Siis ihan uskomatonta!!
Valtavat onnittelut Tapsulle, Perämaan emännälle ja Arskaenergialle!!
Ja sitten nöyrä kiitos teille kaikille onnitteluista
Ootte niin ihania, tekisi mieli tulla ja halia teitä kaikkia ihan oikeasti!
Täällä ollaan ihan ulalla...
Siis niin monta kertaa päivässä nipistän itseäni kädestä, koska pelkään tämän olevan unta... Mä en ymmärrä miten tässä näin kävi
Mieli on sekava, epäuskoinen, pelkäävä, onnesta sekaisin ja hämmentynyt ennen kaikkea! Voin sanoa, että rukouksiimme ja toiveisiimme on vastattu.
Nyt ymmärrän tuon unen jossa puhuttiin uudesta vauvasta, ja viikosta 41. Jospa se tarkoitti sitä että kun tänä vuonna poikamme laskettu aika olisi ollut viikolla 41, että ensi vuonna viikolla 41 meillä on jo vauva kotona. Näin tahdon ajatella
Niin, ja viime viikolla näin unen josta en osannut täällä oikein kertoa. Unessa itkin ikävääni valtavasti. Minun oli niin sanoinkuvaamattoman paha olla. Ajattelin unessa kaikkia niitä 5 eri ystävää/tuttua jotka ympärilläni odottavat vauvojaan, ja itkin niin vuolaasti sitä että mitä pahaa olen tehnyt että mua näin rangaistaan, ettei me saatu vauvaa kotiin asti. Tuntui että oikeasti kuolen siihen paikkaan. Joku henkilö tuli siihen vierelleni, ja kysyin häneltä, että minkä takia poikamme ei ole tullut pitkään aikaan uniini, että onko hän unohtanut minut jo? Miksi en voi nähdä pojastamme unia, koska se lohduttaisi mua... Hahmo unessani sanoi, että "Nyt on vielä niin vaikeaa, mutta odota vielä hetki... Yllätys koittaa."
Mä ajattelin aamulla tuosta unesta, että se oli aivan kuin lupaus siitä että tulen näkemään pikkuisen prinssimme unessa piakkoin, mutta en todellakaan osannut uskoa että meille tulee tällainen yllätys!
Tein eilen vielä testin, ja viiva on yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Huisia!!
Oireina ei ole kuin jano, kylmyys ja hajuaistin paraneminen. Nyt ymmärrän viime viikkoisen sekoiluni
Sattui nimittäin niin että mieheni soitti töistä mulle viime viikolla ja kysyi mitä kuuluu. Sanoin että mä täällä keittiössä pengon astiakaappia, kun mä haistan siellä sipulimakkaraa! Ja siis oikeesti, meillä ei oo ikinä ollutkaan sipulimakkaraa talossa
Eikä ainakaan astiakaapissa
Mies vitsaili, että mikähän pilleri multa on jäänyt ottamatta
Mutta nyt siis selittyi tuokin asia =) Jotten ihan pimahtanut ollutkaan =)
Miikkis: Kiitos muruseni!! Nyt mä heitän sen köyden sinne sun luo, ja vedän sut mukaani odotuspuolelle! Koska välimatkamme on pitkä, niin köysi ylettyy sinne tässä vähän ajan kuluttua
Mutta lupaan, ettei siihen kauan mene
Enkelimme on kyllä aina mielessämme, mutta niinhän se on kuten ihanasti sanoit, että hän on sitten suojelemassa tulevia sisaruksiaan
Pidetään toki yhteyttä, ja kiitos vielä!
Halitus
helmitaustailija: Kiitos paljon! :hug:
Tapsu: Se on aivan totta mitä sanoit. Itekkin ajattelen että Jumala antaa ja Jumala ottaa.. Muistan yhden runon tuosta muistokirjasta jonka olen pojallemme tehnyt. Olen kirjoittanut siihen hänen valokuviensa ympärille runoja, mietelauseita ja rukouksia. Yksi menee näin:
"Jumala, ota vastaan tämä yksi pienemmistäsi,
joka juuri kasvoi minun sisälläni,
mutta ei koskaan saanut kasvaa elinkelpoiseksi kohtuni ulkopuolella. Minun on niin vaikea jättää Sinun huomaasi tämä elämä,
josta piti tulla minun lapseni.
En voi, en halua hyväksyä tätä.
Jumala, ota vastaan myös sekasortoinen sisimpäni.
Ota suruineen, itkuineen ja kiukkuineen.
Epäilys Sinua kohtaan, joka annat ja otat takaisin.
Kiitollisuus siitä, että lyhyeksi aikaa annoit minun huostaani
tämän pienen ihmisen kehittymisen.
Ilo, jonka annoit minulle, kun elin odotuksen aikaa.
Kaipuu nähdä elämä, joka eli ja kasvoi sisälläni.
Tyhjyys, pysähtynyt hiljaisuus, nyt kun kaikki on ohi,
nyt, kun minulla ei ole enää mitään.
Jumala, ympäröi rakkaudellasi ja parantavalla hyvyydelläsi
sureva sydämeni ja vertavuota ruumiini.
Anna minulle voimaa uskoa että myös tässä tilassa olen Sinun kuvasi."