Kiroilusta ja kurinpidosta

  • Viestiketjun aloittaja Kelvoton
  • Ensimmäinen viesti
Kelvoton
Ensin lyhyesti taustaa...mulla on ollut viimeaikoina elämässä paljon murhetta ja huolta ja olen ollut hirveän ahdistunut niiden asioiden takia. No, hävettäää tunnustaa, mutta tämä sai aikaan minussa sen, että pahimpina ahdistuksen hetkinä aloin kiroilla. Tiedän ettei se ole MIKÄÄN puolustus eikä tekosyy mutta näköjään kontrolli petti :ashamed: En hyväksy kiroilua omassa elämässäni muutoin.

No,niinhän siinä sitten kävi, että tässä eräänä päivä kuulin reilu kaksivuotiaan tyttöni kiroavan. :( Mua hävettää niin paljon, etten voi sanoin kuvailla. Mitä nyt pitäisi tehdä? Mikä olisi paras keino saada nämä sanat pois tytöltä? Onneksi hän ei sentään monesti ole pärrännyt, silloin yhtenä päivänä kuulin selvästi yhdessä tilanteessa, ja kahtena päivänä en ole ollut varma, mitä hän sanoi, kirosiko vai höpöttikö jotain muuta. Tämä oli minulle kyllä niin hyvä opetus, etten kyllä enää kiroa tai ainakin kiinnitän siihen todella paljon huomiota ja yritän kontrolloida itseäni. Siis kotona aianakaan lapsi ei saa enää kuulla kiroilua, mutta miten muuten puuttua lapsen puheeseen vai puuttuako mitenkään? Silloin olin niinkuin en olisi kuullutkaan. Ajattelin, että olisko paras tosiaan olla huomioimatta jos ne sit unohtuis... Tyttöni on nimittäin aika uhmakas, ajattelin että jos alan häntä kovasti kieltämään ettei niin saa sanoa, niin hän varmasti niin tekee...

Miten muuten teidän reilut kaksivuotiaat lapset tottelee? Meidän neiti heikonlaisesti, vaikka olen kuinka yrittänyt olla johdonmukainen ja pitää rajat ja perustella kieltoja parhaan kykyni mukaan. Esimerkiksi kun lapsi tulee ulos autosta, hän saattaa rynnätä tielle vaikka olen monta kertaa kieltänyt ja selittänyt miksi niin ei saa tehdä. Tämä on todella hankalaa esim kauppareissun yhteydessä kun itsellä on myös kauppakassit kannettavana. Ajattelin vaan kun olen nähnyt puolivuotta nuorempien lapsien kävelevän kaupungillla kiltisti äidin vieressä (ilman että äiti pitää kädestä) ja tottelevan heti kun äiti sanoo ettei tielle saa mennä, että onko minussa jotain vikaa? olenko huono äiti kun en saa lastani tottelemaan? Mitä oikein teen väärin?

Tämä autosta poistuminen on vain yksi esimerkki, lapsi tuntuu olevan uhmakas lähes joka asiassa, ja tekee varmasti niin kuin ei saisi tehdä. Ilmeestä jotenkin näkee että tekee kiusaa aivan tahallaan, ja tällaisissa tilanteissa häntä on vaikea saada kuuntelemaan... lapsi on muutenkin melko energinen, koko ajan touhuaa ja täytyy olla tekemistä. Jaksaa tosin keskittyä esim kuuntelemaan kirjaa tai tekemään palapeliä 15-20 min, joskus pidempäänkin, mutta ei esimerkiksi jaksa hetkeäkään istua sylissä tekemättä mitään jos ollaan vaikka lääkärin vastaanotolla odottamassa vuoroa. Juoksentelee pitkin käytäviä ja yrittää mennä huoneisiin yms. Jos yritän istuttaa häntä syliin tai tuolille odottamaan, kauhea huuto ja rimpuilu kun haluaa pois. Pitäiskö vaan huudattaa ja sanoa että nyt istutaan tässä vai voiko tuon ikäiseltä vielä odottaa sellaista että jaksaa istua aloillaan ilman viihdykettä? Koska häneltä myös löytyy jonkin näköistä keskittymiskykyä, olen ajatellut ettei hän olisi ylivilkas tms. Tällainen vilkas lapseni on ollut aina, että se ei mitenkään liity tähän kun minulla on viime aikoina ollut vaikeaa.

Pukeminen on myös uhtä showta. kun sanon että nyt puetaan, niin aivan varmasti juoksee kirkuen karkuun ja varmaan joka ikinen kerta. Joskus jopa kieltäytyy tulemasta potalle, kun on ensin sanonut, että on pisuhätä, ja kun minä sanon että tule, mennään vessaan, juoksee karkuun tai kieltäytyy tulemasta. Vaikea tilanne kun ei väkisinkään halua/voi potalle viedä. Kerran ainakin on tämän takia pissannut housuunsa. Syöminen on välillä myös melkoista tahkoamista, sotkee ja leikkii ruualla vaikka tietää että niin ei saa tehdä, mutta yleensä katsoo minua ilkikurinen ilme kasvoillaan ja iskee kätensä ruokaan ja levittelee sitä...

Kun jokin on sitten onnistunut tai lapsi on totellut, yritän aina muistaa kiittää ja kehua lasta siitä... Miten minun pitäisi toimia? Neuvokaa tee viisaammat! Tunnen itseni ihan kelvottomaksi äidiksi! :'(
 
Kelvoton
Niin, piti vielä lisätä, että yleensä lapsi ilkeyttä tehdessään vain nauraa (esim kun lähtee ryntäämään autosta tielle), siksi minusta tuntuu ettei minulla ole häneen mitään otetta, että en saa häntä kuuntelemaan...
 
Pahoitteluni ensin, en jaksanut lukea koko tekstiäsi läpi! Tuli vaan tuohon kiroiluun mieleen, että anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin se unohtuu ihan itsestään.

Itse olen niin kova kiroilemaan, että omassissakin korvissa se jo kuulostaa rumalle, mutta lapset ei ihme kyllä kiroile. Yhden kerran olen kuullut kun tuo meidän vajaa 3-v kirosi. Ähräsi kenkiä jalkaan useita minuutteja, istahti sitten taaksepäin ja tarkasteli aikaansaannostaan ja tietysti vääriin jalkoihinhan ne kengät oli menneet. Silloin se tuli oikein syvältä sielusta, että "PER...LE!". Minä en voinut mitään muuta kuin NAURAA sille tytölle, että "elämä on..." ja auttaa ne kengät oikeisiin jalkoihin...
 
Hei,älä pidä itseäsi kelvottomana vanhempana ollenkaan,olet parhaasi mukaan ja omien voimavarojen mukaan toiminut.Lapsesi on vaan uhmaiässä ja osaa käyttää kenties hyödyksesi voimavarojasi,kyllä tämänkin ikäiset osaa vetää jo oikeista naruista..Jos oma lapseni(melkein 3v.) tekisi noin niin tekisin seuraavalla tavalla(saattaa kuulostaa ulkopuolisista kauhealta,mutta rajat on rakkautta myös).Sinuna olisin jämptimpi,jos vaan jaksat.Esim.kiroiluun en kiinnittäisi huomiota kotona(muuta en siihen keksi,olisiko joku mukavan asian menettäminen yksi konsti?),jos juoksentelee kauppareissuilla auton alle eikä selitys riitä niin antaisin vaihtoehdoksi sitten jäädä autoon istumaan yksin jos ei tottele.Meillä lapsi joutuu ruokapöydästä pois jos leikkii ja puettaessa(kannustan jo kyllä itse pukeutumiseen)jos pyrkii karkuun sanon:no,äiti sitten lähtee,jää sinä tänne..meillä se tepsii tai jos ei anna pukea niin pitäisikö kokeilla niinkin että sitten vaan kylmemmällä ulos hetkeksi ilman päällysvaatteita niin eiköhän ne nopeasti halua päälle.Hyviin asiohin lapsessasi kannattaa kiinnittää huomiota ja kannustaa eikä aina vaan niihin negatiivisiin.Leikin avulla saa myös paljon tehtyä esim.nyt tätä karhuäitiä pissattaa,pissattako karhunpentua ym.Lapsesi kokeilee sinua ja sitä missä määrin hän saa tahtonsa läpi.Rankaisukeinoja on monia(istuttaminen,oma huone ym)ja varoittaa pitää ennen suoraa rankaisemista eli tyyliin nyt jos vielä kerran teet niin,niin... ja vielä toteuttaa se sitten jos niin käy.Toiset palkitsevat hyvissä tilanteissa tarroilla ym.,mutta kyllä minusta se kehu,syli,iloitseminen toimii parhaiten.Jos nämä kirjoitukseni aiheuttivat kummastusta niin nämä olivat vain omia mielipiteitäni,jokainen kasvattaa tyylillään...Onko miehesi apuna?Tekeekö samoja temppuja hänelle?Voimia sinulle ja pärjäile!
 
...jäi vielä sanomatta että kun pitää joku asia saada tehtyä,niin asia pitää esittää "käskevään"sävyyn,eikä kysyvään eli äsken kirjoitin sen karhujutun juuri väärin eli lapselle ei tule antaa liikaa päätäntävaltaa tai vaihtoehtoja,vaan sanoa että nyt tehdään,mennään jne.Tietysti pieniä valintoja voi jo lapsen antaa päätääkin:haluaisitko vihreän vai punaisen lippiksen päähän-tyyliin...
 
Tuola ykkösellä pyörii perjantai-iltasin Pikku enkelit. Olen saanu tosi paljo vinkkejä lasten kasvatukseen. Oikeesti. Lukaseppa tuo hermot menee-ketju. Sielä on sekava sepustukseni aiheesta. :hug:
 
:hug: vedähän hetki henkeä ihan rauhassa. :hug:
Et ole huono!
Pari vuotiaat ovat usein juuri tuollaisia tottelemattomia taulapäitä. Mun poju rauhottui suurpiirtein kun oli 2.5v muistaakseni.
Kun kiroilee, ei saa kieltää tai huutaa koska lapsi vain innostuu silloin. Meillä on tepsinyt seuraava: jos poika sanoo v...ttu, kysyn: jaa mikä tippu? Mikä sulta tippu? Jos sanoo: voi juma..auta, nanon, jaa niinko juna laulaa tsukutsukuhuuhuuuuu :kieh: :LOL: Poju menee hämilleen ja lopetti kiroilut pian tuolla tyylillä. Yksi on ettei ole edes huomaavinaan että kiroilee. Me ei kiroilla mutta ukko pärrää jos esim potkasee varpaan ja eniten kuuluu kiroilua jos mies puhuu puhelimessa työkavereiden kanssa :eek: tai jos sen joku kaveri on kylässä meillä \|O niin ne kaverit pärrää.
Meillä myös poju tuon ikäsenä aina juoksi karkuun kun puettiin ja se oli ärsyttävää, mutta ohi meni, niin teilläkin menee.
Kaikki helpottuu ajan myötä. Muistat vain olla tiukka ja pitää rajoista kiinni. Komennat tiukasti mutta et huuda(jos mahd ;) ). Eli rajat ja rakkaus. Se on mun ohje. Kyllä se siitä :hug:
 
samaa mieltä. kun ei kiinnitä kiroiluun huomiota se ikäänkuin "unohtuu". tottelemattomuudesta sen verran et se on enemmän omien rajojen etsintää ja ajattelemattomuutta kun mitään "tuhmuutta". meillä kans esikkoa täytyy maanitella tekmään asioita, jos käskee niin heti sillä on jarrut päällä ja kun komentaa niin nauraa. luulen et kun ikää tulee lisää niin ymmärrystäkin.
muistan kun kakkonen just oppi kävelee ja esikko juoksi kaupasta suoraan ajotielle ja meikäläinen juoksee toinen lapsi sylissä toisen perää eikä kukaan hokannu pysäyttää poikaa.
siinä ei auta kun silmien ja käsien kasvattaminen selkään ja sivuille.
poika on oppinu parhaiten varomaan autoja kun olen selittäny usein että pitää varoa autoa, ja nyt osaa jo varoa.
pitkääää pinnaa. meillä ei ainakaan ole huudot eikä rangaistukset ole auttanu. eilenkin kun hermostiun poikaan niin siitä ei seuranut kun huono omatunto äidille.
 
2 v ja äippä
Juu, tuo on totta. Kielto tai komento annetaan käskevään sävyyn: nyt mennään, ei saa tehdä, jne.
Äänensävy tai olemus ei ole suostutteleva, ei kysyvä. Se on ystävällinen ja käskevä. Silloin ei tarvitse edes ääntä korottaa.

Itselläni on se vika, että olen lyhytpinnainen ja korotan ääntä turhan helposti etenkin jos on omia murheita taustalla.

Kieltoa ja komentoa vahvistaa myös se, että hakee lapsen pois sieltä minne ei saa mennä tai estää lasta menemästä. Turha selittäminen tai liiallinen selittäminen että miksi, ei sitä, ei pieni jaksa kuunnella. Kielto hukkuu myös turhan lässytyksen alle.

Parkkipaikalla ei saa juosta / autotielle ei saa mennä koska siellä on autoja, voi jäädä alle.
Omani katsoi tietä molempiin suuntiin ja ilme kertoi: eihän tässä mitään autoja mene. "Vastasin" että nyt ei mene yhtään autoa, mutta voi tulla ihan milloin vaan, autot menee lujaa ja sinä jäät alle. Samoin toistan pari kolme kertaa sen saman lauseen.

Kirosanoista: kerran hikennyin auton reistailevaan vaihdekeppiin tai johonkin, ja päästin v-alkuisen sanan. Takapenkiltä kuului toisto: pittu!
Lapsi, joka ei edes puhu kovin paljoa, muutaman sanan vain, mutta kas kummasti juuri tämä sana tarttui korvaan !!!
 
Joo, meillä 4,5-v tyttö ollut vähän saman suuntainen sen ikäisenä, suututti kun muut kertoivat käyvänsä shoppailemassa ym. muksujensa kanssa. En jaksanut tytön kanssa ostoksille lähteä kun aina piti olla vihassa, No, tilanne siitä sitten helpottui hetkeksi, mutta nyt näyttää että saman suuntaiset vinkeet on tulossa uudelleen olisikohan uusi uhmaikä nousemassa?

Kiroilusta muuten meillä on kyllä vähän saippuaa kielenpäähän laitettu ja siihen on rumat sanat loppuneet.
 
Kaksivuotias ei ymmärrä vielä kiroilusta vielä mitään. Parempi olla huomioimatta koko asiaa.

Vähän isompana asia on erikseen. Meillä paras opetus on ollut kun meidän naapurustossa asuu yksi kiroileva äijä, joka on muutenkin aika epämiellyttävä. Lapset tätä vähän pelkäävät, kai syystäkin. En ole koskaan lapsille sanonut että ei saa kiroilla, olen vaan vihjannut että eipä kuuilost oikein kivalta kun aikuinen mies tuolla lailla kiroaa. ja lapset nyökyttävät innokkaasti että juu, ihan kamalaa on...
 
äiti 80
Meillä on villi poika. nyt hän on kolme vuotta ja käyttäytyy jo hieman paremmin kuin 2-vuotiaana.
Jotkut sanovat että kolmi-vuotiaana voi jo odottaa että lapsi istuu pöydässä kunnolla. Kannattaa tosin sitäkin ennen asettaa rajoja mutta ei kaksivuotiaalle vielä oikein asiat perille mee...
 
kaksivuotias on vielä niin pieni että et voi olettaa hänen kulkevan nätisti sinun vierelläsi! Ihan sydäntä kylmää ajatus että päästäisin sen ikäisen naperon kulkemaan ilman että pitäisin kädestä kiinni!
Kiroilusta: et varmasti ole ensimmäinen äiti jolta ärräpäitä on vahingossa päässyt lasten kuullen. Pääasia että olet itse tiedostanut asian ja pyrit karsimaan kielenkäyttöäsi lasten kuullen. Varmasti viimeistään päiväkodissa nämä kirosanat opitaan. Kaksivuotiashan toistaa uusia sanoja tarkoittamatta sen kummempaa, mutta jos sinä et kiinnitä siihen niin huomiota, niin hän unohtaa ne pian.
 

Yhteistyössä