Keskosvauvat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tyttö84
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä syntyi tyttö rv. 35+5. Tyttö sattui kuitenkin olemaan iso (47 cm, 2770 g), joten painon suhteen ei ollut ongelmaa. Hengittäminen oli kuitenkin aluksi vaikeaa ja hän sairastui pahaan infektioon ja saimme hänet kotiin vasta kahden viikon odottelun jälkeen. Imettämisen opettelu on ollut säätämistä, mutta eiköhän se tästä. Ainakin kakkaa ja pissaa tulee. Sairaalassa, kun lapsi oli pelkästään pulloruokinnassa pumppailin kotona rintamaitoa, mutta nyt en enää pumppaa vaan yritän vauvaa sitkeästi rinnalle. Ihanaahan se vain on, että vauva on kotona, mutta huomasin, että tehohoidon epikriisin tullessa kotiin en voinut lukea sitä, kun ahdisti ja en halua ajatella enää sitä kauheeta aikaa, kun lapsi oli letkuissa.
 
meidän poika syntyi vuosi sitten rv 34.painoi silti 3020g.ja 49cm.kaikki oli ok.poika pääsi heti vierihoito osastolle kanssani.keltasuutta tuli hieman ja oli yhden vuorokauden sinivalo lampun alla.viikon päästä päästiin kotiin ja pari viikkoisena alkoi hirveät itkut.neuvolassa ja sairaalassa sitä pidettiin koliikkina.4kk ikäisenä kun ei itkut loppunut veimme yksityiselle lääkärille joka oli perehtynyt allergioihin.paljastui maito allergiaksi.juo apteekin korvike maitoa.edelleenkään ei kestä mitään maitotuotette.eivät koskaan sanoneet liittyikö keskosuuteen,mutta omasta mielestäni pojan suolisto ei ehkä ollut vielä ihan valmis. :flower:
 
Minä saan vain pienikokoisia vauvoja,eivät kasva lopussa niin kuin pitäisi.Syntymäpainoa kaikilla 2kg ja pituutta 43cm.Pulloruokinnassa parin päivän letkusyötön jälkeen ja kotia kohti aika nopeasti.Lähtöpaino on ollut aina alle syntymämäpainon,kotona syöneet hyvin,tunnin välein ensimmäisen kuukauden,toisen kahen tunnin välein...Nyt vanhin tyttö kasvaa ennen kouluun menoa hirmusesti ja pienemmät ovat "käyrien mukaisesti"kasvaneet.On kiva olla pieniä ja pippurisia...
 
Meidän påoika on nyt muutamaa viikkoa vaille 2vuotta. Hän syntyi rv 34. Keuhkot eivät olleet kehittyneet tarpeeksi ja poika joutui hengityskoneeseen keuhkorakkulan repeämän seurauksena 12h ikäisenä. Hän kärsi pahasta hapenpuutteesta. Hengityskoneessa oli melkein viikon ajan, jonka jälkeen aloi syömisen harjoittelu,mutta poika oli niin heikossa kunnossa että hän ehti täyttää 1kk ennen ennen kun kotiutumiseen tuli lupa..Ne olivat pitkiä viikkoja vanhemmille, kun joka ikinen päivä monta kertaa kävimme sairallassa pojan luona. Meitä varotettiina aivovaurion mahdollisuudeta ja olimme neurologin tarkkailussa 1v synntäreihin asti kerran kuukaudessa ja fysioterapeutti tarkasti tilanteen samalla. Mutta kikki mennyt hienosti. Poika lähti liikkeelle 8kk iässä ryömimälllä ja 10kk konttasi ja 1v synttäreillä jo otti ensimmäiset tukevat askeleetkin =) Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvälle. Erittäin vilkas poika on, mutta päiväkodissa olen asiasta jutellut ja he ovat siellä olleet sitä mieltä että tervettä vilkkautta vaan on. Motorisesti kehittynyt hyvin ja n. vuoden iässä ei keskosuutta huomannut enään muusta kun koosta. Poika on keskimääräistä lasta pienempi, vaikka vanhemmat on iso kokoisia ja sisarukset myös. Pullolla ollaan oltu koko ikä 11 asti kunnes itse hylkäsi pullon ja joi ainoastaan mukista eli se jo kertoo hyvästä motoriikasta. Poika oli vetelä makaroonimainen vauvana, paljon jumppailtiin ihan leikin varjolla ja vieläkin hän nauttii kun jumppaillaan. Kuivaksi poika oppi jo pari kuukautta sittenm mutta öisin vielä varmuuden vuoksi vaippa, eli siihenkään asiaan ei keskosuus ole vaikuttannut!
 
Meillä esikoinen syntyi rv 35+6. Pituutta pojalla oli 50 cm ja painoa 3500g. Kotiin päästiin kolmen päivän päästä synnytyksestä. Kaikki oli ok ja poika on ollut terveenä, nyt hän on vajaa 2 vuotias. :)
 
Meidän tyttö syntyi rv 28. Painoi 1150 ja oli 39cm pitkä. Oli ensimmäisen vuorokauden hengityskoneessa,sitten riitti kun keskoskaappiin meni vaihtelevasti eri määrä lisähappea.. Tehohoidosta pääsi pois kuukauden vanhana..sitten vain osastolla neiti kasvatteli itseään. Ei onneksi tullut mitään infektioita tms. takapakkia.. Melkein kaksi kuukautta kävimme monta kertaa päivässä sairaalassa hoitamassa meidän pientä..Rankkaa aikaa monella tapaa.

Mennyt kaikki hyvin! Nyt tyttö 8kk, ja kovasti lattialla koettaa päästää eteenpäin =)
 

Yhteistyössä