Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

Anteeksi ilmaisin asian väärin, mutta korjaan että kenellekään ei tule pahamieli. Siis kyseinen ihminen harjoitteli siirtoa. Ei ollut mitä ilmeisemmin aikaisemmin tehnyt moista koska niin tarkkaan asiaa läpi kumminkin käytiin.
 
Tällä ristiselkä kivut jatkunu taas. Alavatsaan tuikasee välillä ilkeästi ja kipu tuntuu selän puolelle asti. Kipu on kyllä polttavaa ja se saa pohtimaan voisiko johtua kortisoonista. Nyt sitten olen noudattanut lääkärin neuvoa ja pidän pientä taukoa taas näin kinnittymisen aikaan. Ja tänään olen juonut poikkeuksellisen monta kuppia kahvia ja närästyksen kourissa kärsin nyt huonosta olosta. Nyt ei irrotuspiikki aiheuttanut rinta kipuja. Aika ei meinaa vaan kulua, joten on liikaa aikaa kuulostella luulotautisena "oireita".
 
simpli pidätkö kortisoonista paussia nyt? mulle sanottiin et nimenomaan pitää syödä sillon..erikoista..mulla kortisooni alko joko ennen siirtoa tai siirto päivänä en tarkkaan muista. Selkäkivuista en kärsiny kortisoonin aikaan, mutta nälkä oli ja turvotti.
 
Ei, syön sitä nyt. Tuli aika iso kirjoitus virhe tuohon eli taukoa salista...XD Voi jee ehkä pitäisi jo painua pehkuihin. Ovisplussan/irrotuspiikin jälkeen alkoi mullakin taas sen syönti. Turvottaa minullakin ja hirveesti mielie tekoja (paitsi nyt kun närästää niin ettei samariinikaan auta).
 
  • Tykkää
Reactions: tyty86
simpli mä jo vähän mietinki:D toivotaan että nyt tärppäisi sulla ! Mulla ainakin luget teki polttoja muniksiin ja kusetti koko ajan..niin ja kortisoonikin teki sen et kokoajan piti käydä vessassa..ja se on jatkunu tähän päivään saakka:LOL: vaikka ei enää kortisoonia olekkaan ollu käytössä pitkään aikaan..
 
Täällä taitaa Simpli piinailla..onko muita ja/tai millä mallilla muut?

viime siirron aikaan mullakin oli jokin nainen mukana katsomassa siirtoa.


Tällä viikolla suunnittelukäynti.. voi hittojen hitto ku olin taas niin fiksu eikä järki sanonut taas yhtään mitään. Aattelin sit viime negan jälkeen nostaa ite muutamaks päivää kilpparilääkettä neljäsosa tabletilla kun tuntuu et ei millään päivät lähe käyntiin. No kerkesin muutaman päivän ottaa isompaa annosta (neljäsosa tbl ) ja menin sit verikokeeseen.. hittoilainen se oli humpsahtanu viime syksyn 3,6 ---> 0,2. siis en ollu uskoo korviani miten se noin ison eron on voinu tehä.. huomasin kyllä et olin paaaaaaaljon pirteempi ja energisempi. mut nyt jatketaan oikeella annoksella taas.. nyt sit jännittää et oman typerän sössimisen jälkeen eivät aloita tähän kiertoon hoitoa...apua.. sit mietin että en kai mä nyt oo vahingossa ottanut verikoe aamuna tablettia tai olisko se muutaman päivän yhen äkin nosto humpsauttanu arvoja noin sekaisin :/ tyhmä mikä tyhmä.. tiedetään.. mut pakko oli avautuu.


jos nyt kaikesta huolimatta hoitoon päästään niiin...--->
mietin tuossa et voiks pääsiäinen sotkee pitkän kaavan kokonaan nyt? se olis siinä ja siinä jos menkat alkaa oikeeseen aikaan niin sen kerkiis tehä.
voi voiko siinä sumujen jatkamisen ja puregonin aloittamis ajan kohdan kans tehä muutaman päivän heittoja?
 
Pakko kysyä teiltä tuosta kilpirauhas arvosta...Onko teiltä otettu polilla ne arvot vai onko ollut tiedossa jo aiemmin? Vai eikö tiettyjä kokeita tehdä jos tiedetään olevan vaikka endo, joka voi vaikuttaa raskautumiseen. Itseltäni on otettu terveyskeskuksessa joku kilpirauhasarvo joka oli 0,8...heidän mukaansa oli normaali, mutta en edes itse tiedä mikä arvo tuo on...mitään vasta-aine juttuja ei ole testattu yms..ja eskimopuikko...tuo on stressaavaa miettiä aina ehtiikö ennen jotakin pyhää tai polin taukoaikoja tehdä hoitoa...ja sitten tietenkin menkat tulee liian aikaisin tai myöhään...:(
 
Tyty: Nyt tajuan mitä tarkoitat kusella juoksemisella 2h on mentävä.

Täällä oireiden vähyydestä myötä tuli fiilis että hukkaan meni tämäkin kerta. Kaikki oireet johtuu niin pitkälle tästä lääkityksestä että... Taidan haaveilla sitten jo seuraavan siirron onnistumisesta.

Muoks.
Eilis illasta alkoi sitten väsymys joka jatkuu kello ei ole edes kahdeksaa illalla ja mie voisin jo mennä nukkumaan. Eilen alkoi pilkkiminen ennen ilta yhdeksää. Mutta makeita unia mie luovutan ja menen nukkumaan.

Simpli & pp4.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeiset kaksi kyytiläistä haettu mukaan ? yllättäen aloitettiin kortisoni tueksi, kukaan ei ole asiaan aikaisemmin jaksanut paneutua. Nyt 20mg neljä pvää ja sit loppuaika mennään 10mg.lla. Nyt odottelen kauhuissani miten kroppa reagoi, turpoonko kauheesti ja miten menee yöt.

Miten muilla kortisoni on vaikuttanut painoon ? Just nyt ei tarviis yhtään enempää kiloja...
 
1,5-2kg on miulla aina noussut puntari lukemat. Mutta se on aika pitkälle nestettä kun lähtee aika nopesti pois kun lopettaa kuurin.

Täällä on tänä aamuna lieviä menkka tuntemuksia. Eilen tuntu salilla hetken sille että olikohan fiksu veto mutta ne kivut/menkka jomotukset helpotti suht nopeasti. Ihanan keväinen tunne on valloillaan vaikka usko onnistumiseen lensi menkka kipujen myötä romukoppaan.

Somppi & pp6
 
Lutinus > Tsemppiä piinapäiviin ja plussatuulta!

Oma napa on ennallaan. Vatsatauti on ollut vaivana, onneksi ei kuitenkaan rajuna. Tädin saapumisesta ei ole juurikaan merkkejä, joten vähitellen alkaa ärsyttämään. Johan tässä on kuukausi mennyt tyhjennyksestä, joten saisi jo alkaa jotain tapahtumaan. Turhauttaa odotella. Olisi sittenkin pitänyt tikutella hormonin laskua, kun kontrolli olli vasta kolme viikoa tyhjäyksestä. Olisn vähän paremmin kartalla milloin vuotoa voisi odotella. Tuskin on lähipäivinä alkamassa tai sitten tulee ihan puskasta. Yhtään ei tunnu siltä.
 
Paljon plussatuulta Simplille ja Lutinukselle!!!!

Omaaa: 2 ivf/icsi suunnittelussa käyty. Lyhyellä mennään..uus juttu. En tiiä miks. Enkä siinä innostuksissani älynny kysyä et miks primolut aloitetaan ?! :D :O vaikkakin kierrot yleensä suht säännölliset 30-33pv. No onneks kuitenkin hoito tehään nyt. Primolutit aloitan sunnuntaina. Toivottavasti nyt saatais enemmän muniksia. Tiiättekö onko suurempia merkityksiä munis määriin oli pitka tahi lyhyt kaava?
 
eskimopuikko > Vuoto ajoitetaan, koska sillä tavalla saadaan varmistettua paremmin pistosten aloituksen ja punktion ajankohta. Spontaani vuoto ei välttämättä tule oletettuna ajankohtana tai kierto heittelee liian monella päivällä ja sitten puntion ajankohtakin osuu mihin osuu. Punktiohan pyritään ajoittamaan sellaiseen ajankohtaan, kun follit ja solut on mahdollisimman hyviä. Viikonloppuisin ei toimenpiteitä tehdä, joten tarvitaan mahdollisimman tarkkaa ajoitusta hoidon vaiheisiin.

Onko teistä kenelläkään Lugesteronin sijaan Lutinus? Millä perusteella sen saa? Käsittääkseni se on kelakorvattava ja siksi se itseäni houkuttelee. Rahaa on palanut jo niin valtavia summia, että haluaisin säästää kaikessa missä järkevästi mahdollista.
 
Eskimopuikko mulla oli lyhyt kaava tämä toinen ISCI. Me saatiin vähemmän soluja saaliiksi, mutta olivat ehkä hivenen parempia kuin pitkällä kaavalla saatuja.

macy mulle tarjottiin jossain vaiheessa sitä lutinusta, mutta sitä ei sitten saanut apteekista... Se oli ilmeisesti uus juttu niin tarjosivat ja edustaja juuri käynyt siitä kertomassa, mutta sen jälkeen ei ole kukaan sanallakaan maininnut :) Ei ole minun mielestä kelakorvattava.
 
Riippuu ihan tapauksesta, onko hyberin riskiä olemassa vai ei. Varmaan myös kivuista ja mitä tekee työkseen. Minä olin siirtoon asti saikulla kun on fyysinen työ ja joka kerta se on jatkunut siirrosta vielä. Ja minulla on hyberin riski joka kerta läsnä.
 
Nostelen, kun meinataan tippua toiselle sivulle.

Oma napa on ennallaan eli ei vuotoa edelleenkään. Alkaa mennä hermot, kuusi viikkoa kohta mennyt. Kipuiluja on menkkojen suuntaan ja välillä tulee kiire vessaan, kun olen ihan varma veren holahtamisesta. Ihan pelkkää valkkaria aina vain. Testinkin tein ja negaa näytti. Taitaa olla ovuloimaton kierto oireista huolimatta. Pitentääköhän se tulehdus ja antibiootit kierron käynnistymistä?

Mitäs piinailijoille kuuluu? Milloin on tarkoitus testailla?
 
Macy; varmaan tuo tulehdus sun muut pidentää kiertoa..mut ärsyttävää joka tapauksessa odotella. Onko sinulla alkioita vielä pakkasessa?

itselläni on nyt menossa toinen pistopäivä sumujen kera..ja jos kaikki menee hyvin punktio viikolla 11. Yhden vaiheen ohitettua uskaltaa hengähtää hetkeksi ja sitten taas jännäämään pääseekö itseasiaan..huh huijaa!
 
Minnie82 > Ei, pakkanen on tyhjä. Siksi tämä odottelu turhauttaakin, kun pitää sitten seuraava vuoto ajoittaa ennen kuin pääsee edes pistelemään. En edes tiedä sinne asti miten saan sairasloman järjestymään, mutta ehkä ne asiat sitten järjestyy jotenkin.
 

Yhteistyössä