Malania Ymmärrän niin hyvin noi sun mielenvaihtelut, mulla oli ihan sama. Välillä ihan järjetön tuska ja epätoivo, kaikki muukin nousee mieleen. Mun molemmat vanhemmat ovat kuolleet nyt vuoden sisään ihan yllätyksenä, joten nekin tunteet nosti päätänsä ja tunne, että eikö meille ole nyt sitten jo ihan tarpeeksi annettu kärsimystä. Epäreiluuden tunne, kun on noita keskenmenoja ollut aiemminkin ja tuntuu, että muut vaan hups tulee raskaaksi ja sitten vaan saa ne vauvat, mutta ei meillä. Välillä tuli tunne ettei jaksaisi yrittämistä ja pelkoa raskausaikana, mutta sitten taas kun miettii palkintoa, jos kaikki menisikin hyvin ja saisi sen vauvan terveenä syliin niin kaikki on todellakin sen arvoista. Meillehän sairaalassa sanottiin, että pitää odottaa ne yhdet menkat kun raskaus oli kuitenkin jo "niin" pitkällä, mutta yksityisellä sanottiin ettei kielletä muttei myöskään kehoita yrittämään heti uudestaan.
).( mua niin ottaa päähän tämä tilanne, mikä tuuri että meille kävi taas näin. Lääkkeellisistä tyhjennyksistä 95% toimii, niin mikä tuuri, että meidän kohdalla se ei taas ole toiminut. Siis ettei kaikki tullutkaan ulos. Sairaalan puolesta silloin 29.9. otettiin ne hcg:t jolloin oli enää 178 sanottiin ettei uutta testiä enää todellakaan tarvita, koska oli laskenut niin hienosti siitä 51000>178 16 päivässä, mutta yksityiseltä sanottiin että silti täytyy tehdä tuo uusinta mittaus niin kauan, että saadaan hcg=0, siksi tilasin tuon uuden verikokeen. Ihan kauheeta, jos joudutaan tehdä se kaavinta, kun keskenmenostakin on jo 5 viikkoa. Sen jälkeen täytyy taas sitten odotella ikuisuus, että pääsee yrittämään. Menee aikaa hukkaan, meillähän ei muuten olisi mikään kiire, mutta käytännön syistä raskauden pitäisi alkaa mahdollisimman pian ettei lapsien tarvisi mennä päiväkotiin tässä välissä enkä kehtaisi mennä muutamaksi kuukaudeksi töihin mahapystyssä ja jäädä taas kotiin. Arvatkaa vaan kuka seisoo ensimmäisenä sairaalan labra jonossa, kun vaan aukeaa: MÄ!!!