keskustelua ADHD ja ADD- lasten vanhempien kanssa?

Tulipas tuttu tunne kun luki teidän kaikkien viestejä. Meillä 9 vee tytöllä on todella varmasti ADHD. Hän alkoi oireilla n.3 vuotiaana. Aluksi viivästyneellä puheenkehityksellä, jota ei silloin kylläkään yhdistetty muuhun vaan aina sanottiin, että jotkut lapset kehittyy hitaammin. Viisikko-testissä päiväkodissa oli myös nähtävissä oireilua, mutta silloinkaan ei asialle tehty mitään. Kun hän oli 2. luokalla, koulussa ja kotona vastailtiin sitten Viivi-kyselyyn ja sen perusteella saatiin pyörät pyörimään. Hitaasti kylläkin. Tänään kävin lasten psykiatrin suosituksella hakemassa melatoniinia. Nyt illalla otetaan ensimmäinen pilleri. Neitokainen kun ei millään tahdo saada unta iltaisin ja päivällä nukahtelee koulussa kun väsymys käy ylivoimaiseksi. Toivotaan, että tästä melatoniinista on apua. Nyt tässä kuun puolessa välissä aletaan kokeileen ADHD-lääkitystä. Toivottavasti tehoaa ja pian, kun oma sekä miehen kärsivällisyys on jo aika kovalla koetuksella.
 
Olen jo jonkin aikaa kaipaillut vertaistukea tilanteeseemme. Kaksplus on minulle uusi palsta, mutta ehkä tähänkin äkkiä oppii. :) Meillä on 7v. adhd poika. Juoksemaan hän lähti jo 8kk:n iässä ja siitä saakka tiesimme ettei kaikki ole kunnossa. Ensimmäiset vuodet olivat täyttä kaaosta, puoli omaisuutta tuhoutui ja linnoittauduimme neljän seinän sisälle. Toisinaan epäilimme adhd:ta, mutta hyvin paljon vaivasivat myös itsesyytökset ja häpeä. Viiden vuoden lähestyessä meillä oli jo kolme lasta, joista kaksi käyttäytyi täysin erilailla joten rohkenimme jo viedä asiaa eteenpäin. Viisivuotiskartoituksessa saimme lähetteen testeihin ja vihdoinkin helpotukseksi diagnoosin. Kaikelle löytyi syy ja pystyimme jättämään itsesyytökset pikkuhiljaa taakse. Tilannetta se ei juurikaan helpottanut. Ylivilkkaus laantui vuosien varrella, mutta käytöshäiriöt ovat tulleet tilalle sitäkin vahvempina. Viime keväänä pääsimme vihdoin lääkekokeiluun ja nyt on välillä jopa saanut hengähtää. Vaikeitakin aikoja on edelleen. Huomisesta alkaen nostamme taas annosta ja minä olen parhaillaan sairaslomalla kun väsyin niin tähän tilanteeseen... Päivä kerrallaan on tarvottava eteenpäin ja paljon lohtua ja iloa tuo kaikki adhd:een liittyvät positiiviset puolet. Kultaisempaa poikaa saa hakea! Hienoa olisi jos täältä löytyisi se "henkireikä" minulle. :)
 
Syöpäläinen
Hei ilmottaudun mukaan keskusteluun. Pojillani 8v ja 6v on todettu viime keväänä kummallakin ADHD, toisella on vain tunne elämän häiriökin siinä.
Teidän muiden kirjoittamat oireet ovat meilläkin ja tällä hetkellä en jaksa hirveästi niistä kirjoitella. Olen aika väsynyt tällä hetkellä.
8v oireet huomattiin jo osittain tarhassa 2,5 vuotiaana, eskarista pääsi kouluvalmius arviointiin ja sitäkautta erityisluokka päätös. Ekalla luokalla sai lähetteen neurologille ja sen ekan luokan keväällä tuli diagnoosi.
6v on aina ollut erittäin omaperäinen ja itsepäinen ja omaehtoinen ja pistin oireet hänen uhmakkuuden sekä persoonan piikkiin kunnes tarhan aloitus uudestaan syksyllä 2009 aiheutti pojassa voimakkaita oireita joten tarhan takia hain perheneuvolan tutkimuksiin. Sieltäkin saatiin 2010 keväällä myöskin diagnoosi adhd sekä se tunne elämän häiriö. Nyt molemmat pojat käyvät Laku hankkeessa, kelan rahoittama ja aika uusi hanke. Isommalla on keskittymiseen ja tarkkaavaisuuteen lääkitys sekä molemmilla pojille nukahtamis ongelmiin lääkitys.
 
Moi kaikki!
Meillä neitokainen aloitti Conserta lääkityksen vajaa puoli vuotta sitten. Aluksi näytti, että lääke toimii hyvin ja tyttö oli kuin eri lapsi, mutta muutaman kuukauden päästä todettiin, ettei lääkeen vaikutus kestänyt kuin vähän yli koulupäivän. Läksyjen teko oli yhtä tahtojen taistelua. Nyt pari kuukautta sitten vaihdettiin 27 mg Consertaan ja vaikutus kestää koko päivän kuten pitääkin. Arki on helpottunut kovasti ja tytön sosiaalinen elämä on saanut uuden suunnan. =) Ennen koko lääkityksen aloittamista tyttöä syrjittiin ja kiusattiin koulussa ja kaikki vahingot yms. laitettiin hänen syykseen. Nyt keväällä kiusaaminen loppui lähes kokonaan. Muutama poika vielä ilkeilee,mutta enemmistö puolustaa. Muutenkin koulu sujuu hyvin lääkityksen ansiosta.
 

Yhteistyössä