Kirjoita runo, kiitos =)!

ietin aina yksin kun ikkunast ulos kastelen, miks aina hyvät muistot veressäni kastelen,
se on kai mun oma tapa toteuttaa itseäni. oma tapani tuhota omaaa mieltäni,
Mut niinhä sanotaan sitä saa mitä tilaa, oli mun idea tää juttu pilaa,
mut ei tää enään oo yhtään kivaa, miettiä kuinka kiva oli vieressäs nukkua,
nyt mun mieles on pelkkää suttua, ei iloa ei valoa ei lapsia ei sitä omakotitaloa,
jossa muksut juoksee pihalla ja sanoo mua isäks, etkä säkään oo tässä vieressä lisäks,
kidutan itteeni näillä ajatuksilla jotka oli meidän unelmat,
nyt muistossa vaan enään on sun suudelmat,
En enään jaksa miettiä sua,
en enään halua rakastua,
muistot susta mun sydämmeen tais painautua,
ei en jaksa enään ilman sua yrittää,
olit se joka mun elämän värittää,
olit se josta välittäää..

Sori

 

Minulla on tupakan mittaisia runoja, ajatuksia, tekoja.
Istun kivisellä portaalla,
kaikki alkoi naurusta, muistelisin.
Ilta on jo muuttanut varjot pitkiksi,
puiden lehdet osuvat taivaaseen kuin pumpuliin.
Kyllä, kaikki alkoi naurusta, nyt muistan.
Ja minulla oli raidallinen hame.

 

Olisiko kenelläkään mitään opettajan korttiin sopivaa runoa, kun lapsi siirtyy yläasteelle syksyllä.. ? Sydämelliset kiitokset, jos joltain ihanalta ihmisellä sattuisi sellainen löytymään ja laittaisi sen tänne. <3<3

 

Kuule, kuinka myrskytuuli tuivertaa!
Kuule, kuinka villisusi vaikertaa!
Taipukaa tuulessa, kaislat ja puusto!
Huojukaa, voikukat keltaiset kuin juusto!

 

Tähteni on sammumassa,
seison sen alla, katsomassa.
Puren kieleen,
joka toinen askel astuu pieleen.

Sä et taida tietää tätä tunnetta,
kun kyseenalaistan omaa luonnetta.
Miten ajatella järjellä?
muut ajattelee, en mä.
Te nauratte muiden arville,
tietämättöminä mikä on saanut haavoille.
Täällä on liikaa asiota, silti joutuu etsimään,
jotain, joka saisi jäämään.
tiedänkö kaiken jo? En tiedä.
liian aikaista ajatella vielä.
kaikki kaunis hetkeksi unohtuu,
en se ole minä, se on mieli joka raivostuu..

joku laskee hiljaa tuntejaan,
miksi mitata aikojaan?
miksei eletä muuten vaan....

 

Toivon että saat oman kullan,
lihavan kuin saksanpullan.

 

Itkin kun synnyin ja joka päivä ymmärrän paremmin miksi!

Menee muuten näin =)
Kun synnyin, itkin, ja jokainen päivä opettaa minua tietämään miksi!

V.A Koskenniemi

 

Suoleni sait pulppuamaan,
kun runoa aloit kaipaamaan.
Mulla siis on runosuoli,
se ampuu riimejä niinkuin nuoli.
Välillä riimit kyllä ontuu,
yhteen kyllä jotenkin sointuu.
Tuskin kelpaa sulle runo tää,
jonka JF äkkiä kyhää...
Mutta väliäkö sillä,
kiusaan teitä kaikkia muutamalla riimillä.
Viiru terveisiä laittaa,
ruokakin sille taitaisi maittaa.
Viiruhan on siis kissa,
siksi meillä välillä haisee pissa.
Jos on on emäntä ollu laiska,
saattaa myös p a s k a haista....
Kivoja nuo sisäkissat,
kun tekevät laatikkoon pissat.
Varmasti kaikki tykkää ihan hulluna runosta tästä,
lopetan nyt hyvää edes yrittämästä.

suoli sykkii joo

 

sinulla ei ole mieltä, puhut toisten kielillä, niillä huudat; miksi sä kuljet rampana.

 

[QUOT
***********************
Aurinko kurkkaa aaltojen takaa unisen palmun latvukseen.
Pikkuinen tyttö sängyssä makaa, nukahtaa lauluun hiljalleen.
Tytön on helppo vaipua uneen, äiti kun tukkaa koskettaa.
Vilpoiseen paitaan kietoutuneen tytön se unten maille saa.
Mainingit rauhoittuu.
Taivaalle ryömii kuu.
Unessa unten mailla on lunta aurinko vaikka lämmittää.
Siellä on sadun valtakunta, siellä on suukonlämmin sää.
Tyttöni unten maille jo juokse, seikkailut siellä odottaa.
Hetkessä lennät tuttujen luokse, siellä on aivan ihanaa.
Mainingit rauhoittuu.
Taivaalle ryömii kuu.
*********************[/QUOTE]

Tää on lauluna Viola Uotilan Sateenkaaren aarteet -levyllä!!!

 

Keiju Kaunis
Metsätähden terälehti vieno,
vastaa sen kutsuun keiju hienon hieno,
Silmät tummansiniset kuin syvä meri,
Huulet punaiset kuin tuore veri,

Elämän pelloilla soi kissankellot ja tuuli,
Sen verannalleen vanha leskikin kuuli,
ja hetken aikaa,
jo koki leskirouva nuoruuden taikaa,

Vaella kesä metsässä paljainjaloin keiju kaunis,
syksy tulee pian, on aika nostaa pihan nauris,
kun alas maahan leijailee lehdet puiden,
voi lehtikasan piilossa nähdä hymyn pienten suiden,
Voi pieni keiju mennä metsälammikossa kumminkin vielä uiden,

Viel on syksyyn aikaa,
luonnon kukoistus on kuin taikaa,
värit uusiksi maalaten,
käy luontoäiti työhön värienviittaa perässä laahaten,
pian tammi punertuu, mut vihreänä pysyy kuusi,
ja väri muuttuu lehdissä pienen pihapuusi,

Siilit saapuu reunalle pellon,
ulos kuuluu lyönnit kaappikellon,
etanat valtaa maan,
pian sateessa tanssia saan,
keijulle kumisaappaat jalkoihin vaan!
hämärtyvään iltaan huutaa käki kaipuutaan,
mihin horrokseen nää kukkulat ja niityt pian vaipuukaan?

Pimenee yöt, lyheenee päivät,
ei paina silti huolen häivät,
Jäätyy joet, jäätyy maat,
lehdetkin sä putoamaan saat,

Ei taivu luontoäiti suunnitelmissaan,
mahtavia ovat hänen luomuksensa kerrassaan!
Kuihtuu niityt, peittyy kaikki lumipeittoon,
sortuu moni pikku vekara lumipallon, ehkä parinkin heittoon,
päätyy nauriitkin keittoon,

Pian saapuu kaikkien lasten ukki,
tuo iki-ihana joulupukki,
Sitä ennen haetaan kuusi, laitetaan kinkku ja laitetaan sauna,
unohdetaan kaverusten kesken vanha kauna,


Talvisin luistelee keiju metsälammen jäällä,
ulkona voi lumiukkokin seistä päällä,
tehdään lumilinnoja nuoskasäällä,
kylmää on ulkona pitää olla lapaset ja pipo täällä,

Pian heittää sää taas kuperkeikkaa,
kevät tulee, keiju veikkaa,
pian tulee kortit, tiput, puput ja noidat,
äiti keiju läksyttää; hieno juhla tulee kyl kunha siivoomisen hoidat,
rairuoho ikkunal ja trullit ovella,
suklaata oli pannuissaan jo monella,

Lumi tuli,
ja nyt se jo suli,
Nousee maasta uusia taimia ja peipot palaa,
puidenkin voit kuulla hyräilevän salaa,
metsän vieressä isäntä jo betonia maahan tupansa lattiaksi valaa,
ja vanha leski terassilla valkoista kissaansa halaa
Pian tullaan taas kesään,
milloin lintuemot vie ruokaa pesään,

Näin käyty on koko vuosi kerralla,
metsät mittavat on hallussa keiju herralla,
kevät, kesä, syksy, talvi, vaihtuu bikinit toppatakkiin,
ja pipo kevään tullen lippalakkiin.

Metsätähden terälehti vieno,
vastaa sen kutsuun keiju hienon hieno.

 

Kohtaa katseeni metsässä peuran, on metsikössä menossa kokous metsänseuran.
On joukossa kettu, Susi, supikoira ja nalle, ja pieni pupu nimeltään Kalle,
Siellä ne sopivat riidoista koko metsän väen, erotuomarina näen vanhan käen,
Karhu herra kuohuksissaan ilmoille nyt valitellen tuomiotaan murisee, hyttyset vain pensaikossa korvissani surisee,
Kettu aivan innoissaan tuomiota tuumailee, pöllö vasta nokkaansa oksistossa puunailee,
Laskeutuu alas puusta itse viisaus puusta liitäen, pöllö saapuu paikalle tuomiota kritisoimaan kiitäen,
Ei suotta suututtaa metsien miestä, pitihän eläinten päättää vielä omasta tiestä,
Kuningas on karhu honkien, sanoi villisika maata kuonollaan tonkien.
Silmiä en tahtoisi sulkea, tai kotia tästä nyt kulkea, mutta pienet silmät menee painnoksiin ja nuorimies melkein tainnoksiin,
Kun herään, ja
tavarani maasta kerään, itseltä tapahtuneeseen vastausta penään,
Eihän se totta olla lie, eihän jalat muuten enää koskaan metsään vie, täytyi olla toiveunta, kun pianhan karhutkin käy horrokseen sataahan täällä jo lunta,
Katsoo karhu piilostaan tuota pientä kulkijaa, pitää ennen ensi kokousta laittaa metsäteille monta tiensulkijaa.

 

Kohtaa katseeni metsässä peuran, on metsikössä menossa kokous metsänseuran.
On joukossa kettu, Susi, supikoira ja nalle, ja pieni pupu nimeltään Kalle,
Siellä ne sopivat riidoista koko metsän väen, erotuomarina näen vanhan käen,
Karhu herra kuohuksissaan ilmoille nyt valitellen tuomiotaan murisee, hyttyset vain pensaikossa korvissani surisee,
Kettu aivan innoissaan tuomiota tuumailee, pöllö vasta nokkaansa oksistossa puunailee,
Laskeutuu alas puusta itse viisaus puusta liitäen, pöllö saapuu paikalle tuomiota kritisoimaan kiitäen,
Ei suotta suututtaa metsien miestä, pitihän eläinten päättää vielä omasta tiestä,
Kuningas on karhu honkien, sanoi villisika maata kuonollaan tonkien.
Silmiä en tahtoisi sulkea, tai kotia tästä nyt kulkea, mutta pienet silmät menee painnoksiin ja nuorimies melkein tainnoksiin,
Kun herään, ja
tavarani maasta kerään, itseltä tapahtuneeseen vastausta penään,
Eihän se totta olla lie, eihän jalat muuten enää koskaan metsään vie, täytyi olla toiveunta, kun pianhan karhutkin käy horrokseen sataahan täällä jo lunta,
Katsoo karhu piilostaan tuota pientä kulkijaa, pitää ennen ensi kokousta laittaa metsäteille monta tiensulkijaa.

Omaa runoaan korjailen:
Kohtaa katseeni metsässä peuran, on metsikössä menossa kokous metsänseuran.
On joukossa kettu, susi, supikoira ja nalle, ja pieni pupu nimeltään Kalle,
Siellä ne sopivat riidoista koko metsän väen, erotuomarina näen vanhan käen,
Karhu herra kuohuksissaan ilmoille tuomiotaan murisee, hyttyset vain pensaikossa korvissani surisee,
Kettu aivan innoissaan tuomiota tuumailee, pöllö vasta nokkaansa oksistossa puunailee,
Laskeutuu alas itse viisaus puusta liitäen, saapuu pöllö tuomiota kritisoimaan kiitäen,
Ei suotta suututtaa metsien miestä, pitihän eläinten päättää vielä omasta tiestä,
Kuningas on karhu honkien, sanoi villisika maata kuonollaan tonkien.
Silmiä en tahtoisi sulkea, tai kotia tästä nyt kulkea, mutta pienet silmät menee painnoksiin ja nuorimies melkein tainnoksiin,
Kun herään, ja
tavarani maasta kerään, itseltä tapahtuneeseen vastausta penään,
Eihän se totta olla lie, eihän jalat muuten enää koskaan metsään vie, täytyi olla toiveunta, karhutkin koisii talviunta kun onhan täällä pian lunta,
Katsoo karhu piilostaan tuota pientä kulkijaa, pitää ennen ensi kokousta laittaa metsäteille monta tiensulkijaa.