Kokemuksia suunnitellusta sektiosta...

Ole hyvä vaan vinkistä.

Leikkaus oli ainakin minulle mukava kokemus. Spinaalipuudutus vaikutti heti sen saatuani, enkä tuntenut leikkauksesta mitään. Ainut minkä tunsin oli se, kun lääkäri joutui vähän heilauttamaan minua, että sai vauvan pois kohdusta.

Tyttö huusi heti, kun pääsi pois mahasta. Huuto loppui heti, kun pääsi lämpölampun alle. Kätilö puhdisti lapsen ja sitten lähtivät isän kanssa pesemään ja pukemaan lasta. Tyttö näytettiin minulle ja ensimmäiset minuutit näin hänet hoitopöydällä.

Minusta oli kiva, että vaikka olikin kiire leikata niin henkilökunta esitteli jokainen vuorollaan itsensä ja kertoi mitä tulee tapahtumaan. Isälle kerrottiin kaikki laitteet mihin olin kytketty eli sokeri-suolaliuoksen sekä mitä tulee tapahtumaan, kun lapsi on pois äitin mahasta.

Itseäni alkoi jännittämään vasta siinä vaiheessa, kun lähdettiin osastolta ja mies kysyi jännitääkö.

Onnea sinulle. Kaikki tulee menemään ihan hyvin.

 

Ensinnäkin kiitos, Marrasmamma, Tuulia ja pikkuvaemo tsempeistä.
Helpottaa kummasti, mikä parasta asiat puhutaan asioina eikä kaunistellen. Tosiaan se että on varautunut hyvin helpottaa varmasti toipumista henkisesti että fyysisesti.
Mäkin olen ihan varma että sektio tulee olemaan oikea vaihtoehto, tämän lapsen saattamiseen maailmaan sillä alatiesynnytyksen jäljiltä en ole toipunut vieläkään, ainakaan henkisesti vaikka aikaa ensimmäisen lapsen syntymästä yli kahdeksan vuotta.

 

Tuota minäkin olisin kaivannut, että leikkaussalin henkilökunta olisi esitellyt itsensä ja kertonut mitä kukin tekee. Niinkuin Tuulia79 kuvaili. Ainoastaan anestesia lääkäri joka puudutti minut esitteli itsensä. Ja sama lääkäri aina välillä toimenpiteen aikana kertoi mikä vaihe on menossa. Leikkaava lääkäri ei edes esitellyt itseään..? Ei puhunut minulle yhtään mitään missään vaiheessa.

Leikkaussalissa oli kyllä poikkeustilanne, kun se leikkauspäivä oli just edelinen päivä jolloin tehyn työtaistelu olisi alkanut. Mies laski, että leikkaussalissa oli 11 ihmistä. Olivat varautuneet tekemään sisäisiä siirtoja hoitajien kesken, jos irtisanoutumiset olisivat seuraavana päivänä toteutuneet. Leikkaussalissa oli siis oppimassa sellaisia hoitajia, jotka eivät normaalisti siellä työskentele. Ehkä se tilanne vähän kiristi lääkäriä ja muuta henkilökuntaa.

Onneksi pääsivät sopimukseen ja sinulla porsche on normaali tilanne siellä salissa. Varmasti on leppoisampi tunnelma, kuin mitä minulla oli.

 

Meille siis syntyi tyttö ma 3.12 suunnitellulla sektiolla.
Jännitys pysyi loppuun asti huipussaan sillä edellisenä (sunnuntai) iltana
alkoi supparit ja meni limatulppa, mietin jokohan tyttö kerkeää syntyä ennen sovittua aikaa. Käytiin jopa synnärillä asti mutta kohdunsuu
vain n.sentin auki joten rauhallisin mielin kotiin nukkumaan.
Supparit loppui yöllä mutta hyvä että vauvamme oli valmistautumassa
jo itsekin syntymään.
Aamulla menimme sairaalaan sovitusti ja odottelimme vuoroamme leikkaussaliin sillä edellä oli kerennyt toinen kiireellinen sektio.
Alkoi tulla hurja nälkä sillä olin ollut syömättä ja juomatta yli puoli vrk:tta. Minulle laitettiin katetri ja tippa ja olo helpottui.
Leikkaussalista tuli kutsu kahden jälkeen iltäpäivällä, kätilö vei minut
edeltä saliin jossa minua odotti ihana leikkaushenkilökunta.
Minut asetettiin pöydälle ja kroppaan kiinnitettiin mitä erilaisimpia
letkuja jossa vointia seurattiin koko leikkauksen ajan. Jännitti ja koko kroppa tärisi.
Spinaali puudute laitettiin selkään ja puudute alkoi vaikuttaa, jalkoihin tuli lämmin tunne samalla tärinä lakkasi. Leikkasu alkoi ja heti sen jälkeen alkoi oksettamaan, siinä haukoin henkeä ihan kauhuissani kun
tunsin että samalla operaatio oli käynnissä. Pidin itseäni ihan työn ja tuskan voimalla tajuissani kun puudute nousi niin ylös että oli jo raskasta hengittää tai tuli sellainen tunne vaikka hätää ei ollut.
Aloin tuntea kun sydän jyskytti tuhattasataa, olo oli ihan kamala.
Hoitajat silitti ja pyysi mua olemaan rauhallinen. Vaikka tilanne ei kestänyt kauaa se tuntui minusta pidemmältä kun olin kuvitellut.
Sitten sermin takaa kuului vauvan itku ja kätilö toi sen heti minun luo nähtäväksi, terve tyttö syntyi 14.38. Olimme miehen kanssa ihan
halolla päähän lyötyjä ja minulla vaan kyynelvirta tulvi silmistä, en osannut sanoa mitään, näin kun tyttöä puhdistettiin pöydällä ja sen jälkeen hänet tuotiin vielä kerran lähelleni että sain laskea varpaat ja sormet... Sitten isä ja vauva lähtivät osastolle. Minua kursittiin kokoon ja olo alkoi helpottamaan vaikka tuskallinen olo olikin. Syy verenpaineen lasku, litran verenmenetys. Kohtu ei supistunut heti normaalisti vaan
jouduttiin vauhdittamaan supistumista oksitosiinilla. Lisäverta ei kuitenkaan tarvittu hemppa alimmillaan 109.
Heräämössä meni vajaan kolme tuntia nopeasti, sain monta paukkua
kipulääkkeitä suoneen ja olo oli hyvä! Tunto palasi hiljalleen jalkoihin ja
päästiin osastolle. Siellä isä ja tytär olivat vastassa ja saatiin olla
ilta yhdessä ja ihmetellä. Olo oli henkisesti ja fyysisesti aivan mielettömän hyvä. Säryt tietenkin alkoivat yöllä mutta tehokkaan kipulääkityksen ansiosta sain olla koko ajan vauvan kanssa vierekkäin.
Seuraavana aamuna poistettiin katetri ja pääsin suihkuun, olin kipeä mutta en yhtään sen kipeämpi kun episotomia haavan jäljiltä minun mielestäni ja se mikä vaikean alatie synnytyksen ja sektio kivun välillä oli se että henkisesti oli helpompaa koska kipuun pystyi varautumaan ja vauvan turvallisuus oli koko ajan hallussa. Henkisesti olo oli siis loistava ja edesauttoi toipumista. Altiesynnytyksen jälkeen olin itkuinen, järkyttynyt ja voimaton keskittymään vauvaan. Nyt saatoin antaa
kaikkeni vauvan ja itseni hyvinvoinnille ja läheisyydelle.
Maito nousi kohisten rintoihin jo toisena päivänä.
Torstaina eli eilen pääsimme kotiin ja nyt olen pärjännyt hyvin buranalla, vaikka jälkisupistukset ovatkin kamalan kipeitä varsinkin imettäessä.

Loppu yhteenveto:
Sektio on kivulias mutta hallittu. Ei ole helpompi tapa minun mielestä
synnyttää! Neuvoksi voisin antaa että ensin kannatta todellakin kokea alatiesynnytys ja sen jälkeen arvioida oma yksilöllinen synnytystapa.
Suinpäin tai kevyin perustein en suosittele pelkosektiota ensisynnyttäjälle.

 

Paljon onnea porsche tyttövauvan johdosta!
Hienoa että olette kotona ja kaikki hyvin!!

 

Onneksi olkoon!

 

Laitetaan nyt piste iin päälle tälle sektiokeskustelulle vaikka tällä mun järkyttävän huonolla tuurilla ja vielä kauhemmalla sektiokokemuksella ja sillä miten se suunniteltu sektio loppujenlopuksi päättyi..

Tasan viikko sitten, n. viiden kotona vietetyn päivän jälkeen sektiohaava
tulehtui. Ihmettelin miten mun sektiohaava voi olla niin turvoksissa ja pullea, kotona mittailin kuumetta monta päivää noin 38 asteen lukemia, olo oli kipeä ja jotenkin voimaton. Sairalasta sanottiin että johtuu vaan maidonnoususta.
Kunnes aamulla huomasin kauhukseni että sektio haava on auennut ja sieltä vuotaa runsaasti mömmöä. Paniikissa lähettiin sairaalaan jossa pääsin noin tunnin venttailun jälkeen poliklinikan vastaanotolle, missä lääkäri totesi heti että haava on aika pahasti tulehtunut.
Ultraus osoitti että haava oli sisältä täynnä mätää, lääkäri otti mitään
sen kummempia selittelemättä skalpellin käteen ja aukaisi haavan auki ihan ilman mitään puudutteita, mä huusin että hullu, mä en kestä tätä ilman puudutteita. Kaikesta huolimatta lääkäri jatkoi operaatiota ja tyhjensi avatun haavan pohjiaan myöden, mätää kuule lensi pitkin mun reisiä niin että pahaa teki.
Niin sitten jouduin osatolle sisään jossa haava imettiin tyhjäksi,
sellaisella uudella vak hoidolla jossa haava pidettiin auki ja sinne sisälle asennettiin imu joka imi kaiken eritteen haavan sisältä pois.
Viiden päivän päästä letkuissa maattuani haava ommeltiin kiinni, ja
siitä seuraavana päivänä pääsin kotiin.
Vauva sai olla koko ajan mun kanssa osastolla.
Jos jotain hyvää haetaan saatiin ainakin vauvan kanssa nukkua, ja
olla lähekkäin 24/7.
Että kyllä siis sektioon liityvät riskit on tosia, ikävä kyllä ne sattuu
aina jonkun kohdalle ja mun kohdalle tällä kertaa niin uskomattomalta
kun se tuntuukin. Ehkä tämä nyt oli helpompi kestää kun tiedostin riskit ja silti haluisin sektion..
Onneksi lapsi on terve ja voi hyvin!

 

Itselläni tulehtui haava myös reilu vuosi sitten suunnitellun sektion jälkeen, tuli pieni tulehdus mutta viikko vierähti sairaalassa.
Mielenkiintoista tuo että myös sinun (Porsche) tapauksessa kuume tulkittiin maidonnousuun liittyväksi, minulla siis myös. Tyttö syntyi torstaina ja sunnuntaina olisimme saaneet kotiutua vaikka lämpö nousi, mutta omasta tahdostani emme lähteneet koska tunsin oloni huonoksi.
Hyvä päätös sillä maanantaina emme olisi enää päässeetkään sillä tulehdusarvot nousi.
Kotona olisin varmaan pähkäillyt myös monta päivää ja vähätellyt oireita + olettanut lämmön olevan tosiaan maidon noususta joka ei kylläkään koskaan kunnolla noussut..
Olin tiistaina tipassa ja valmiina samaiseen uusintaleikkauseen ja kovasti peloteltiin että voin joutua olemaan viikkokaupalla haava auki sairaalassa. Kirurgi oli kuitenkin toista mieltä synnytyslääkärin kanssa ja perjantaina pääsimme pois kun antibiootti puri lopulta.

Kannattaa siis sektion jälkeen tosiaan kuulostella omia tuntemuksia jos ja kun lämpöä nousee. Itse ajattelin myös että mieluummin niin että vauva oli terve ja voi hyvin.

Onnittelut Porschelle vauhdikkaasta jousimiestytöstä!

 

Kiitos Tuittupää
Ja mulla tismalleen saman kaavan mukaan kun sulla, sairaalassa
nousi kolmantena päivänä kuume ja tulehdusarvott oli 170!Se mikä oli myös jännää kuume ei noussu kertaakaan NIIN korkealle kun olisi voinut noin laajassa tulehduksessa nousta(?) Mäkin tyhmänä rouhin buranaa paketti tolkulla "haavakipuun"..
Sairaalastakin kotiutti mut tulehdusarvoista välittämättä, enkä mä nyt ensikertaa sektiossa olleena voinut tietää
että noin huono olo ei ole normaalia.
Sääli kun kotona tuli sinniteltyä niin kauan kipeenä ja seuraamukset
oli sen mukaiset.

MUTTA, nyt näyttää ja tuntuu hyvältä! Äsken pitkä lenkki vaunuillen,
elämä alkaa voittaa

 

Voi miten ikävä aloitus vauvan kanssa, kun heti takaisin sairaalaan. Ja voin vain kuvitella kivun määrää... auts!
Minulla haava on parantunut hyvin ja vauva kasvaa vauhdilla. Ainoa asia mikä ei ole onnistunut on imetys. Maito vain loppui. Tai ei sitä oikeastaan koskaan oikein tullutkaan. Sairaalassa sanottiin, että leikkauksen jälkeinen kipu hidastaa maidon tuotantoa samoin alhainen hemppari. Vauvalle piti alusta alkaen antaa lisämaitoa ja nyt saa enää pelkästään tuttelia. Se on vähän surettanut. Edellinen lapsi syntyi alakautta ja imetys lähti heti hyvin käyntiin. Imetin kahdeksan kuukautta. Ainoa hyvä asia on tuossa pulloruokinnassa se, että isä voi osallistua syöttämiseen. Yöllä on pystytty vuorottelemaan syöttämisessä. Eikä ole kauppareissulta niin kiire kotiin, kun maitoa on kaapissa.. =)

 

Heips! Täällä yksi menossa suunniteltuun sektioon 30.4. Aikasemmin poika leikattiin epäonnistuneen synnytyksen jälkeen kiireellisenä. Kuvattiin ja todettiin ettei jatkossakaan mahdu normaalisti syntymään. Jännittää kyllä jo valmiiksi, mutta vähän tietää edellisestä kokemuksesta mitä odottaa. Noi on kyllä kurjia jos haava tulehtuu tms.