Ketkä oikeasti haluavat mennä töihin?

[...]

Tällä palstalla on jotenkin täysin erilainen suhtautuminen lastenhoitoon, kuin mitä oikeassa elämässä olen törmännyt. En siis oikeassa elämässä tunne ketään, joka olisi valmis jäämään yli (tai edes) kolmeksi vuodeksi lasten kanssa kotiin, saati sitten että vielä nauttisi siitä.

Itse olen esikoisen jälkeen palannut töihin 5kk jälkeen ja toisen lapsen kanssa olin kotona 7 kk. Ja mielestäni se oli ihan tarpeeksi ja olin jo aivan valmis palaamaan töihin. Kyse ei ole rahasta, tulomme ja säästömme olisivat kyllä mahdollistaneet pidemmän kotona olemisen, mutta siis oikeasti halusin mennä töihin ja tehdä muutakin kuin olla kotona. Mieheni oli molempien lasten kanssa tuon vanhempainvapaakauden loppuun kotona, sitten lapset menivät hoitoon.

Mutta olenko todella ainoa, vai löytyykö täältä muita, jotka oikeasti haluavat tehdä myös töitä, eivätkä ole jääneet/aio jäädä vuosikausiksi lasten kanssa kotiin?

 

[Itsenäinen]

Ilman muuta halusin töihin. On aika luonnotonta luopua kokonaan työelämästä ja vaan kökkiä kotona. Olen muutakin kun äiti ja halusin että isäkin pääsee nauttimaan "pitkästä lomasta" ja näin ollen jaettiin vanhempainvapaat ja isä oli jonkun aikaa myös hoitovapaalla.

 

[Minä myös]

Tosin vähän pidempään olen ollut ja aion olla kotona kuin sinä. Esikoinen oli 1 v 2kk, kun palasin töihin ja samanlainen suunnitelma minulla on myös kuopuksen osalta.

Olen ennen lasten saantia ehtinyt olla työelämässä jo runsaat kymmenen vuotta yliopistosta valmistumisen jälkeen, joten tuon runsaan vuoden viihdyn hyvin kotonakin. Sen pidempään en viihtyisi, koska viihdyn töissä erinomaisen hyvin ja kaipaan työelämän haasteita ja "aikuisten juttuja".

 

[uraäiti myös]

täällä toinen työstään pitävä, palasin myös itse esikoisesta töihin kun lapsi oli 5kk ja kaikkien lasten välissä olen aina ollut töissä, ei tullut mieleenikään olla mitään kuutta vuotta yhdenjaksoisesti kotona. Näistä valinnoista ei vaan kannata tällä palstalla puhua yhtään mitään kun tulee niin paljon kakkaa niskaan, täällä kun enemmistö on kouluttamattomia/vähän koulutettuja jotka eivät mitenkään ymmärrä sitä että mielenkiintoisiakin töitä on olemassa ja toisaalta sitä, että tietyillä aloilla jo vuodenkin poissaolo voi koitua kohtalokkaaksi ammattiosaamisen kannalta. Sympatiaa ei täällä saa, ainoastaan siis haukkuja.
Sinällään olisi kiva että olisi oma ketju ns. työäideille sillä meidän ongelmamme ovat erilaisia kuin kotiäitien, eli olisi ryhmä jossa saisi vertaistukea uran ja kodin yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Toistaiseksi tämä on kyllä selkeä kotiäitipalsta, mutta täällä on välillä hyviäkin keskusteluketjuja ja siksi itsekin täällä ajoittain vierailen vaikken ihan "genreen" kuulukaan.

 

["vieras"]

Kyllä mä nautin olla kotona, vielä kun lapset on pieniä. Ei mitään intressejä laittaa lapset päiväkotiin aamulla aikaisin ja hakea myöhään iltapäivällä, näkisin omia lapsiani muutaman hassun tunnin, eli vähemmän kuin päiväkodin hoitajat.

Niin kauan kuin rahallisesti on mahdollista olla kotona, niin mielelläni olen. Ainakin siihen saakka kun nuorin menee kouluun, sen jälkeen voisin kuvitella tekeväni osapäivätyötä.

Nytkin olen sitä miettinyt, mutta löisikö se enää leiville..jos menisin osapäivätyöhön kun sitten tulisi päivähoitomaksu. Pitäisi mennä kokopäivätyöhön, mutta en halua laittaa lapsia kokopäiväisesti hoitoon.

Joskus toki tuntuu että pää hajoaa täällä kotona, mutta kyllä mä silti mielummin lasten kanssa olen.

 

[...]

... Sen pidempään en viihtyisi, koska viihdyn töissä erinomaisen hyvin ja kaipaan työelämän haasteita ja "aikuisten juttuja".

No tämä juurikin. Siis totta kai lasten kanssa kotona oleminen oli aivan ihanaa, mutta oikeasti kyllä kaipasin myös niitä aikuiskontakteja ja nimen omaan puhumista jostain muusta kuin iänikuisista vaippa/syöttö/nukutusasioista.

 

["Oops"]

Miksi ei voi saada molempia?

Itse nautin kotiäitiydestä sen seitsemän vuotta, kahdeksas vuosi oli jo yhtä kidutusta. Sitten sain töitä ja nyt olen ollut neljä vuotta työssä, josta nautin suunnattomasti. Luulen että saan olla tässä työssä eläkeikääni saakka, jos vaan paikat kestää. Eli tiedossa vielä n. 30 vuotta työelämää.
Siinä mittasuhteessa minun kahdeksan vuoden kotiäitiys tuntuu kyllä aika lyhyelle ajalle

Kukin tavallaan!

 

[toivon]

Kunpa ei tarvis tehdä töitä ikinä.

 

[...]

täällä toinen työstään pitävä, palasin myös itse esikoisesta töihin kun lapsi oli 5kk ja kaikkien lasten välissä olen aina ollut töissä, ei tullut mieleenikään olla mitään kuutta vuotta yhdenjaksoisesti kotona. Näistä valinnoista ei vaan kannata tällä palstalla puhua yhtään mitään kun tulee niin paljon kakkaa niskaan, täällä kun enemmistö on kouluttamattomia/vähän koulutettuja jotka eivät mitenkään ymmärrä sitä että mielenkiintoisiakin töitä on olemassa ja toisaalta sitä, että tietyillä aloilla jo vuodenkin poissaolo voi koitua kohtalokkaaksi ammattiosaamisen kannalta. Sympatiaa ei täällä saa, ainoastaan siis haukkuja.
Sinällään olisi kiva että olisi oma ketju ns. työäideille sillä meidän ongelmamme ovat erilaisia kuin kotiäitien, eli olisi ryhmä jossa saisi vertaistukea uran ja kodin yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Toistaiseksi tämä on kyllä selkeä kotiäitipalsta, mutta täällä on välillä hyviäkin keskusteluketjuja ja siksi itsekin täällä ajoittain vierailen vaikken ihan "genreen" kuulukaan.

Joo, olen huomannut saman. Tuntuu että kun yrittää saada aikaan keskustelua siitä, että miten parhaiten voisi optimoida työn ja perheen yhteensovittamisen ja millaisia kokemuksia muilla asiasta on, niin vastauksena saa vain syytöksiä siitä, kuinka on voinut hylätä lapsensa johonkin laitokseen, ja miksi niitä lapsia on pitänyt tehdä jos niitä ei kerran ole valmis itse hoitamaan.

Itse kuitenkin koen, että olen huomattavasti parempi äiti tällaisena työssä käyvänä äitinä. Jos olisin jäänyt kotiin, olisin varmasti lamaantunut väsyneeksi ja tylsistyneeksi zombiksi, josta ei olisi ollut iloa kenellekään.

 

[...]

[QUOTE="Oops";23144828]Miksi ei voi saada molempia?

Itse nautin kotiäitiydestä sen seitsemän vuotta, kahdeksas vuosi oli jo yhtä kidutusta. Sitten sain töitä ja nyt olen ollut neljä vuotta työssä, josta nautin suunnattomasti. Luulen että saan olla tässä työssä eläkeikääni saakka, jos vaan paikat kestää. Eli tiedossa vielä n. 30 vuotta työelämää.
Siinä mittasuhteessa minun kahdeksan vuoden kotiäitiys tuntuu kyllä aika lyhyelle ajalle

Kukin tavallaan![/QUOTE]
Tottahan tuo on, että kyllähän sitä kerkeää elämässä töitä tekemään, vaikka välillä olisi poissakin. Ja kenelle se kotona oleminen sopii, niin totta kai voi ja kannattaa sinne kotiin jäädä. Itseäni en vain kykene kuvittelemaan kotiin seitsemäksi vuodeksi. Vaikka unohtaisi kaiken muun, niin pelkästään jo se, että töihin paluu seitsemän vuoden jälkeen olisi kyllä niin järkyttävä shokki, että en tiedä miten siitä selviäisi
Ainakin omalla alallani muutokset ja kehitys on sen verran nopeaa, että olisi kyllä niin pihalla ja tavallaan joutuisi aloittamaan kaiken opettelemisen aivan alusta, jos noin kauan olisi pois töistä.

 

[shryh]

Mä kuulun joukkoon, jotka ovat töissä ja kotona. Ekasta olin kotona sen äippäloman ja sit aloin tehdä iltaa ja aamua, jotta lapsi saattoi (sairautensa takia) olla kotona ja aina jompi kumpi oli kotona. Sit saatinkin kaksoset ja ykkösen leikkaus yms. tuota aikaa varjosti, mut heidän äippäloman jälkeen aloinkin opiskella ja iltäpäivisin, jolloin sain lapset isovanhemmille hoitoon hetkeksi.Opintojen loppuaikana sitten teinkin jo muutaman illan töitä koulun ohessa. Ja nyt teen aamuyötä ja vastaavasti iltoja, joten saatan tuon kolmikon pitää kotona..... Mitä sitten kun tää nelkku syntyy ja lomat on pidetty sen saa nähdä vuoden päästä.

Mä voisin olla pitempäänkin kotona, koska mulla ennen ekaa lasta oli takana jo 20 vuotta työssä ja opiskelussa, joten tuota vapaata ei ole liiemmin ollut ja siihen ei ole ennättänyt pitkästyä ja vielä tuota työtä on edessäkin melkein 30 vuotta jos vaan noi eläkeikä nousut toteutuu.

Paljon on niitä, joilla ei ole koulutusta ja jos taas löytyy koulutus, niin haluja ei töihin ole, mutta jokaista löytyy ja onneksi erilaisuus on hyvästä ja kasvattavaa.

 

["vieras"]

Mä tulisin hulluksi jos olisin monta vuotta lapsen tai lasten kanssa kotona. Haluan kehittää itseäni, ja se onnistuu omassa yrityksessäni. En halua, että päivän suurin haasteeni on huutavan taaperon pukeminen. Kaipaan vähän erilaisia haasteita ja aikuisseuraa. Rakastan työtäni, ja ala kehittyy jatkuvasti.

 

[trtrtr]

Miksi kotona viihtyviä pidetään automaattisesti vähän koulutettuina? Ja miksi vähän koulutettujen aloja pidetään tylsinä ja vaatimattomina? Miten koulutus liittyy omiin arvoihin muka?

 

["vieras"]

Kunpa ei tarvis tehdä töitä ikinä.

Hommaa rikosrekisteri niin ei tarvii tehdä töitä ikinä

 

[...]

Miksi kotona viihtyviä pidetään automaattisesti vähän koulutettuina? Ja miksi vähän koulutettujen aloja pidetään tylsinä ja vaatimattomina? Miten koulutus liittyy omiin arvoihin muka?

Oma tuttavapiirini koostuu etupäässä korkeammin koulutetuista, ja pääsääntöisesti he ovat palanneet aika pian töihin lapsen saannin jälkeen. Sen sijaan, kuten jo kirjoitin, olen tällä palstalla törmännyt aiemmin itselleni melko tuntemattomaan ihmisryhmään, eli äiteihin, joiden mielestä koko työelämä tulee unohtaa sillä sekunnilla, kun vauva tulee taloon, ja usein nämä äidit ovat olleet vähemmän koulutettuja ja ei-niin-haastavassa työssä. Kyse voi toki olla ihan vain sattumastakin ja varmasti poikkeuksia löytyy suuntaan jos toiseen.

 

[fifiia]

Miksi ihmiset eivät voisi valita lapsen ja perheen parhaaksi. Yksi nauttii hoitaa lapset kotona, nauttii siitä ja pitää sitä perheelleen parhaana ratkaisuna. Joku toinen taas on parempi vanhempi voidessaan välillä tuulettaa ajatuksiaan töissä. Joku osaa yhdistää kaikki lasten kotihoidon niin että he saavat kuitenkin riittävästi seuraa, virikkeitä ja sosiaalisia kontakteja silti molemmat vanhemmat tekevät myös töitä.

 

[Nalkuttava Talonmies]

Mulla pitää olla tekemistä, aivojumppaa, jne ja tällä hetkellä vain työ sellaista tarjoaa (toki vapaa-ajan harrastukset ovat tärkeitä myös). Toki ei mikä tahansa työ, vaan se työ mihin olen nyt hakeutunut. Ajatus työstä kotona lastenhoitajana ja siivoojana sekä keittäjänä ei kuulu toivelistaani. Oikeasti olen jo siivouksen ulkoistanut pois itseltäni.

Mutta voisin viihtyä kotona, jos siivooja ja lastenhoitaja olisi käytettävissä (kyllä mä ne ruuat voin tehdä, se on ihan kivaa) ja minulla on riittävästi rahaa erilaisiin projekteihin (askartely, puutarhanhoito, urheilu, retkeily) ja osan ajastani voisin tehdä vapaaehtoistyötä. Mutta sellainen onnistuisi vain ison perinnön turvin ja alkaisi tuntua että tuo oikeasti vastaa jo sitä palkkatyötä

Miten ihmeessä voisin tulotta tehdä yhtään mitään kotona, sellaisia asioita mistä nautin? Multa, siemenet, taimet, työkalut, rakennusmateriaalit, retkeilyvarusteet, askartelutarvikkeet, kaikki ne maksavat... Tuskaahan se olisi tuijottaa isoa pihaa kotona ja siellä ei voisi muuta tehdä kuin nurmikkoa leikata, kun ei ole rahaa.

 

[vv]

Mun tuttavapiirissä on pari pitkään kotona ollutta äitiä ja molemmat ovat akateemisen koulutuksen saaneita. Oikeastaan tuttavapiirissä menee ennemmin niin päin, että ne alemman koulutuksen saaneet matalapalkka-aloilla työskentelevät ovat ensimmäisenä palaamassa töihin. Itse olin kotona puolitoistavuotta ja muistan kyllä kuinka kaipasin aikuiskontakteja ja haasteita, mutta nyt kun olen ollut kaksi vuotta töissä kaipaan taas kotiin. Kaipaisin enemmän aikaa harrastamiseen ja lapsen kanssa oloon ja olen huomannut saavani enemmän tyydytystä elämääni lapseni ja prheeni kanssa kuin töistä.

Toisaalta minusta on hassua, että pienen lapsen vanhempi joka jää kotiin on automaattisesti luuseri ja pummi, mutta eka-tokaluokkalaisen vanhempi joka jää lyhyemmälle työajalle tai osa-aikatöihin voidakseen olla kotona kun lapsi palaa koulusta on fiksu ja järkevä. Samoin se 50-60-vuotias joka jää vuodeksi vuorotteluvapaalle ihan vain lomailemaan on todella fiksu kun tajuaa ottaa välillä aikaa itselleenkin. Puhumattakaan jos jompi kumpi on mies.