Kiva, lapset mummille hoitoon -mummi kännissä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja nipo:
Siis ihan oikeast, jätit lapset sinne? Luotit siihen, ettei ALKOHOLISTI juo? Kun lupaa?! Herranen aika, että voi aikuinen ihminen olla typerä.

Alkoholistiin ei voi luottaa. Ja lapsia ei ikinä jätetä kännisen hoitoon. Minkälainen äiti sinä oikein olet, kun tuollaista teet?! Mieti nyt vähän, miltä sun lapsista tuntuu.

Joo, on se ikävä kun ei ole mummolaa minne lapsia voi viedä. Tiedän sen, mun vanhemmat on myös alkoholisteja. Enkä IKINÄ veisi lapsia sinne yökylään. En ikinä. En, vaikka vannoisivat, etteivät juo. Alkoholistiin ei voi luottaa.

Kiitos, justiinsa tätä mä tarvitsin nyt. Ja tottakai olin huolissani, sen takiahan soitin sekä äidilleni ja isommalle lapselle ja kysyin, mikä tilanne on. Luulin että ukki on selvinpäin. Kun selvisi, ettei ilmeisesti ollutkaan, hain lapset pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Sitäpaitsi ukki oli käynyt päänsäryssä sohvalle pitkälleen ja mummi katsoi telkkaria ja puheli mitä sattuu (lasten mukaan ) joten he eivät uskaltaneet jäädä. Ei kuulostanut kovin mukavalta.

No ei todellakaan kuulosta mukavalta, että olet laittanut lapsesi tuollaista todistamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja nipo:
No ei todellakaan kuulosta mukavalta, että olet laittanut lapsesi tuollaista todistamaan.

No aivan, nyt on sitten lasten elämä pilalla ja mä olen paska ihminen. Kiitos.

Sinä olet lastesi äiti ja vastuussa heidän turvallisuudestaan, ei känninen mummo tai ukki. Toivottavasti olet oppinut tänään jotain.

Lastesi elämä ei liene ihan tästä pilalla, uskon kuitenkin että heitä tämä asia jonkun aikaa painaa ja vaivaa. Kannattaa jutella, eikä vain olla kuin mitään ei olisi sattunut.

 

Yhteistyössä