Kestääkö parisuhde keskimäärin paremmin jos kumppaniin on ollut kovasti ihastunut?

[pohdin...]

Vähän hassusti muotoiltu otsikko mutta...

Mietin siis, että mahtaakohan parisuhde kestää paremmin vai huonommin, jos kumppaniin on ollut ennen seurustelua tai seurustelun alkuaikoina vahvasti ihastunut? Itse olen ollut parisuhteessa pitkään (yli 10 vuotta), mutta en ole koskaan ollut mieheeni "sillä lailla" ihastunut. Aloimme tapailla ja ajattelin että ihan mukava mies, annetaan hänelle mahdollisuus. Siitä se sitten pikkuhiljaa syveni, mutta koskaan ei ole häneen ollut sellaista hirveää ihastumisen tunnetta että sukat pyörii jaloissa ja sydän pamppailee kun tulee lähellekin...

Sitten vaan mietin, että jos on kovasti ihastunut, niin pitkässä parisuhteessa ne tunteet kuitenkin laimenee ajan kanssa. Mutta jos on ollut ihastunut, niin auttaako se sitten huonolla hetkellä, muistaa mihin niin tulisesti syttyi kun rakkaan tapasi? Vai ajatteleeko sitä vain päinvastoin että ei meillä mikään ole kuin silloin ennen...

Kertokaahan ajatuksianne.

 

[Khimaira]

On ollut ihastunut?
Entä jos on edelleen- tai on ihastunut uudestaan?
Me ollaan oltu yhdessä 15 vuotta ja vieläkin sukat pyörii jaloissa ja on ihana nähdä hänet työpäivän jälkeen

Mä henkilökohtaisesti tarvitsen voimakkaan tunteen, en lähtisi parisuhteeseen vain niin että ihan kiva tyyppi, annetaan hänelle mahdollisuus:snotty:

Tiedän kyllä monia kenellä on erilainen ajatus asiasta ja toimii se näköjään niinkin.

 

[jassåå]

On ollut ihastunut?
Entä jos on edelleen- tai on ihastunut uudestaan?
Me ollaan oltu yhdessä 15 vuotta ja vieläkin sukat pyörii jaloissa ja on ihana nähdä hänet työpäivän jälkeen

Mä henkilökohtaisesti tarvitsen voimakkaan tunteen, en lähtisi parisuhteeseen vain niin että ihan kiva tyyppi, annetaan hänelle mahdollisuus:snotty:

Tiedän kyllä monia kenellä on erilainen ajatus asiasta ja toimii se näköjään niinkin.

tätä täytyy peesata sanasta sanaan- paitsi me ollaan oltu yhessä vasta 8 vuotta.

 

["Kiki"]

No oma kokemus on se, että sitä suurta ihastumista ei tarvita. Itseasiassa kaikki suhteeni, jotka ovat alkaneet suuresta ihastumisesta, ovat kariutuneet nopeasti tunteiden laimenemisen takia, tai siksi, ettei ihastumisen jälkeen ole mitään muuta yhteistä jne.

Nykyisen aviomieheni kanssa oli toki ihastumista, mutta ei sellaista sukat pyörii jalassa ja perhoset lentää mahassa niin että yrjöttää (millaista siis exien kanssa oli). Jos on niin sanotusti kasvanut yhteen ja rakentanut elämän yhdessä, sitä yleensä pitää arvokkaampana kuin sitä aikaista ihastumista. Minä sen sijaan voin lämmöllä muistella niitä vanhoja ihastuksia, ja olla onnellinen samalla siitä, että olen tämän nykyisen kanssa rakentanut yhteisen elämän.

 

[arki ok]

Samanlaisia mietteitä täälläkin ollut viimeaikoina:/ Ja minusta on siis alkanut tuntumaan ettei se riitä;( Mies kyllä tuntuu olevan erittäin ihastunut minuun, oli jo heti alussa ja piiritti kovasti. Itse en niin. Mutta ajattelin antaa kunnon tyypille mahdollisuuden, koska olin silloin kyllästynyt niihin k*sipäihin mitä olin ennen tavannut. Tässä sitä sitten ollaan 10 vuotta myöhemmin.

 

["vieras"]

Kyllä minuakin enemmän tunne kuin järki veti aikoinaan mieheni kylkeen. Oli intohimoa ja kiihkeää rakastumista. Olen sen verran tunneihminen, että en olisi "vaan kivan ja mukavan" miehen vaimoksi ryhtynytkään. Edellytin, ja edelleen edellytän, parisuhteen pohjalta tietynlaista "hullaantumiskemiaa".

Rakastuminen on muuttunut rakkaudeksi yhteisten 15 vuoden aikana, mutta kyllä vieläkin tuo intohimoinen takavire rakkaudessa on. Varsinkin, jos ollaan erossa pitempi aika, alkaa mahanpohjassa tikutella kuin teinitytöllä. Ehkä kannattaa kokeilla viikon eroa, jos se vaikka piristäisi...

 

["vaimo"]

Voih, todellakin sillä on merkitystä! Kuumat ja suuret tunteet säilyy kyllä, jos niitä on alun alkaenkin ollut! Meillä 7 vuotta yhteistä elämää takana ja edelleen tulee perhosia vatsaan kun työpäivänä miettii iltaa, sitä ikävöi toista erossa ollessa ja intohimoa löytyy kun saadaan olla kaksin. Hellyyttä aina yhdessä ollessa.
En voisi kuvitellakaan että olisin mennyt naimisiin miehen kanssa joka ei olisi vienyt jo alussa jalkoja altani! Minä en jäisi odottamaan tunteiden syvenemistä, enkä niiden laimenemista! Rakastuneesta tunteesta pystyy pitämään kiinni vaikka syvällä eläisi jos se yhteiselon tuoma rakkaus ja yhteenkuuluvuus. Missään nimessä en olisi vienyt suhdetta pidemmälle ajatuksella "annan hänelle mahdollisuuden". Missä intohimo, kuumat tunteet, pakahduttava rakkaus, ihailu ja hullaantuminen? Eläisinkö loppuelämäni ilman niitä tunteita, en! Ja jo seitsemän vuotta eletty siten saman miehen kanssa, toivon että niin jatkuu loppuelämän!

 

["Vieras"]

Eniten on hyötyä siitä, että osaa aina ihastua uudelleen.

 

["ap"]

Minusta tuntuu tosi utopistiselta ajatukselta että se ihastumisen tunne voisi oikeasti kestää niin kauan, vuosikausia! Hienoa jos voi, olen kyllä kateellinen. Jossain määrin tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi omassa parisuhteessani, vaikka periaatteessa tyytyväinen olen ja kaikki menee hyvin.

Mutta yleisimmin kai nuo tunteet alun jälkeen laimenevat...? Sitä oppii tietämään toisen viat ja huonot puolet vähän liian hyvin, huomaa myös ne erottavat asiat. Meillä kun sellaista ihastumista ei niin vahvasti ollut, niin nämä tuli esiin jo suhteen alussa ja sitä pystyi jotenkin "objektiivisesti" arvioimaan onko ihmisessä sellaisia huonoja puolia joiden kanssa ei pystyisi elämään.

 

[Hankalakinkai]

Sitä tunteiden laimentumista odotellessa.. Me ollaan oltu yhdessä 8 vuotta ja edelleen sukat oyörii. Totta kai välillä on enemmän tavallista oloa ja eloa erjen keskellä, mutta aina mulla menee suu hymyyn väkisinkin kun mies tulee töistä kotiin. Aina kun jotain tapahtuu niin ekana haluan päästä hänelle siitä kertomaan. Ja välillä tykkään salaa tuijottaa miestäni ja ihan vaan ihastella miten upean miehen olenkaan elämääni saanut.

Mä en varsinaisesti usko, että ihastumisen voimakkuudella on merkitystä vaan enemmän sillä, että kun se oikea osuu kohdalle niin sitten se kestää.

 

["vieras"]

Ei voi tietää, miten käy. Suuri ihastus muuttuu helpoksi suureksi inhoksi, kun ruusunpunaiset lasit tipahtavat silmiltä. Sellaistakin on sattunut.

 

["vieras"]

[QUOTE="ap";26874567]Minusta tuntuu tosi utopistiselta ajatukselta että se ihastumisen tunne voisi oikeasti kestää niin kauan, vuosikausia! Hienoa jos voi, olen kyllä kateellinen. Jossain määrin tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi omassa parisuhteessani, vaikka periaatteessa tyytyväinen olen ja kaikki menee hyvin.

Mutta yleisimmin kai nuo tunteet alun jälkeen laimenevat...? Sitä oppii tietämään toisen viat ja huonot puolet vähän liian hyvin, huomaa myös ne erottavat asiat. Meillä kun sellaista ihastumista ei niin vahvasti ollut, niin nämä tuli esiin jo suhteen alussa ja sitä pystyi jotenkin "objektiivisesti" arvioimaan onko ihmisessä sellaisia huonoja puolia joiden kanssa ei pystyisi elämään.[/QUOTE]

Tietenkin tunne muuttuu. Rakastuminen muuttuu rakkaudeksi - se on eri tunne.

Joku kirjoitti fiksusti, että tärkeintä on voida ihastua uudelleen. Se on meilläkin suhteen suola: että välillä, ihan arkisissakin tilanteissa, tulee läikähdyksiä, että on tuo toinen ihana, komea, rakas, tärkeä, seksikäs, kunnioitettava ja mitä nyt milloinkin.

Toisaalta, pitää tehdä töitäkin. Jos on kesät talvet verkkareissa ja likaisessa tukassa 10 kiloa pulleampana kuin kihlapäivänä eikä näe mitään vaivaa parisuhteen elävöittämisen eteen, voi suhde käydä aika kuivaksi.

 

["vaimo"]

Kyllä ihastumisen tunne on meillä säilynyt vaikka vuosien varrella on ollut vaikeita tilanteita ja aikoja kuten talon rakentaminen ja lapsen pitkäaikainen sairastaminen. Mut siinä sitä vasta onkin huomannut miten upea mies on, ei hänen vikansa mitenkään ole minua saanut tunteitani laimenemaan. On ihana omana itsenään! Vaikka joku asia ärsyttäisikin, niin pitää muistaa että kumppani antaa myös omat viat anteeksi.
Minä kanssa harrastan tuota miehen tuijottelua ja ihastelua. On vaan niin pirun ihanan näköinen ja ne kädet! Voi mitä taikoja hän minulle tekee, voi miten paljon hyvää ne kädet saavat aikaan ja ne on maailman parhaimmat isän kädet! Olen niin kerta kaikkisen rakastunut yhä edelleen että huhhuh.
Ja kun mies päräyttää moottoripyörällään pihasta, minulla lahje kostuu, on niin tajuttoman seksikäs ilmestys.
Ja minä rakastan meidän pitkiä keskusteluja viikonloppuisin. Rakastun aina uudelleen miten mies ilmaisee itseään, rehellisesti, kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan. On todellakin sielunkumppanini.

 

[veeee]

[QUOTE="ap";26874567]Minusta tuntuu tosi utopistiselta ajatukselta että se ihastumisen tunne voisi oikeasti kestää niin kauan, vuosikausia! Hienoa jos voi, olen kyllä kateellinen. Jossain määrin tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi omassa parisuhteessani, vaikka periaatteessa tyytyväinen olen ja kaikki menee hyvin.

Mutta yleisimmin kai nuo tunteet alun jälkeen laimenevat...? Sitä oppii tietämään toisen viat ja huonot puolet vähän liian hyvin, huomaa myös ne erottavat asiat. Meillä kun sellaista ihastumista ei niin vahvasti ollut, niin nämä tuli esiin jo suhteen alussa ja sitä pystyi jotenkin "objektiivisesti" arvioimaan onko ihmisessä sellaisia huonoja puolia joiden kanssa ei pystyisi elämään.[/QUOTE]

Eihän objektiivisuus mitenkään syö pohjaa ihastumiselta. Miksi ei voisi ihastua ihmiseen, jonka "viat" tietää?

Itse ihastuin mieheeni, kun olimme olleet parhaat ystävät viisi vuotta. Tiesin tasan tarkkaan kaikki hänen "vikansa" mutta ei se estänyt ihastumista ja hullaantumista.

 

[KiiajaVille]

Meillä ihastuminen kasvoi seurustelun alkamisen myötä, kiinnostus kasvoi ihastumiseksi ja ihastuminen rakkaudeksi.

Yhteisiä vuosia takana 18.. Naimisissa ollaan oltu nyt 10 vuotta.