koettakaa hyvät ihmiset tajuta että adhd on todellinen eikä johdu kasvatuksesta!

[QUOTE="bbb";30276906]Chef olitko sä kamala koulussa? Villikkotyttö?[/QUOTE]

Kamala ja kamala...riippuu varmaan miltä kantilta asiaa katsoo.

Ei, en kiipeillyt kattolampuissa. Mutta kyllä, juttelin usein vieruskaverin kanssa. Mutta vieruskaverilla ei ole ADHD:tä, joten voisin veikata, että tuo on kuitenkin ihan normaalia, eikä "ADHD-ihmisen" toimintaa.

Jälki-istunnossa olen ollut tasan kerran, joka sekin varmaan kertoo siitä, että mikään ihan järettömän villi en ole ollut. Mutta mikään hiljainen hissukkakaan en ole koskaan ollut, joten aivan varmasti jokainen vanha opettajani muistaa mut.

8-luokalla siirryin joidenkin tuntien osalta pienryhmäopetukseen ja 9-luokalla vaihtoin kokonaan erityiskouluun, jossa kaikki opetus tapahtui pienryhmässä. Tuolloin muutin myös lastenkotiin (huonot kotiolot), joten uskon, että juuri tuolla hetkellä elämäntilanteeni heijastui hyvin vahvasti koulunkäyntiin.

Ammattikoulussa olen ollut "vireysasteeltani" tunnin aikana ihan samanlainen, kuin mitä muutkin. Arosanojen suhteen olen ollut lähes kaikilta osin kiitettävää tasoa, vaikka peruskoulussa alisuoriuduin. Mutta niinhän se yleensä menee, että asiat, jotka ADHD-ihmistä kiinnostaa, sujuu äärimmäisen hyvin. Ja ne toiset sitten vähemmän hyvin. Jos ollenkaan.

 

"ADHD- lääkkeet ovat vaarallisia. Pitkän aikavälin haitat tunnetaan huonosti, mutta tiedämme niiden voivan vahingoittaa sydäntä samlla tavoin kuin pitkäaikainen kokaiinin käyttö, ja se voi johtaa kuolemaan, jopa lapsilla.
Tiedämme myös, että ADHD- lääkkeet aiheuttavat noin 10% :lle lapsista kaksisuuntaisen mielialahäiriön., joka on vakava sairaus."
Kirjassa Tappavat lääkkeet, 2014, sivulla 255.

No hui kamala. Sydän voi ihan pysähtyä.. Sehän onkin paljon kamalampi MAHDOLLINEN sivuvaikutus kuin se, että tuon häiriön takia menee ihan koko elämä päin helvettiä. Aikuisena sain diagnoosin ja lääkkeet ovat äärimmäisen kallisarvoinen apu ja pelastus olleet. Ei voi kuin suositella.

 

Sen sijaan hoitamattoman adhd:n pitkän aikavälin haitat tunnetaan jo varsin hyvin. Aina ei voi valita kivointa vaihtoehtoa, koska sitä kivaa ei välttämättä ole valikoimissa. Silloin täytyy valita vähiten huono.

Hoito ja hoito. Tarvitaanko siihen tosiaan ooppiumia? Eikö oikeampi lähtökohta olisi opetella MITEN tällaisen lapsen kanssa toimitaan SITEN, että hän selvää elämästään ITSE tiedostaen ongelmansa? Mielestäni lääke ei johda lopputulokseen, vaikka ymmärrän sen, että pilleripäissään elämä tuntuu mukavammalta ja mielialan tasaajat leikkaavat pahimmat impulsiivisuudet pois.

 

Hoito ja hoito. Tarvitaanko siihen tosiaan ooppiumia? Eikö oikeampi lähtökohta olisi opetella MITEN tällaisen lapsen kanssa toimitaan SITEN, että hän selvää elämästään ITSE tiedostaen ongelmansa? Mielestäni lääke ei johda lopputulokseen, vaikka ymmärrän sen, että pilleripäissään elämä tuntuu mukavammalta ja mielialan tasaajat leikkaavat pahimmat impulsiivisuudet pois.

Minä olen aikuinen, enkä pärjää itsekseni tai edes läheisten avustuksella oireitteni kanssa. Jatkuva raastava väsymys, uupumus ja keskittymisongelmat, levottomuus ja kaaos kotona ovat aivan sietämättömiä asioita ja ei siihen paljon ongelman tiedostamiset auta. Opiskelusta ei tule mitään kun vaikka miten yrittäisi ja uupuisi, töistä ei tule mitään, laskut vain kasautuvat ja ahdistaa. Sitten vielä pahat pms oireet iskevät päälle ja sekoan täysin, saatan lyödä mitään ajattelematta läheisiä tai pahoinpidellä pahastikin ennen kuin edes tajuan ja taas ahdistaa.

Lääkityksellä on hyvä olla ja asiat sujuu, elämästä voi nauttia ja siinä voi pärjätä, läheiset eivät kärsi ja olen onnellinen kun elämä ei ole jatkuvaa väsynyttä kaaosta ja raivoa. Voi kamala kun se niin joitakin kiusaa.

 

Ymmärrät että sä olet aika harvinainen tapaus..

 

[QUOTE="häsä";30277261]Minä olen aikuinen, enkä pärjää itsekseni tai edes läheisten avustuksella oireitteni kanssa. Jatkuva raastava väsymys, uupumus ja keskittymisongelmat, levottomuus ja kaaos kotona ovat aivan sietämättömiä asioita ja ei siihen paljon ongelman tiedostamiset auta. Opiskelusta ei tule mitään kun vaikka miten yrittäisi ja uupuisi, töistä ei tule mitään, laskut vain kasautuvat ja ahdistaa. Sitten vielä pahat pms oireet iskevät päälle ja sekoan täysin, saatan lyödä mitään ajattelematta läheisiä tai pahoinpidellä pahastikin ennen kuin edes tajuan ja taas ahdistaa.

Lääkityksellä on hyvä olla ja asiat sujuu, elämästä voi nauttia ja siinä voi pärjätä, läheiset eivät kärsi ja olen onnellinen kun elämä ei ole jatkuvaa väsynyttä kaaosta ja raivoa. Voi kamala kun se niin joitakin kiusaa.[/QUOTE]

Hyvä näin. Mutta entäpä jos voisit selättää kaikki em. haasteet ilman lääkkeitä? Nyt kun turvaudumme lääkkeisiin, emme oikein ymmärrä alkusyitä ja miten asia pitäisi hoitaa. Lääke kun ei sinun poikkeavia aivojasi korjaa, vaan ainoastaan peittää oireesi.

 

Käyttäytyminen ei meinaan ole todellakaan mitään tyypillistä adhd touhua aikuiselle EI varmaan kukaan kiellä ettetkö sinä tarvitsisi lääkkeitä ja saisi niistä apua.

 

Hoito ja hoito. Tarvitaanko siihen tosiaan ooppiumia? Eikö oikeampi lähtökohta olisi opetella MITEN tällaisen lapsen kanssa toimitaan SITEN, että hän selvää elämästään ITSE tiedostaen ongelmansa? Mielestäni lääke ei johda lopputulokseen, vaikka ymmärrän sen, että pilleripäissään elämä tuntuu mukavammalta ja mielialan tasaajat leikkaavat pahimmat impulsiivisuudet pois.

Et selvästikään ymmärrä, vaikka niin luulet

Jos sulla särkee pää ja otat Buranan, niin mitä sulle tapahtuu? Oletko sä tuolloin "pilleripäissäsi"? Mun nähdäkseni ainoa asia mitä tuossa käy on se, että se sun päänsärkysi loppuu. Ei muuta.

Kun mä nappaan aamulla Consertan naamaani, niin mitä mulle tapahtuu?
En todellakaan ole "pilleripäissäni" sen enempää, kuin mitä sinä sen Buranan napsimisen jälkeen. Jos otan Tradolan retardin, niin silloin voin sanoa olevani "pilleripäissäni". Conserta ei meikäläiseen vastaavalla tavalla vaikuta. Kuten ei kuulukkaan.

Elämä kyllä tuntuu mukavammalta...aivan kuten sinunkin elämäsi, kun pääset Buranan avulla eroon päänsärystäsi. Se kai sen pillerin tarkoitus on...saada olo paremmaksi.

Pahimpia impulsiivisuuksia Conserta ei itseltäni poista...kuten ei Buranakaan. Eikä Tradolan Retard. Tosin en kyllä koe, että mulla järin pahoja impulsiivisuuksia onkaan.

Lääke nimenomaan on tässä kohtaa hoito. Tokikaan se ei ole ainoa hoito, eikä parantava hoito, mutta se on melko monelle sellainen hoito, josta saa suuren hyödyn. Mun mielestäni se on tällöin jopa aika hitokseen hyvä hoito, eikö?

Lähtökohdan tulee olla se, että lasta (tai aikuista) ohjataan opettelemaan uusia keinoja arjesta selvitytymiseen. Mutta jos ne keinot eivät yksistään riitä, niin siinä kohtaa tueksi ja avuksi otetaan myös lääkitys. Ja sitä kautta päästään useimmiten jopa todella hyvään lopputulokseen.

Ainakaan omalla kohdallani se ei pelkästään riitä, että tiedostan ongelmani. Ei se sitä ongelmaa poista, että tiedostan sen olemassaolon. Jos multa puuttuu jalka, ei se uutta jalkaa tilalle kasvata, jos tiedostan jalan puuttumisen. Jos mulla on aivoissa neurologinen poikkeavuus, ei se niitä aivoja korjaa, jos tiedostan moisen poikkeavuuden olemassaolon.

Kyllä, tiettyyn pisteeseen saakka elämää voi opetella. Mutta aika paljon on myös sellaista, joka on vain hyväksyttävä, koska en pysty ko. asiaa oppimaan. Jos on lusikalla annettu, ei kaiketi voida kauhalla vaatia?! Lääkitys ei valitettavasti poista kaikkia ongelmiani, mutta joihinkin ongelmiin se tuo helpostusta. Joten kyllä, tarvitsen ihan tosissaan lääkkeitä.

 

Hoito ja hoito. Tarvitaanko siihen tosiaan ooppiumia? Eikö oikeampi lähtökohta olisi opetella MITEN tällaisen lapsen kanssa toimitaan SITEN, että hän selvää elämästään ITSE tiedostaen ongelmansa? Mielestäni lääke ei johda lopputulokseen, vaikka ymmärrän sen, että pilleripäissään elämä tuntuu mukavammalta ja mielialan tasaajat leikkaavat pahimmat impulsiivisuudet pois.

Ei oopiumia, vaan piriä. Stupido.
Tämän takia kukaan ei ota teitä heikkiläfaneja ja nwo-hihhuleita vakavasti. Kun teillä ei ole mitään käryä siitä mistä puhutte. Enkä nyt viittaa tuohon asiavirheeseen josta jo mainitsin.

 

Käyttäytyminen ei meinaan ole todellakaan mitään tyypillistä adhd touhua aikuiselle EI varmaan kukaan kiellä ettetkö sinä tarvitsisi lääkkeitä ja saisi niistä apua.

Jos minuun viittaat, niin minä sain aikuisiällä "oppikirjaesimerkki" adhd diagnoosin. Kaikki ovat tyypillisiä oireita, mm. hormonien vaikutus naisilla, impulsiivisuus yms yms. Minulla on vain hyvin voimakas tuo häiriö, mutta oikein tyypillinen silti. Vuosikausien hoitamattomuus, lapsuuden hylkäystraumat joita tuli ymmärtämättömien vanhempien puolesta ja väärinymmärrys oli kai vielä entisestään pahentanut asioita. Lääkkeiden voimalla olen hyvinkin tavallinen ja elämässä pärjäävä, vaikka jotain pientä harmia aina onkin olemassa.

En ymmärrä mikä tuossa lääkeasiassa on niin vaikeaa tajuta. Kyse ei ole samasta amfetamiinista kuin huumeissa, tässä ei ole sitä mielihyväelementtiä, valitettavasti. Ja jos aivot toimivat normaalisti laiskanpuoleisesti, niin piristys vain normalisoi tilanteen. Eli minun näkökulmastani kai sitten kaikki normaalit ovat jatkuvasti luonnostaan huumeissa? Vai?

 

Adhd kuittaa aikuisen väkivaltaisuudenkin aivan.

 

Kas kummaa tuolla ei puhuta muiden hakkaamisesta mitään

 

Kas kummaa tuolla ei puhuta muiden hakkaamisesta mitään

Impulsiivisuus ja ailahteluhan siellä oli juurikin mainittu, minun kohdallani tuo luettiin vain impulsiivisuudeksi kun tunteet kuohahti ennen kuin itse edes tajusi koko asiaa, keho meni ihan täyteen taistelutilaan aivan samantein. Pulssi nousi, iski paniikki tai raivo, lihakset nykivät, muutuin vihaiseksi/aggressiiviseksi.. etc. Lapsilla on käsittääkseni myös tuota jonkun verran. Terapia ja vertaistuki auttoi siihen hyvin ja oppi tunnistamaan ne tietyt merkit ja yksinkertaisesti poistumaan tilanteesta rauhoittumaan minuutiksi. Sitten olinkin taas täysin hyväntuulinen ja oma itseni. Samaten olen nanosekunnissa valmis ottamaan eron, myymään talon tai ties mitä muutakin mitä en edes ajattele tai missään nimessä halua ennen kuin jo sanon ja sitten itsekin jälkikäteen ihmettelen, että miksi olen sanonut jotain tuollaista. Käsittääkseni adhd altistaa huumeidenkäytön lisäksi myös väkivaltaisuudelle ja muulle rikollisuudelle yms. enkä ihmettele yhtään. Ei se tekosyy ole, mutta selittävä asia kylläkin miksi tämä häiriö on niin yliedustettuna tietyissä ongelmaryhmissä.

 

Eihän se johdu, mutta valitettavan moni jättää lapsensa kasvattamatta. ADHD:lla tai ilman.

 

[QUOTE="häsä";30278382]Impulsiivisuus ja ailahteluhan siellä oli juurikin mainittu, minun kohdallani tuo luettiin vain impulsiivisuudeksi kun tunteet kuohahti ennen kuin itse edes tajusi koko asiaa, keho meni ihan täyteen taistelutilaan aivan samantein. Pulssi nousi, iski paniikki tai raivo, lihakset nykivät, muutuin vihaiseksi/aggressiiviseksi.. etc. Lapsilla on käsittääkseni myös tuota jonkun verran. Terapia ja vertaistuki auttoi siihen hyvin ja oppi tunnistamaan ne tietyt merkit ja yksinkertaisesti poistumaan tilanteesta rauhoittumaan minuutiksi. Sitten olinkin taas täysin hyväntuulinen ja oma itseni. Samaten olen nanosekunnissa valmis ottamaan eron, myymään talon tai ties mitä muutakin mitä en edes ajattele tai missään nimessä halua ennen kuin jo sanon ja sitten itsekin jälkikäteen ihmettelen, että miksi olen sanonut jotain tuollaista. Käsittääkseni adhd altistaa huumeidenkäytön lisäksi myös väkivaltaisuudelle ja muulle rikollisuudelle yms. enkä ihmettele yhtään. Ei se tekosyy ole, mutta selittävä asia kylläkin miksi tämä häiriö on niin yliedustettuna tietyissä ongelmaryhmissä.[/QUOTE]


Ja kuulut marginaaliryhmään joka ei aikuisena pysty pitämään nyrkkejään kurissa, eli ei todellakaan ole tyypillistä-

 

Ja kuulut marginaaliryhmään joka ei aikuisena pysty pitämään nyrkkejään kurissa, eli ei todellakaan ole tyypillistä-

En minä ole koskaan ketään lyönyt. Heittänyt tavaroita kyllä senkin edestä. Edelleenkään, tätä ei pidetty missään vaiheessa mitenkään järin yllättävänä piirteenä, vaan luettiin vain diagnoosia tukeneiden asioiden joukkoon.

 

En tiedä miten todellista tai epätodellista adhd lopulta on, mutta miksi sitä on enemmän paskoissa perheissä kuin paremmissa? Kait siitä ei sitten korrektiuden takia saa vetää johtopäätöksiä. Paree olla sitten vaan hiljaa...

 

En tiedä miten todellista tai epätodellista adhd lopulta on, mutta miksi sitä on enemmän paskoissa perheissä kuin paremmissa? Kait siitä ei sitten korrektiuden takia saa vetää johtopäätöksiä. Paree olla sitten vaan hiljaa...

Mitä tarkoitat tuolla paskalla perheellä?

ADHD on periytyvä ominaisuus, joten luultavasti aika monella ADHD-lapsen toisella vanhemmalla on ADHD. Tästä voidaankin sitten siirtyä miettimään sitä, että millainen vanhempi on ihminen, jolla on ADHD. Varsinkin silloin, kun se on A) hoitamaton ja B) "vaikea-asteinen".

Äidilläni ei ole diagnoosia, sillä hän on omasta mielestään täysin terve, eikä hän siksi koe tarvetta mennä tutkimuksiin. Itse olen asiasta täysin toista mieltä ja olen hyvin vakuuttunut sitä, että hänellä on ADHD...ja todennäköisesti myös jotain muutakin sen lisäksi.
Lapsuuteni oli paska. Todella paska. Mutta en usko, että olisin ns. terve, vaikka lapsuuteni olisi ollut possunpunainen, sillä tuskin se olisi aivojani kuntoon saanut.

Itse olen ADHD-vanhempi. Yksi lapsistani tullee aikanaan saamaan diagnoosin. Näillä näkymin muut vaikuttavat ns. terveiltä. Tämä ko. lapsi on elänyt koko elämänsä hyvin tasaista, turvattua ja rakastavaa elämää. Meillä ei polteta tupakkaa, eikä käytetä alkoholia, kuin ehkä 2 x vuodessa ja tuolloinkin annoskoko on saunakaljan verran. Meillä ei riidellä isoja riitoja (ei mitään eropuheita tms.) ja kaikki on ihan kaikilta osin hyvin.

Jos joku kertoisi, että MINÄ olen oikeasti syyllinen siihen, että lapsi on niin vilkas, olisi se kovasti helpottavaa. Tuolloinhan mulla olisi mahdollisuus muuttaa itseäni siten, että oman toimintani kautta lapsen vilkkaus tasaantuisi. Mutta kun se ei mene niin. Vika ei ole kasvatuksessa, eikä perhetilanteessa vaan vika on aivoissa. Ne ovat hieman poikkeavat.

 

[QUOTE="häsä";30278485]En minä ole koskaan ketään lyönyt. Heittänyt tavaroita kyllä senkin edestä. Edelleenkään, tätä ei pidetty missään vaiheessa mitenkään järin yllättävänä piirteenä, vaan luettiin vain diagnoosia tukeneiden asioiden joukkoon.[/QUOTE]

Sanot tuolla aiemmin että saatat lyödä ja pahoinpidellä pahastikkin.....

 

Hyvähän se on, että haetaan diagnoosi ihmisille, jotka eivät oikein sovellu yhteiskuntaan. Lääkkeillä saadaan heidät hedelmättömiksi ja pois geenipoolista.

Oma juttuna on varmasti se, mikä on vanhempien osuus ADHD:n laukeamiseen. Voiko ruokavaliolla esimerkiksi olla nutrigenominen merkitys aivojen poikkeavuuksille? Esimerkkinä http://www.everydayhealth.com/adhd-pictures/how-food-can-affect-your-childs-adhd-symptoms.aspx

Mikäli näin on, onko se kuitenkin vanhempien syy, jos lapsi sairastuu ADHD:een?

Onhan se, jos ei viitsi ottaa asioista selvää? En tiennyt hedelmättömyydestä, mutta onhan se mahdollista..

 

Tällaisena tavallisena adhd-aikuisena jää vaan miettimään, että on aika hyvä tuuri ollut vanhempieni suhteen. Sain riehua ja olla levoton, välillä, eikä sitä leimattu miksikään vammaksi. Hepulikohtausten jälkeen kurinpalautus oli kova, mutta rakentava. Aika paljon potkittiin pihalle touhuamaan mutsin moton mukaisesti, että lapsi kannattaa näännyttää antamalla sille riittävästi lääniä rampata ympäriinsä. Ja mummo seisoi kädet puuskassa vahtimassa, että teen läksyt- vaikka siinä kirjat lenteli pitkin kämppää. Piti vaan hakea ne kirjat sitten takaisin ja aloitettiin alusta.

Mutta ei, ei ikinä ollut mainintaa vammasta, vaan persoonasta. Nyt mutsi vähän hihittelee nykyisille adhd-jutuille, koska ei ihan käsitä mihin se vanhemmuus ja lapsen asemaan asettuminen hävisi. Puhutaan vain siitä miten vanhemmat jaksaa, mutta ei oikein muisteta että se lapsikin ajattelee ja tuntee jotakin. Tässä on iso ero lapsuuteni ja nykyisten lasten kanssa, että tulin kuunnelluksi ja naapuritkin saivat ihan luvan kanssa tarttua niskaraiveliini tarpeen vaatiessa.

Ja kovasti on uutisoitu varsin löyhin perustein annetuista diagnooseista, joka on yhden sortin tasapäistämistä ja lapsen tarpeiden mitätöintiä. Olet adhd, siis syö lääkkeitä, muutu meidän mieleiseksi ja lakkaa olemasta olemassa- motolla!

Juuri näin, pitäisi muuttua "kelvolliseksi" koulussa, opettajilla kun ei ole resursseja,työvoimaa tarpeeksi, niin sitten pakotetaan syöttämään lääkkeitä lastensuojeluilmoituksen uhalla. Lapsi on kuitenkin oma persoonansa, ja tässä yhteiskunnassa sitä ei tueta vaan lääkkeitä naamaan ja epäilyä onko kotona kaikki hyvin kun myöhästelee vielä koulusta. Kotona äitinä työmäärä/ohjaamista on koko ajan ja siltikin koulussa epäilevät kotioloja. Nöyryyttävää. Toi lapsi on ainoa ja äärettömän rakas, ja harmittaa ettei tällaisille lapsille ole muita vaihtoehtoja kuin lykätä ne lääkkeet naamaan koittaa samaistaa muihin oppilaisiin joilla ei ole adhdta. Ihanne olisi ollut että poika saisi olla semmoinen kuin on eli vilkas ja herkkä, ja olisi siltä pohjalta suunniteltu koulunkäyntiä. Mutta ei, ei riitä resurssit ja jos jotain edes harkittaisiin,ehtona on että lääkkeet ovat käytössä. Suoraan sanoen v***taa.