuu että voi kyllä unohtua se tavoite.. Äitiyslomaraha asioiden takia lähinnä sitä yritettiin.. Kuopus tosiaan muutaman viikon kuluttua 2v. En tiedä pitäisköhän ihan sortua ovistesteihin niitä en oo vielä koskaan kokeillut

 

Sori -Daniella, meikä sählää.. Eli kiitokset korjauspyynnöstä

Viitsisittekö muutkin tarkistaa, että teidän tiedot on listalla oikein..? Kiitos

 

Whisky Peat: Joo mäkin luin sillon sen sun unen ja naureskelin sitä vielä jälkeenpäinkin

 

Eipä mitään Kati!

 

-Daniella Meillä muuten vähän sama, eli haaveena olisi, että meille kolmonen syntyisi ennen kuin nuo meidän kaksoset täyttävät kolme.. Nyt ovat 1,5v, eli toivoa vielä on. Tosin olen jo laskeskellut, että montako kiertoa olisi aikaa (jos oikeassa olen niin tämän kierron jälkeen yhdeksän). Eli en suinkaan hermoile.. Toiveena vaan olisi, ettei tarvitsisi laittaa lapsia tarhaan muutamaksi kuukaudeksi ja sitten taas takaisin kotiin. Toivottavasti meillä molemmilla nappaa pian, kuten kaikilla muillakin tällä palstalla

 

Kati82:No mä laskin et meillä pitäis tärpätä viimeistään yk6! Eli tämä kierto ja kaksi seuraavaa on vielä aikaa! Saa nähdä kuinka käy
Suositelkaa jotain ovis testejä! Jotain helposti tulkittavia näin ensikertalaiselle Tilaan heti ni ei mee ainakaan se ohi!

 

On pistänyt Santun perheen tilanne täälläkin sydämen syrjälleen, aamulla tekstin kävin lukemassa ja pitiän sitä itkeä tirauttaa ja omat ajatukset tuntui pysähtyneen. Viime aikoina uutisia tullut niin paljon elämän raadollisuudesta mutta ne asiat tekee pienistäkin elämäniloissta isompia. Jotenkin on vaan niin vaikea hyväksyä ajatusta että joskus asiat menee ei niin kuin elokuvissa. Olen nähnyt elämässä yhtä jos toista ja silti välillä ajattelen hyvin lapsellisesti enkä haluaisi hyväksyä tosiasioita.

 

lepikonheta suuresti onnea!

Pistää kyl sanattomaksi santun kuulumiset. Ihan ymmärrettäävää, ettei kauheesti haluu pahoitteluja sun muita, itse en täs tilanteessa osais sanoa mitään. Lapsen menetys on suruista suurin ja muistan, kun äitini kuoli en silloinkaan kaivannut mitään "otan osaa" kommenttia. Eniten muistan ne, ketkä vain tulivat halaamaan.

Itsekin täs mietin, et välil sitä ajattelee niin itsekkäästi tämän vauvakuumeen kans. Miten voi vielä haluta, kun toisille ei suoda yhtäkään. Miulla on kotona jo kaksi, ja vielä tervettä lasta. Mut ei kai tätä elämää vois silleen elää, että miettis mitä miun joku juttu olis toiselta pois. Mut sen verran on kantapääkoulua käyty, että olen myös valmiiksi ajatellut, että jos me ei vaikka kolmatta saadakaan, et olen silti onnellinen. Lapsia tosiaan saadaan lahjana.

Aikatauluista kun on ollu puhetta, niin mie oon laittanu takarajaks itselleni ensi vuoden elokuun. Et ennen sitä pitäis raskautua. Jos ei niin sit varmaan palaan työelämään ja tyydyn näihin kahteen muruseen. Tää ihan siitä syystä, että toivottais todella et nää lapset tulis näihin samoihin valvomisiin ja kotona oloihin, ettei enää sit tarviis opetella tätä vauva-arkea uudelleen ja et vois syssyyn olla kotona vielä hetken. Mut kun tosiaan ei voi tietää, miten raskautuu, eka kun oli työn ja tuskan takana ja toka puhdas vahinko.

Omassa navassa ei erityistä, tällä viikolla aletaan kalastella ovista ja miekii kalastelen sitä mieheltä salaa ja virittelen verkkoja sen mukaan jos ovisplussaa on havaittavissa