Km:n jälkeen kuumeilevat vol 5

Mulla siis taustalla raskauden keskeytys sikiön vakavan rakennepoikkeavuuden vuoksi. Tänään oli jälkitarkastus ja tuloksia:

menehtynyt lapsemme oli kuin olikin Potter -lapsi. Potter-lapsen tuntomerkkejäkin löytyi, muun muassa litteät kasvonpiireet ja selkeät kampuraraajat. Munuaiset, virtsatiet ja virtsarakko puuttuivat lapselta kokonaan. Keuhkot eivät olleet kehittyneet lainkaan ja aivoissa ei ollut poimutusta, jota jo tuossa vaiheessa olisi pitänyt olla. Myöskin napanuora oli ilman kierteitä, mikä oli kuulemma epänormaalia. Potter ei ole perinnöllinen siinä mielessä, että meille olisi osattu antaa joku prosentti siitä, kuinka todennäköistä on saada uudelleen Potter -lapsi. Meille ei voitu luvata, että ei voisi osua meidän kohdalle uudestaan, mutta erittäin epätodennäköisesti. Eli todennäköisesti saamme terveitä lapsia jatkossa. Tämä helpotti oloa - ei tarvitse tuntea syyllisyyttä keskeytetystä raskaudesta. Tämä lapsi ei olisi voinut elää.


Gynekologisessa tutkimuksessa todettiin kohdun palautuneen hyvin. Muutama normaali follikkeli löytyi munasarjoista (tarkoittaa sitten mitä? ovulaatio edessä? mennyt jo?) ja kaikki oli kunnossa. Kysyin kivuista, joita oli kohdun tietyvillä ollut viimeisen viikon aikana, ja yhdessä totesimme lääkärin kanssa kyseessä olevan vain normaalia rankemmat ovulaatiokivut, tai sitten virtsatietulehdus. Ei kuitenkaan kohtutulehdus. Jos kipuilu jatkuu vielä pitkään menen terveyskeskukseen antamaan pissanäytteen.

Tuntuu kuin iso taakka olisi notettu harteilta ja olo on kevyt!
Tuntuu, että mä pystyn hengittämään taas, ja se tunne on ihana. Melkein itkin helpotuksesta. Selkeästi on laitettu päätös tälle asialle. Ja pieni Potter -lapsemme saa rauhan, samoin me.


Kysyin sekä perinnöllisyyslääkäriltä että gynekologilta uuden raskauden suunnittelusta. Perinnöllisyyslääkäri sanoi että pitäisi odottaa kolme kuukautta, ettei mene sitten kesken... gynekologi sanoi ettei ole mitään fysiologista syytä odottaa. Kohtu on palautunut ja limakalvo on vahva, eikä mitään riskejä ole jos tulen uudestaan raskaaksi piankin.

Eli selvästi eroja noissa ohjeissa on... Oon ihan tyytyväinen siihen että ei katsottu sitä kuollutta sikiötä silloin synnytyksen jälkeen. Se ei olisi näyttänyt ihanalta tai kauniilta ja muisto saattaisi olla mulle liikaa...

Tulipas paljon tekstiä!
Tämä oli täysin omaa napaa, mutta kommentoin hiukan myöhemmin lisää. Ihana aurinkoinen päivä. Elämä voittaa taas.
 
Voi ei Diodium olen niin mahdottoman pahoillani puolestasi! :hug: Oli niin älyttömän kiva tunne jakaa odotuksen ilo jonkun kanssa... :ashamed: Mutta eipä tästä koskaan tiedä, minäkään vielä. Aina vaan voi toivoa parasta. :heart:
 
Fey
Onpa kiva lukea, että teillä ElinaMaria meni JT hyvin ja saitte luvan uuteen yritykseen.
Iso rutistus Diodium, kyllä elämä on välillä kurjaa!!! Jaksuja!!!!

Galluppiin: Ekan keskenmenon (lääkkeellinen) jälkeen menkat tuli 27 pvää keskeytymisestä. Kierrot olivat sen jälkeen n. 30 kp:n mol. puolin. Toisen TM (llääkkeellinen keskeytys) jälkeen menkat tuli 29 pvää keskeytyksestä, tästä meni kaks viikkoa ja JT:ssa huomattiin että kohdussa istukanpalanen ja tehtiin kaavinta ja täti tulla täräytti 38 pvän päästä kaavinnasta. Ja toista kertaa tätsä ei sitten tullutkaan...
Eli mun kohalla ainakin kävi niin, et menkkoja sai odotella vähän kauemmin kaavinnasta.

).( Nyt mulla KP 21, joten toiveikkaasti aattelen, et jos täti-Tättähäärä saapuu viikon kuluttua, viikon kul. myös siis tuo JT, saas nähä miten menevät päällekkäin. Täytyy sit vaan tarv. siirtää tuota JT:sta.

Fey, joka tilasi taas mammaksilta r-testejä... Jos joskus taas olis käyttöä... Mammaksilta tulee muuten tilaus äkkiä, eilen tilasin netin kautta ja tänään hain postilaatikosta! :wave:
 
Sus soo
Diodium
koitahan jaksaa.

Julietta! Mulla oli vuotoa lääkkeidenottopäivänä muutaman kerran vessakäynnillä hurjasti. Siteeseen ei paljoa tullut silloinkaan. Vessakäynnin yhteydessä lorahti aina reilusti tavaraa pönttöön. Muuten vuoto oli vähäistä. Toki se tuhruttelu kesti ärsyttävästi viikkokausia!


ElinaMaria, tunnut olevan sinut asian kanssa. Jaksamisia sinullekin!


Omaa napaa... Mulla taitaa olla nyt kiertopäivä 27. Yleensä kierto ollut 28-32 päivää, joten tätiä taidetaan siis taas odotella visiitille (tai sitten ei?)
Toivottavasti pysyy poissa!
 
Julietta sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin, lääkkeellinen tyhjennys ei aina onnistu.
Minullakaan lääkkeillä ei saatu aikaiseksi kuin vähäistä verenvuotoa, vaikka lääkehoitoa kokeiltiin viikon ajan. Tietysti riippuu viikoista, mutta kyllä sieltä pitäisi jotain isompaakin tulla, käsittääkseni.

ElinaMaria mukava kuulla, että saitte luvan yrittää uudelleen, ja todennäköisyys terveeseen lapseen on hyvä.

Nyt en enää muista mitä muuta minun pitikään kommentoida...
Plussapuhureita toivottelen kierron lopulla oleville.

-Meritähti-
 
diodiumvoi pask... :headwall: :hug:

erzi voimia. kyllä selviät, kun olet tähänkin asti. elämällä on jotain parempaa annettavanaan. tsemppiä :heart:
ELINAMARIA KOETTELEMUSTA on teilläkin ollut, mutta tuleva lapsi on varmasti terve ja oikea pikkuihme :heart:

mulla vähän kiirus..tanssimaan lähdössä, joten moikka!! :wave:
 
Julietta & Diodium Olen niin pahoillani, että jouduitte takaisin tänne molemmat. :hug: Elämä on tosiaan joskus epäreilua! Julietta, mä vuodin tuulimunan lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen todella paljon ja käsittääkseni niitä klönttejä pitäisikin tulla ihan kunnolla. Soita mieluummin 'turhaan' lääkärille kuin jättäisit soittamatta, jos epäilyttää. :hug:

Epsu :hug: Jaksamisia kohdata vuosipäivä! Mieheni on menettänyt äkillisesti isänsä vuosi sitten, ja kyllä sitä aikuinenkin omaa vanhempaansa kaipaa ja paljon. Toivottavasti teille nyt kohta pian se toinen lapsi suotaisiin!

ElinaMaria Kiva, että mielesi keveni tuo jälkitarkastuksen jälkeen ja lääkäri antoi teille toivoa :) .

RouvaPikkuMyy Onnea menkoista! Tuntuu niin hullulta onnitella tuommoisesta. Täälläkin on varmaan tätönen tulossa, kun pää on niin mielettömän kipeä ja vatsa sekaisin. Jouduin sen takia lähtemään töistä kesken päivän kotiin.

Anteeksi, nyt unohdin taa keille muille piti kommentoida! Plussaa toivonkin kuitenkin kovasti kaikille!

Omaa napaa... Testi näytti negaa tänään. Rinnat on tosi kipeet, mutta pääkipu viittaisi tätiin... :headwall:
 
katherine Juu voimia tarvitaan ja kyllä tästä noustaan :) sain viimein puheyhteyden mieheeni ja hän on valmis hakemaan ulkopuolista apua ongelmiimme..ehkä vältämmekin eron.

GALLUPPIIN pillereiden lopetuksen jälkeen tulin raskaaksi yk 7 ja km:n jälkeen yk 7 menossa.
 
Pahoittelut Diodium! Yritä jaksaa!

Joo, eiköhän se ole sitte kp1 mullakin. Mikään olossa ei viittaa menkkoihin, mutta kyllä tuota verta nyt tuntuu sen verran paljon tulevan, että eiköhän se oo selvä juttu. Ihmetyttää vaan näin lyhyt kierto...
 
Alkuperäinen kirjoittaja erzi:
katherine Juu voimia tarvitaan ja kyllä tästä noustaan :) sain viimein puheyhteyden mieheeni ja hän on valmis hakemaan ulkopuolista apua ongelmiimme..ehkä vältämmekin eron.

Erzi, ihanaa jos saisitte asiat vielä kuntoon ja hyvä,että mies on valmis ulkopuoliseen apuun! Hyvä Homma! :flower:
 
Diodium
Olen niin kovin pahoillani
Ei olisi saanut käydä noin toistamiseen. Kovasti voimia sulle suruun :heart:

Tapsulle onnittelut ihanista ultrakuulumisista


ElinaMaria
En voi kuin kuvitella tuntemuksianne. Hyvä varmaan kuitenkin tietää mikä pienellänne oli. Voimia :heart:

Omat Esikoinen käytetty 5v neuvolassa ja huh sentään. Eipä tuo mitään suostunut siellä tekemään
Enpä ois kyllä itekään mitään tehnyt jos ois se terkka tullu mulle samalla lailla lässyttään heti kun ovesta sisään päästiin. Argh!
Saatiin tuo sentään mitattua ja punnittua (111cm ja 16,5kg) ja annettua vesirokkorokote jonka hälle hankin (ei kaipaa yhtään ylimääräisiä näppylöitä ihottumansa lisäksi! |O ) Mut kyllä se terkka sitten pisti sen piikin jotenkin ilkeesti ja poika huus kuin syötävä
Ja kaikkea muutakin "ihanaa" tuohon käyntiin liitty, ei niistä nyt enempää. Saadaan vaan tuossa 3 vkon päästä mennä sitten uudestaan sinne, kerpele
Mitähän kaikkea tästä vielä seuraa...

Sori, meni vähän off topic :ashamed: mut ei kait tuo haittaa :) Itelle ei kuulu mitään ihmeempää. Tuo neuvolakäynti sai vaan veret kiehumaan sekä tuntemaan ittensä jokseenkin huonoksi äidiksi.
 
ElinaMaria: :hug:

Diodium: :hug: :'( Voimia kestämään suru... ei tuohon muuta osaa sanoa...

erzi: :hug: Toivomme että kaikki kääntyy parhain päin!!

Epskeps: Neuvolan tätit on neuvolan tätejä... Ne ei aina oikeen osaa hommiaan... Olet ihan varmasti maailman paras äippä :)

T:Lissuli joka menee nauttimaan omenaviinietikkadrinkkinsä B)
 
Heissan,

Kiitos kaikille halauksista, niitä on kyllä tänään tarvittu! Päivä on mennyt sängyssä lepäillessä, aika kovia kramppeja on ollut. Itkenyt olen ja puhunut muutaman ystävän kanssa. Mies on työmatkalla mutta tulee onneksi myöhemmin illalla kotiin. On tämä niin kurjaa kyllä.

Siskolta tuli kommenttia että "onneksi meni niin alussa, älä nyt tommosta sure" ja "voihan olla että minullakin on ollut keskenmenoja, mutta kun eihän kukaan noin aikaisin nyt testaile, joten kantsisko testailla vasta sit kun menkat pari viikkoa myöhässä." Ja muita viisaita sanoja. Joo, kai se hyvää tarkoitti mutta rupes oikeen kunnolla harmittamaan puhelun aikana. Aivan kuin tätä pientä elämänliekkiä ja -lupausta ei saisi surra!

No, sain ensi maanantaille lääkärin, joka siis laittaa varmaan lähetteen ultraan. Sit pääsiäisen jälkeen mennään yksityiselle lapsettomuusklinikalle, jossa tutkitaan sit mistä nämä varhaiset keskenmenot voivat johtua. En halua odottaa tutkimusten kanssa kolmanteen keskenmenoon. Jospa se on joku ihan yksinkertainen, hoidettavissa oleva juttu.

Kyllä nämä varhaiset keskenmenot ovat varmaan sieltä "helpoimmasta" päästä, verrattuna monen muun surullisempaan keskenmenoon, esim. ElinaMaria yms. Mutta kyllä näitäkin silti suree, siihen pieneen ehtii niin kummallisesti kiintyä jo viikossakin. Ja nyt pelottaa tietenkin se, että saadaanko ikinä lasta, meneekö aina kesken jne. Seuraava raskaus on varmaan aika kamalaa aluksi, ei siitä varmastikaan uskalla iloita yhtään.

No, ei kun vain tuulta päin, nyt tarttee toivoa, että kaikki tulee itsestään ulos ja sitten taas uutta yrittämään...Vaikka en kyllä jaksa sitä vielä oikein ajatella.

Kiitos välittämisestä kaikille teille ihanille naisille, onneksi tämä ryhmä on olemassa!
 
rva pikkumyy ja lissuli-81 Kiitos teille :flower: En aijo luovuttaa vielä. paljon on yhdessä koettu ja talo hankittu ym. Yritän löytää vielä sen miehen johon rakastuin (ja jota ed.rakastan) ja toivon että saamme pian apua jostain. Sekin jo helpottaa, että hän viimein valmis puhumaan ongelmista. Ehkä tästä vielä noustaan entistä vahvempana :)
 
Suuri kiitos kaikille halauksista. :heart:

Fey :hug: paljon on ikäviä sullekin sattunut...
Leinikki miten kävi? saitko viivaa tikkuun?!
Lumi-Marja kivaa että tulit tänne seuraamme...haaveilu on sallittua. :heart: oliskohan sullakin oviskipuja? mulla nimittäin kans kaikki oireet viittailee raskauteen mikä on mahdoton.... Ja ne finnit tuli mullekin! Hittolainen! :kieh:

Rouva Pikkumyy harmi jos vuoto on noin runsasta. Aika rankkaa varmasti :hug:
VOI DIODIUM. Olen niin pahoillani!


aili - eihän sitä tiedä... otat iisisti vaan ja katselet rauhassa.
Mymmyryy: vuosipäivät pelottaa muakin.... jaksamista!! :hug:
Julietta
rankkaa. koita jaksaa. ei suruja voi verrata! Eikä se että onko tuulimuna vai pitkälle edennyt raskaus tee surusta isompaa tai pienempää.

Epskeps oot varmasti hyvä äiti! miten sä voisit olla huono äiti kun sä meitäkin täällä kaikkia osaat hoivata niin hyvin!


Huh! Olinpas pitkään pyörinyt omassa napanöyhtässäni. :whistle:
vielä lopuksi ).( just äsken (noin 1 h sitten) iski kamala viiltävä kipu oikeaan alaselkään... |O AU! siis niiden alavatsan 6 päivää kestäneiden kipujen lisäksi... se tais olla nyt munarakkulan puhkeaminen? voisko olla? pitäiskö siis nyt mennä touhuumaan peiton alle?

No, kokeillaan. HYVÄÄ YÖTÄ! :wave:
 
Diodium :hug: paljon haleja, tosi paljon :hug:

ElinaMaria, olipa hienoja uutisia. Mukava kuulla, että sulla on kaikki hyvin. Onnea tuhannesti uuteen yritykseen :heart:

Nyt vain pikaisesti liitän toiseen pinoon kirhoittamani tekstin, kun dedline tässä kotoa poistumisessa uhkaavasti lähestyy. Nyt siis kopsutekstiä seuraavat rivit. Mukavaa viikonloppua kaikille :wave:

Pienen kromosomit on nyt tutkittu siltä osin, että diagnoosi on tullut ja netistä kopsasin lyhyesti kuvauksen siitä:

Monosomia 18p
(18p deleetio), (18p-), (del 18p)


18p- oireyhtymä on harvinainen synnynnäinen kromosomipoikkeavuus, jossa on menetetty mainitun korosomin lyhyt haara joko kokonaan (monosomia) tai osittain.

Oirekuva on kirjava ja vaihteleva, mutta usein siihen liittyy seuraavia piirteitä:

lyhytkasvuisuus
kehitysviive/kehitysvamma
puheenkehityksen (huomattavat) viiveet ja häiriöt
kallon ja kasvojen alueen tyypilliset poikkeavuudet ja ulkonäköpiirteet
erilaiset elinepämuodostumat

Ulkonäköpiirteistä yhteenvedonomaisesti voidaan nostaa esiin mikrokefalia (pienipäisyys), leveä litteä nenä, "karppimainen" pieni suu, kookkaat silmiinpistävät korvalehdet, toisistaan etäällä sijaitsevat silmät (hypertelorismi).

Joskus 18p- monosomiaan saattaa liittyä laajoja synnynnäisiä keskushermoston rakennepoikkeavuuksia (holoprosenkefalia).

Meidän verikoetulokset eivät kokonaisuudessaan ole valmistuneet, mutta kaikki yleisesti periytyvtä vakavat kromosomivirheet ovat poissuljetut jaon nähtävästi äärimmäisen harvinainen sattuma, että pikkuisella on ollut kakasi harvinaista sairautta. Patologin päätelmä " Todennäköisesti sairaudet ovat provosoineet toinen toistaan ja näin ollen 18p monosomia on aiheutunut anenkefalyn aihettamana häiriötilana kromosomistossa ja näin ollen on sattumanvarainen, ei perinnöllinen".

Saimme tuon tiedon eilen postitse ja nyt vähän enemmän kuin helpottuneina odotellaan jälkitarkastusta. Mitään kovin kamalaa ei enää voi olla edessä. Voi pikkuista, millainen on masumatka hänellä ollutkaan Toisaalta, ei pieni oli kipua tuntenut, kun ei ole ollut tietoisuuttakaan ilman isoja aivoja. Nuku rauhassa poikakulta.

Hieman huejontuneemmalla mielellä nyt mennään. Jospa sittenkin ihan oikeasti meille se pikkuinen vielä suodaan ja ilman noita vakavia sairauksia.

Nyt kutsuu muut jutut. Meidän traktori on tänään markkinoilla näyttelyssä mukana ja menen sinne appiukon kans vuorotellen sitä esittelemään ja kärryllä ihmisiä kyyditteen. Se on sellainen täysin kunnostettu vanha kopiton Zetori Saattaa tulla vähän vilu, kun sillä ajelee, mutta eipä vauhti ainakaan päätä huimaa. Ääni sen sijaan on "kuuluva". Tuo appiukkoni on mobilisti harrastaja ja näitä historic luokan vempeleitä on vähän siellä sun täällä meidän pihassa. Eihän niitä tuolla kaupunginpuolella voi pitää pienellä pihalla.

Mut nyt vähän haukkaan jotain ja menoks
 



Haaveissa esikoinen

Julietta....................Km 09/07, 03/08
Meritähti.................KM 02/08
Lissuli-81................KM 02/08
Frizzante................KM 01/08
Samary...................KM 10/07
JJ-t...........................KM 12/07.............................KP 1/30
Aili...........................KM 11/07..............................KP 2/-
Riine.......................KM 10/07..............................KP 2/31
Betania...................KM 06/07..............................KP 4/27
Kvart över...............KM 01/08..............................KP 13/30
ElinaMaria..............RK 01/08................................KP 13/31
Kaa 29v...................KM 11/07.............................KP 19/30-32
Katherine...............KM 06/07...............................KP 24/28-33
Tuizu 32v................KM 08/07..........................KP 29/24-30
Emppu78.................KM 06/07.............................KP 30/-

Haaveissa toinen

Fey....................KM 3/07,9/07, 2/08
Minni-07...............KM 10/07
Säde82..................KM 01/08
Kristallienkeli.........Enkelivauva 02/07
Myymä....................KM 09/07
Erzi.........................KM 08/07..............................KP 2/33-35
Millimenninkäinen....KM 12/07, 02/08.................KP 6/31
Helmitaustailija.......KM 10/07.............................KP 11/29
Epskeps 37v...........KM 12/06,03/07,10/07.........KP 13/28
Leinikki 28v.............KM 12/04, 01/08..................KP 16/31
Danjuska................KM 08/07..............................KP 17/32
Sonja74..................KM 07/07..............................KP 28/26-29
Nti Kesäheinä.........KM 01/08...............................KP 29/-
Ansku07.................KM 01/08..............................KP 38/-

Haaveissa kolmas

Singa........................KM 10/07
Äittä-67....................KM 02/08............................KP 7/28-30
Daizz........................KM 09/07, 01/08.................KP 11/35
Mymmyryy.................KM 12/07............................KP 12/28
Orchid................enkelipoika 06/07..................KP 13/27
Tuulenpuuska...........KM 02/06,08/07, 01/08......KP 15/29-32
Jonttu79..................KM 01/08.............................KP 17/29
Pamu k.....................KM 12/07, 01/08..................KP 26/28
Sus soo.....................KM 02/05,01/08...................KP 28/-

Haaveissa neljäs

Mimuli........................KM 08/07, 02/08
Muumiska...............KM 02/08...............................KP 1/-
Rouva Pikkumyy........KM 02/08.............................KP 4/32
Surusydän...........Enkelipoika 11/07.....................KP 24/26
Berry76.....................KM/KU 10/07.......................KP 26/26
Masukki08............. KM 9/05,11/07, 2/08.............KP 32/30-39

Haaveissa kuudes

Lumi-Marja 35v..enkelityttö-92,KM 4/98,5/99,11/04,2/08

Haamuilijat

 
Kiitokset Lissuli ja ElinaMaria
Parhaani yritän tässä äitinä olemisessa. Se hemmetin terkka niillä jutuillaan vaan sai mut tuntemaan itseni ihan maailman surkeimmaksi äiti-ihmiseksi


Lumi-Marja
Mukavaa traktori-päivää :)

).( Veikkaisin että ovisaika alkaa olemaan käsillä, ainakin semmoista kiitorataa alkaa tuonne alakertaan valmistumaan
Ja piti tuosta omatekemästä listastakin oikein vilkaista että mikäs kp se onkaan meneillään, niin sitä ovistahan tää taitaa olla
 
Ei siitä nyt pääse yli eikä ympäri, kp2 tänään ja vuoto on muuttunut ihan normaaliksi kuukautisvuodoksi :headwall:
Ei kai muuta kuin uuteen yritykseen sitten, onneksi viikonloppuna kaikenlaista menoa, joka varmasti on hauskempaa kun ei ole raskaana :)
Mutta sitä ihmettelen, että miten tää kierto oli näin lyhyt...

Espkeps ++++++++++++ :whistle: ja ihan varmasti olet hyvä äiti, ainakin tämän palstan kautta susta saa kuvan oikein mukavana ja empaattisena ihmisenä :)

Lumi-Marja onneksi tilanne sai vähän selvyyttä :hug: ja tulevaisuus näyttää valoisammalta!
 
Hyvä Lumi-Marja, että saatte kuitenkin luvan jatkaa vauvahaaveiluanne! teillä saatiin tarkat tutkimukset, minulla/meillä siis se geneetikko 31.3.08, mutta en usko,että silloin muuta kuultavaa, kuin se minkä jo kuulimmekin. Onnea uuteen mahdollisuuteen raskautua! :heart:

Espkeps: Ei niistä neuvolatädeistä kannata aina välittää(monen moisia olen minä myös tavannut) Hyvä äiti varmasti olet! :flower:

Vuoto jo vähän rauhoittunut, kiva! Yöllä tuli vielä paljon. Minä pöllö se tilasin netistä vauvan vaatteen. :D En osaa pitää näppejäni erossa vauvan vaatteista. Tutkin vaunusivuja ja kaikkea vauvoihin liittyvää...Ostin eilen kaksplus lehden, sitä vähän katselimme miehen kanssa yhdessäkin, siinä se 9 rv oli aivan kuin meidän pieni enkelimme :ashamed:

Aloin myös eilen kutomaan pieniä keltaisia vauvan töppösiä, toinen jo valmis. Pian jatkan toisen kutomista! :heart:

olisiko kellään pienten vauvan tumppujen ohjetta, tai nettiosoitetta?

miehellä riittääkin paljon puuhaa pääsiäisen aikaan kanssani, pidetään hauskaa, jotta pienemme saisi alkunsa! :heart: :saint:

ihanaa pvää kaikille! :heart: :wave:
 
frizzante Gallupiin vastaisin, että minulla kaksi onnistunutta raskautta takana, jotka tärppäsivät nopeasti. Välissä useampi vuosi ja tämä keskenmennyt raskaus tärppäsi heti ekasta yrityskerrasta. Nyt on menossa toinen kierto, josta ollaan ahkerasti yritetty saada vauvaa alulle. Keskeytynyt keskenmeno rv. 20 todettiin aivan marraskuun alussa ja odoteltiin yli kolme kuukautta ennen tositoimiin pääsyä.

Emppu78 Voi, kunpa inseminaatio toisi teille toivotun pikkuisen :heart: Miehelläsi on ainakin mahtavat "lukemat", joten jospa nyt hieman avustettuna tärppäisi. Kohta varmaan pääset testailemaan, plussaonnea!

JJ-t ja Lissuli-81 Minulle tehtiin kaavinta ja ekat kuukautiset tulivat 33pv kaavinnasta. Olivat ehkä hieman tavallista niukemmat ja hyytymiä ei tullut juuri ollenkaan. Tämän jälkeen kierto on ollut hieman aikaisempaa lyhyempi 25-26 päivää. En oikein tiedä pitäisikö huolestua noin lyhyestä kierrosta, onkohan este raskaaksi tulemiselle? Siskoni tuumasi osuvasti, että nyt annetaan enemmän mahdollisuuksia tulla raskaaksi, kun kierto on lyhyempi =) Joko muuten JJ-t testasit apteekin testillä?

Ansku07 Hienoa, että poikasi on hyvin toipunut leikkauksesta :heart: Toivottavasti kirurgin kontrollissa kaikki oli ok. Joko olet saanut plussan testiin?

katherine Ihanasti on poikapuolesi osannut sinua kehua :heart: Positiivinen, aito palaute saa aina hyvälle tuulelle!

Betania :hug: Kyllä se aurinko vielä teillekin paistaa. Voimia! Kurjaa, että täti tuli vierailulle :(

erzi Onneksi olette päässeet miehesi kanssa jutteluväleihin. Kyllä kannattaa tehdä kaikkensa liiton pelastamiseksi, jos toista rakastaa :heart: Minä olin keskenmenon jälkeen niin pohjalla ja surun murtama, että ajattelin lähteväni pois kotoa. Nyt tuntuu, että mies on koettelemuksen jälkeen entistä rakkaampi :heart: Saatte varmasti asiat selvitettyä
:hug:

Orchidille Rentouttavaa alkavaa lomaa =) Tulehan kertomaan hyviä uutisia, kun nettipimentosi päättyy!

millimenninkäinen Onnittelut tädistä! Miten teillä kylppäriremontti edistyy? Hyvä, että touhuamista riittää ja ajatukset eivät pyöri pelkästään vauva-asioissa. Tsemppiä uuteen yritykseen :hug:

Pamu k:lle Toivottelen ihanaa ja rakkaudentäyteistä hotellireissua ;)

kutmula Lämpimät onnittelut plussasta :flower: Kaikkea hyvää odotukseesi ja pikkuiselle litroittain vauvaliimaa :heart:

Tinii, MyAngels ja tapsu85 Kiva kuulla, että teillä on kaikki hyvin :heart: Oikein hyvää jatkoa ja toivottavasti MyAngels olet jo toipunut sairasteluista.

Rouva Pikkumyylle myös onnittelut tädistä, mutta pahoittelut, että niin kovasti sinua kiusaa. Hienoa, että saatte rauhassa ja oikein antaumuksella nauttia pääsiäisenä =)

Leinikille onnittelut talokaupasta :flower: Milloin pääsette muuttamaan?

Lumi-Marja Mukavaa, että voit jo hieman paremmin :hug: Elämä voittaa ja toivottavasti pääsette pian uuteen yritykseen :heart: Onneksi verituloksista ei löytynyt geenivirhettä ja voitte siltä osin huokaista helpotuksesta. Toivon koko sydämestäni teille parempaa kevättä ja pientä ihmettä masuun kasvamaan :heart:

Diodium :hug: Ei saa olla totta!!! Olen todella pahoillani puolestanne :hug: Yritä sinnitellä, kovasti voimia suruun :heart: Valitettavasti niitä lohdutukseksi tarkoitettuja sammakoita pääsee myös kaikkein lähemmiltä. Vaikea on ymmärtää toisen tuntemuksia, jos ei ole itse kokenut keskenmenoa :/ Minäkin kuulin "lohdutuksena", että täytyy toivoa, että pikkuisella oli jokin vikana, kun ei jaksanut elää :kieh: Meillehän ei loppujenlopuksi selvinnyt syy tapahtuneeseen ja tämän epätietoisuuden kanssa on vain jotenkin yritettävä tulla toimeen :(

aili :hug: Eihän sen tädin pitänyt sinun luoksesi tulla! Voi harmi :|

Danjuska :hug: Minulla myös laskettu aika maaliskuussa, 19.3. :'(

Riine Pahoittelut tädin vierailusta :hug:

ElinaMaria Hienoa, että kaikki oli kunnossa jälkitarkastuksessa. Varmasti jollakin tapaa helpotti saada lopullinen selvyys pikkuisen terveydentilasta :hug: Itseäni on jäänyt vaivaamaan, kun syytä keskeytyneeseen keskenmenooni rv. 20 ei löytynyt :'( Aina välillä on mielessä, mitä jos olisin jotakin tehnyt toisin...

Epskeps :hug: Olet aivan varmasti hyvä äiti pojallesi! Jokainen tuntee aina välillä itsensä riittämättömäksi ja varsinkin "asiantuntijan" kanssa jutellessa... Toivotan sinulle viikonlopuksi paljon helliä hetkiä miehesi kanssa ;)

(.) Olen viime aikoina ollut taustalla, mutta kyllä täällä kuitenkin jännäillään. Toivoa ei vielä ole kokonaan menetetty :D Alkuviikkoon mennessä selviää onko salamatkustaja kyydissä vai kaahaako täti paikalle... Voi, miten sitä toivoo, että saisi plussata :ashamed: Kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja menestystä plussan metsästämiseen :heart:
 
heips

oottepas te olleet aktiivisia :D

Ailille pahoittelut tädistä, :hug:

Erzi: Hyvä kun olet löytänyt yhteyden mieheesi ja olette yhdessä valmiita ratkomaan pulmia. voimia! :hug:

Diodium ja Julietta: Olette kovasti mielessä :hug:

Epsu: Ei tartte välittää aina noista neuvolantädeistä.. sanottiinhan minuakin hankalaksi kun pojalle allergia testejä pyysin :headwall:

ElinaMaria: Ihana asenne sinulla ja hienoa että olo helpottunut!! vahvoja plussa tuulia!!

LumiMaria
: Hyvä että olette helpottuneita, :hug:
onko sulla millon jälkitarkastus??

Surusydämelle pidän peukkuja!! :D

Tänään ois sitten ollu la :( No, aamulla muistui mileeen mutta on ollut tässä tätä touhua niin en ole joutanut sen enempää asiaa miettiä...

Yksityisellä gynellä kävin..
Kaiken pitäs olla ok. ovuloinut olen ihan lähipäivinä mutta mutta.. oikeassa munanjohtimessa oli jotain.. ottivat verikokeen joka sulkee pois kohdunulkoisen raskauden.. mutta voi olla myös kuulemma ihan vaan verihyytymä joka on tullut ovulaatiossa. Ja jos on se, niin lähtee omia aikojaan pois. Mutta pelasi kuulemma varman päälle. parin kuukauden päästä käydä näyttäytymässä ellen ole raskautunut niin tarkistetaan sitten sen "hyytynän" tilanne onko lähtenyut pois. Kohtu oli siisti ja muutenkin kaikki ok.
Oli oikein ihana lääkäri ja sanoi että keskittyä nyt vaan tähän mitä mulla on eikä siihen mitä ei ole. Ja niinhän se on.. surra pitää mutta ei nämä asiat murehtimalla parane.

että semmosta tänne..

nyt kun poika nukkuu niin lähden ruokaa laittelemaan valmiiksi.
 

Yhteistyössä