koettakaa hyvät ihmiset tajuta että adhd on todellinen eikä johdu kasvatuksesta!

  • Viestiketjun aloittaja "nenja"
  • Ensimmäinen viesti
"nenja"
AD/HD lapsen vanhemmilla on rankempaa lapsensa kanssa kuin ns.tavislapsen vanhemmalla. Ei tarvitse siis lisätä haastavan lapsen vanhempien taakkaa!

Kun lapsen impulssikontrolli on heikko ja keskittyminen ja tarkkaavaisuus hajoaa helposti on arjessa lähes kaikki vaikeaa. Vai menettekö te kehitysvammaistenkin vanhempia syyllistämään kun lapsi ei kehity normaalisti? esim. down?
Ihan samanlailla adhd:ssa on kyse synnynnäisestä neurologisesta poikkeamasta
 
Niin mutta mistäs me ulkopuoliset voimme hoksata, että tuolla lapsella on adhd? Sinne se menee, kaikkien muiden riekkuvien ja huonosti kurissapidettyjen joukkoon.

Ihan niinko mun asperger-poikaani pidetään hieman omituisena. Vaikka se johtuu vain oireyhtymästä.

Ei voi tietää!
 
"minna"
Osaltaan löytyy syy nykyajasta. TV pauhaa ja virikkeitä on enemmän kuin vauvan aivot valmiita ottamaan vastaan. Raihoittakaa koti ja lapset pois ruudun ääreltä, niin jo vähenee uudet diagnoosit.
 
  • Tykkää
Reactions: Lokki
"nenja"
No sepä,mutta voisi lähtee siitä asenteesta että ei syytä vanhempia/syyllistä vanhempia jos ei tiedä varmuutta.

Sitäpaitsi vaikka ei olis adhd:ta ei se lapsen haastava käytös silti luultavasti johdu vanhemmista,vaikeatako sitä on ymmärtää että lapsilla on syntymästään asti eri ominaisuuksia,toiset on vaan helpompia. Kaikkein vaikeinta elämä on kuitenkin haastavien lasten vanhemmilla
 
adhd-baby
Äidin raskauden aikainen tupakointi lisää adhd-riskiä. Kun näen mamman, joka vetää röökiä ja jonka lapsi käyttäytyy kuin pieni apina, ajattelen usein syy-seuraussuhdetta. Mutta ei kaikki adhd tapaukset johdu tupakoinnista.
 
[QUOTE="nenja";30273912]No sepä,mutta voisi lähtee siitä asenteesta että ei syytä vanhempia/syyllistä vanhempia jos ei tiedä varmuutta.

Sitäpaitsi vaikka ei olis adhd:ta ei se lapsen haastava käytös silti luultavasti johdu vanhemmista,vaikeatako sitä on ymmärtää että lapsilla on syntymästään asti eri ominaisuuksia,toiset on vaan helpompia. Kaikkein vaikeinta elämä on kuitenkin haastavien lasten vanhemmilla[/QUOTE]

Ei! Ei voi noinkaan sanoa.

Elämä voi olla vaikeaa vaikka kaikki lapset olisivat mallikelpoisia ja terveitä. Voi olla itse sairas. Tai puoliso! Tai ulosottovelkaa kolmesataatuhatta. Tai hometaloloukku. Tai psykopaatti naapurina. Tai pedofiili lähisukulaisena.

Ihan typerää yrittää päteä sillä miten hankalaa juuri minun elämäni on. Eihän siitä tuu kuin huonompi mieli itsellekin.
 
Joo ja ei.

ADHD-lapsen vanhemmalla voi olla vaikeampaa, kuin "tavislapsen" vanhemmalla, mutta ei kuitenkaan välttämättä ole. Ei kaikki ADHD-lapset ole samasta muotista, kuten eivät kaikki "taviksetkaan".

Kyllä ihan terveenkin lapsen kasvatus voi olla ihan hurjan haastavaa, jos lapsi on esim. temperamenttistä sorttia. Ja vaikka ADHD-lapsen kasvatus asettaakin tietynlaisia haasteita perheen arkeen, en nyt kuitenkaan lähtisi huutelemaan suureen ääneen siitä, miten arjessa lähes kaikki on vaikeaa. Jossakin perheessä toki voi olla tämä tilanne...mutta ei missään nimessä kaikissa. Ei esim. yhdessäkään tuntemassani ADHD-perheessä.

Jos jonkun yleistyksen voisin tehdä, niin en varmaankaan hirmuisesti valehtele, jos väitän, että ADHD-lapsen vanhempi joutuu ohjaamaan lastaan (jota kaiketi kasvatukseksikin voitaisiin kutsua) tervettä lasta enemmän. ADHD-lapsi kun monasti tarvitsee enemmän tukea tunteiden ja tekojen hallintaan. Mutta se ei kyllä sitten taas ole synonyymi sille, että vanhempi asian taakkana kokisi. Taakka on mielestäni melko...voimakas ilmaisu.

Onhan siinä ADHD-elämässä omat haasteensa. Mutta toisaalta, en tiedä yhtäkään perhettä, jossa ei olisi haasteita. Toisessa perheessä se on ADHD ja toisessa sitten jokin muu. Vaikka heikko taloudellinen tilanne. Joten kaipa me kaikki lopulta ollaan jos ei nyt samassa veneessä, niin samassa vedessä ainakin :)

ADHD on valitettavasti melko monen mielestä muotisairaus, jota ei ole. Mutta en toisaalta tätä ihmettele. Joka toinen hiekkalaatikon reunalla istuva mamma kun diagnosoi oman Nico-Petterinsä ADHD-lapseksi, kun hän on niin tavattoman vilkas. Aika harva sen sijaan diagnosoi lapselleen downin syndroomaa.
Down-lapsen pystyy melko helposti erottamaan lapsen piirteiden perusteella, mutta ADHD-lasta ei erota ulkoisesta piirteestä, joten mikäli lapsen otsassa ei ole ADHD-lappua, ei kukaan sitä tiedä. Täten ehkä moni ajattelee lapsen olevan huonosti kasvatettu, mikäli hän on kovin vilkas...ja kun vanhempi sitten kertoo lapsella olevan ADHD, asia kuitataan silmien pyörittelyllä...tätä samaa mantraa kun tosiaan hokee joka toinen mamma hiekkalaatikon reunalla.
 
vierassssssssssss
Tällaisena tavallisena adhd-aikuisena jää vaan miettimään, että on aika hyvä tuuri ollut vanhempieni suhteen. Sain riehua ja olla levoton, välillä, eikä sitä leimattu miksikään vammaksi. Hepulikohtausten jälkeen kurinpalautus oli kova, mutta rakentava. Aika paljon potkittiin pihalle touhuamaan mutsin moton mukaisesti, että lapsi kannattaa näännyttää antamalla sille riittävästi lääniä rampata ympäriinsä. Ja mummo seisoi kädet puuskassa vahtimassa, että teen läksyt- vaikka siinä kirjat lenteli pitkin kämppää. Piti vaan hakea ne kirjat sitten takaisin ja aloitettiin alusta.

Mutta ei, ei ikinä ollut mainintaa vammasta, vaan persoonasta. Nyt mutsi vähän hihittelee nykyisille adhd-jutuille, koska ei ihan käsitä mihin se vanhemmuus ja lapsen asemaan asettuminen hävisi. Puhutaan vain siitä miten vanhemmat jaksaa, mutta ei oikein muisteta että se lapsikin ajattelee ja tuntee jotakin. Tässä on iso ero lapsuuteni ja nykyisten lasten kanssa, että tulin kuunnelluksi ja naapuritkin saivat ihan luvan kanssa tarttua niskaraiveliini tarpeen vaatiessa.

Ja kovasti on uutisoitu varsin löyhin perustein annetuista diagnooseista, joka on yhden sortin tasapäistämistä ja lapsen tarpeiden mitätöintiä. Olet adhd, siis syö lääkkeitä, muutu meidän mieleiseksi ja lakkaa olemasta olemassa- motolla!
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka
"nenja"
ADHD:n ydinoireita ovat keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat sekä ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Nämä ydinoireet voivat esiintyä joko yhdessä tai erikseen, ja potilaalla voi olla kaikkia oireita samanaikaisesti tai ensisijaisesti joko tarkkaavuushäiriö tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. [11]

Keskittymishäiriön pääoireita ovat tarkkaavaisuuden vaikeudet, hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus:

Keskittymättömyys
Ei keskity yksityiskohtiin tai tekee tarkkaavaisuusvirheitä läksyissä, töissä tai muissa tehtävissä
Ei kykene säilyttämään keskittymiskykyä leikeissä tai tehtävissä
Ei tunnu kuuntelevan puhuteltaessa
Ei seuraa ohjeita eikä kykene saattamaan loppuun läksyjä, koulutehtäviä tai töitä työpaikalla (mutta ei vastusta ja ymmärtää ohjeet)
Tehtävien ja toimien organisointi on usein vaikeaa
Ei halua aloittaa tehtäviä, jotka vaativat pitkää keskittymiskykyä
Usein hukkaa tehtäviin tarvittuja välineitä (leluja, työkaluja, koulukirjoja)
Häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
Unohtelee usein päivittäisiä tehtäviä
Puhuu useasti samoista asioista, vaikka pitäisi vaihtaa usein puheenaihetta.
Ylivilkkaus tai impulsiivisuus
Ylivilkkaus
Hypistelee käsiä, koukistelee jalkoja tai pyörii paikallaan
Poistuu paikaltaan luokassa tai paikassa, jossa paikallaan pysyminen on odotettua
Juoksentelee tai kiipeilee tilanteissa, joissa se ei ole soveliasta (aikuisten tapauksessa levottomuuden tunnetta)
Vaikeuksia leikkiä hiljaa
On usein ”menossa”, ei pysty olemaan kauan paikallaan.
Puhuu paljon
Impulsiivisuus
Vastaa kysymykseen ennakkoon
Ei jaksa odottaa vuoroaan
Keskeyttää tai häiritsee muita (kesken keskustelujen, pelien)


Joskus koulultakin aikoinaan saatettiin soittaa että onko tapahtunut jotakin kun lapsi on levoton ja mpulsiivinen.. Se on oikeasti todella todella loukkaavaa ja vuosien aikana nämä epäsuorat tai suorat syytökset ovat aiheuttaneet että mä sanon aika suoraan ja joskus pahastikkin ihmisille takasin. Ei vaan jaksa enään yhtään aiheetonta syytöstä. Toivottavasti edes jollain tulisi tämän kirjoituksen myötä ahaa elämys että kaikki ei todellakaan ole kiinni vanhemmista/kasvatuksesta.
 
"nenja"
Tällaisena tavallisena adhd-aikuisena jää vaan miettimään, että on aika hyvä tuuri ollut vanhempieni suhteen. Sain riehua ja olla levoton, välillä, eikä sitä leimattu miksikään vammaksi. Hepulikohtausten jälkeen kurinpalautus oli kova, mutta rakentava. Aika paljon potkittiin pihalle touhuamaan mutsin moton mukaisesti, että lapsi kannattaa näännyttää antamalla sille riittävästi lääniä rampata ympäriinsä. Ja mummo seisoi kädet puuskassa vahtimassa, että teen läksyt- vaikka siinä kirjat lenteli pitkin kämppää. Piti vaan hakea ne kirjat sitten takaisin ja aloitettiin alusta.

Mutta ei, ei ikinä ollut mainintaa vammasta, vaan persoonasta. Nyt mutsi vähän hihittelee nykyisille adhd-jutuille, koska ei ihan käsitä mihin se vanhemmuus ja lapsen asemaan asettuminen hävisi. Puhutaan vain siitä miten vanhemmat jaksaa, mutta ei oikein muisteta että se lapsikin ajattelee ja tuntee jotakin. Tässä on iso ero lapsuuteni ja nykyisten lasten kanssa, että tulin kuunnelluksi ja naapuritkin saivat ihan luvan kanssa tarttua niskaraiveliini tarpeen vaatiessa.

Ja kovasti on uutisoitu varsin löyhin perustein annetuista diagnooseista, joka on yhden sortin tasapäistämistä ja lapsen tarpeiden mitätöintiä. Olet adhd, siis syö lääkkeitä, muutu meidän mieleiseksi ja lakkaa olemasta olemassa- motolla!

kannattaa käydä terapiassa jos on vaikea hyväksyä että on adhd ja että se johtuu todella poikkeavasta aivotoiminnasta.eihän se tarkoita sitä että olisi tyhmä tms,monesti älykkyys on ihan normaalitasolla. Ihan vaan tiedoksi että ei se lääkkeiden syönti tapahdu siksi että lapsi ei saisi olla oma itsensä, se auttaa lasta paljon kun selviytyy kouluhommista paljon paremmin, mun lapsella on lähes kaikki kiitettäviä arvosanoja, mutta ilman lääkitystä tilanne olisi niin hankala että lapsi ei todelakaan edes pystyisi käymään koulua,kun ei pystyisi yhtään keskittymään.

Ennen lääkityksen aloittamista lapsi ei ollut koskaan leikkinyt oma-alotteisesti paikallaan vaan meni vaan, lääkitys auttoi lasta ja auttaa edelleen.
 
[QUOTE="nenja";30274024]kannattaa käydä terapiassa jos on vaikea hyväksyä että on adhd ja että se johtuu todella poikkeavasta aivotoiminnasta.eihän se tarkoita sitä että olisi tyhmä tms,monesti älykkyys on ihan normaalitasolla. Ihan vaan tiedoksi että ei se lääkkeiden syönti tapahdu siksi että lapsi ei saisi olla oma itsensä, se auttaa lasta paljon kun selviytyy kouluhommista paljon paremmin, mun lapsella on lähes kaikki kiitettäviä arvosanoja, mutta ilman lääkitystä tilanne olisi niin hankala että lapsi ei todelakaan edes pystyisi käymään koulua,kun ei pystyisi yhtään keskittymään.

Ennen lääkityksen aloittamista lapsi ei ollut koskaan leikkinyt oma-alotteisesti paikallaan vaan meni vaan, lääkitys auttoi lasta ja auttaa edelleen.[/QUOTE]

Näin juuri.

Mulla on ADHD ja näin aikuisena myös mahdollisuus itse tehdä päätös siitä, että käytäkö lääkitystä vai en. Ja olen valinnut sen tien, että käytän. Ihan ehdottomasti. Joka ikinen päivä. Joskus unohdan ottaa lääkkeet ja voi sitä vitutuksen määrää, joka siitä aiheutuu. Pärjään kyllä ilman lääkkeitä, mutta pärjään paljon paremmin lääkkeiden kanssa. Joten en missään nimessä halua olla ilman lääkkeitä.

On typerää luulla, että nappaamalla aamulla pari tabua naamaan muuttuisin kenellekään mieleiseksi. Ei ADHD katoa nappia naamaan kiskomalla. Se on ja pysyy. Mahdollisesti hieman lieväoireisempana (joka on siis lääkityksen tarkoitus) mutta ei se sitä poista. Saattaa olla, että muutun jonkun mielestä mieluisemmaksi. Mutta en syö lääkkeitä siitä syystä, vaan siksi, että mun ITSENI on helpompi olla lääkityksen kanssa, kuin ilman.

Lääkityksen lähtökohta ei ole auttaa muuta maailmaa, vaan sitä lääkitettävää. Ei Buranaakaan kiskota siksi, että kaverilla särkee pää.

Aikoinaan ajattelin, että ADHD-lasten vanhemmat ovat hulluja, kun syöttävät lapsilleen vaarallisia lääkkeitä, jotka ovat huumaisaineiksi luokiteltavia ja joiden sivuvaikutuslista on lähes kilometrin mittainen.

Nykyään ajattelen niin, että mikäli jollakulla lapsistani diagnosoidaan ADHD, aloitamme ihan ehdottomasti lääkekokeilun ja jos lapsi kokee saavansa siitä apua, voimme aloittaa pitkäkestoisen lääkityksen lapsen elämää helpottamaan. Sillä sitä se parhaimmillaan tekee. Ja ihan huimasti.
 
venttiville
Kyllä mä olisin ollut onnellinen, jos mun lapsuudessa olisi ollut mahdollisuus adhd-lääkitykseen (olen aikuiserna dg saanut ja käytän työssäni lääkitystä). Kyllä kouluista läpi pääsin vajaalla kasin keskiarvolla, tekemättä mitään, mutta jatkauvasti alisuoriuden. ELi kapasiteettia olisi ollut parempaan, jos olisin pystynyt keskittymöön. Vaikken mikään pahin mahdollinen härpäke koulussa ollut, niin silti sillai sopivasti, että on lytännyt itseluottamuksen kun poikkesin ainakin normitytöstä. Kun ei tunnilla jaksanut keskittyä, niin kyllähän sitä helposti pientä häiriötä aiheutti. Että kyllä se lääkitys on nimenomaan lapsen etu, että saa hyvä rakennusaineet terveelle itseluottamukselle. Haluan myöls omalle lapselleni sen mahdollistaa, mikäli tarve tulee (niin kuin todnäk tulee).
 
  • Tykkää
Reactions: chef
endis
Hyvähän se on, että haetaan diagnoosi ihmisille, jotka eivät oikein sovellu yhteiskuntaan. Lääkkeillä saadaan heidät hedelmättömiksi ja pois geenipoolista.

Oma juttuna on varmasti se, mikä on vanhempien osuus ADHD:n laukeamiseen. Voiko ruokavaliolla esimerkiksi olla nutrigenominen merkitys aivojen poikkeavuuksille? Esimerkkinä http://www.everydayhealth.com/adhd-pictures/how-food-can-affect-your-childs-adhd-symptoms.aspx

Mikäli näin on, onko se kuitenkin vanhempien syy, jos lapsi sairastuu ADHD:een?
 
"nenja"
[QUOTE="terkka";30273957]ADHD on nimitys vapaan kasvatuksen hedelmille. ADHD/ADD = laiska ja itsekeskeinen.[/QUOTE]

tässä taas nähdään joko huonoa provosointia tai todellista tietämättömyyttä.

Minä itse olen ollut aikoinaan vapaan kasvauksen tulos, ja olin lapsena kiltti,ujo,hiljainen sekä avulias. Suosittelen tutustumaan aiheeseen
 
"nenja"
Hyvähän se on, että haetaan diagnoosi ihmisille, jotka eivät oikein sovellu yhteiskuntaan. Lääkkeillä saadaan heidät hedelmättömiksi ja pois geenipoolista.

Oma juttuna on varmasti se, mikä on vanhempien osuus ADHD:n laukeamiseen. Voiko ruokavaliolla esimerkiksi olla nutrigenominen merkitys aivojen poikkeavuuksille? Esimerkkinä 7 Terrible Foods for ADHD - Everyday Health

Mikäli näin on, onko se kuitenkin vanhempien syy, jos lapsi sairastuu ADHD:een?

Kuule ei ole, kyllä adhd lapset on syntymästään saakka ärsykeherkkiä ja vaativia, turha vittu syyllistää! se ei puhkea vaan on lapsella jo kun lapsi syntyy.

Itselläni on 8sisarusta, joista 1:llä adhd ja haastavaa käytöstä lapsuudessa, muilla ei sellaisia ongelmia ollut koskaan. Jos syy olisi vanhemmissa perheen kaikilla lapsilla olisi adhd. Että vikaan menee valitan. kannataisi opiskella aiheesta.

Jos lapsella on downin syndrooma syytätkö siitäkin vanhempien kasvatustyötä/ lapsen ruokavaliota? :D Kyllä lähes kaikilla lapsilla olis adhd jos ruokavaliosta olisi kyse

Toki oikea hoito/kuntoutus ja tuki lapselle vähentää oireiden näkyvyyttä kun lapsi oppii hallitsemaan esim.impulsiivisuuttaan
 
"nenja"
[QUOTE="nenja";30274161]tässä taas nähdään joko huonoa provosointia tai todellista tietämättömyyttä.

Minä itse olen ollut aikoinaan vapaan kasvauksen tulos, ja olin lapsena kiltti,ujo,hiljainen sekä avulias. Suosittelen tutustumaan aiheeseen[/QUOTE]

siis adhd kirjallisuuteen, eikä vapaaseen kasvatukseen.
 
......
Itseasiassa adhd syntyy ympäristön ja geenien yhteisvaikutuksesta. Eli kyllä siihen on osuutensa vanhemmillakin. Eivät vanhemmat sitä yksistään aiheuta, mutta esim liiallisella määrällä aistiärsykkeitä on arviotu olevan yhteyttä adhd:n puhkeamiseen. Ei turhaan sanota, että alle 2-3-vuotiaiden ei kannattaisi katsoa tv:tä. Minusta on surullista, jos lapsen diagnoosin taakse mennään aina piiloon. Adhd-lapsi tietenkin vaatii vanhemmiltaan enemmän, mutta ei heitä voi kuitenkaan verrata kehitysvammaisiin lapsiin. Ympäristön, toimintatapojen, strukturoinnin, jne avulla on kuitenkin paljon tehtävissä. Ei siis kannata nostaa käsiään ilmaan ja kiukutella muille, että adhd- lapselta pitäisi hyväksyä kaikenlainen käytös.
 
Itseasiassa adhd syntyy ympäristön ja geenien yhteisvaikutuksesta. Eli kyllä siihen on osuutensa vanhemmillakin. Eivät vanhemmat sitä yksistään aiheuta, mutta esim liiallisella määrällä aistiärsykkeitä on arviotu olevan yhteyttä adhd:n puhkeamiseen. Ei turhaan sanota, että alle 2-3-vuotiaiden ei kannattaisi katsoa tv:tä. Minusta on surullista, jos lapsen diagnoosin taakse mennään aina piiloon. Adhd-lapsi tietenkin vaatii vanhemmiltaan enemmän, mutta ei heitä voi kuitenkaan verrata kehitysvammaisiin lapsiin. Ympäristön, toimintatapojen, strukturoinnin, jne avulla on kuitenkin paljon tehtävissä. Ei siis kannata nostaa käsiään ilmaan ja kiukutella muille, että adhd- lapselta pitäisi hyväksyä kaikenlainen käytös.
Saiskos jonkinnäköistä faktaa tiskiin tuosta ympäristön ja geenien yhteisvaikutukesta? Mulla kun on asiasta erilainen näkemys, joka siis pohjautuu lääkärini kertomaan, sekä googletukseen, joka tukee lääkärini kertomusta.

En saata uskoa, että ADHD:n voisi aiheuttaa sillä, että lapsi katsoo 2-3v iässä televisiota. Sen kyllä uskon ihan helpolla, että television katselu voi pahentaa lapsen oireilua, mutta mun on HYVIN vaikea uskoa sitä, että jos lapsi katsoo televisiota 2-3v iässä, hänelle puhkeaa ADHD. Varsinkin, kun ADHD joko on tai ei ole. Ei se puhkea jokin ruma päivä, vaan se on ihan aina. Alusta saakka.

Olen jutellut ADHD-lasten vanhempien kanssa ja heistä moni on kertonut, miten he ovat ihmetelleet lapsensa toimintaa jo ennen, kuin lapsi on ollut edes 1v. Muiden lapset ovat istuneet nätisti äiti-lapsi-jumpan aikana siinä äidin kanssa, kun tämä yksi yrittää häspätä ja härpätä kerta toisensa jälkeen kaikkea muuta. Ja kun muutama vuosi kuluu, diagnosoidaan lapsella ADHD. Sattumaa? Ehkä. Mutta aika monen suusta olen tätä nyt kuitenkin kuullut.

Itse olen todella tiukka ja tarkka television katselun suhteen. Meidän 4v ja 5v eivät todellakaan katso televisiota päivittäin vaan melko harvoin. Ja silloin kun katsovat, katsovat he sitä vain hetken, eivät kahta tuntia.
He eivät myöskään pelaa puhelimilla, tableteilla, tietokoneilla, eikä pelikonsoleilla, kuin vain poikkeustilanteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapset ovat pelanneet alle 10 kertaa.

Vaikka olenkin ollut tässä suhteessa tiukka ja tarkka, niin silti nyt näyttää siltä, että toisella lapsella mitä luultavimmin on ADHD. Hän on jo saanut tähän viittaavaa palautetta ammatti-ihmisiltä ja kyllähän minä sen ihan itsekin näen, että lapsella tuntuu olevan turbomoottori, kuten äidilläänkin.

Kasvattajana olen ehkä jopa vähän turhankin tiukka. Ja puutun ehkä jonkun mielestä vähän liikaakin. Ohjaan ja opastan, koska tunnen, että "on pakko". Kuten tuolla taisin jo mainita, niin mielestäni ADHD-lasta tulee kasvattaa jopa intensiivisemmin, kuin tervettä lasta, sillä ADHD lapsi tarvitsee enemmän apua, jotta lapsen toiminta pysyy ns. järkevänä.
Tervettä lastani olen joutunut ohjeistamaan ja ohjaamaan huomattavasti vähemmän, kuin mitä tätä toista, joka tullee diagnoosin aikanaan saamaan. Toki kyseessä voi olla myös temperamenttiero, mutta kyllä tämä yksi lapsi hyvin paljon ätiään ja tuntemiani ADHD-lapsia monella käytöksen olsa-alueella muistuttaa. Enkä nyt tarkoita sitä, miten tottelevainen tai villi lapsi on, vaan esim. lapsen motorista levottomuutta, joka on silminnähden havaittavissa. Joku toinen ehkä tulkitsisi lapsen huonokäytöksiseksi, koska hän kiipeää ruokailutilanteessa pöydälle...itse näen tilanteen kuitenkin niin, että lapsi on motorisesti hyvin levoton, eikä hän edes tajua kiivenneensä pöydälle. Hän tietää, ettei pöydälle saa mennä, eikä hän sinne siis ilkeyttään ja uhmakkuuttaan kiipeä. Hän vain yhtäkkiä huomaa siellä olevansa, vaikka vasta äsken hän istui kauniisti pöydän ääressä.

Itse toimin aivan samoin. Tai no, en nyt sentään pöydille kiipeä, mutta saatan kesken ruokapöydän ääressä ruokailun siirtyä sohvalle ilman, että asiaa oikeastaan edes tiedostan.
 
Itseasiassa adhd syntyy ympäristön ja geenien yhteisvaikutuksesta. Eli kyllä siihen on osuutensa vanhemmillakin. Eivät vanhemmat sitä yksistään aiheuta, mutta esim liiallisella määrällä aistiärsykkeitä on arviotu olevan yhteyttä adhd:n puhkeamiseen. Ei turhaan sanota, että alle 2-3-vuotiaiden ei kannattaisi katsoa tv:tä. Minusta on surullista, jos lapsen diagnoosin taakse mennään aina piiloon. Adhd-lapsi tietenkin vaatii vanhemmiltaan enemmän, mutta ei heitä voi kuitenkaan verrata kehitysvammaisiin lapsiin. Ympäristön, toimintatapojen, strukturoinnin, jne avulla on kuitenkin paljon tehtävissä. Ei siis kannata nostaa käsiään ilmaan ja kiukutella muille, että adhd- lapselta pitäisi hyväksyä kaikenlainen käytös.
ADHD ei synny, se on olemassa jo lapsen syntyessä. Pojan neurologi ja psykologi näkivät jo vauvavideoista piirteitä neurologisesta levottomuudesta ja muutenkin oli aistiherkkä yms jo pienenä. Edelleen lapsi on liikkeessä AINA,nukkuessaankin heiluu. Keskittyminen on vaikeaa jne.. Laiskaksi tota ei valitettavasti voi sanoa vaikka vahvoja ADHD-piirteitä hänessä onkin. Oikein motivoitunut koululainen joka on todellakin kasvatettu ja rajat on. Mutta kun se oma koppa ei toimi aivan oikein, tuo se haasteensa.
 
.....
Chef. Viittasin tv:n katseluun vain esimerkkinä aistiärsykkeestä. Ja sen olen huomannut, että lääkäritkin tuntuvat olevan kovin montaa mieltä adhd:n synnystä ja diagnosoinnista. Jari Sinkkosen luennolta on tuo minun "faktani" siitä, että adhd ei ole pelkästään geeneillä selitettävissä, vaan ympäristöllä on siihen aina vaikutusta. Adhd:n diagnosointihan on oikeasti varsin villiä ja diagnoosinhan saa ihan rasti ruutuun-paperin perusteella. Ei siinä siis (ainakaan yleensä) mitään aivokuvauksia tai vastaavia tehdä. Se on vähän tuurista kiinni, että millaisen lääkärin luo pääsee. Neurologit tulkitsevat lapsen haastavan käytöksen usein adhd:n aiheuttamaksi ja psykiatrit taas näkevät lapsen elämäntilanteen usein laajemmin, eikä diagnoosiksi automaattisesti läväytetä adhd. Olen mm. törmännyt tapaukseen, jossa neurologi diagnosoi alle kouluikäiselle lapselle adhd:n keskellä perheen vaikeaa avioerokriisiä. Toisaalla taas on olemassa koulukunta neurologeja, jotka eivät anna adhd-diagnoosia alle kouluikäiselle ollenkaan. Enkä nyt siis millään tavalla viittaa sinuun ja teidän perheeseen, vaan puhun yleisellä tasolla ja omista kokemuksistani, kun työskentelen adhd-lasten kanssa. Joskus vain mietin sitä, että onko diagnoosista kaikille hyötyä. Joskus se tietenkin helpottaa, saadaan tukitoimia ja kuntoutusta, kun on ns. mustaa valkoisella. Mutta välillä myös tuntuu, että niitä diagnooseja roiskitaan ihan villisti, kun ei jakseta miettiä sitä lapsen/perheen tilannetta kunnolla ja adhd onkin siitä kiva, että sillä voi selittää lähes kaiken. Ja sillon voi myös jäädä se todellinen ongelma hoitamatta (jos taustalla onkin vaikka varhaisen vuorovaikutuksen tai perheen tunne-elämän ongelma ja tätä myötä diagnoosi on väärä tai sekundaarinen). Usein myös törmää siihen, että vanhemmat, opettajat, hoitajat, jne menettävät toivonsa lapsen suhteen, kun se diagnoosi annetaan. Että "eihän sille mitään voi, sillä on adhd". Mutta jälleen kerran, en puhu nyt sinusta/teistä, vaan ihan yleisesti omista kokemuksistani.
 
"häsä"
Vaikea kuvitella olevan kasvatuksesta kun itsellä oireet alkoivat reippaasti alle vuoden iässä kun en suostunut nukkumaan millään, vaan olin ärtyisä ja huusin huusin ja huusin väsymystäni jo silloin.
 
"Miuski"
Sokeri ja hiilarihötöt pois ruokavaliosta, tasapainoinen ydinperhe, ruutuaika minimiin, järkevä kasvatus, asialliset vanhemmat = 90% noista ADHD yms. Diagnooseista voisi purkaa. Kummasti monet diagnoosit kertyy epävakaista elämää elävien vanhempien lapsille, lisäksi vielä rööki ja alkoholi niin paletti valmis.
 

Yhteistyössä