Keskosten äidit

[maassa]

Hei. Minulla on viikolla 29 syntynyt poikavauva. Hän on nyt 2kk vanha ja on päässyt kotiin reilu viikko sitten. Vauva voi hyvin ja osaa syödä itse pullosta. Rintaa hän ei ole oppinut syömään vaikka mulla maitoa tulee kamalan paljon.
Siis vauva voi hyvin, mutta omasta olotilastani olen ahdistunut. Vauvan oltua niin kauan aikaa sairaalassa en ole päässyt vielä oikein rakastumaan häneen. Vaikka kotiin pääsyä odotimme niin kauan. Ensimmäiset päivät vauvan syntymän jälkeen tunsin kyllä yhteyden ja tajusin kertaheitolla olevani nyt äiti. Vietin niin paljon aikaa kuin mahdollista vauvani luona ja olin onneni kukkuloilla aina kun hänet näin. Vaikka vauvalla oli useita vakavia komplikaatioita niin niistä selvisimme. Omassa mielessä kuvittelin tämän olevan maailman ihaninta aikaa kun saamme pojan kotiin. Mutta ei se ihan niin olekaan... Katson lasta ja mielestäni hän on vain sairaalan vauva. Ei minun. Kaipaan masussani ollutta vauvaa kauheasti enkä vaan ymmärrä että hän on se! Vaikka vietimme mieheni kanssa aikaa keskolassa joka ikinen päivä niin silti minusta tuntuu jotenkin pahalta olla nyt kotona. Onko teillä muilla samoja tunteita ollut vai olenko ihan friikki ja huono äiti?
Tiedän että ajan kanssa opin tuntemaan lapseni. Varmaankin. Mutta itkettää koko ajan. Neuvolassa olen puhunut tunteistani. Mutta siellä sanotaan vain että aika tepsii. Haluaisinkin kuulla kokemuksia muiden keskosten vanhemmilta että miten teillä meni kotiutuminen keskolasta. Ja miksei tietty muidenkin kokemuksia jos on ollut samanlaisia tunteita kotiin tulon jälkeen. Miten selvisitte ja mistä saitte kenties apua?

 

[voimia!]

Paljon haleja ja voimia! Minulla ei ole omakohtaista kokemusta keskosvauvan synnyttämisestä, mutta työskentelen itse keskolassa, joten kuvaamasi tunteet kuulostavat tutuilta ja normaaleilta eivätkä missään tapauksessa tee sinusta huonoa äitiä! Pettymys ja huoli siitä että kaikki ei mennytkään niin kuin olisi pitänyt, varmasti vaikuttaa tunteisiin vaikka vauva olisikin rakas ja tärkein asia maailmassa. Vauva on kuitenkin alussa ollut enemmän sairaalassa muiden hoidettavana, ja päätökset vauvan hoidon suhteen on varmasti aika pitkälti tehnyt hoitohenkilökunta, vanhemmat ovat osallistuneet oman lapsensa hoitoon alussa vähemmän. Niin kiintyminen ei välttämättä heti tapahdu samalla tavalla kuin jos olisitte olleet kolme ensimmäistä päivää sairaalassa ja päässeet sitten yhdessä kotiin.

Sairaalasta kotiin muuttaminen on iso asia, ja varmasti on totta että aika auttaa siinä. Hyvä että olet pystynyt puhumaan tunteistasi, yritä jakaa tuntemuksiasi jatkossakin. Varmasti aikaa myöten helpottaa. Miten miehesi suhtautuu asiaan? Oletko ajatellut että saattaisitko kärsiä synnytyksenjälkeisestä masennuksesta tai alakuloisuudesta? Se on kovin yleistä.

Kaikkea hyvää teidän perheelle!