M
Mietityttää
Vieras
miesystäväni on hankkimassa itselleen koiranpentua, meillä on jo koira. (emme asu yhdessä).
Ongelma tulee siinä, ettei meidän koira tule toimeen toisten koirien kanssa. Tai en uskalla kokeilla, koska pari kertaa on tapellut. (vahinkotilanteita).
ihmisille tosi kiltti, mutta ulkona ihan mahdoton. Koiralla on ikää 7 vuotta.
miten ihmeessä, vai onnistuuko mitenkään näiden kahden yhteiselo? Olisi kuitenkin käytännössä paljon helpompaa jos voitaisiin olla saman katonkin alla välillä.
Näissä ulkoilutilanteissa yritän välttää kontakteja toisiin koiriin ja yleensä vaihdamme suuntaa, ettei tule mitään vahinkoa. Tuo meidän koira on keskikokoinen roteva uroskoira joten siinä on tekemistä.
Kovasti mietityttää tämä asia, tuo pentukoira on narttu, joka on olemassaan pieni kokoinen.
Muutenkin onko jollakin mitään neuvoa, kuinka saisimme ulkoilusta miellyttävämpää ja nauttisimme poitsun kanssa lenkeistä?
Monta kysymystä, olen tosi iloinen jos joku vaivautuu vastaamaan.