H
Heidi
Vieras
Ottaa päähän! :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
Mulle on vähän tullut olo, että harvat enää oikeasti välittää lähimmäisistään aidosti. Kunnioitus toisten elämän valintoihin on aika nollassa.
Miksikö tälläsiä mietin??
Minulla on 3v tyttö ja 4v poika. Lähes 2v sitten tapasin nykyisen mieheni. Eli ei siis ole lasten bioisä. Lapset kyllä pitävät isänään.
Tuona aikana, kun olin lasten kanssa yksin ei elämä ollu aina ruusuilla tanssimista.
Tyttöni on liimakorva lapsi. Jolla ollut 3 putket. Nyt viimeisimmät olleet poissa paikoiltaan n puoli vuotta (ja tänään todettiin korvatulehdus, korvat täynnä nestettä). Tuona aikana kun olin yksin kärsin masennuksesta, oli siihen lääkekin. Ja olin apua saamassa 2kk ajan ensi- ja turvakodiltakin väsymykseeni. Ja alvari- perhetyö oli apunani kotona vuoden päivät e- ja t.kodilta kotiutuessani.
Tuona aikana olin vielä ex mieheni vietävissä, henkistäväkivaltaa usean vuoden ajan.
Nyt itselläni ja lapsilla asiat hyvin. Tammikuussa miehelläni ja minulla tuli vuosi kihloissa oloa täyteen. Meillä ei tapella, mutta siitäkin edestä toisinaan kinataan tyhjän päiväisestä. Ollaan ja harrastetaan koko perheenä ja miehellä on myös oma harrastuksensa, edesmenneen kummisetänsä mersun entisöinti.
Kotihoidontuki loppui ja siirryin työmarkkinatuelle vuoden alussa. Jospa pääsisin kouluun ens kuussa. Mieheni ei asu kanssamme kirjoilla, VIELÄ.
Vaikkei minulla olekaan mitään lainoja tai ammattia ja asumme vuokralla, rakastan lapsiani, miestäni ja toivon pikku kolmosta.
Onko ihan hullua haluta vielä kolmas, vaikkei ole ammattia? Mieheni kanssa sovittiin eilen alkaa yrittämään kolmatta ja siitäkös elämölö nousi.
Olenhan vain yksinhuoltaja, joka kuppaa ukko kultansa kuiviin rahoista. Työtävieroksuvaksikin joku leimasi.. Vaikki olen TYÖMARKKINATUELLA PÄIVÄKODISSA!
Kiitos että sain avautua. Tärkeintä koko vuodatuksessa oli tämä; Onko ihan hullua haluta vielä kolmas, vaikkei ole ammattia?
Mulle on vähän tullut olo, että harvat enää oikeasti välittää lähimmäisistään aidosti. Kunnioitus toisten elämän valintoihin on aika nollassa.
Miksikö tälläsiä mietin??
Minulla on 3v tyttö ja 4v poika. Lähes 2v sitten tapasin nykyisen mieheni. Eli ei siis ole lasten bioisä. Lapset kyllä pitävät isänään.
Tuona aikana, kun olin lasten kanssa yksin ei elämä ollu aina ruusuilla tanssimista.
Tyttöni on liimakorva lapsi. Jolla ollut 3 putket. Nyt viimeisimmät olleet poissa paikoiltaan n puoli vuotta (ja tänään todettiin korvatulehdus, korvat täynnä nestettä). Tuona aikana kun olin yksin kärsin masennuksesta, oli siihen lääkekin. Ja olin apua saamassa 2kk ajan ensi- ja turvakodiltakin väsymykseeni. Ja alvari- perhetyö oli apunani kotona vuoden päivät e- ja t.kodilta kotiutuessani.
Tuona aikana olin vielä ex mieheni vietävissä, henkistäväkivaltaa usean vuoden ajan.
Nyt itselläni ja lapsilla asiat hyvin. Tammikuussa miehelläni ja minulla tuli vuosi kihloissa oloa täyteen. Meillä ei tapella, mutta siitäkin edestä toisinaan kinataan tyhjän päiväisestä. Ollaan ja harrastetaan koko perheenä ja miehellä on myös oma harrastuksensa, edesmenneen kummisetänsä mersun entisöinti.
Kotihoidontuki loppui ja siirryin työmarkkinatuelle vuoden alussa. Jospa pääsisin kouluun ens kuussa. Mieheni ei asu kanssamme kirjoilla, VIELÄ.
Vaikkei minulla olekaan mitään lainoja tai ammattia ja asumme vuokralla, rakastan lapsiani, miestäni ja toivon pikku kolmosta.
Onko ihan hullua haluta vielä kolmas, vaikkei ole ammattia? Mieheni kanssa sovittiin eilen alkaa yrittämään kolmatta ja siitäkös elämölö nousi.
Olenhan vain yksinhuoltaja, joka kuppaa ukko kultansa kuiviin rahoista. Työtävieroksuvaksikin joku leimasi.. Vaikki olen TYÖMARKKINATUELLA PÄIVÄKODISSA!
Kiitos että sain avautua. Tärkeintä koko vuodatuksessa oli tämä; Onko ihan hullua haluta vielä kolmas, vaikkei ole ammattia?