Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;26932736:
Mutta itse asiassa tässähän ei ole kyse vain vanhemman tahdosta, vaan laista. Suomessa naimisiin voi mennä täysikäinen, ja vain erityisluvalla alaikäinen. Alaikäinen ei myöskään voi äänestää tai tehdä joitain muitakaan juridisia sopimuksia omin päin.
Seurustelukumppanin tuon ikäinen saa toki valita, samoin koulussa opiskelemansa aineet, ulkonäkönsä, vaatteensa, kaverinsa, ruokavalionsa, jne. 15-vuotias voi erota uskontokunnasta tai liittyä siihen ilman vanhempien suostumusta. Jos hän haluaa naimisiin, hän ei itse asiassa joudukaan kysymään lupaa vanhemmiltaan, vaan yhteiskunnalta - joten jos kielteinen päätös tulee sen vuoksi, niin silloinhan nuoren pitäisi karata maasta eikä kotoa.
Kommenttini kotoa karkamiseen ei liittynyt avioliittolupaan, vaan yleensä vanhemman mahdollisuuksiin vaikuttaa omapäisen teinin elämään. Jos teinillä ei ole halua ja ymmärrystä kuunnella vanhemman ohjeita niin minkäs teet... Varsinainen kasvatus on siis mielestäni ohi jo tuossa 15v iässä. Sen jälkeen vanhemman ohjeiden ja neuvojen perillemeno perustuu enenevässä määrin lapsen omaan tahtoon.
Tämä kommentti liittyi nimimerkin 'aikuisten oikeesti' edeltävään kommenttiin, jossa käskettiin kasvattamaan lapset loppuun asti...
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;26932736:
Aivotutkijoiden mukaan teini-ikäisen ajattelu ei kyllä ole mitenkään erityisen kehittynyt. Ihmisen persoonallisuus kehittyy vielä n. 26 ikävuoteen asti. ja se, jos teiniä ei kiinnosta dokaaminen, ei vielä todista hänen olevan erityisen fiksu tai ajattelultaan kehittynyt, eikä avioliittopäätöstä voi punnita tuollaisten seikkojen valossa.
Mitä siitä olisi voinut seurata?
Se on tottakai hienoa, että kohdallasi ratkaisu oli kauaskantoisestikin onnistunut. Mutta missäköhän kaikessa vanhempien pitäisi toimia vakaumuksensa ja näkemystensä vastaisesti vain siinä pelossa, ettei teini kostoksi karkaa, tee kirvesmurhaa tai muuten suutu?
Minusta olisi kyllä kiinnostavaa kuulla niitä syitä, joiden vuoksi et antaisi lupaa - eli mihin vedettäisiin raja?
JOs en olisi saanut vanhemmaltani lupaa avioliitolleni, olisin todennäköisesti katkera vanhemmilleni 'elämäni pilaamisesta'
Pelkään että olisimme ajatuneet avoliittoon silloin aikanaan ja sitä myötä mahdollisesti kauas uskonystävistä. Mahdollisesti olisimme menettäneet uskon sydämiltämme, ja se olisi pahinta mitä voisin kuvitella minulle tapahtuvan.
Todennäköisesti olisimme jonain vaikeana hetkenä ajautuneet eroon ilman uskon voimaa ja Jumalan antamaa siunausta elämässämme. Minulla tuskin olisi ihania lapsiani, ainakaan kaikkia... Tästä hetkestä katsottuna elämäni olisi todennäköisesti pilalla.
Tuohon avioliittolupaan lapselleni... Luultavasti antaisin sen aina jos nuori pyytäisi. Jos nuoret haluavat aloittaa yhteiselämänsä avioliitossa, heillä on myös omakohtainen usko sydämessään. Ja silloin antaisin luvan ehdottomasti.
Ehkä jos puoliso olisi vaikka 20v vanhempi niin yrittäisin estellä, mutta normitilanteessa alle 10v ikäerolla, uskovien nuorten välille solmittavaan avioliittoon antaisin luvan.
Jos taas lapsi ei olisi uskomassa, tuskin hän mitään avioliittolupia kyselisi. Silloin hän todennäkööisesti eläisi niinkuin 'tavalliset' nuoret, eikä tuntisi halua mennä avioliittoon.