Nyt tarvitsisin vähän mielipiteitä teiltä muilta, kahteenkin asiaan. Tällä hetkellä on keskenmeno alkanut jo surettamaan eli tunteitakin on tullut enemmän pinnalle. Mutta minulla on ristiriitaisia tunteita sen suhteen, että onko minulla oikeus tuntea surua. Onko minulla oikeus surra tuulimunaraskautta, sillä eihän siellä ollut oikeaa alkiota missään vaiheessa. :'( Olenko minä mitään menettänyt? Voinko kertoa kokeneeni keskenmenon asian tullessa puheeksi? Ajattelevatko muut, että mitä se oikein suree, kun eihän se oikeasti ollut raskaanakaan. Toisaalta olinhan minä raskaana ja luulin synnyttäväni seitsemän kuukauden päästä.
Toinen pinnallisempi kysymys on, että mikä lasketaan jälkivuodoksi? Minulla on nyt ollut 2-3 vuoto pelkkää rusehtavaa tuhrua, joten onko se vielä jälkivuotoa? Ohjehan oli ettei yhdyntää ollenkaan jälkivuodon aikana ja senkin jälkeen kondomin (ehkäisyn) kanssa. Tekisi mieli jo vähän läheisyyttä.
Tuittu-