Itselläni ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta ystäväni eli pari vuotta miehen kanssa niin, ettei mies halunnut sopia, että he surustelisivat virallisesti. Mies halusi pitää sen vaan tapailuna ja seksisuhteena. Pari vuotta sitä jahkailua kesti ja lopulta mies uskaltautui sanomaan ääneen, että seurustellaan. Siitä meni sitten toiset pari vuotta ja he muuttivat yhteen. Sitten meni vuosi ja he menivät kihloihin. Kihlauksesta parin vuoden päästä he ostivat yhteisen talon. Vuoden yhteisessä talossa asuttuaan pariskunta pääsi naimisiin asti.
Eli voihan se mennä noinkin. Kaikki ei uskalla hypätä päätä pahkaa, vaikka olisi oikea kumppani vierellä. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset etenevät nopeasti rakkauden löydettyään, toiset etenevät hitaasti ja pelokkaasti siitä huolimatta, että rakkaus on löytynyt. Jotkut saattavat pelätä sitoutumista sitä enemmän, mitä voimakkaammat tunteet on pelissä. Jos ihminen on kokenut menneessä traumaattisen hylkäämisen, sitä saattaa jäädä sellaiseen jumiin, että kynsin hampain taistelee rakastamista vastaan, ettei vaan tulisi taas loukatuksi. Ja sellaiset ihmiset saattavat jatkaa tapailua ja jahkailua jopa vuosia, ennen kuin uskaltavat luottaa ja mennä eteen päin uuden kumppanin kanssa.
Minun neuvoni ap:lle on, että älä hiosta miestä, elä omaa elämääsi ja nauti siinä sivussa suhteestanne päivä kerrallaan. Jos itse et pysty nauttimaan suhteestanne tuollaisena, silloin sinun on syytä lähteä, mutta jos sinä voit olla onnellinen tuosta epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta, niin anna suhteellenne vielä mahdollisuus.
Moni vastaaja varoitteli sillä, että mies jättää sinut heti, kun löytää paremman... Mutta toisaalta, niinhän se on jokaisessa suhteessa. Vaikka oltaisiin naimisissa ja olisi yhteinen koti ostettuna, niin jos jompi kumpi puolisoista tapaa jonkun "paremman", niin erohan siitä yleensä tulee.
Oltiin sitä naimisissa, avoliitossa tai kevyemmässä tapailussa, se riski on aina olemassa, että toinen tapaa jonkun paremman ja lähtee. Jos suhteeseen haluaa uskaltautua, se tosiasia on vaan hyväksyttävä ja elettävä päivä kerrallaan. Jos ero tulee, sitä voi murehtia vasta sitten, kun se on tapahtunut, turha sitä on etukäteen pelätä, oli kyse sitten minkä muotoisesta suhteesta tahansa.
On niitä semmoisiakin suhteita, jossa kumpikin menee vapaasti omia menojaan, eikä sen kummemmin "sitouduta" ja silti pysytään yhdessä vuosikymmeniä. Sitten on niitä avioliittoja, jotka kaatuvat ensimmäisenä vuonna. Elä tässä hetkessä, älä murehdi tulevaa.