Ketju uskossa oleville ja uskonasioita pohdiskeleville! :)

echo löytäisi varmaan raamatunpaikan, missä puhutaan vapaasta tahdosta. olen yrittänyt löytää kohtaa jonka olen itsekin lukenut ja käsittänyt sen vapaaksi tahdoksi, mutta ei voi nyt sitten löytyä :headwall:

mutta siihen liittyen on kohta:

3:22 Ja Herra Jumala sanoi: Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!
 
En nyt oikeen tieda sanoa mihinka liittyen , mutta kysyn vain kun mielestani sellaista ei juurikaan ole.
Mitahan raamattu tarkoittaa vapaalla tahdolla?
Jaa-a, en kyllä minäkään löydä sellaista kohtaa Raamatusta, joka puhuu suoranaisesti aivan täydellisen vapaasta tahdosta. Mutta voi olla että muistan väärin.
Valitsemisesta Raamattu puhuu jatkuvasti, näissä kahdessa kohdassa tulee ilmi, kuinka ihminen voi pullikoida Jumalaa vastaan:

San. 1:29-31
Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.

Jer. 6:16
Näin sanoo Herra: -- Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. Näin sanoin, mutta te vastasitte: "Emme kulje!"


Mutta onko ihmisen tahto täysin vapaa? Nyt saatan puhua omiani, mutta mun mielestä täysin vapaata tahtoa ei ole olemassa, koska kristinuskossa vapauteen sisältyy rangaistus. Eli Jumala kutsuu ensin hyvällä, pitkän aikaa, mutta jos ei ihminen välitä Hänen kutsustaan, niin Jumalalla ei ole velvollisuutta kuoleman jälkeen tätä ihmistä pelastaa.
Yksi mun lempparijulistaja, Paavo Järvinen sanoi kerran muistaakseni näin: "Elämä on kuin Valintatalo. Kaikkea saa katsella ja kokeilla, mutta lopulta käydään kassan kautta". :)

Ihmisen tahtoon tietysti vaikuttaa paljon lapsuus, ympäröivä kulttuuri, ja myös Jumala sekä sielunvihollinen. Jos on lapsuus ollut erittäin rikkonainen (kuten yhdessä ketjussa oli juttua siitä pikkuveljensä tappaneesta, yhdysvaltalaisesta 12/13-vuotiaasta jolla oli ollut ihan sairas lapsuus), niin luulen, että tällaisella ihmisellä on tavallista vähemmän vastuuta Jumalan edessä.

Mutta vaikka meihin vaikuttaa moni juttu ulkoa käsin, niin vapaa tahto on kuitenkin jollain tavalla irrallinen, ihmisen omassa hallussa, eikä sitä omista Jumalakaan. Sen tahdon käyttämisen mukaan meidät tuomitaan.
Jumala tietää kaiken ennalta, mutta Hän ei ennaltamäärää. Jos meidät olisi ennalta määrätty tekemään jotain hyvää tai pahaa, niin ei meitä voisi tuomita kuoleman jälkeen. Eihän silloin voisi olla maallista oikeuslaitostakaan; ei kenenkään rikollisen ole geneettinen tai olosuhteiden määräämä pakko ryöstää vaikka kultasepänliikettä, vaan hän voi harkita sitä ennen tekeekö sen vai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ei liity enää vapaaseen tahtoon, vaan vapauteen. Kuka on vapaa?
On tullut viime viikkoina mieleen esim. pop-laulajat ja julkkikset, heidän seksuaalisesti provosoiva käytöksensä ja aiheuttamansa hurjanrohkeat skandaalit. Ohhoh, nyt "vahingossa" vilahti tissi. WAU, se uskalsi pyllistää yleisölle.
Ooh, nyt ne BB-talossa uskalsi jopa köyriä niin, että kaikki 6 ovat päällekkäin kasassa ja 3 alimmaista ovat jopa poikittain. Yks puri ruoskaa, toinen puri toisen kinttua ja sit ne kaikki meni häkkiin.

Moni ajattelee olevansa itsenäinen ja vapaa, mutta heilläkin on isäntänsä, he tekevät tietämättään jonkun ulkopuolisen tahdon mukaisesti:

2Tim.2:25-26
Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät Paholaisen ansasta, johon tämä on heidät vanginnut pakottaakseen heidät tahtoonsa.


No, uskovista ajatellaan että ovatpa he nyhveröitä ja ilman vapaata tahtoa. En tiedä, ei ole vielä tähän päivään mennessä vanne puristanut päätä. Jeesus tekee vapaaksi, vapauttaa koko persoonan elämään tätä elämää täysillä. Vapauttaa rakastamaan. Syntiä tekee uskovakin, mutta ei ole enää kokonaan siinä ropakossa ja on voima vastustaa pahaa.
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
tässähän on timpan ja muiden esittämään kysymykseen ihan keskustelu :)

Mitä vastaat ei-kristitylle joka kysyy sinulta "Missä oli Jumalasi?" ,kun tapahtui lapsen kidutusmurha, täällä rakkaassa kotimaassamme?

Netmission - Helluntaiherätyksen keskustelufoorumi
Olis ollu kiva lukea, mutta tuo linkki ohjaa rekisteröitymään sinne. Oisko linkkiä suoraan siihen ketjuun, ja onko se ketju kaikkien luettavissa? :)
 
"vieras"
Jaa-a, en kyllä minäkään löydä sellaista kohtaa Raamatusta, joka puhuu suoranaisesti aivan täydellisen vapaasta tahdosta.
Paras todiste vapaasta tahdosta on että Jumala olisi voinut luoda ihmisen ja maailman sellaiseksi ettei (vääriä) valintoja olisi.

Koko Raamatun voi kiteyttää niin että valinnat ovat yksilön ainoa tapa osoittaa että hän on Jumalan rakkauden ja taivaspaikan arvoinen.
 
"vieras"
Tämä ei liity enää vapaaseen tahtoon, vaan vapauteen. Kuka on vapaa?
On tullut viime viikkoina mieleen esim. pop-laulajat ja julkkikset, heidän seksuaalisesti provosoiva käytöksensä ja aiheuttamansa hurjanrohkeat skandaalit. Ohhoh, nyt "vahingossa" vilahti tissi. WAU, se uskalsi pyllistää yleisölle.
Ooh, nyt ne BB-talossa uskalsi jopa köyriä niin, että kaikki 6 ovat päällekkäin kasassa ja 3 alimmaista ovat jopa poikittain. Yks puri ruoskaa, toinen puri toisen kinttua ja sit ne kaikki meni häkkiin.

Moni ajattelee olevansa itsenäinen ja vapaa, mutta heilläkin on isäntänsä, he tekevät tietämättään jonkun ulkopuolisen tahdon mukaisesti:

2Tim.2:25-26
Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät Paholaisen ansasta, johon tämä on heidät vanginnut pakottaakseen heidät tahtoonsa.


No, uskovista ajatellaan että ovatpa he nyhveröitä ja ilman vapaata tahtoa. En tiedä, ei ole vielä tähän päivään mennessä vanne puristanut päätä. Jeesus tekee vapaaksi, vapauttaa koko persoonan elämään tätä elämää täysillä. Vapauttaa rakastamaan. Syntiä tekee uskovakin, mutta ei ole enää kokonaan siinä ropakossa ja on voima vastustaa pahaa.
Mites ne ei-uskovat, jotka ihan itse päättävät olla tekemättä pahaa eikä pahan tekeminen edes houkuttele, kukas heitä ohjaa? Onko uskovilla halu tehdä pahaa ja jatkuva taistelu sitä halua vastaan ja vain jumalan antama voima pitää uskovat erossa pahan teosta?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27239991]Paras todiste vapaasta tahdosta on että Jumala olisi voinut luoda ihmisen ja maailman sellaiseksi ettei (vääriä) valintoja olisi.

Koko Raamatun voi kiteyttää niin että valinnat ovat yksilön ainoa tapa osoittaa että hän on Jumalan rakkauden ja taivaspaikan arvoinen.[/QUOTE]

Onko ihminen, joka ei ole uskossa, mutta elää itse vapaasta tahdostaan ja halustaan elämänsä tekemättä mitään pahaa, taivaspaikan arvoinen?
 
taivaspaikka on leivos
No jo on kysymyksiä:)

En ehdi niihin vastaamaan, mutta kai te näette jotain ympärillänne? Valinnoilla voidaan tarkoittaa melkein mitä vain, kuten:
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41275-kuka-hyotyy-gm-viljelysta-usassa-kehittynyt-hirviokasveja-joita-ei-voi-tappaa
 
[QUOTE="vieras";27239991]Paras todiste vapaasta tahdosta on että Jumala olisi voinut luoda ihmisen ja maailman sellaiseksi ettei (vääriä) valintoja olisi.

Koko Raamatun voi kiteyttää niin että valinnat ovat yksilön ainoa tapa osoittaa että hän on Jumalan rakkauden ja taivaspaikan arvoinen.[/QUOTE]

Ai kun löytäisin edellisestä Uniquen ketjusta ne syntiinlankeemusta käsitelleet kohdat...
Jos rehellisiä ollaan, niin mullekin olisi passannut oikein hyvin että syntiä ei olisi tullut maailmaan ja me kaikki lilluttaisiin paratiisissa. Mutta ehkä Jumala halusi enemmän, muuta kuin pakotetun ylistyksen Häntä kohtaan.

Sun ei tarvitse vastata tähän, tämä on tavallaan kaikille ei-uskoville: jos ja kun aina valitetaan siitä, miksi Jumala päästi synnin ja valinnanvapauden tulla maailmaan, niin mikset nyt jo heti paikalla halua uskovaksi, siihen alkuperäiseen paratiisi-tilaan jossa tehdään Jumalan tahto just eikä melkein?
Niinpä, koska rakastat omaa päätöstäsi, omaa valinnanvapauttasi.
 
[QUOTE="vieras";27240038]Onko ihminen, joka ei ole uskossa, mutta elää itse vapaasta tahdostaan ja halustaan elämänsä tekemättä mitään pahaa, taivaspaikan arvoinen?[/QUOTE]

Mistäs semmoisia pyhimyksiä löytyy? :D Jos on rauhallinen, hyväätekevä, nöyrä ihminen ja jees-ihminen, niin monesti sellaisilta puuttuu joitain muita hyviä puolia, kuten rohkeus puhua vallallaolevia käsityksiä vastaan. Siis on helppo puhua "rohkeasti" vanhusten syrjimistä tai ilmastonmuutosta vastaan, mutta rupeapa käymään suosittua firman pomoa tai tämän hovia vastaan kun huomaa näiden tekevän väärin, tai suosittua koulukiusaajaa vastaan siinä luokassa.
Jokainen jättää pelkuruuden takia jotain olennaista hyvää myös tekemättä, ja se voi olla kohtalokasta sen tekemättä jättämisen kohteelle.

Tai jos on joku maailman uhrautunein pakertaja, niin jossain vaiheessa tulee häneltäkin naukumista siitä "kuinka paljon nyt juuri hän joutuukaan tekemään".

Inhimillisiä virheitä, juu. Mutta samalla: syntisiä ollaan me kaikki.
 
"oikopolku"
No jo on kysymyksiä:)

En ehdi niihin vastaamaan, mutta kai te näette jotain ympärillänne? Valinnoilla voidaan tarkoittaa melkein mitä vain, kuten:
Kuka hyötyy gm-viljelystä? USAssa kehittynyt hirviökasveja, joita ei voi tappaa — KissanKulmasta
Ohi aiheen: Erasmus Rotterdamilainen kertoo vapaastia tahdosta, Löytyy kirjastosta Martti Lutherin kirjoittaman kirjan lopusta: Sidottu ratkaisuvalta. Ei kannata vaivautua... Kun kerran itse sen lainasin, oli edellinen lainaus ollut vuonna 1954, sanoi virkailija. No, niin vähän asia kiinnostaa ketään:-(

Mut sama sille, eikö? Aika mittaa meitä, miten sitä käytämme. Nyt luonnon D-vitamiinia hakemaan pihalta:
Middle Of The Road - Soley - Karaoke - YouTube
 
"vieras"
Mistäs semmoisia pyhimyksiä löytyy? :D Jos on rauhallinen, hyväätekevä, nöyrä ihminen ja jees-ihminen, niin monesti sellaisilta puuttuu joitain muita hyviä puolia, kuten rohkeus puhua vallallaolevia käsityksiä vastaan. Siis on helppo puhua "rohkeasti" vanhusten syrjimistä tai ilmastonmuutosta vastaan, mutta rupeapa käymään suosittua firman pomoa tai tämän hovia vastaan kun huomaa näiden tekevän väärin, tai suosittua koulukiusaajaa vastaan siinä luokassa.
Jokainen jättää pelkuruuden takia jotain olennaista hyvää myös tekemättä, ja se voi olla kohtalokasta sen tekemättä jättämisen kohteelle.

Tai jos on joku maailman uhrautunein pakertaja, niin jossain vaiheessa tulee häneltäkin naukumista siitä "kuinka paljon nyt juuri hän joutuukaan tekemään".

Inhimillisiä virheitä, juu. Mutta samalla: syntisiä ollaan me kaikki.
Kuka mistään synneistä puhui, eihän ei-uskovalle syntejä edes ole olemassa. Puhun ihmisestä, joka elää elämänsä hyvin tekemättä tahallisesti pahaa kenellekään ja ihan omasta vapaasta tahdostaan.
 
[QUOTE="vieras";27240336]Kuka mistään synneistä puhui, eihän ei-uskovalle syntejä edes ole olemassa. Puhun ihmisestä, joka elää elämänsä hyvin tekemättä tahallisesti pahaa kenellekään ja ihan omasta vapaasta tahdostaan.[/QUOTE]

Jos olit se vieras, joka kysyi että onko elämäänsä hyvin elävä ihminen Taivas-paikan arvoinen, niin kun vedit tähän keskusteluun Taivaan, niin sinne pääsemiseksi ei riitä pelkkä hyvä elämä. Vaikka maallisilla kriteereillä mitattuna tämä ihminen olisi hyvä ja kelpaisi tämän maailman ihmisille.
Vanhan toistoa...mutta ihminen, joka nojaa omiin tekoihinsa, omaan älyynsä jne. eikä huomaa että ei hän ole tätä maailmaa tehnyt eikä hän ylläpidä edes omaa kehoaan, on Jumalan mielestä -hmm, ööö, no, mielenkiintoinen.
 
[QUOTE="vieras";27240336]Kuka mistään synneistä puhui, eihän ei-uskovalle syntejä edes ole olemassa. Puhun ihmisestä, joka elää elämänsä hyvin tekemättä tahallisesti pahaa kenellekään ja ihan omasta vapaasta tahdostaan.[/QUOTE]

Johanneksen evankeliumi mm vastaa tähän kysymykseen,

luku 14

5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"
6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.


eli vaikka eläisi kuinka hyväntekeväistä elämää, jos ei usko Jeesukseen, että hän on kuollut ristillä meidän syntiemme takia, niin ei minun ymmärrykseni mukaan pääse taivaaseenkaan. Joka uskoo tähän ja haluaa elää niin kuin Jumalan sana sanoo, pääsee taivaaseen. Mutta ainoastaan meidän Taivaallinen Isämme tietää, ketkä niitä valittuja loppupeleissä on kun viimeinen päivä koittaa. Ja joka uskoo, sille herää halu tehdä samallalailla kuin Jeesus teki ihmisille.
 
Mikä se ylöstempaus on ja millon se tulee? Onko joku vaivanaika? Mikä on pedonmerkki?
Vaivanajasta en muista, että missä vaiheessa se tulee ja kauanko se kestikään, olisiko siitä jollain toisella uskovalla jotain tulkintaa?
Yhdessä ketjussa pohdittiin ylöstempausta ja pedon merkkiä, samalla arvioitiin Esa Hyvösen blogia. Kopsaan ne kirjoitteluni tähän:

Tempausoppi on Hyvösen mukaan kehitetty vasta 1800-luvulla jonkun uskovaisen tytön näyn pohjalta. Olenkin sen opin kanssa ollut ihmeissäni, koska Raamatussa moneen kertaan tulee ilmi että uskovat ovat ihan siellä loppusuoran kahinoissakin mukana, tai ei ainakaan hirmu aikaisessa vaiheessa lähde Taivaaseen. Mutta Hyvönen kirjoittaakin, että kyse on tempaus-sanan väärästä käännöstavasta, siteeraan häntä:

"Darby (tempausopin luoja) sijoitti MacDonaldin näyn 1. Tessalonikilaiskirjeen jakeeseen 4:17, jossa löytyy sana “temmata”. Witherington huomauttaa kreikankielen asiantuntijana, että latinankielisestä käänöksessä käytetty sana rapture “temmata ylös päin” ei löydy Uuden testamentin kreikasta harpatzw merkityskentästä. Ajatus on virheellisesti luettu englanninkieleen latinan vaikutuksesta. Ylöstempausoppi löysi siis lingvistisen pohjansa englanninkielisestä King James Version -Raamatusta eikä Uuden testamentin alkukielestä kreikasta. Englannin kieli lainasi siis rapture sanan latinasta. Useat englanninkieliset raamatunkäännökset ovatkin korvanneet rapture verbin paremmalla käännösvastineella catch up, joka suomeksi olisi tempaamisen sijaan “saavuttaa” tai “tavoittaa”. Valitettavasti suomenkieliset käännökset säilyttävät temmata-ajatuksen. Ehkä paras käännösvaihtoehto olisi:

Sama Herraa saapuu alas taivaasta….Sitten me, jotka olemme jäljellä, tavoitetaan pilvissä, yläilmassa tervehtimään Herraa.

On merkille pantavaa, että sekä John Darby että Cyrus Scofield olivat teologiassa maallikoita eivätkä hallinneet Raamatun alkukieliä. Näin heidän oppinsa ei kestä alkutekstistä kreikankielen tarkastelua. Samalla tavoin on ymmärrettävää, että oppi jatkaa voittokulkuaan juuri niiden kirjoissa, jotka eivät hallitse alkukieliä."

**********************************************
Mutta Hyvösen tulkinta pedon merkistä ei vakuuta. Hyvösen tulkinta on vertauskuvallinen. Mun mielestä Raamattua tulee tulkita sellaisenaan, jos ei selkeästi joku kohta ole vertauskuvallinen, esim. Jeesus käskee repimään viekoittelevan käden pois luotaan, tai Ilmestyskirjan monisarvinen peto, tai että Ilmestyskirjassa lohikäärme ajaa vaimoa takaa (no, lohikäärmeitä ei ole). Jos minä kerron kaverilleni että "siellä yhdellä kirpparilla ei saa ostaa tai myydä kuin käteisellä" ja joku vääntäisi tuosta vertauskuvallisen merkityksen, niin minusta se olisi hyvin loukkaavaa. Mutta jos sanon jollekulle "nyt tänään olen väsynyt eikä mulla lanttu leikkaa" niin koska lanttu ei millään tavalla liity väsymykseen, niin oletan kuulijan tulkitsevan tuon sanomiseni vertauskuvalliseksi.

Hyvönen ymmärtää pedon merkin ottamisen Jumalan laista luopumisena, rahan vallan hyväksymisenä ja anti-kristillisen ideologian hyväksymisenä:
"Mikään maksuteknologia ei ole saatanan kätyri, vaan ihmisen, saatanan sokaisema halu uskoa valheeseen ja palvella Jumalan sijaan mitä tahansa antikristillistä aatetta, esinettä, hallistsijaa, ihmistä, poliittista järjestelmää, uskontoa tai valtiota, täyttää ihmisen ja pedon luvun periaatteen."

On se pedon merkki tuotakin. Mutta miksei se voi olla myös molemmat, eli rahan vallan hyväksyminen+maksuteknologinen väline? Koska jos joku konkreettinen pedonmerkki-maksuväline tulee käyttöön, niin sitä edeltää sillä hyväksyvällä ihmisellä myöntyminen valvontakoneistoon ja oman vapauden riistämiseen rahan ja kulutushyödykkeiden takia. Ne ihmiset jotka ovat jo Jumalasta luopuneet ja joilla on yliluonnollinen pedon merkki, tulevat ottamaan sitten sen konkreettisenkin pedon merkin.

Mitä mieltä olette tästä mun tulkinnasta? Ja tämäkin on siis vain mun mielipide.
Tempauksesta ja pedon merkistä vielä: vaikka niistä ei vielä tulisi selvyyttä, niin Jumalaa tottelevalle uskovalle nuo on yks hailee. Jos on joka päivä valmis kuolemaan ja on Taivasvalmiudessa, niin on sama, tuleeko se kuolema tempauken muodossa vai kuoleeko autokolarissa. Ja jos ei suostu anti-kristilliseen rahan valtaan, osaa varoa sitä pedon merkkiä, millaisena se sitten tuleekin.

Tuohon pedon merkin konkreettiseenkin toteutumiseen tulee joskus selvyys: jos tulee laki että ilman sirutusta et voi käydä edes kioskissa, niin sitten tuo raamatunkohta oli tarkoitettu konkreettisesti tulkittavaksi. Jos uskovat voivat käydä kaupoissa ilman siruja, niin sitten tuo raamatunkohta oli ehkä vertauskuvallinen.

**************************************** ****
Raamatun tulkinnasta jotkut vielä sanovat "sitä saa jokainen tulkita omista lähtökohdistaan käsin". No ei muuten saa. Kyse on hyvin vakavista asioista, jonkun pienen käännösvirheen tai omavaltaisen tulkinnan takia on saatettu perustaa kokonainen oppi. Ja jos jokainen saa tulkita Raamattua miten haluaa, niin sitten ollaan hyvin hyllyvällä suolla: kenen tulkinta on se oikea?
Eli, turvallisinta on lukea Raamattua sellaisenaan ja antaa sen itse selittää itseänsä. Ja alkukielten mukaan pitää käännökset mennä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli tuosta teoillaan pelastumisesta mieleen: mistä kukakin tietää riittävätkö ne hyvät teot, koska jokainen tekee paljon pahaakin tai ainakin jättää paljon hyvää tekemättä?

Vuosia sitten mulle tuli kadulla yksi jehovalaismies puhumaan opistaan. Tää oli ainakin toisessa sukupolvessa jehovalainen, eli mun käsityksen mukaan tiesi omasta uskostaan paljon. No, kysyin häneltä että "Mistä tiedät tuletko pelastumaan?" Se mies vastasi ettei tiedäkään. Kiva siinä sitten odotella kuolemaa.

Ei kuulostanut siltä pelastusvarmuudelta mikä Jeesukseen uskovalla on.
 
Mikä se ylöstempaus on ja millon se tulee? Onko joku vaivanaika? Mikä on pedonmerkki?
1. Tess. 4: 13-18

Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.


ahdistuksen ajasta sanotaan näin:

Matt. 24: 15-27

Jeesus sanoi:
"Kun näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut - huomatkoon lukija tämän! - silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan, eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.
Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.
Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo."

huhut kertoo, että vaivanaika kestäisi 7vuotta. jotkut sanovat että uskossa oleville tuo aika puolitetaan tai se on jo itsessään lyhennetty aika... en nyt tähän hätään löydä mitään tarkempaa tulkintaa raamatusta, mutta ei siellä minusta ole tarkkaa lukua, kauan vaivanaika kestää. joku tietäväisempi tarkentakoon :)
 

Yhteistyössä