Alkuperäinen kirjoittaja minna:
Alkuperäinen kirjoittaja Keijumetsän Lilja:
Muistakaahan uskovat kanssasisaret ja veljet:
Ketään ei voi pakottaa uskoon. Emmekä me ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin ei-uskovat. Ainoastaan usko erottaa meidät ei-uskovista, mutta usko ei vähennä tai nosta ihmisen arvoa. Herralla on ovi auki jokaista ihmistä varten, mutta eivät kaikki tahdo siitä ovesta sisään kulkea.
se on totta. Mutta ajattelen että on kuitenkin hyvä kertoa ihmisille siitä mitä Raamattu puhuu. Emme todellakaan ole sen parempia kuin kukaan muukaan. Mutta kyse ei ole siitä
.
Onhan Jeesus antanut meille lähetyskäskyn toki, sitä en kiellä. Mutta en myöskään usko, että meitä kaikkia on heti Sanan kuultuamme tarkoitettu sitä eteenpäin levittävän. En ainakaan minä koe olevani vielä valmis siihen.
Sillä mitä siitä tulee, jos puutarhurioppilas ryhtyy heti istuttamaan kasvimaata ennen kuin on oppia saanut puutarhan hoidosta. Sato menehtyy tai tulee huono sato. Mutta oppinsa hyvin sisäistäneen kasvimaa kukoistaa.
Muistakaa ennen kaikkea toimia esimerkkinä Jeesusta etsiville (tämä siis nimenomaan kristityille muistutuksena).
Me jokainen vaikutamme siihen, mitä toiset ajattelevat uskomme kohteesta. Uskoimme sitten Jeesukseen, pelkästään Jumalaan, Allahiin, Jupiteriin, tieteeseen, luonnonhenkiin.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.