KM:n jälkeen synnyttäneet <3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Moikka moi kaikille pitkästä aikaa ja ihan ensimmäiseksi huimat onnittelut prinssistä Strumppikselle!!!! :)

En ole kauheesti jaksanut päivitellä tänne enkä kyllä muutoinkaan mihinkään tai kellekkään kuulumisia. On vaan ollu NIIN väsynyt ja tympääntynyt olo ettei vaan oo pystyny/jaksanu. Onneks aurinkoa näkyy enemmän ja pitempään niin olo on hiukan parantunu.

Meillä siis tytteli reilu 5kk ja on nukkunut levottomasti viimeiset 2 kuukautta. Hampaita ei oo näkynyt, ei ole ollut kunnolla kipeänä (pieni nuh oli), on kasvanut hyvin eli tissimaito riittänee, iltarutiinit on samoja ja nukahtaa itsekseen omaan sänkyyn ja ja ja ja... Kaikki kuten 2 kuukautta sitten, mutta pieni ei vaan nuku :/ Parahtaa itkuun yhtäkkiä eikä auta tutti eikä paijaus vaan sylin+hytkytyksen vaatii. Sanovat että liittyy kehitykseen ja täytyy vaan uskoa, että joskus helpottaa. Kauhulla ajattelen äloman loppua jo ja sitä miten töissä jaksaa muutaman tunnin unilla. Valvominen on menny jo siihen, että en saa unta, kun pelkään/ajattelen että ihan kohta vauva herää taas. Syötän yöllä vielä kaksi kertaa ja jahka saadaa kiinteät kunnolla kuvioihin niin sitten vieroitan nuo yösyötöt (ainakin yritän).

Onko teillä jollakulla heittää hyviä niksejä yösyöttöjen vieroitukseen? Ajattelin ensin koittaa siirtää tuota ekaa syöttöä ja katsoa saisiko sitä siirrettyä niin paljon, että lopulta eka yösyöttö oiskin aamun ensimmäinen. Tyyliin tunti eteenpäin parin yön aikana.

Paljon jaksuja kaikille arjen pyörittämiseen!

tikkunen ja murunen 5kk+
 
Täysimetin vauvaa 5kktta, aloitin kiinteät 5kk+vko ja aika pian sitten iltapuuron, johon vauva itse lopetti yösyömisen. Tosin meillä poika ei herännyt sitä ennenkään kuin siihen nälkään kerran yössä, että muihin yöheräilyisin en osaa antaa vinkkejä, mutta ymmärrän -että olo alkaa olla melko suimuinen, jos 5kktta on mennyt -eikä vieläkään saa kunnon unia. --Mä laitoin miehen kyllä myös yöhommiin ihan alusta alkaen(niin kauan kun vauva huoli tuttipulloa) -ja pikkukakkosen kanssa aion laittaa vielä enemmän -kukaan perheessä ei hyödy siitä että äiti on kiukkuinen, väsynyt ja masentunut.
 
tikkunen: Meillä tuo poika heräili ensimmäiset 6kk todella monta kertaa yössä. Siis tuo kaksi kertaa yössä on hyvin! Meillä heräs tunnin-kahden välein. Jotenkin sitä vaan jaksoin ja kun 6kk iässä alotettiin iltapuuro, väheni yösyötötkin ihan itsestään. Nyt poika menee nukkumaan ysin aikaan ja ekan kerran syötän viideltä ja tokan seiskalta ja ysin aikaan noustaan. Nykyään kun kerron, että meillä nukkuu jopa 8h yhteenmenoon, niin sitä pidetään jo hyvänä. Siis 6kk jos nukkuu 5h yhteenmenoon, niin se on jo hyvin kuulemma!
 
Oi - onnea Strumppikselle! <3

Oon tosi huono kirjoittelemaan enää täällä, käyn varmaan kerran kuukaudessa lukemassa kuulumiset. Ei vaan meinaa aika riittää. FB:ssa roikunkin päivittäin aina vaikka pari minuuttiakin kerrallaan. :) Tulkaahan muutkin meidän FB-ryhmään mukaan. Se on salainen eli sitä ei löydä FB:sta muut kuin jäsenet ja kun siellä kirjoittelee, niin muut kaverit eivät näe mitään kirjoituksia tai että on tuollaisen ryhmän jäsen. On siis täysin salaista/turvallista. :)
Mullekin voi laittaa yksityisviestiä, niin voin kertoa esim. oman nimeni, jolla voi sitten hakea FB:sta. Kun ollaan kavereita, niin pystyn liittämään siihen meidän KM-ryhmään. ;)

Halaukset kaikille ja hyviä vointeja - niin ja hyvää naistenpäivää! Nyt juostava, neiti huutelee pinniksestään.
 
Moikka kaikille!

Juuri, kun kuvittelin ettei yöt voi enää mennä hullummaksi niin ne meni :/ Tosin kaiken tämän hurjimman yöitkun tuloksena(?) tuli alaleukaan ensimmäinen hammas <3 Ja näyttäisi pukkaavan toista heti viereen. Oletteko kuulleet, että hampaiden tulo aiheuttaisi myös mahavaivoja? Nimittäin näinä yber huutoöinä on myös pienokainen paukutellut äänekkäästi ja paukkuja säestää kipuitku :/ Ensin siis alkaa ähisemään ja puhisemaan sängyssään ja parahtaa aivan huimaan kipuitkuun, jonka lopputuloksena peppu paukkuu. Rauhoittuu suht nopeasti eikä vauva siis herää näihin kipukohtauksiin. Vai voikohan viime viikon rokotteet saada aikaan mahavaivat... Tai sitten tämä kaikki on monen asian summa, rokotteet+hammas+kiinteät.

Onko jollakulla kaurapuuro aiheuttanut masukipuja? Aloin jo epäillä tuota iltapuuroakin. Tai no eipä ole oikein mitään mitä en nyt epäilisi, voi kunpa osaisi jotenkin auttaa toista nukkumaan paremmin :/

Khaosan: en tiiä miks en aikoinaan jaksanut opettaa pulloa ja nyt pieni ei huoli sitä kuin äärimmäisessä hädässä eli kun on tosi nälkäisenä. Nan-kokeilu aiheutti aikoinaan unettoman yön, joten en oo uskaltanu sitä tai muita vastikkeitakaan koittaa uudelleen. Tssimaidolla mennään niin kauan kuin vaan jaksan.

jussis: syötän siis vain tuon kaksi kertaa, mutta pieni herää n. 10 kertaa yössä. Päätin etten tarjoa tisua vaan lohduksi, vaan syliä ja hyssytystä. Vuodenvaihteessa heräilyjä oli 2, pian kolme ja siitä sitten lisääntynyt kaiken aikaa ja nyt ollaan tässä tilanteessa.

Olen miettinyt allergioidenkin mahdollisuutta, mutta en ole saanut sille tukea neuvolasta. On ilmeisen vaikeaa löytää allergian aiheuttajia näin pieneltä. Testit voi näyttää negaa vaikka olisikin allergiaa jne.

Pöh ja pah vaan. Vähäiset unet ja jatkuva epätietoisuus vauvan olotilasta vie kyllä ihmisestä kaiken elinvoiman. Puoliso yrittää auttaa, mutta enpä taida olla paras ottamaan apua vastaan :/ Nooh, päivisin pienokainen on suht aurinkoinen, joten täytyy yrittää nauttia niistä hetkistä :)
 
Tikkunen: Meidän tytön vatsa ei kestä kaurapuuroa eikä porkkanaa. En usko, että on allerginen kuitenkaan. Nuo on vain niin "jytyä" tavaraa, ettei vatsa vielä kestä. Kokeileppa vaihtaa johonkin muuhun puuroon (meillä sopii vehnä-, speltti-, riisi- ja hedelmäpuurot) ja välttää ainakin porkkanaa vähän aikaa. Meillä nimittäin oli ihan samanlaista kipuitkua öisin, joka sitten loppui, kun jätin nuo kaksi pois. Tytölle tuli kaurapuurosta myös ripuli. Tää kaikki tapahtu silloin, kun tyttö oli noin 5kk. Oon nyt välillä koittanut antaa molempia ja tulos on edelleen sama. Jonkin muun ruoan tai puuron seassa menee pieninä annoksina, muttei pelkästään. Eli ei siis oo allergiaa.

Samoin hampaiden tullessa heräsi itkemään kesken unien, mutta nukahti sitten heti, kun otti syliin tai viereen. Ja peppu paukkui ja vatsa oli löysällä. On vissiin aika normaalia, että hampaat laittaa vatsan sekaisin.

Koitahan jaksaa! Meilläkin heräillään öisin usein, mutta nukahdetaan sitten aika nopeesti uudelleen. Kyllä se silti vaikuttaa omaan jaksamiseen, kun ei oo kohta vuoteen nukkunut yötä herämäättä kertaakaan :/ Toivottavasti tilanne muuttuu, kun tyttö muuttaa omaan huoneeseen kuukauden päästä, kun muutetaan :) Toivottavasti teillä kanssa masuvaivat helpottaa!!

Hansu ja Tyllerö 8kk :)
 
Tikkunen: niin kyllä meilläkin heräillään edelleen öisin ties monta kertaa, muttei sentään tarvitse enää syöttää. Tuolla on ihan samanlaista ähinää ja pyörintää monta kertaa yössä ja sitten semmosta kitinää ja joskus huutoa. Aiemmin kun imetin monta kertaa yössä, niin tein sitä osittain siksikin, että tuo hiljeni vain sillä tavalla sen yhden unisyklin, 45min, ajaksi. Mutta eihän niinkään voi elää. Nyt kun syötöistä päästy tutilla ja paijailuilla eroon, niin ei kyllä heräämisistä. Mä en enää jaksa edes ajatella mikä tuohon olisi syynä. Tuntuu että meilläkin jotkin ruokalajit kuten porkkana ja parsakaali aiheuttaa enempi tuota levottumuutta, mutten ole siitäkään varma. Ja hampaitahan tuo tekee koko ajan eli oisko syynä sekin. Nää on niin vaikeita juttuja etsiä syitä ja siksi oonkin koittanu olla etsimättä enää syytä ja keskittyny vaan siihen, että jotenkin tästä vauva-ajasta selvitään. Mäkin unelmoin kyllä siitä, että saisin pitkästä aikaa nukkua 8h ihan ilman pienintäkään heräilyä, mutta saa nähdä koska se toive toteutuu.
 
No mä oon ite noudattanut näitä periaatteita. Samoja kuin neuvolassa neuvotaan soveltaen, ehkä vähän tiukemmin.
Eka pitää miettiä et mikä on oman vauvan unen tarve, yleensä se on noin 14 tuntia/vrk 5kk-1v, eli päikyt ei sais ylilttää yli kolmea, ainakaan neljää tuntia, yhteensäkään päivän mittaan. Ja vauva ei sais enää päikytellä kello 18 jälkeen(meillä ei päikytellä15 jälkeen). Ja vauvan ois hyvä päikyttää aina samassa paikassa, samaan aikaan. (poikkeukset joskus ei tietenkään haittaa)

Vauva tarvii melkein minuutin tarkan aikataulun -ja tarkat rutiinit. Vauva syö viiskuisen 2-3 h välein joko soseita tai rintaa, silloin sille ei ole enää yöllä tarve syödä(rankka vaihe) mutta kymmenkuinen se syö enää 5-6 kertaa.

Vauvan pitää olla kunnolla väsynyt kun se menee nukkuun. Jos vauva on hyvässä lihassa ja terve, yöllä vauva ei tartte ravitsemuksellisesti ruokaa 5-6kuisesta. -Eli jos vauva joskus meillä heräs, isä meni katsomaan mikä on. Yleensä herätyksen syy oli hampaat, joihin Panadol on tepsinyt.

Ja vauvan oma sänky on mun mielestä todella oleellinen juttu, meillä vauva tosin on nukkunut nelikuisesta myös omassa huoneessa. (vaikka tiedänkin että Juissis esim haluaa nukuttaa pikkupojan vieressä(ja onhan se ihan kun oma lapsi nukkuu vieressä- se on ihan jees), mut mun mielestä se saattaa häiritä unia sekä lapsen että äidin, joskus myös isän)
Ja vanhempien sängyssä nukkuminen on ongelma myös siinä vaiheessa kun vauva alkaa liikkua reipaasti ja putoomisriski kasvaa.

Ja jos joku ruoka selkeesti aiheuttaa väänteitä ja kipuja, niin jättää se sit pois ja kokeilee vaikka parin kuukauden päästä uudestaan. Uni on kuitenkin kaikkiruokaisuutta tärkeempää.

Näitten noudattminen on vaatinu ajoittan aikapaljon vaivaa, mutta palkinnoksi on saatu koko porukka nukkua 1kuisesta yhdellä yöherätyksellä ja 5 kuisesta läpi yön 11 tunnin yöunia.

-Tietysti jos vauva yöllä on jotenkin selkeesti kipeä, ja siks ei nuku, ei näistä oo hyötyä ja kantsii käydä neuvolalääkärillä.
 
Mun on kyllä pakko nostaa hattua sulle khaosan, kun oot saanu noin selkeen rytmin vauvalles! :)

Mut miten ihmeessä saat pidettyä vauvan hereillä tuosta klo 15 iltaan? Meillä vauva jaksaa olla virkeä noin kaksi tuntia heräämisestään ja sitten alkaa ihan hirmuinen nirinä :/ Ja se on sitten sellaista nirinää/kitinää mihin ei auta pahimmillaan yhtään mitkään leikitykset tai hyssytykset tai muutkaan. Eikä ole nälkää tai muutakaan, kunhan vaan nirisee. Ja sitä ei vaan oikeasti jaksa kuunnella puolta tuntia pidempään vaan vien pienokaisen suosiolla päikyille, joita meillä otetaan 3 päivässä, yhteensä n. 4h. Iltaisin pyritään valvottamaan esim klo 18 eteenpäin, nukkumaan menee klo 21 aikoihin, mutta tuostakin 3h:sta se viimeinen tunti on niin raivostuttavaa nirinäkonserttia. Ja vaikka aina menee nukkumaan tuossa klo 21 aikoihin niin herääminen ajoittuu 6-8 välille. Ja se sitten taas rytmittää päivän tuon +-2h.
 
Khaosan: Meillä ei enää nukuta vieressä, kun vaan viimenen pätkä unista, kun imetän vielä siinä kuuden aikoihin :) Nyt on sivuvaunussa ja tavoitteena pikku hiljaa, että saadaan tuohon laitakin laitettua, niin nukkuu sitten ihan omassa sängyssä. Vielä ei liiku, joten ei oo kiirettä laittaa tuota laitaa. Mutta meillä siis vieressä nukutettiin ihan siitä syystä, että tuo syntyi sektiolla. Ei ollu mitenkään suunnitelmissa tuo vieressä nukuttaminen, mutta kun en saanut öisin pienenä tuota aina viereen tissille ja viittiny miestä joka kerta herättää, niin päädyimmen siihen, että antaa nukkua vieressä. Joillakin myös auttaa toi omassa huoneessa nukuttaminen, mutta mulla vaan periaatteesta ei pientä vielä aikoihin omaan huoneeseen siirretä :)

Tuokin on totta, että selkeä rytmi voi auttaa uniongelmiin. Meillä vaan se rytmitys ei tuu onnistuu, koska silloin kun on menoja, niin mennään. Mä en haluu elää tietyn rytmin mukaan tai tuntuu että joutus jättämään noita harvoja menoja menemättä. Toisaalta meillä toi poika tuntuu olevan suht mukautuvainen, vaikka joinakin päivinä nukkuu jopa 5h päikkäreitä ja kuten tänään vaan 1h! En usko, että meillä uniongelmiin on syynä rytmimuutokset. Joillakin tietty se rytmityskin voisi tuoda avun.

Tikkunen: Teillähän on vielä pikkunen ihan pikkunen, joten ei ehkä tarvitse vielä aatella tuota, jossei iltasin kestä yli paria tuntia hereillä. 6kk eteenpäin vasta kannattaa kokeilla tuota, että vikojen päikkyjen jälkeen olis 4-5h hereillä ennen yöunia. Meillä vielä kuukausi pari sitten (tuo on nyt siis 8kk) nukuttiin vikat tunnin tirsat noin 2h ennen yöunia. Sitten tuo vaan automaattisesti itse jätti ne väliin ja nyt vikat pitkät päikyt on loppunu joskus neljän aikaan ja sitten jaksetaankin valvoa ysiin :) Eli odottele vaan hetki, niin kyllä se teilläkin ehkä itsestään vähentää uniaan. Mä oon sillä kannalla, ettei kannata väkisin pitää hereillä ja luoda rytmiä. Muistan kanssa lukeneeni, että jos pikkunen osottaa mieltään jotain tiettyä rutiinia tai rytmiä vastaan, niin silloin ei kannata kyseistä hommaa tehdä :)
 
Niin ja sellainen piti vielä kirjottaa, että jokaisella on täysin oma tapansa kasvattaa lastaan. Mä en pidä yhtään vääränä muiden tapoja ja odotan sitä ettei muutkaan pidä vääränä mun tapoja. Mun mielestä on hienoa, että Khaosan esimerkiksi on onnistunu luomaan omalla tiukalla järjestelmällä ja esim sillä että nukuttaa omassa huoneessaan, hyvän järjestelmän. Mutta kaikille semmoinen ei sovi, kuten mulle, joka tahdon olla pojan lähellä mahdollisimman paljon. En usko, että tulevaisuudessa on mitään väliä meidänkään kasvatustavoilla. Mutta siis pointti on se, että ei kannata kauheesti kuunnella tikkunen muiden neuvoja ja esimerkiksi sitä, että tietyssä iässä pienet selvii ilman yösyöttöjä jne. Mä tiedän monia, jotka ei vielä 8kk oo öitä syömättä, vaikka yleensä toisin puhutaan :)
 
Kukin kasvattaa miten haluaa, eikä sillä olekaan mitään merkitystä lapsen myöhemmissä vaiheissa, miten lapsi vauvana nukkuu. Enkä halua tyrkyttää omia juttujani, mutta kerron millä tavoin meillä on nukuttu hyvin ja niistä saa ottaa vinkkejä, jos tahtoo. Koska jatkuvan heräämisen juuri vauvavuotena kuvittelisin olevan rankkaa.

Meillä rymäneuvolassa 6kk kymmenestä vauvasta vielä 8 söi yöllä. Terkat sanoivat että vain yksi, keskosena syntynyt, laiha vauva, tarvitsee ravitsemuksellisesti enää yöllä ruuan. -Se on eriasia sitten hakeeko vauva yöllä rinnasta turvaa, läheisyyttä, lääkettä kipuun, -vai onko se vain tottumus. -Nämä siis ryhmäneuvolassa kuultuja juttuja, ei mun keksintöä. -Ja jos äidille ei vauvan yösyömisistä ole haittaa, niin ei siinä mitään väärää ole. Aika vähän lapsenhoidossa on oikeita ja vääriä tapoja, on vain erilaisia tapoja.
 
Mä oon kanssa viime aikoina miettinyt paljon näitä unijuttuja. Meillähän loppui yösyömiset jo ihan pienenä. Sitä vaan ei voi teihin muihin verrata, koska tyttö on vastikevauva, kun multa ei tullut koskaan tarpeeksi maitoa. Vaikka imetinkin sen 2kk osittain. Tyttö on nukkunut yöt syömättä vajaa 2kk asti. Mutta heräilee sitten muuten hakemaan tuttia ja välillä tuntuu, että se vain tarkastaa, että oon paikalla. Kipeänä tietty vaatii öisin usein syliä ja nukahtaakin vain syliin välillä. Nytkin on flunssa päällä ja yöllä nousin kolme kertaa ottamaan syliin nukahtamaan.

Me ollaan siis nukutettu sivuvaunussa ihan pienestä asti ja oon kanssa ottanut välillä sen aamu kuuden ruokailun jälkeen viereen ihan itsekkäistä syistä. Tyttö nukahtaa siihen niin helposti uudelleen, että saan itekin nukkua vielä pari tuntia pidempään :) Ei kuitenkaan herää joka aamu kuudelta syömään, joten ei oo mikään rutiini meillä :) Sivulaita jouduttiin nostaa ylös pari viikkoa sitten, kun tyttö oppi konttaamaan ja istumaan itse. Nyt se nousee jo tukea vasten seisomaankin.

Mehän aiotaan nyt laittaa omaan huoneeseen, kun muutetaan kuukauden päästä. Tiedän monia, joilla se on lopattanut tän tuttirumbailun ihan seinään. Siis, että vauva ja vanhemmat on sen jälkeen nukkuneet kaikki paljon paremmin. Mä en oo vaan pystynyt siirtää tyttöä omaan huoneeseen vielä. Tääkin ihan itsekkäistä syistä...

Sit mut laitto ihan hirveesti ajattelemaan mun ystävän 4-vuotiaan tytön kysymys: "Äiti, miksi mun pitää nukkua yksin, kun säkin saat nukkua isin kanssa?" Niinpä... mitäs siihen vastaat...

Oon kanssa siinä mielessä Juissiksen kans samaa mieltä, ettei kannata liikaa miettiä vaan elää vauvan ehdoilla. Mutta jos joku ruoka-aine aiheuttaa vatsakipuja, niin kyllä se kannattaa selvittää. Ei vauvaa saa tahallaan kiusata jos itkulle on syy. Mä sain kokeilemalla selville, että ne kaksi ruoka-ainetta ei sovi. Ja just noi porkkana ja kaura on semmosia, joihin monien vatsat reagoi. Niin helpolla loppui sitten meidän yöitkut.

Meilläkin on aika tarkat päivärutiinit syömisen ja unien suhteen ja ne toimii meillä hyvin.

Toivottavasti yöt paranee!!
 
Niin ja sitä piti sanoa, että ei meilläkään tyttö jaksanut olla vielä kolmesta iltaan asti hereillä silloin kun oli 5kk. Nyt vasta jaksaa valvoa pidempään. Meillä siis toiset päikkärit on siinä 14.00-16.00 välillä (maks tunnin) ja sit jaksaa valvoa puoli kasiin asti kunnes menee yöunille. Siitä nukkuu siihen aamu 7-8 asti ja joskus (kuten tänään) joi kuudelta maidon ja nukahti uudelleen ja nukkuu edelleen. Mutta on siis flunssassa, joten tästä tulee varmasti muutenkin pitkien päikkäreiden päivä. Raukka pieni :( Niin ja tyttö on nyt siis 8,5kk.
 
Hei, piti tulla kommentoimaan Tikkusen yöheräilyjä. En tiedä kuinka usein heräilette öisin, mutta tietyt kehitysvaiheet tulevat vauvoille helposti uniin, kaikki itkut, tuhinat ja kitinät eivät välttämättä ole merkki heräämisestä vaan voivat olla myös uniääniä.

Suosittelen, että tutustut aihetta käsitteleviin kirjoihin, opiskelet ja kokeilet mikä teidän perheessä toimii parhaiten. Meillä ei mennä minkään tietyn tavan mukaan, vaan käytämme erilaisia tapoja, tilanteesta riippuen, mutta neuvoja olen lukenut Elizabeth Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille -kirjasta.

Lapset on niin erilaisia, sun lapsi voi oikeasti olla vielä yöllä nälkäinen, kiinteiden syömisestä huolimatta lapsellasi voi öisin tulla nälkä. Lähinnähän se on oman lapsen tarpeiden tunnistamisen opettelua, toisinaan tarvitaan se maito, toisinaan lapsi kaipaa vain läheisyyttä.

Mun pieni täytti jo vuoden, vuoteen mahtuu todella monta erilaista yötä, tokihan sitä itse toivoo katkeamatonta 8h yöunta, mutta totuushan on, ettei sellaisia kovin montaa vuoteen mahdu :) Kaikki opit, hampaiden tulot yms. näkyy aika kauan unien laadussa ennen ja jälkeen. Mulla lapsi saattaa yölä tarvita vielä maitoa, jos päivällä on syönyt syystä taikka toisesta huonosti ja edelleen hän heräilee 1-2 krt/yössä.

Oisko sulla mahdollista saada välillä itsellesi yö tai kaksi katkeamatonta unta, niin että miehesi hoitaa lapsen mahdolliset yösyömiset ja uudelleen nukutukset yms. Jaksaisit sitten paremmin ja voisit vastavuoroisesti antaa miehellesi mahdollisuuden katkeamattomiin uniin?

Lähinnä tahdon sanoa sen, että jokainen lapsi on erilainen.

Terkuin
Sini & typy 1v + salaisuus 5+1
 
Voihan siinäkin olla perää, että vauvatkin on yksilöitä. Ehkä joku vain on herkkäuninen ja ei kaipaa rytmejä. meillä vauva vaikuttaa säännöiseltä jo ihan itsenäänkin ja sitten vain tuen sitä hieman. Meillä kyllä jo ihan sekin estää perhepeteilyn -että itte oon huono nukkuja, melkein ongelma nukkuja. Herään joka yö vähintään kerran ja valvoskelen. Ja Pienenä kun vauva vielä söi yöllä, se saattoi välillä jäädä viereen ja sitten heräsin siihen kun se veti mun rintsikoista, pam pam ..ja nykyään tietenkään ei voitais nukuttaa välissä kun se melkein kävelee. Ja herää muutenkin aina porukan ekana.

Mut meidän päivä menee niin -että vauva herään pinnarissaan kello 7.50 ja sitten haen sen vaipan vaihtoon ja aamupalalle, joka nykyään on normipuuroa, persikkasosetta, leipää, maitoa ja jogurttia.
Sitten leikitään ja tehään aamupesut. Lapsi touhuaa myös yksinään, eli pystyn myös lukemaan kun se tutkii maailmaa.
10.30 on lounas, lihapurkki tai kalapurkki, jälkkäri ja maitoa
11.30 lähetään vaunuilla ulos ja sitten se ottaa päikyt(partsilla) 11.30-14.20
14.30 se herää tai sitten otan sen sisälle -tai otan sen sisälle niin se alkaa heräillä vaunussa kun ulko äänet häviää
sitten on välipala jogurttia ja hedelmää
16.30 päivällinen (sama kun lounas mutta tietysti eri ruokaa)
19.30 ilta-pala puuro ja leipää ja maitoa
iltapesut ja rasvaukset
20.30 se syö rintaa ja menee nukkumaan.

5kuisena vauva tietysti söi vielä rintaa. Ja hieman pienempänä nukkui ne lyhyet iltapäivä päikytkin.
Sama toistuu päivästä toiseen, asioilla käydään sitten aina päikyiltä heräämisen ja iltapalan välissä, että päivällisen se saattaa syödä muuallakin kuin kotona.
Kaikki tehään aikalailla samaan aikaan ja pikkuinen on tosi tyytyväinen ja iloinen, eikä mun tartte sillain ihmeemmin ajatella -tietysti "Päiväni murmelina" olohan tässä tulee, mutta sitä kai se pienen vauvan vanhemmuus on. -Pienet irtiotot sitten auttaa pahimpaan arjensietoon. Nyt vaan en ole alkuraskauden väsymyksen kanssa jaksanut suunnilleen poistua ees kotoa.
Niin ja huvituttia meillä ei okinä oo ollu käytössä, koska poika ei sitä huolinut, nyt kun aattelee niin onneks, koska kavereiden lapsilla, joilla tutti on yölläkin, vauva saattaa herätä -tai melkein poikkeuksetta herää tutin putoiluun.

Mutta niinkuin sanottu, rytmit voi olla toisen juttu, toisen ei, perhepeti toisen ja toisen ei, kestovaipat jonkun juttu, toisen ei, toinen antaa purkkiruokaa, toinen tekee itse, toinen hoitaa kotona, toinen laittaa heti hoitoon jne jne loppumattomiin.

Mä olen ollut tyytyväinen meidän "arvoylppömäisen" rytmitykseen, sillä on nukuttu ja poika on tyytyväinen, mutta en missään tapauksessa halua väittää että muiden tarttisi tehdä niin. Tai väittää että joku muu tapa on väärä tai huono. -Tai edes sitä, että jaksan toisen lapsen kanssa nähdä alussa niin paljon vaivaa -että päivä rullaa yhtä mukavasti. Onko se ees mahdollista toisen kanssa, sitä en tiedä.
 
Vai niin Sini ;) Onnea salaisuuden kasvatteluun, ihana uutinen!!! :)

Piti kanssa sitä sanoa, että nuo rutiinit luo vauvalle/lapselle turvallisuutta. Huomaan ainakin, että jos meillä mennään ja tullaan miten saattuu parina päivänä putkeen eikä ruoka- ja päikkäriajat pidä, niin se vaikuttaa tytön uniin. Muutenkin saattaa olla huonotuulinen ilman syytä. Joten meillä on tuo sama kuin Khaosanilla, että päivät on aikalailla ongelmattomia, kun asiat menee oikealla tavalla ja oikeaan aikaan (sama se missä ollaan). Mutta kuten oon tuolla facebookissakin valittanut, niin meillä ei oo oikein täällä mitään verkostoa, joten tyttö kulkee mukana joka paikassa. Jotkut päivät menee siis väkisin sekaisiksi, kun ei aina pysty ajottaa menoja just niin, ettei menis päikkäreiden ja ruokailujen kanssa päällekäin. Toisaalta tyttö on sosiaalinen ja sopeutuvainen. Ei pelkää uusia paikkoja taikka ihmisiä (ainakaan vielä).

Monesti mietin, että onko vauvat jo syntyessään niin erilaisia, vai tuleeko niistä vaan just sellaisia kun me äidit heistä teemme... en tiedä. Mulle on ystävät sanoneet, että oo onnellinen, kun sulla on noin helppo vauva. Miksi niiden vauvat ei sitten oo ollut helppoja... onko ne siis syntyneet vaikeina? Toisaalta mä en valita juuri mistään (vauvaan liittyen), joten ehkä meillä on ihan yhtä kauheeta kuin heilläkin, mutta otan asiat erilailla...

Tänään on taas ollut totaalisen aivot pellolla -päivä. Oon puhunut mun miehelle suomea monta kertaa, tajuamatta ettei se ymmärrä. Siis tai tajuamatta, että puhun suomea. Ja toiseksi mietin vähän aikaa sitten kauan, että miten mun hauis on yhtäkkiä kasvanu niin paljon, vaikka en oo sitä niin jumpissa treenaillut. Hohhoijaa... minkähän takia :D Alkaa varmaan pikkuhiljaa pätkittäiset unet laittaa konetta tilttiin.

Voiskohan muuten tutista alkaa jo vierottaa? Meillä käytetään tuttia vain yöunilla ja välillä nukahtaa ilmankin.. päiväunilla ei sitä edes kaipaa ja hereillä sylkee sen samantien pois. Olis helpompi jättää se nyt jo pois, niin ei tarvis käydä keskustelua asiasta :)
 
Kiitos vaan onnitteluista Hansu ja kyllä Juissis täällä odotellaan marrasvauvaa :)

Tottakai lapsen/vauvan päivien ja öiden rytmitys on hyvästä, tuo turvallisuuden tunnetta ja helpottaahan se paljon omaakin elämää. Meillä mennään aika samalla kaavalla kuin Khaosanin perheessä, tosin herätään jo 7.00, mutta joustetaan menojen ja tuntojen mukaan. Ja tietty erona myös se, että meillä edelleen heräillään pari kertaa yössä.

Mie uskon, että vauvat on erilaisia jo syntyessään. Toisaalta vois olla aika ankeakin ajatus, että kaikki vauvat olisi samanlaisia. Onhan se kiva, että lapset/vauvat ovat eriluonteisia, ihan niin kuin me aikuisetkin. Luulen, että asia menee pitkältikin, kuten Hansu epäili, että äidit/isit ottaa tietyt asiat eritavalla, sama tilanne toiselle on ihan normaali ja toiselle tosi vaikea.

Saattaisinpa Hansuna kokeilla tutin vieroitusta, jos ei vaavi nytkään aina tuttia kaipaile. Kerrohan Hansu sitten, miten vieroitus onnistui, jos päätät sitä kokeilla.
 
Sini onnea sitten vaan!!! :) Täällähän rupeekin olemaan jo monta uutta raskautta :)

Niin ennen meidän pikkusen syntymää ajattelin tuota rytmitystä, mutta nyt olen huomannut, että se on mahdotonta näillä menoilla. Khaosan tehän ootte paljon liikenteessä, tapaatte kavereita jne, niin miten ne sitten sopii teidän rytmiin? Jos esim päikkärit on oltava aina samaan aikaan, niin ei se ainakaan meillä onnistu sitten, että ollaan liikenteessä. Jos päikyt pitää olla esim 2-3h, niin mahdoton yhdistelmä. Tänäänkin oltiin liikenteessä koko päivä, niin eihän siinä pysty silloin noita pitkiä päikkyjä ees nukkumaan :/ Saati sitten, että menee johonkin harrastukseen, kuten muskari, niin miten sitäkään saa johonkin rytmiin, kun on tiettyyn kellonaikaan?

Mä uskon kanssa, että lapset on syntymästä lähtien erilaisia ja on kai siitä tutkimuksiakin tehty, että kaikilla on eri temperamenttisuus. Siis en usko, että vanhemmat voivat kauheasti siihen vaikuttaa miten rauhallinen esim lapsi on. Mä näen punasta, kun joku sanoo että osaa esim ennakoida pikkusensa tarpeet niin hyvin ettei se pieni sen takia kitise lähes koskaan. Meillähän on pienenä kitisty oikeestaan kaikesta! Mutta tiedän vauvoja, jotka ei kitise vaikka olis kakat monta tuntia vaipoissa, meillä kyllä ilmotettiin heti, että nyt vaihtoon :D Eli kyllä näissä on eroja jo syntymästä lähtien. Mä oon kuullu sanonnan, että jokainen vanhempi saa just niin vaikean lapsen, jota kyseinen vanhempi on kykenevä hoitamaan ja uskon tuohon mitä nyt tässä lähipiiriä oon katellu ;)
 
Mä oon samaa mieltä juissiksen kanssa tosta, että lapset on syntymästä asti erilaisia. Meidän pimu on aina ollut (ja on edelleen) tempperamenttinen tapaus eikä pienempänä viihtynyt OLLENKAAN yksin eikä kyllä vieläkään montaa minuuttia. Mun hyvällä ystävällä on 1kk vanhempi tyttö joka on pienestä pitäen viihtynyt lattialla köllötellen vaikka tunnin putkeen ja on muutenkin todella tyytyväinen, syö hyvin, nukkuu hyvin, ei turhia kiukuttele jne. Ihan täysin erilainen siis, vaikka en usko että meidän kasvatusmetodit juurikaan eroaa toisistaan.

Ootte puhunut rytmistä.. vitsi noi asiat näköjään unohtaa nopeasti! Sen muistan, että 6kk meillä nukuttiin vielä 3 päikkärit. Olisiko siirtynyt n. 7kk kaksiin päikkäreihin (klo 10.30-12 ja klo 14-16) ja vähän alle 1v yksiin. Nyt kun nukkuu enää nää yhdet, niin se aika ollaan aina kotona. Nukkuu klo 12-14. Meidän neitiä ei myöskään voinut pienenä väkisin pitää hereillä, muuten meni yliväsyneeksi eikä sitä saanut enää millään nukkumaan. Muistan kun jossain vaiheessa oli aina tunnin hereillä ja meni uudestaan nukkumaan.. nukkui pitkät päikkärit usein vasta illalla (16-19), muuten vain 30 min unia. Se oli rasittavaa, kun tuntui että elämä on yhtä nukuttamista.

Sinille superpaljon onnea ja tarrasukkia pienelle mukaan matkaan!!!

Olisi hauska kuulla miten Vivecalla sujuu kaksosten kanssa =)

Mulla nyt 2 viikkoa töitä takana ja hyvin on maistunut! Tyttö on toisaan mummillaan hoidossa ja myös siellä on mennyt hyvin. Mulla on niin paljon töitä, että kun vien tytön aamulla hoitoon, muistan seuraavan kerran iltapäivällä että mulla on lapsi :D On aivan ihanaa tulla kotiin kun toinen on siitä niin iloinen <3 Myös viikonlopuista osaa nauttia ihan eri tavalla!

Mimis & neiti D 1v 4,5kk
 
Niin, me ollaan liikenteessä joko aamulla 8-11.30 tai sitten iltapäivällä kello 14.30-20. Mutta päikkyaika ollaan aina kotona -koska poika ei nuku sisällä, eikä liikkuvissa vaunuissa-vaan partsilla. -Sillain pitkät hyvät päikyt mahdollistuu. Liikkeelle lähtö ja paluu -on sikäli helppoa, että asutaan ihan ydinkeskustassa.

-Jostain vauvalehdestä luin että hyvin nukkuvien ja huonosti nukkuvien vauvojen vanhemmat eivät ymmärrä toisiaan, eivätkä voi neuvoa toisiaan, koska se vain ärsyttää. -Uskon tähän teoriaan. Enkä enää yritä kertoa siitä että on mahdollista, että vauva voi myös nukkua yöllä :)
Onnea raskautumisesta Sinille.

Khaosan, poikanen 10kk ja pikkuinen10+5
 
Oon kans huomannut kaveripiirissä, että parempi kun ei noista unijutuista keskustele. Koska vauvat, jotka nukkuu huonosti, on vaan syntyny sellasina. Ja niiden vauvat, jotka nukkuu hyvin, nukkuu siks hyvin, ku äiti on ne niin opettanut ;D Ja huomaa miten sitä erilailla suhtautuu vauvan heräilyihin/nukkumiseen. Mun mielestä meidän tyttö nukkuu hyvin, vaikka heräileekin tuttia etsimään. Jonkun muun mielestä se voi olla huono nukkumaan... Että nääkin on tälläsiä miten sen sitten ottaakin -juttuja. Mä kyllä uskon siihen, että hyvillä rutineilla pystyy vaikuttamaan vauvan tyytyväisyyteen, mutta se on vain mun uskomus eikä mikään tieteellinen totuus :) Mulla on kuitenkin kokemusta vain yhdestä. Meillä jos seataan systeemejä, niin sitten kitistään ihan koko ajan jostain.

Mä oon muuten Juissis keksinyt kikkakolmosia, että saadaan rutiinit pidettyä menoista huolimatta. Eli vaikka meidän vauvauinti on just 10.30 eli päikkäriaikaan, niin saan sen hoidettua kunnialla, antamalla puuron vähän normaalia myöhemmin ja lähtemällä autolla liikenteeseen aikasemmin. Tyttö ehtii siis nukkua vähintään 45min autossa ennen uintia. Tää on toiminut hyvin, koska rauhottuu helposti autossa. Niin ja meiltä menee 30min uintipaikkaan. Jos näin ei olisi, lähtisin vaunuttelemaan uimahallin läheisyyteen, koska tyttö nukahtaa myös vaunuihin hyvin. Muuten yritän ajottaa menot päikkäreiden ja ruokailuiden väliin. Aina se ei tiettykään onnistu ja sit nukutaan välillä vartti autossa ja kunnon päikkärit jää väliin. Tää kostautuu yleensä illalla niin, että ottaa päikkärit vielä kuuden aikaan ja menee nukkumaan vasta joskus ysin jälkeen ja käy ihan ylikierroksilla. Mutta kuten sanottu, rutiinit toimii meillä, ei välttämättä muilla :) Kaikkeen löytyy ratkaisu, kun vähän soveltaa :) Ja pitää kuitenkin muistaa, ettei vauvat oo koneita :D

Hansu ja Tyllerö 8kk
 
"Ja niiden vauvat, jotka nukkuu hyvin, nukkuu siks hyvin, ku äiti on ne niin opettanut ;D " -No just näin. - Ja allekirjotan tän sitten jos pikkukakkonen ei nuku, koska nyt kun vauva nukkuu, se on tietysti mun ansioo, mutta jos se sitten ei nuku, se ei oo tod mun syy !! :)

Tosta harrastamisesta vielä. Mehän ei harrasteta, koska kaikki vauvamenot on just päikkyaikaan. Vähän tylsyys, jäi muskarit ja perhekerhot käymättä. Vauvauintiin taas ei jakseta herätä, koska se on ennen kukonlaulua tässä kaupungissa.
 

Yhteistyössä