Koira piikille vai uuteen kotiin?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nipa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

nipa

Uusi jäsen
23.11.2004
29
0
1
Meillä on 2½-vuotias sekarotunen koira.
Sisäsiisti ja osaa peruskäskyt (istu, maahan jne.).. On meille kuin perheenjäsen ja tämä tekee kipeää, mutten jaksa enää. Koira on täysin arvaamaton, aikani ei riitä koiran kouluttamiseen ja lapsen hoitoon kotitöiden lisäksi. Mies on paljon pois kotoa (pitkät työajat), jolloin koira on kiltisti, mutta miehen töissä ollessaan alkaa näyttää mieltään ja pomottaa minua. Tietää, että saa minut ärsyyntymään tekiessään tuhmaa, enkä kerkeä lapsen ja kasvavan masun kanssa joka paikkaan häntä komentamaan.

Hän myös haukkuu jatkuvasti, kun kuulee pienenkin narahuksen ja valtaa ulko-oven, niin etten pääse ovelle ilman kyyneleitä ja verta sormesta.. En jaksa, Tiedän, että pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa luulot pois koiralta, mutten jaksa. Ei hän aina tälläinen ole ollut. Pojan syntymän jälkeen kaikki on vain pahentuneet ja hän suojelee meitä ihan kaikelta.

Nyt koira on sitten piikitysuhan alla, oma jaksaminen tämän (vaikean) raskauden kanssa on aivan lopussa. Olen aivan loppuun palanut..
Miehen mielestä koirassa ei ole mitään vikaa. Hän kun ei näe koiraa, meiän ollessa kahdestaan sen kanssa kotona.

Laitetaanko koiralle piikki, vai kannattaako etsiä uusi koti??
Ottaako kukaan tälläistä koiraa, jonka käytös on todella arvaamatonta?
En usko, että enää jaksaisin alkaa koulutusta käyttämään koiran mielen manipulointiin..

Olenko aivan julmetun kylmäsydäminen?
En keksi enää mitään, mitä voisin tehdä..?


Haluaako joku tästä vilkaan ja lammasta muistuttavan (ulkonäöltä, ei luonteelta..) pikkuisen koiruuden kotiinsa??
 
Siinähän se onkin, kun en tiiä millanen on muiden kanssa..
Mun kanssa aivan kauhea, mutta esim. miehen kanssa ei tietookaan siitä koirasta, joka mulle oli hetki sitten..

Mies haluaisi antaa uuteen kotiin, itse olen viemässä piikille.. :'(
 
Anna se koira sellaiseen kotiin, jossa ei ole lapsia ja jossa sille on aikaa. EI eläimiäkään saa lopettaa turhaan, jos ei itse jaksa niin joku muu kyllä jaksaa... ehtona vain tuossa tapauksessa, ettei uudessa kodissa olisi lapsia! ainakaan ihan pieniä
 
koittakaa ihan ehdottomasti etsiä uusi koti! kärsivällinen ja rauhallinen koti, jossa koira saa riittävästi aktiviteetteja ja liikuntaa, ettei energiaa riitä enää sisällä riehumiseen. tsemppiä nipalle ja toivottavasti uusi koti löytyy pian!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.01.2007 klo 16:35 hankke kirjoitti:
koittakaa ihan ehdottomasti etsiä uusi koti! kärsivällinen ja rauhallinen koti, jossa koira saa riittävästi aktiviteetteja ja liikuntaa, ettei energiaa riitä enää sisällä riehumiseen. tsemppiä nipalle ja toivottavasti uusi koti löytyy pian!

Kiitos..
Ehkä nyt uskallan etsiä jonkun väylän, josta saan apua ja pelastan koiran liian aikaiselta "lopulta".. Harmittaa tietenkin, kun oma aika ei riitä, mutta tuntuu, että yksin tässä taistellaan ja mielummin sitä antaa huomioo lapselleen, kuin räyhäävälle rakille.. :ashamed:
Puhun miehen kanssa kun hän tulee töistä ja alamme etsiä uutta kotia..
Kiitos teille! :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.01.2007 klo 16:31 vieras kirjoitti:
Miksipä se koira muuttuu vaikka omistaja vaihtuskin :/

Itse asiassa koiran käytös usein muuttuu uudessa kodissa. Suurin osa koiran ongelmakäyttäytymisestä johtuu johtajuusongelmista ja koira kyllä ottaa uudessa kodissa sen paikan mikä sille annetaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.01.2007 klo 08:10 Soluttautuja kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.01.2007 klo 16:31 vieras kirjoitti:
Miksipä se koira muuttuu vaikka omistaja vaihtuskin :/

Itse asiassa koiran käytös usein muuttuu uudessa kodissa. Suurin osa koiran ongelmakäyttäytymisestä johtuu johtajuusongelmista ja koira kyllä ottaa uudessa kodissa sen paikan mikä sille annetaan.

Juuri näin. Itselle tullut aikoinaan monta "hullua ongelmakoiraa" sijaiskotiin. Parin viikon jälkeen osalla ei huonosta käyttäytymisestä enää tietoakaan kun paikka laumassa ja se mitä saa tehdä ja mitä ei, on selvillä :)
Itse asiassa kotona on tälläkin hetkellä tuollainen entinen "ongelma" :D

Ja AP:lle: kannattaa katsoa josko löytyisi lapseton koti, jossa on ehdottomasti kokemusta koirista. Vaikka parin viikon koeaika alkuunsa jos tuntuu että sopivan paikan löysitte. Tuon ikäisestä koirasta voi saada oikeanlaisessa paikassa ja käsissä vielä vaikka ja mitä! Osasyy koiranne käytökseen voi olla myös vaikkapa mustasukkaisuus, kun sinulla ei ole niin paljon aikaa koiralle lapsen takia. Tsemppiä kodinmetsästykseen jos siihen päädytte. :hug:
 
ole ihan rehelline sitten jos päätätte etsiä uuden kodin niin uudelle omistajalle.
apulan sivuille ilmoitus , sieltä kautta tiedän ainakin koiria jotka ovat saaneet uuden kodin.

:hug:
 
Juu kannattaa ensin ainakin kokeilla löytää uusi koti. Tämänhetkiset ongelmat kannattaa selittää rehellisesti kodin tarjoajille, ettei siitä ainakaan sitten tule ongelmia. Ja se on tosiaan ihan tosi, että moni koira muuttuu ihan erilaiseksi uudessa kodissa, joten toivoa ei kannata vielä heittää. Niin eikä kannata ruveta miksikään marttyyriksi ja ajatella että "kun on koiran ottanut, niin se täytyy kans hoitaa loppuun saakka". Joskus tilanteet vaan menee sellaisiksi että ei vaan rahkeet riitä. Niille vaan ei voi mitään.
 
Ehdottomasti etsit koiralle uuden kodin.

Meille muutti viikko sitten uusi koira, josta edellinen perhe joutui luopumaan sen ongelmakäytöksen vuoksi. Heillä oli 3 lasta, joista nuorin oli 2kk ikäinen.

Perheen äiti sai koiraa pidetty jonkinmoisessa kurissa, mutta isäntä ei. Koira vahti heitä koko ajan ja haukkui kaikki ulkoa tulevat äänet, pihalle (ja naapurin pihalle) tulevat vieraat yms. Koira haukkui ovikellon ja sisälle tulevat vieraat, jonka vuoksi se jouduttiin eristämään, kun vieraita tuli. Koira repi remmissä ja hyökki vastaantulevia ihmisiä päin naama irvessä ja muristen. Välillä se hyökki myös muita koiria päin.

Meille tulon jälkeen sen käytös on parantunut huimasti, vaikka se on meillä ollut vasta sen viikon verran. Se ei ole kertaakaan haukkunut mitään ääniä ja naapurustokin saa aivan rauhassa kutsua vieraita kylään. Ovikellostakaan se ei välitä ja vieraat saavat tulla meille rauhassa. Yhden kerran se on remmilenkillä pärrännyt eräälle miehelle, ei sen enempää. Muita koiria kohtaan se ei ole murrannut tms. Remmikäyttäytymisessä on edelleen parantamisen varaa, mutta siinäkin on ollut huimaa edistystä.

Koiralla on nyt tarkat rajat ja säännöt, mitä saa tehdä ja mitä ei. Näitä sillä ei ennen ollut, joten se teki, mitä se halusi.
Meillä minä määrään miten eletään ja piste.

Myyt koiran osaaviin käsiin JA KERROT KAIKKI KOIRAN HUONOT PUOLET, jotta niihin osataan varautua, niin eiköhän koiralla ole vielä useita vuosia elämässä jälellä.

Varmasti löytyy koti, joka haluaa ottaa haasteen vastaan. Veikkaan, että koirasta tulee taas kiva, kunhan se pääsee käsiin, joissa se voi luottaa ihmisiinsä niin paljon, ettei sen tarvitse itse koittaa selvitä ihmistä ylemmällä pallilla. Siellä kun koira ei pärjää.

Piti vielä lisäämäni, että koiran voi kyllä myydä lapsiperheeseenkin, jos perhe tiedostaa, mitä he tekevät. Meillä ainakin tuo uusin koira (kuten myös muut koiramme) ottaa lapsen hyvin.

Tsemppiä uuden kodin löytymiseen.


 
mun isä otti aikoinaa boxerin romaaniperheeltä.koira oli vihainen ei totellut yms..koiralla oli kyljessä arpi kun oli silitysraudalla poltettu tai jollain muulla vastaavalla ja kuonossa arvet myös remmistä tai jostain...

isän harrastus oli silloin muiden koirien koulutus ja ohjaaja...loppujen lopuksi koira oli erittäin kiltti tottelevainen kävi myös ne toko kisat..joten..koira voi muuttua riipuen omistajasta, jos on halua aikaa ja tahtoa. ja ainut kotona asuva lapsi oli silloin se koira.sen koiran kanssa pysty kulkemaan keskellä kaupunkia ilman remmiä ja nätisti käveli vieressä.. tämmöisiä kokemuksia mulla...
 
Ilman muuta koiralle uusi koti =) .
Itse olin samassa tilanteessa kesällä.Jouduin luopumaan toisesta koirastani sen agressiivisuuden takia.Olin viimeisilläni ja ei päästäny ketään lähelleni.Meinasi tappaa koirakaverinsa.Joten päätin luopua siitä ihan senkin takia koska oli pelko että käy aikanaan sitten vauvankin päälle.
Koira sai hyvän kodin missä ei ole lapsia.Koira muuttui ihan entiselleen minkälainen oli ennen raskauttani.Sillä vaan oli niin suuri suojeluvaisto emäntäänsä kohtaan.Poruhan siinä tuli mutta ei muu auttanu.
Jaksamista sulle nipa :hug: .
Koiralla kuiteski vielä toivon mukaan pitkä elämä edessä joten anna uuteen kotiin. =)
 
En mä mitään "murise"! Ottaa päähän tollaiset ihmiset jotka haluaa koiran, muttei ósaakaan kouluttaa tai huolehtia siitä. Helppohan niitä on hankkia ja joillekin on kans helppo luopua kun huomaa ettei se lemmikki olekaan niin kiva. Niihin pitää perehtyä jos kerran on valmis hankkimaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.01.2007 klo 19:31 justniin kirjoitti:
En mä mitään "murise"! Ottaa päähän tollaiset ihmiset jotka haluaa koiran, muttei ósaakaan kouluttaa tai huolehtia siitä. Helppohan niitä on hankkia ja joillekin on kans helppo luopua kun huomaa ettei se lemmikki olekaan niin kiva. Niihin pitää perehtyä jos kerran on valmis hankkimaan.


Kyllä meillä oli myös kokemusta koirista, ennen tätä viimeistä koiraamme josta jouduimme luopumaan! Tosin erisyistä kuin aloittaja. Eikä kuule ollut todellakaan helppo luopua ja antaa uuteen kotiin \|O !
Ja harva nyt luopuu lemmikistään vain sen takia että se ei olekaan "kiva"...

Pitäis sun mielestä varmaan keikkien koiraomistajien pitää lemmikkinsä vaikka ne puris kaikki verille tai käyttäytyis muuten agressiivisesti omistajiaan kohti? Kaikilla kun ei esim. ole mahd. keskittyä just silloin Vain koiran ongelmaan, jos esim. on lapsia yms. Tai viedä jollekin koirapsykalle!
Tai jos allergia puhkeaa? Eikun pilleriä naamaan ja koira pysyköön kotona...

Siis tarkoitan että näitä syitä on niin PALJON jonka takia ihmiset joutuu lemmikeistään luopumaan!
Ei aina tarvitse heti tuomita, varsinkaan jos ei ole sattunut omalle kohdalle!!!!!
 
On se kumma kun otetaan koira ja sitten sille ei olekkaan aikaa. Taitaa monella olla se pentu ikä ja siitä se. Sitten vielä tuo käyttäytyminen koirasta kun koirasta saa äkäsen. Siitä omistajastahan se riippuu miten koira käyttäytyy ja sitten kun sitä ei halutakkaan niin pukataan se vaan muille, vaikka ois kuinka arvaamaton. On sekin nähty et kun tuttuni on ottanut tollasia koiria niin miten siinä on käynyt. Todella huonosti. Elä ota niitä eläimiä jos niille ei ole aikaa, mutta turhaan tyrkytät muillekkaan arvaamatonta eläintä jonka ihan itse olette saaneet aikaan
 
Pitäis sun mielestä varmaan keikkien koiraomistajien pitää lemmikkinsä vaikka ne puris kaikki verille tai käyttäytyis muuten agressiivisesti omistajiaan kohti?

OLENKO mä sanonut, että tän henkilön pitäisi pitää koiransa? Tossa tapauksessa olisi parempi viedä koira piikille, eikä antaa kiertoon!

Siis tarkoitan että näitä syitä on niin PALJON jonka takia ihmiset joutuu lemmikeistään luopumaan!
Ei aina tarvitse heti tuomita, varsinkaan jos ei ole sattunut omalle kohdalle!!!!!

Ja syitähän on niin paljon, kun on meitä koiran (tai yleensä lemmikin) omistajia. Mäki oon joutunut luopumaan monestakin lemmikistäni (jotka on meillä perheenjäseniä) ja tiedän että se on raskas päätös. Joten, sunkaan ei tarvitse vikistä siellä, ettei muka olisi kokemusta..
:kieh:
 
Kahden "todella ongelmaisen luonnevikaisen" koiran piikiltä pelastaneena voin vaan sanoa, että se on promillen miljoonasosa koiria, joilla ongelmat johtuu mistään muusta kun omistajien osaamattomuudesta. Ei voi muuta kuin toivoa, ettei tällaiset ihmiset mene enää ikinä milloinkaan hankkimaan mitään elävää eläintä itselleen. Joitain koiria täytyy kasvattaa ja kouluttaa hyvin vähän, joitain vähän enemmän ja joitain vielä vähän lisää, mutta kaikista pääsääntöisesti saa ihan yhteiskuntakelpoisia otuksia, kun tietää mitä siellä hihnan toisessa päässä puuhaa.

Etsi nyt hyvä ihminen sille koiralle osaava koti!
 
Ja mistäs sitä ikinä tietää millaiseksi koira muuttuu kun lapsi syntyy!!! Jos kerran ennen sitä oli hauveli ihan erilainen!!
Monta tälläistä tapausta on kuullut ja nähnyt!!
Ehdottomasti uusi koti koiralle, sellainen jossa sille on aikaa!!
Ikävä varmasti sille tulee teitä mutta kyllä se siitä ajan myötä helpottaa.. ;)
 

Yhteistyössä