Keskustellaanko abortista?

En hyväksy aborttia kuin hyvin pakottavissa tilanteissa. Esim. jos joutuu raiskatuksi (joskus mietin tuotakin ettei se ole sen tulevan lapsen vika) ja jos vauva olisi niin kehitysvammainen ettei voisi selvitä synnytyksestä, elämästä ja elämä tulisi olemaan vain tuskaa. Muuten nämä tilanteet joissa ehkäisy pettää niin täytyisi toimia vastuullisesti, jokainen ehkäisy voi pettää. Ei oo meidän asia mennä päättämään toisen ihmisen elämästä. Eihän me voida mennä kadullekaan noin vain aseet kädessä tuhoamaan toisia ihmisiä (tuotakin valitettavasti nykypäivänä saattaa tapahtua). Ei oikea ihmisen alku ole vain jotain mikä voidaan nakata pois.
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja wannabemommy:
Alkuperäinen kirjoittaja vastaan[b]:
Ihan vaan siksi, että jokainen hedelmöittynyt alkio on omanlaisensa geenicoctail, josta kehittyy yksi ainutlaatuinen ihminen ja persoona. Jokainen tarkoituksella tuhottu alkio on yhden ainutkertaisen yksilön tuhoamista. Mikään tuleva lapsi ei korvaa tätä, vaan tämä tuhottu mahdollisuus on iäksi menetetty.[/b]

Käytännössä olen kuitenkin läheisteni tukena jos he tarkkaan harkittuaan aborttiin päätyvät. Työntekijänä en kuitenkaan halua olla toimenpiteessä mukana, jossa tuhotaan elämä.
mäkin oon tätä mieltä. mut jos on esim raiskattu tai äärimmäisen huonosti kehittynyt vaikeasti vammainen tms aivoton sikiö ni sais tehä abortin.[/quote][/guote]

******************
Mikäs oikeus meillä olis alkaa arvostelemaan kenen hätä on suurin. Kyllä raskaana oleva 3kymppinen 3 lapsen äiti voi olla ahdistuneempi kuin vaikka se raiskattu tai vammaisen odottaja, jolle abortin soisit.
Samat oikeudet kuuluu kaikille. Ei tämä mikään natsi-saksa sentään ole. :xmas:

??
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Kuule, ehkäisykin voi pettää. Pitäisikö kieltää seksi kaikilta niiltä jotka eivät halua lapsia?
pitäisi :saint: pettäisikö sterilointi + kondomi? tuskin.

aikuiset ihmiset tietävät että teoilla on myös seuraukset.

Niin tietävät, ainakin suurin osa.
Mutta ihmisillä on oikeuksia, siis ihmisoikeuksia, ja abortin vastustajien mielipiteet siitä mitä pitäisi tehdä rikkovat jo ihmisoikeuksia! Esim: naisella on oikeus päättää omasta ruumiistaan, ja jokaisella ihmisellä on oikeus harrastaa seksiä, kunhan se tapahtuu molempien osapuolten omasta tahdosta.
olen ihan samaa mieltä. en minä aborttia vastusta, vastustan vain yleisesti ihmisten tyhmyyttä ja vastuuttomuutta.. ja toisaalta myös kaikenlaista äärihörhöilyä.
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
En hyväksy aborttia muuta kuin eritystapauksissa, esim. raiskauksesta alkunsa saanut raskaus.
Hmm, sinäkö osaat päättää kenen hätä on suurin, tai masennus tai väsymys. Enpä usko.
Samat oikeudet kuuluu kaikille.
Ja entäpä jos vain raiskatuille annettaisiin abortti-mahdollisuus.... mahtaisi raiskaus-syytteitä alkaa ropisemaan kuin sieniä sateella, ihan jopa aiheettomia.. :whistle:
 
vihainen
Mitä sitten jos tulee raiskauksesta raskaaksi????
Olisiko silloinkin pitänyt ymmärtää että asunnosta ulos astumisella voi olla seurauksensa?
Tai niin tapahtuuhan niitä raiskauksia koti oloissakin. Pitää hommata ase, opetella käyttämään sitä, asentaa kotiin huipputurvalliset turvalaitteet ja katkaista välit kaikkiin miespuolisiin ihmisiin?

Miksikähän helvetissä noi fanaattiset abortin vastustajat on niin kovin usein miehiä?
*Ärsyttää*
 
mielipide
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Minä haluaisin kuulla teiltä perusteluja, miksi ette hyväksy aborttia, ja mitä teidän mielestänne tulisi sen jälkeen tehdä, äidille ja lapselle?

Miksi kukaan ei vastaa siihen?? |O
eivät nekään äidit, jotka PÄÄTTÄVÄT PITÄÄ lapsen, ole aina kyvykkäitä lapsestaan huolehtimiseen. ja mieli voi muuttua myös lapsen syntymän jälkeen..

ei se pelkkä raskaana oleminen ole sitä vastuun kantamista, vaan se lapsesta huolehtiminen ja hänen elättämisensä. (tuosta jälkimmäisestähän meillä Suomessa yhteiskunta pitää huolta ihan kivasti)

ja täytyy olla kyllä aika tunnekuollut ihmisraato, jos ei rakasta omaa lastaan..
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Minä haluaisin kuulla teiltä perusteluja, miksi ette hyväksy aborttia, ja mitä teidän mielestänne tulisi sen jälkeen tehdä, äidille ja lapselle?

Miksi kukaan ei vastaa siihen?? |O
Ai minkä jälkeen???
Sen jälkeen kun synnytettäisiin lapsi, vaikka sitä ei olisi nainen halunnut.
Moniko abortinvastustaja ottaisi lapsen huolehtiakseen, ja äidin...

Ei kovin moni, hätää kärsiviä on maailma täynnä, mutta hihhuleita eiväy kiinnosta ihmiset, vain alkiot ja sikiöt.
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:

Ei kovin moni, hätää kärsiviä on maailma täynnä, mutta hihhuleita ei kiinnosta ihmiset, vaan pelkästään alkiot ja sikiöt.
Lyhytnäköstä porukkaa.
 
:)

varmasti hyvinkin moni adoptiojonossa odottava äiti ottaisi lapsen mielellään itselleen.
 
Harmaa
Mun mielestä abortti on "väärin", mutta hyväksyn sen tietyissä tilanteissa, esim. jos äidin henkinen ja fyysisen hyvinvointi on uhattuna. Mutta ehdottomasti olen sitä vastaan, mikäli aborttia käytetään "ehkäisyvälineenä". Itse "olen joutunut" abortin kerran tekemään, en kadu, mutta pahalta tuntuu edelleen.
 
Kyllä tietyllä tavalla ymmärrän, että naisella on oikeus määrätä kehostaan, mutta se kuulostaa just niin itsekkäältä. Mua raivostuttaa nämä tyypilliset tilanteet, että lapsiluku on jo täynnä ja vahinko sattuu eikä iltatähdelle enää ole tilaa ja päädytään aborttiin. Toinen on nämä nuoret jotka eivät osaa käyttää ehkäisyä ja selittelee sitten, että opinnot on kesken jne. Joojoo. Mulla on yks serkkutyttö joka pitää aborttia suurinpiirtein ehkäisykeinona, yhden (eka abortin kun teki) olin mukana ja mulla oli niin paha olla sen jälkeen kun tämän mies vielä soitti et eihän se mennyt tekee sitä aborttia.. Mies ei ois halunnut sitä, mutta tämäpä ei kuunnellut miestään. Jokaisen naisen pitäisi ajatella myös, että se tuleva lapsi on jonkun miehen eikä toitottaa et minä määrään nyt!!
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja :) :
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Sen jälkeen kun synnytettäisiin lapsi, vaikka sitä ei olisi nainen halunnut.
Moniko abortinvastustaja ottaisi lapsen huolehtiakseen, ja äidin...

Ei kovin moni, hätää kärsiviä on maailma täynnä, mutta hihhuleita eiväy kiinnosta ihmiset, vain alkiot ja sikiöt.
varmasti hyvinkin moni adoptiojonossa odottava äiti ottaisi lapsen mielellään itselleen.
Jooo, no siellähän niitä on vauvoja ja lapsia maailma täynnä, senkun ottaa. Mutta miksihän suuriosa jää ihan kadulle ja laitoksiin, jo nyt. Lisääkö vielä pitäisi tehdä.
Köyhissä maissakin tilanne on katastrofaalinen... ketäpä se kiinnostaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Minä haluaisin kuulla teiltä perusteluja, miksi ette hyväksy aborttia, ja mitä teidän mielestänne tulisi sen jälkeen tehdä, äidille ja lapselle?

Miksi kukaan ei vastaa siihen?? |O
Ai minkä jälkeen???
Sen jälkeen kun synnytettäisiin lapsi, vaikka sitä ei olisi nainen halunnut.
Moniko abortinvastustaja ottaisi lapsen huolehtiakseen, ja äidin...

Ei kovin moni, hätää kärsiviä on maailma täynnä, mutta hihhuleita ei kiinnosta ihmiset, vaan pelkästään alkiot ja sikiöt.
Lyhytnäköstä porukkaa.
Moni adoptoi mielellään joka ei itse voi saada lapsia. Joo ja maailma on hätää kärsiviä ehkä puoleksi täynnä, mutta kyllä ne hommat pitää hoitaa eri tavalla eikä alkaa karsimaan ihmisten määrää. Sairasta.
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Kyllä tietyllä tavalla ymmärrän, että naisella on oikeus määrätä kehostaan, mutta se kuulostaa just niin itsekkäältä. Mua raivostuttaa nämä tyypilliset tilanteet, että lapsiluku on jo täynnä ja vahinko sattuu eikä iltatähdelle enää ole tilaa ja päädytään aborttiin. Toinen on nämä nuoret jotka eivät osaa käyttää ehkäisyä ja selittelee sitten, että opinnot on kesken jne. Joojoo. Mulla on yks serkkutyttö joka pitää aborttia suurinpiirtein ehkäisykeinona, yhden (eka abortin kun teki) olin mukana ja mulla oli niin paha olla sen jälkeen kun tämän mies vielä soitti et eihän se mennyt tekee sitä aborttia.. Mies ei ois halunnut sitä, mutta tämäpä ei kuunnellut miestään. Jokaisen naisen pitäisi ajatella myös, että se tuleva lapsi on jonkun miehen eikä toitottaa et minä määrään nyt!!
No sori nyt vaan, mutta jokainen määrää omasta kohdustaan ja ruumiistaan ihan itse.
Nainen ei ole miehen synnytyskone.

Ei ole, mutta ei naisella ole oikeus olla niin itsekäs tässäKIN asiassa, että mies unohdetaan. Ehkä tää maailma on just siksi paha paikka kun naiset on niin itsekkäitä. Enkä ihmettele, että avioerotkin vaan lisääntyy juuri tuolla periaatteella.

vieras
olen ennen lastani ollut aborttia vastaan.(paitsi tietyt tapaukset, kuten äidin sairaus ym)

nyt lapseni ollessa 1v ja itse yh:na tiedän, että elämä voi olla joskus niin rankkaa lapsen kanssa että abortti voi olla se toinen vaihtoehto.sittenkin.

vaikka rahat on tiukilla,olen yh, kouluttautuminen kesken ja jos joskus olisin vielä raskaana, raskauteni olisi automaattisesti riskiraskaus, en silti tiedä pystyisinkö aborttiin..

jos tilanne olisi sellainen että lapsi olisi "vahinko" niin harkitsisin aborttia kuitenkin..tämän ensimmäisen lapsen kohdalla en olisi harkinnut ikinä, vaikka lapsi olisi todettu sairaaksi tms.

niin se elämä muuttaa ihmisen käsityksiä..joskus näin päin
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Minä haluaisin kuulla teiltä perusteluja, miksi ette hyväksy aborttia, ja mitä teidän mielestänne tulisi sen jälkeen tehdä, äidille ja lapselle?

Miksi kukaan ei vastaa siihen?? |O
Ai minkä jälkeen???
Sen jälkeen kun synnytettäisiin lapsi, vaikka sitä ei olisi nainen halunnut.
Moniko abortinvastustaja ottaisi lapsen huolehtiakseen, ja äidin...

Ei kovin moni, hätää kärsiviä on maailma täynnä, mutta hihhuleita ei kiinnosta ihmiset, vaan pelkästään alkiot ja sikiöt.
Lyhytnäköstä porukkaa.
Moni adoptoi mielellään joka ei itse voi saada lapsia. Joo ja maailma on hätää kärsiviä ehkä puoleksi täynnä, mutta kyllä ne hommat pitää hoitaa eri tavalla eikä alkaa karsimaan ihmisten määrää. Sairasta.

No alapa nyt sitten hoitelemaan asioita eritavalla.
Mun mielestä keskeytyksiä pitäs tehdä ainakin puolet lisää, ja niiden lainmukaisuuteen ja turvallisuuteen pitää panostaa joka maassa. Vielä on monta takapajulaa, joissa naiset joutuvat tekemään laittomia abortteja.
 
Minä en hyväksy aborttia itselleni, muita en ole mikään tuomitsemaan. Epätoivotun raskauden sattuessa ja synnytyksen jälkeen saattaisin tarvita apua hyväksyäkseni tilanteen, mutta lapsesta pitäisin kyllä huolta. Samaa mieltä olen yhden vieraan kanssa, puolesta ja vastaan tappelu on turhaa, pitäisi tosiaan ennemmin ehkäistä niitä abortteja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja ChiChi:
Minä haluaisin kuulla teiltä perusteluja, miksi ette hyväksy aborttia, ja mitä teidän mielestänne tulisi sen jälkeen tehdä, äidille ja lapselle?

Miksi kukaan ei vastaa siihen?? |O
Ai minkä jälkeen???
Sen jälkeen kun synnytettäisiin lapsi, vaikka sitä ei olisi nainen halunnut.
Moniko abortinvastustaja ottaisi lapsen huolehtiakseen, ja äidin...

Ei kovin moni, hätää kärsiviä on maailma täynnä, mutta hihhuleita ei kiinnosta ihmiset, vaan pelkästään alkiot ja sikiöt.
Lyhytnäköstä porukkaa.
Moni adoptoi mielellään joka ei itse voi saada lapsia. Joo ja maailma on hätää kärsiviä ehkä puoleksi täynnä, mutta kyllä ne hommat pitää hoitaa eri tavalla eikä alkaa karsimaan ihmisten määrää. Sairasta.

No alapa nyt sitten hoitelemaan asioita eritavalla.
Mun mielestä keskeytyksiä pitäs tehdä ainakin puolet lisää, ja niiden lainmukaisuuteen ja turvallisuuteen pitää panostaa joka maassa. Vielä on monta takapajulaa, joissa naiset joutuvat tekemään laittomia abortteja.
Omalta osaltani hoitelen sillä tavalla etten ainakaan ala abortteja tekemään ilman tosi pätevää syytä. Tuo on aivan sairasta tuo ajatusmaailma.. Miten kukaan ees voi ajatella noin inhottavasti.
 
Yhteistyössä