Kipeästä vauvakuumeesta?
- Viestiketjun aloittaja Amp2
- Ensimmäinen viesti
tässä on vierähtäny tovi ku viimeks oon vieraillu..
Tänää aamulla oli kyllä niin järkyttävän paha olo, että huh huh! Tunnustan kyllä että mul on aamusin aika usein huono olo, siis yleensäkin...mut tää aamu kyl oli ihan karsee.. aattelin et oksennan just, eilen ois menkkojenki pitän alkaa..ei oo ees sellain olo (paitsi nyt kun sen sanon ni varmaan alkavat... :/ )
Ja äsken kaveri tarjos suklaata, mut yäk!
Onn nyt tehny kolme testii, mut negaa näyttää.. :'(
Tsemppiä kaikille!! :hug:
Tänää aamulla oli kyllä niin järkyttävän paha olo, että huh huh! Tunnustan kyllä että mul on aamusin aika usein huono olo, siis yleensäkin...mut tää aamu kyl oli ihan karsee.. aattelin et oksennan just, eilen ois menkkojenki pitän alkaa..ei oo ees sellain olo (paitsi nyt kun sen sanon ni varmaan alkavat... :/ )
Ja äsken kaveri tarjos suklaata, mut yäk!
Onn nyt tehny kolme testii, mut negaa näyttää.. :'(
Tsemppiä kaikille!! :hug:
hp voimia. Tämä on todella vaikeaa ja tuntuu, että aina sattuu. Miksi meitä näin koetellaan? 
:hug:
Olen heittänyt hanskat tiskiin tämän kierron suhteen... Ovis oli viikonlopun aikana ja sen bongasin selkeästi taas, mutta miestä on tuntunut koko viikon kiinnostavan enemmän pleikkarilla pelaaminen, kuin minun kanssa ajan viettäminen. Eilen oli tarkoitus juoda pari lasillista ja viihdyttää toisiamme sing starin parissa... No sitä pelattiinkin pari tuntia, sitten mies vaan totesi minulle "mene sä nukkumaan, mä vaihdan peliä". Sänkyyn taisi tulla joskus neljän jälkeen yöllä. :'(
Olin illalle suunnitellut romanttista ja hellää hetkeä, joka olisi itselle ollut tosi tärkeä ja sen tiesi mieskin, mutta eipä kiinnostanut. Yksi pupuilukerta siis tässä kierrossa, joten ei ole mitään tulossa, olo on niin petetty. :'(
Suututtaa niin älyttömästi; tekisi mieli nakata ukko pihalle muutamaksi päiväksi, kun ei tuosta täälläkään mitään iloa ole. Tylyltä kuulostaa, mutta kun tuo vain kintaalla nakkaa minut koko ajan, niin ei sitä paljon huvita katsella. Olkoon ukko loppu kuun ilman, kun ei kelvannut, vaikka minä olin enemmän kuin valmis koko viime viikon. :headwall:
:hug:
Olen heittänyt hanskat tiskiin tämän kierron suhteen... Ovis oli viikonlopun aikana ja sen bongasin selkeästi taas, mutta miestä on tuntunut koko viikon kiinnostavan enemmän pleikkarilla pelaaminen, kuin minun kanssa ajan viettäminen. Eilen oli tarkoitus juoda pari lasillista ja viihdyttää toisiamme sing starin parissa... No sitä pelattiinkin pari tuntia, sitten mies vaan totesi minulle "mene sä nukkumaan, mä vaihdan peliä". Sänkyyn taisi tulla joskus neljän jälkeen yöllä. :'(
Olin illalle suunnitellut romanttista ja hellää hetkeä, joka olisi itselle ollut tosi tärkeä ja sen tiesi mieskin, mutta eipä kiinnostanut. Yksi pupuilukerta siis tässä kierrossa, joten ei ole mitään tulossa, olo on niin petetty. :'(
Suututtaa niin älyttömästi; tekisi mieli nakata ukko pihalle muutamaksi päiväksi, kun ei tuosta täälläkään mitään iloa ole. Tylyltä kuulostaa, mutta kun tuo vain kintaalla nakkaa minut koko ajan, niin ei sitä paljon huvita katsella. Olkoon ukko loppu kuun ilman, kun ei kelvannut, vaikka minä olin enemmän kuin valmis koko viime viikon. :headwall:
Voimia myös sulle BloodyEnd! :hug: toi on niin tuttua...Meillä yleinen kommentti on mee sä vaan nukkuu mä tuun koht..ja sit ku se tulee nukkuu ni joko telkkarist tulee joku tähtiportti mikä täytyy kattoo tai sit mä nukun jo... :headwall:
Nyt tosin ymmärrän ettei mies oo jaksanu pupuilla ku on ollu niin kovas lenssus, ja nyt tietty mäki oon..
Tsemppiä ja plussatuulia! :heart: :hug:
Nyt tosin ymmärrän ettei mies oo jaksanu pupuilla ku on ollu niin kovas lenssus, ja nyt tietty mäki oon..
Tsemppiä ja plussatuulia! :heart: :hug:
Tänään kp 19. En ole varma bongasinko ovista kp 13 kulmilla, kun noiden ovistikkujen käyttö ei mulle ollut tuttua. Mutta pupuiltiin muutaman kerran, joten ehkä onnistuu, ehkä ei. Tässä kierrossa mulla ei onneksi ole tullut raskautumisesta pakkomiellettä, ja olen onnellinen, jos olotila tälläisenä pysyy
Plussatuulia muillekin!
Plussatuulia muillekin!
No mulla menossa kp2, eilen tuli siis täti käymään ja minä taas niin romuna kuin voi nainen olla.
Meilläkin mies tykkää tolla pleikkarilla olla ja tietokoneella, ei ole paljon mulle hellyyttä herunut. Tulee tosiaan myös nukkumaan, joskus aamuyöstä, kun itse nukun jo. Mutta pupuiltua tulee, kun käydään aina yhtäaikaa suihkussa. On vaikea vastustaa kun toinen on jo valmiiksi ilman vaatteita
Tuntuu niin turhalta kasata itsensä vain sen takia, että voi taas kuukauden päästä mennä rikki. Ja enhän minä saisi valittaa, kun me ollaan yritetty vasta niin vähän aikaa, mutta se tuntuu silti pahalta.
Meilläkin mies tykkää tolla pleikkarilla olla ja tietokoneella, ei ole paljon mulle hellyyttä herunut. Tulee tosiaan myös nukkumaan, joskus aamuyöstä, kun itse nukun jo. Mutta pupuiltua tulee, kun käydään aina yhtäaikaa suihkussa. On vaikea vastustaa kun toinen on jo valmiiksi ilman vaatteita
Tuntuu niin turhalta kasata itsensä vain sen takia, että voi taas kuukauden päästä mennä rikki. Ja enhän minä saisi valittaa, kun me ollaan yritetty vasta niin vähän aikaa, mutta se tuntuu silti pahalta.
Pakko laittaa tähänkin ketjuun nyt vähän avautumista. On niin paha olla ja ei muuallakaan tukea saa..
Itsellä on nyt jotenkin tosi raskas kausi menossa. Alkanut luopua jo toivosta tuon raskautumisen suhteen ja tuntuu niin pahalta, kun se iskeytyy vasten kasvoja joka välissä ja joka paikassa. Itselläni ei ole tällä seudulla ketään, jolle asiasta voisin puhua ja vain yksi ystävistäni osaa samaistua tähän tilanteeseen; hänkin kuitenkin asuu satojen kilometrien päässä. Mieheni ei halua asiasta puhua, koska kokee itsensä ajetuksi nurkkaan. Muut ystäväni ovat niin eri elämäntilanteissa, etteivät mitenkään päin ymmärrä tilannettani. Heidän mielessään pyörii festarit, keikkailu, ryyppääminen, seksi ja opiskelut. Itselläni se on vain tuo lapsen haluaminen. Sitten, jos jollekin koittaa puhua, niin aina tulee vain sitä samaa lässytystä "kyllä se lapsi sieltä tulee, kun on sen aika". Tuo lause ei helpota oloa millään tavalla, lähinnä tekee sen entistä pahemmaksi. Lisäksi valtaosa niistä ystävistä, joille olen tästä puhunut ja asiasta itkenyt niin monesti, on sitä mieltä, että minä olen liian nuori äidiksi. Miten sekin määritetään? Sydämessäni olen ollut valmis äidiksi 16 vuotiaasta lähtien, kun sain tietää olevani raskaana.
Hetken olin jo hyvillä mielin kaikesta, enkä stressannut, mutta tietysti tv-sarjassa, jota tietokoneelta olen katsonut tuli nyt raskaus kuvioihin. Se sitten taas iski vasten kasvoja tuon kylmän tosiasian, että itse en tuota ihmettä ole saanut kokea.
Nyt en ole kolmeen päivään saanut itseäni revittyä edes töihin, kun on tuntunut niin pahalta ja ajatus siitä, että menisin sinne lasten keskelle työskentelemään tuntuu yksinkertaisesti ihan liian musertavalta.
Miten kauan tätä vielä voi jaksaa ennen kuin romahtaa ihan täysin? Luhistumispisteessä ollaan... :'(
Itsellä on nyt jotenkin tosi raskas kausi menossa. Alkanut luopua jo toivosta tuon raskautumisen suhteen ja tuntuu niin pahalta, kun se iskeytyy vasten kasvoja joka välissä ja joka paikassa. Itselläni ei ole tällä seudulla ketään, jolle asiasta voisin puhua ja vain yksi ystävistäni osaa samaistua tähän tilanteeseen; hänkin kuitenkin asuu satojen kilometrien päässä. Mieheni ei halua asiasta puhua, koska kokee itsensä ajetuksi nurkkaan. Muut ystäväni ovat niin eri elämäntilanteissa, etteivät mitenkään päin ymmärrä tilannettani. Heidän mielessään pyörii festarit, keikkailu, ryyppääminen, seksi ja opiskelut. Itselläni se on vain tuo lapsen haluaminen. Sitten, jos jollekin koittaa puhua, niin aina tulee vain sitä samaa lässytystä "kyllä se lapsi sieltä tulee, kun on sen aika". Tuo lause ei helpota oloa millään tavalla, lähinnä tekee sen entistä pahemmaksi. Lisäksi valtaosa niistä ystävistä, joille olen tästä puhunut ja asiasta itkenyt niin monesti, on sitä mieltä, että minä olen liian nuori äidiksi. Miten sekin määritetään? Sydämessäni olen ollut valmis äidiksi 16 vuotiaasta lähtien, kun sain tietää olevani raskaana.
Hetken olin jo hyvillä mielin kaikesta, enkä stressannut, mutta tietysti tv-sarjassa, jota tietokoneelta olen katsonut tuli nyt raskaus kuvioihin. Se sitten taas iski vasten kasvoja tuon kylmän tosiasian, että itse en tuota ihmettä ole saanut kokea.
Nyt en ole kolmeen päivään saanut itseäni revittyä edes töihin, kun on tuntunut niin pahalta ja ajatus siitä, että menisin sinne lasten keskelle työskentelemään tuntuu yksinkertaisesti ihan liian musertavalta.
Miten kauan tätä vielä voi jaksaa ennen kuin romahtaa ihan täysin? Luhistumispisteessä ollaan... :'(
Tänne saa avautua ja yksin ei tarvitse olla! Mä lähetin sulle mun msn/sähköpostin yksityisviestinä, että lisäile, taikka ota yhteyttä jos tahdot puhua. Mä kuuntelen!
Älä luovu toivosta. Niin kauan kun on toivoa, on mahdollisuuksia. Pitää vaan jaksaa yrittää.
Tuntuu pahalta, ettet voi puhua edes miehellesi asiasta joka kuitenkin molempia koskettaa. Meillä on sama juttu, mutta sillä tavalla ettei mies kuumeile oikeastaan nimeksikään, minä hänenkin edestä. Jotenkin tuntuu, ettei hän ymmärrä miten romuksi voi yrittäminen tuloksetta vetää.
Ja mitä tulee tuohon kavereiden suunnitelmiin, ne kuulostavat niin minun kaveriporukkani suunnitelmilta ja siltä mitä heidän mielessään pyörii. Itse mietin vain miten jaksan masennukseni kanssa huomiseen, miten pystyn syömishäiriöni kanssa syömään, miten rahatilanne sutviutuu ensi kuukauteen. Ja lapset. Vauvat. Oma vauva. Siinä on minun jokapäiväinen taisteluni. Joten ymmärrän hyvin, että muiden tuki tuntuu kaukaiselta. Mutta muista, että et ole yksin! Eikä ole mitään niin suurta kirosanaa minun korviini kuin tuo "kyllä se tulee kun on sen aika". MILLOIN ON SEN AIKA?! Ei unelmiaan jaksa loputtomasti tavoitella, jos ne tuntuvat aina vain kaukaisemmilta!
Minkäikäinen olet, jos olet "liian nuori" äidiksi? Minusta äitiys ei katso ikää, vaan halua, tahtoa ja minusta äitys on mielentila. Toiset ovat valmiita aikaisemmin kuin toiset.
Mutta suosittelen sinun hakevan ammattiapua! Oikeasti. Voimia :hug:
Älä luovu toivosta. Niin kauan kun on toivoa, on mahdollisuuksia. Pitää vaan jaksaa yrittää.
Tuntuu pahalta, ettet voi puhua edes miehellesi asiasta joka kuitenkin molempia koskettaa. Meillä on sama juttu, mutta sillä tavalla ettei mies kuumeile oikeastaan nimeksikään, minä hänenkin edestä. Jotenkin tuntuu, ettei hän ymmärrä miten romuksi voi yrittäminen tuloksetta vetää.
Ja mitä tulee tuohon kavereiden suunnitelmiin, ne kuulostavat niin minun kaveriporukkani suunnitelmilta ja siltä mitä heidän mielessään pyörii. Itse mietin vain miten jaksan masennukseni kanssa huomiseen, miten pystyn syömishäiriöni kanssa syömään, miten rahatilanne sutviutuu ensi kuukauteen. Ja lapset. Vauvat. Oma vauva. Siinä on minun jokapäiväinen taisteluni. Joten ymmärrän hyvin, että muiden tuki tuntuu kaukaiselta. Mutta muista, että et ole yksin! Eikä ole mitään niin suurta kirosanaa minun korviini kuin tuo "kyllä se tulee kun on sen aika". MILLOIN ON SEN AIKA?! Ei unelmiaan jaksa loputtomasti tavoitella, jos ne tuntuvat aina vain kaukaisemmilta!
Minkäikäinen olet, jos olet "liian nuori" äidiksi? Minusta äitiys ei katso ikää, vaan halua, tahtoa ja minusta äitys on mielentila. Toiset ovat valmiita aikaisemmin kuin toiset.
Mutta suosittelen sinun hakevan ammattiapua! Oikeasti. Voimia :hug:
BloodyEnd Älä luovu toivosta! Tänne saa kirjoitella ja purkaa tunteitaan, sitähän varten me täällä olemme että kuunnellaan toisia ja kerrotaan omista tuntemuksistamme! :hug:
Mulla oli pari päivää sitten sellanen tunne, että nyt saa riittää...en enää edes yritä mitään lasta kun se ei ole tullakseen niin olkoon sitte! Vieläkin on kieltämättä sellainen tunne, en halua edes ajatella koko asiaa.
Muakin kiinnostaisi tietää Bloody sinun ikäsi, jos olet "liian nuori äidiksi"..ei minustakaan äidiksi tuleminen katso ikää.
Itse olen 25v, äitini ei ole vielä puhunut mummoksi tulemisesta, isäni soitti yksi päivä ja kysyi leikkisästi, että onko jo puhunut minulle kukista ja mehiläisistä. Isäni sanoi vielä viime kesänä, ettei halua vielä vaariksi eli oli ilmeisesti sitä mieltä, etten ole vielä vuosiin valmis äidiksi. Sitten töissä kaikki mummot ja papat on sitä mieltä että olisi korkea aika saada lapsia..silloin on tuntunu tosi pahalle kun on tehny mieli sanoa että kyllä tässä on yritettykin, mutta en kuitenkaan töissä voi puhua yksityisasioistani varsinkaan asiakkaitten kanssa...
Voimia kaikille! :hug:
Nyt on pakko mennä nukkumaan, että jaksaa lähteä huomenna töihin..en ole kyllä pelikunnossa vielä..niistäminen vaan jatkuu, paketillinen särkylääkettä mukaan ja purkillinen nenäsumutetta ni eiköhän sillä hetken pärjää.. :headwall:
Mulla oli pari päivää sitten sellanen tunne, että nyt saa riittää...en enää edes yritä mitään lasta kun se ei ole tullakseen niin olkoon sitte! Vieläkin on kieltämättä sellainen tunne, en halua edes ajatella koko asiaa.
Muakin kiinnostaisi tietää Bloody sinun ikäsi, jos olet "liian nuori äidiksi"..ei minustakaan äidiksi tuleminen katso ikää.
Itse olen 25v, äitini ei ole vielä puhunut mummoksi tulemisesta, isäni soitti yksi päivä ja kysyi leikkisästi, että onko jo puhunut minulle kukista ja mehiläisistä.
Isäni sanoi vielä viime kesänä, ettei halua vielä vaariksi eli oli ilmeisesti sitä mieltä, etten ole vielä vuosiin valmis äidiksi. Sitten töissä kaikki mummot ja papat on sitä mieltä että olisi korkea aika saada lapsia..silloin on tuntunu tosi pahalle kun on tehny mieli sanoa että kyllä tässä on yritettykin, mutta en kuitenkaan töissä voi puhua yksityisasioistani varsinkaan asiakkaitten kanssa...Voimia kaikille! :hug:
Nyt on pakko mennä nukkumaan, että jaksaa lähteä huomenna töihin..en ole kyllä pelikunnossa vielä..niistäminen vaan jatkuu, paketillinen särkylääkettä mukaan ja purkillinen nenäsumutetta ni eiköhän sillä hetken pärjää.. :headwall: