****KOHTI HOIKEMPAA HEINÄKUUTA VKO 4****

Mulla meni vkonloppuna täysin överiksi tämä syöminen. Järkyttävää. En nyt aio kertoa mitään viikkopudotusta (se olisi kyllä varmaan plussaa), vaan keskityn muihin datoihin.

On se kumma, että pitää puputtaa, vaikka järkyt läskit katsoo peilistä. Olen päättänyt, että joka kerta kun haluaisin syödä jotain hyvää, menen peilin eteen ja nosta paitaa. Teekeekö vielä mieli?? Alkuviikosta otin kurinpalautuksen ja syön aina aamiaisen, lounaan ja välipalan Nutrilettea ja sitten illalla ruokaa. Nyt olen saanut saman painon kuin viime viikon torstaina, mutta ei tulee huimaa viikkopudotusta... Mutta nyt olen ottanut niskasta kiinni itseäni.

Tavoitteeseen on vielä matkaa 7,2 kg. Olen laihtunut tähän mennessä 4,7 kg. Aloitin siis vuodenvaihteessa laihdutusurakkani. Tänä aamuna vaaka näytti 74,2 kg (viime viikon torstaina siis 74.3 kg). Painoindeksini on nyt 27,6 kun aloittaessa se oli 29,3 paino on pudonnut prosenteissa 6%. Se jo vähän tuntuu.

Pidän excelissä taulukkoa, josa seuraan päivittäistä painoa (myös käppyrällä, että näkee ihan visuaalisesti miten paino käyttäytyy), painoindeksiä, kokonaislaihdutusta, paljonko matkaa tavoitteeseen. Se on hyvä apu ja lipsumiset näkyvät heti. Kiloklubissa merkkaan kaikki syömiseni ja siellä näkee kivasti, paljonko on syönyt vähemmän kuin kulutus. Tosin heidän kulutuksensa on aivan liian iso, minulle melkein 2000 kcal vaikka lähes kaikkien muiden lähteiden mukaan kulutukseni on max 1700 kcal, prosentuaalisesti aika iso ero.

Tilsun kanssa oltiin kilpaa Nutrilett-kuurilla, kiva nähdä kuulumisiasi. Nyt vaan tsempataan!
 
Patis:Kuules nyt pää pystyyn!!!Ja täydellä höyryllä eteenpäin,pääasia että tulit silti kertomaan rimpsusi, :flower: :flower: siitä!!

Tsemppiä kaikille :attn:

MUsta tuntuu että menkkaturvotus on pikkuhiljaa alkamassa...kivakiva.
 
Henrietta täällä toinen kiukkupussi. Hävettää itteesä kyllä tosi paljon kun tulee valitettua niin mitättömistä asioista, ja tehtyä aivan käsittämättömiä numeroita jostain millä ei ole oikeasti mitään väliä. Voisko tää alhainen verensokeri ja mulla "päämäärätön" laihduttaminen korpee?

Asiasta toiseen. Ostin alesta hyvän kirjan, Suuri Dieettiopas. Siinä on tosi monia eri dieettejä esitelty lyhyesti ja esimerkkiruokavalioineen ja hyötyinenee ja haittoineen. Tosi selkeä ja hauska lukea. Suosittelen.

Mä kiinnostuin tuosta "drinking man's diet" -nimisestä kuurista. :LOL: Viiniä, Gintonicia.... :p
 
Henrietta ja Katiapatia: Mulla ainakin on sellainen nälkäkiukku että oksat pois. :) Muistaa syödä jotain, niin jos sitten helpottaa :)

Elina: Aina välillä tulee takapakkia, ei muuta kun takaisin ruotuun vaan.

Katiapatia: Drinking man's diet :eek: No, voihan sekin toimia, onhan ne puistojuopot yleensä kohtalaisen hoikkia :D Tosin ehkä ei se terveellisin vaihtoehto :D

).( Saa nähdä miten viikonloppu menee kun mennään sukuloimaan. Voi olla etten ihan pysty olemaan herkutta. Nytkin on ollut vähän siinä rajamailla ja tuntuu ettei paino tällä viikolla tule oikein tippumaan. No, aion tsemapata nyt nämä muutamat päivät ennen viikonloppua ettei sitten mitään hirveää nousua tulisi ainakaan.
 
katiapatia: taitaa olla juu nälästä johtuvaa...meillä ainakin mieskin on tosi kiukkunen jos sillä on nälkä ja sitten syötyään taas normaali:)

Veena: Mulla kanssa la-su menee ravintolaruokien ja juomien :p parissa,ja menkat tekee tuloaan joten ensi viikolla en myöskään odota tuloksia :D Mä niin odotan lauantaita!!!
 
Onko kukaan muu huomannut, että aina punnituspäivänä paino on korkeimmillaan? Aattelee, että nyt tulee hyvät pudotukset, mutta ei.. No ehkä syy löytyy viikottaisista nameista :ashamed: Olen ollut muutenkin koko tammikuun aika löysällä asenteella, joten ehkä aika olisi skarpata ja saada myös tuloksia.

Muutamme nyt sitten 2 viikon päästä Corkiin ja tekemistä riittää. Tytöillä vielä synttärit la:na ja kaksi kakkua pitäisi leipoa :p Ei kyllä sovi maistella. Toinen haluaa suklaakakun ja toinen perinteisen täytekakun.

Liikunnat jäävät nyt vähille, sillä mieheni muutti jo viime viikolla. No äitini auttaa siinä ja 2-3 kertaa pääsee salibandyyn. Tänään sitten tein kotijumppaa yhden tunnin television äärellä. Nuo kakkosen jumpat ovat käteviä. Olen niitä tallentanut aina silloin tällöin.

Henrietalla taas kivaa odotettavissa! Mä kirjoitin jo sunnuntaina, mutta oli varmaan mahtavaa katsoa luistelua paikanpäällä? =)

Elina9 mulla kanssa omatekemäni taulukko vain paperilla, mutta niistä on kiva seurata painon kehitystä.

Katiapatia mullakin nälkä aiheuttaa kiukkuisuutta, väsymystä tai mitä milloinkin ;)
 
Täällä yksi sortuja :wave: :ashamed: :ashamed:

Eilen illalla se sitten iski taas,toisen kerran tän 3,5viikon laihis aikana...ajattelematon syöminen,käsi vaan kävi ja aivot oli narikassa.Söin kaksi sellaista paikkareitten pientä sipsipss(a 2p) 2 valkosuklaapatukkaa,paikkareiden (a 2p) kourallisen M&M pähkinäsuklaanameja...niistä meni varmaan tsiljoona pistettä kanssa :'(

Nooo...pirun menkat jotka on alkamassa,mä syytän niitä :D

joo tosiaan lauantaina lähden helsinkiin,mies menee moottoripyörämessuille ja minä treffaan vanhaa hyvää kaveriani,oltiin nuorempina kun paita ja peppu,nähty viimeksi 14 vuotta sitten!Lisäksi shoppailen pikkusiskoni kanssa ...lähden suoraan töistä la yhden jälkeen.ja sunnuntaina kotiin.

Ollaan miehen kanssa hotellissa yötä ja la iltana mennään johkiin baariin :whistle:

Voi olla tosiaan että ens ma tuleepi plussaa,no,sitä ei ole vielä tullutkaan B) toisaalta harmittaa kun on koko ajan jotain nyt ollut mutta toisaalta ,koko syksy olikin niin hiljainen,kotona vaan möllötettiin =)

anouk:missä on cork??Mä olen vakavasti miettinyt punnituspäivän siirtoa perjantaille... :xmas:
 
Toisaalta olis kyl siistii jos punnituspäivä ois perjantai, ei toi viikonloppu aina kostautuis sitten maanantaina :whistle: Mutta, toisaalta toi maanantaisin vaa'alle astuminen kyllä lieventää ainakin mulla tota viikonloppuherkuttelua. Ja toisaalta, herkutteli sitten minäpäivänä tahansa kyllähän se paino pitkällä tähtäimellä menee samalla käyrällä. :| =)

 
Mehtis
aloitus 7.1.2009
pituus 160 cm
lähtöpaino 96 kg
paino nyt 91 kg
viikkopudotus 0,5 kg
kokonaispudotus 5 kg
tavoite nyt aluksi 80
punnituspvä keskiviikko

Jep jees, meni sitten viikosta kolmee päivää penkin alle ja mieli siinä samassa, uudesta viikostakin jo eka päivä täysin mässäilyks...p***ka että ottaa pannuun, mä en ymmärrä miks en pysty hillitsee itseeni vaikka haluan niin kovasti eroon näistä läskeistä!!! :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:

Anteeksi vuodatus...!!! :ashamed:
 
Mehtis, kyllä se siitä. Nyt vaan nouset kuopasta ja ajattelet ens kesää ja uimarantoja :)

Ei mullakaan yhtään parempaa kerrottavaa ole. Oon kauheassa nuha-kurkkukipu-pääkipu taudissa, oon syönyt pari päivää särkylääkettä, kahvia, hunajateetä ja pullaa ja munkkia tuli eilen mässytettyä :kieh: ei oikeen ruoka maistu mutta herkku näköjään maistui ja hyvin. Viikonloppuna on pojan synttärit ja siellä sit tietty syön suklaakeksejä ja kakkua. Nam :D pelottaa ens maanantai. En ole laihtunut vielä yhtään tässä pinossa, lihonut vain.
 
Mulla on tosi heikko itsekuri... Kaveri soitti äsken mua tänään ottamaan Kalleen... *huoh* Nyt ois viel hyvä sauma, lapsille ois vahtijat ja rahaa ois ihan jees... Mut sit menis taas tää viikko puihin ja ja ja....

Ja nyt viel kun ottaa niin päähän kun oon ollut nyt maanantaista asti Nutriletilla, ja paino on noussut 1,5 kiloa! Siis mitä helkkaria.... Vetänyt vaan 800 - 1000 kaloria päivässä ja paino vaan nousee...

Tää on niin masentavaa ja ahdistavaa ettei kyl enää jaksais vetää mitään hemmetin nestepitoisia ruokia. Samaan rahaan söisin mieluusti oikeeta ruokaa. Ja leipää....

 
Olipahan mun kiukunpuuskasta jotain hyötyäkin...siitä sisuuntuneena polkasin crossarilla puol tuntia ja vielä raivasin ja imuroin kodin heti sen jälkeen...ja kyllä oli sen jälkeen hitsin paljon parempi mieli!!! :saint:

Mietin vaan että pitäis mittailla näitä muotoja jos rupee nyt crossailee ihan säännöllisesti, se kun tuuppaa aiheuttamaan painonlaskun pysähdystä kun kiinteytyy...onpahan sitten joku oljenkorsi josta saa vahvistusta jatkaa kun mitat pienenee!!!

Niin ja kiitos shakkiruutu kannustuksesta...siinä crossaillessa ajattelin juuri niitä sekä vaatekaapissa olevia kivoja vaatteita mitkä ei mahdu päälle...kummasti sai tsemppiä!!! :D
 
Jahas. Kävin tänään vaa'alla ja paino oli noussut :kieh: No, katsotaan nyt sitten mitä se maanantaina näyttää, mutta ei tuu tuo lauantai varmaan ainakaan auttamaan asiaa. Tosin sekin voi vaikuttaa että täällä on menkat alkamassa (ellen sitten olisi raskaana...!). No, Pitänee ensi viikolla olla sitten vielä tiukemmalla kurilla kuin nyt.

Mehtis: Loistavasti sait hyödynnettyä kiukunpuuskasi B)

Katiapatia: Entäs jos on niin että olet mennyt säästöliekille? Ja sitten kun pitdät kaloripitoisen päivän niin lähtee paino laskemaan? Pitkää pinnaa joka tapauksessa :)
 
Mä oon varmaan vähän hölmö kun käyn joka päivä vaa'alla... :ashamed: Oon niin kärsimätön ja haluan näkyviä tuloksia HETI! :headwall:

Pitäis nyt vaan jotenkin sisäistää tää juju. Pysyvä painonpudotus vaatii elämäntapamuutoksia pitkällä tähtäimellä.

Mutta mutta, siitä olen nyt kyllä ylpeä että en eilen illalla lähtenytkään ottamaan. :saint: Kyllä huomaa itessään jotain asennemuutoksiakin tapahtuneen, sillä ennen olisin aivan varmasti tämän kyseisen ystävän kanssa lähtenyt.

Mehtis sait hyvin valjastettua tuon kiukkuenergian hyötykäyttöön! *kade*
 
Heissan kaikille ja hyvää viikonloppua!!!Tämä rouva aikoo pitää hiukkasen löysempää vkl,tänään tulee kamuja parille sidukalle meille ja varmaan jotain syödäänkin,huomenna lähen sinne hesaan la-su ...taatusti kostautuu maanantaina,mutta ei se mitään,eteenpäin lumessa sanoi sika vai miten se meni :D

Ens viikosta sinne reissuun on liki 3 vkoa ja sen ajan vedän tiukasti että saan vielä jotain tippumaan ennen matkaa.

Näkyillään maanantai aamuna( apua mulla alkaa uus työ silloin) jos en aiemmin tänne pääse :wave:
 
Hyvää viikonloppua täältäki kaikille, ja toivottavasti mahdollisimman harva sortuu herkutteluun :hug:

Täällä taas yötöissä ollaan, ja punnitukset edelleen päin... painoa tullu tiistaista vieläki lisää vaikken ole omasta mielestäni syönytkään yhtään enempää kuin aiemminkaan, ja mä en kestä et jos nyt ens viikon punnitukseen tulee plussaa TAAS :(. Tosin nyt alko menkat,et toivotaa et olis turvotusta ja paljon. Ja maanantaina pakko olla vähemmän painoa ku viimeks. Mä haluun laihtua:(.

Kesälle ollaan varattu matka etelään kolmeks viikoks ja tätä menoa en oo rantakunnossa silloin :'(
 
Tulin toivottelemaan hyvää vkloppua kaikille! :flower:
Nyt olen ollut tiukkana tämän vkn ja aion/toivoisin olevani ma punnituksessa, siinä painossa mihin alussa jo tippui, saisi kyllä olla on muutama gramma allekkin! :saint: Toivossa on hyvä elää, mutta ma joka tapauksessa taas mukana punnituksineen kaikkineen....Ensi viikosta tulee vaikea, menkkojen odotusviikko ja koko ajan tekisi varmaan mieli jotain laittaa suuhun, ehkäpä sitten kuljen porkkana laukussani koko ajan;=)

Tällä vklla melkein joka pv kuntopyörällä polkua 30-37km tuntivauhdilla, puoli tuntia ja km:iä on tullut puolessa tunnissa vähintään se 16. Sekä lisäksi vatsa ja rintalihasliikkeitä tallissa :D

No toivotaan kaikille mukavia lukemia seur punnituksessa ja eipä lannistuta, jos joku kerta paino ei putoa. :hug: :flower:

Näytetään pinossa, että onnistumme! :heart:

Terv Rva Pikkumyy(vkloppu menee töissä) ma ja ti vapaata :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Henrietta:
Pata-ässä: mun veljen häät on heinäkuussa ja me laihdutetaan yhdessä nää liikaläskit sinne heinäkuuhun mennessä eikö vaan?Kimpassa onnistutaan :hug:
Munkin veljen häät on heinäkuussa ja oon kaasona ja ei olis kiva näyttää norsulta ku toinen kaaso on pieni ja hoikka....

 
Kolmen tyttären synttärit juhlittu ja johan oli vilinää. Suklaakakusta enkä täytekakusta maistanut palaakaan. Hyvä minä. No toki illalla tuossa elokuvan parissa meni karkkipussi, mutta sen olen itselleni luvannut joka viikko.

Kaikilla näyttäisi olevan häitä tai lomareissuja tiedossa kesällä. No ne ovat hyviä kimmokkeita laihtumiselle, itsellä ainakin. Ensimmäinen iso juhla on vain jo vappuna. Kiirekin tulee. No olen onneksi tällä hetkellä BMI:n mukaan normaalipainoinen, joten se oli ensimmäinen tavoite, toiseen sitten onkin matkaa..

Henrietta: Muutetaan Irlantiin =)
 
Mahtuu mukaan tervetuloa Teollisuuskypärä,hauska nikki:)

Olipas vkl tuli juotua ja syötyä:)Kivaa oli kaikinpuolin.

Mä vaihdan oman punnaripäivän perjantaiksi,nyt hyvällä syyllä kun taatusti on huomenna plussaa ja rutkasti:)

Huomenaamulla alkaa sitten uusi työ ja mua jännittää ihan sikana täällä enkä löydä työkenkiäkään mistään:)
 

Yhteistyössä