V
"vieras"
Vieras
Luin ko. "näkökulman" Ilta-Sanomien sivuilta, ja mieleni olisi tehnyt kommentoida suoraan sinne - se ei valitettavasti ollut mahdollista.
Mielestäni on aika epätoivoista yrittää perustella itselleen ja muille kirkosta nyt eroavien olevan jotenkin ymmärtämättömiä tai arvostella heidän yleissivistystään. Asiaa on myös täysin turha rinnastaa Facebookin "yleislakkoon". Asioilla ei ole toistensa kanssa juuri muuta tekemistä kuin tietoteknologian hyödyntäminen.
Suurin osa eronneista tuskin on eronnut Päivi Räsäsen sanomisten vuoksi. Ylen Homoillassa valtaosa kristillisten tahojen edustajista edusti samaa homofobista ja vanhoillista linjaa. Uskon, että suurimmalle osalle nyt eronneista keskustelu tarjosi muistutuksen siitä, millainen oma suhde kirkkoon ja kristinuskoon olikaan. On varsin hyvin tiedossa, että suuri osa suomalaisista kuuluu kirkkoon ihan muista syistä kuin siitä, että kokisi kirkon henkiseksi kodikseen ja sen opetukset oman uskonnollisuutensa mukaisiksi. Keskustelu on siis tarjonnut sen viimeisen sykäyksen erota instituutiosta, johon ei ole muutenkaan kuulunut kuin paperilla.
Uskon, että monella kirkosta eronneella on keskimääräistä parempi yleissivistys kuin monella kirkon rivijäsenellä. Itse olen eronnut kirkosta jo useampi vuosi sitten. Uskontoihin ja kulttuuriin liittyvä sivistykseni on kuitenkin millä tahansa mittarilla varsin vahva (olen opiskellut yliopistossa mm. uskontotiedettä, kulttuurintutkimusta, kirjallisuutta sisältäen myös raamattuopintoja jne.). Olen saanut myös kristillisen kotikasvatuksen pyhäkouluineen ja käynyt läpi peruskoulun ja lukion uskonnonopetuksen.