Keskenmenon kokeneet: tunsitko/tiesitkö/vaistositko, että kaikki ei ole kunnossa???

[Sisu]

Kohdun ulkoisen raskauden aikaan olin kauheen varuillani, heti alusta asti. Siskollekin kerroin, et olen raskaana, mut sanoin vielä, et en tiedä, miksi on niin omiuinen olo, ja en usko, et raskaus menee loppuun asti

Enkelivauvasta en aavistanu ollenkaan, et kaikki ei olekaan kunnossa :'(

 

[Sinterella]

Just on "menossa" keskenmeno... RViikolla 9+jotain neuvola käynnillä aloin epäileen että kaikki ei ole kunnossa kun ei kuulunu sydänääniä. Viikonlopun aikana huomasin turvotuksen loppuneen ja totesin miehelle että farkut ei purista yhtään, että joko turvotus on nyt loppunu muuten vaan tai tää on menny kesken ja sunnuntai-iltana tuli tippa ruskeaa vuotoa kun pyyhin. Maanantaina vuoti jo vähän enemmän. Olin jo varma.
Tiistaina kävin ultrassa ja totuus tuli ilmi.
Epäillä en osannu ennen neuvolakäyntiä.

 

[Sinterella]

Ja nyt on tuosta eka ultrasta siis viikko. Kivut oli kauheat ja vuoto välillä ihan kauhea. Nyt oon siis loppu suoralla tän osalta. Kohtu on tyhjentyny oikein.

 

[Piku81]

Minä taas uskon, että aika moni on pelännyt keskenmenoa ja "vaistonnut" ja pelännyt ettei kaikki ole kunnossa. Ja monilla silti on kaikki ok ja lapsi syntyy terveenä ja sitten osa saakin se keskenmenon/tuulimuna tms. ja toteaa jälkikäteen "tienneensä" alusta asti että jokin on vialla. Eli puhdasta sattumaa sanoisin siis.

Minulla on takana kolme raskautta, ei yhtään keskenmenoa ja lapset syntyneet terveinä jne jne. Mutta kyllä minä olen alussa silti pelännyt, että jos kaikki ei olekaan kunnossa jne.

Juu, no ainahan sitä jollain lailla pelkää ja just et meneeköhän kaikki hyvin loppuun saakka. Mut siis mulla oli ainakin ihan erilailla se pelko läsnä ja sit oireet tosiaan loppui mulla yht äkkiä, ja silloin ei vielä tullut verta siittä tuli vielä vahvempi olo et kaikki ei ole kunnossa..

 

[onnea on...]

Mukava lukea toistenkin ajatuksia ja tuntemuksia tästä...

 

[noh]

En osannut odottaa saavani keskenmenoa, n.2 viikkoa sitten kävi näin ikävästi mutta toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi tuuri. Onneksioma pikku-tyttö osaa piristää vaikeanakin hetkenä.

 

[Kyllä]

Lukekaapa ihan mitä tahansa odotusketjua, siellä kaikilla on pahoja aavistuksia ja panikointeja. Osalla ne käy toteen, osalla ei, ja jälkeenpäin toisen osan sanotaan "tienneen"....

Kukapa odottaja olisi ensi hetkestä "tiennyt" että kaikki menee hyvin ja lapsi syntyy täysin terveenä, raskaus menee hyvin? Niinpä, ei kukaan, kaikki aavistelee ja pelkää ongelmia.

 

[:b:]

No mulla ei ollut minkäänlaisia raskausoireita. Mutta en silti aatellut että se ois epänormaalia (eka raskaus). Mutta lisäksi mua jotenkin ahdisti koko raskaus, en olisikaan muka halunnutkaan olla raskaana, vaikka neljä kuukautta oltiin ihan yritetty raskautua. Sitten tuntui tosi oudolta, kun tulikin keskenmeno. Ajattelin, että olenko jotenkin ajatuksen voimalla sen aiheuttanut, kun olin ajatellut, etten olisikaan vielä halunnutkaan tulla raskaaksi

 

[tototo]

Lukekaapa ihan mitä tahansa odotusketjua, siellä kaikilla on pahoja aavistuksia ja panikointeja. Osalla ne käy toteen, osalla ei, ja jälkeenpäin toisen osan sanotaan "tienneen"....

Kukapa odottaja olisi ensi hetkestä "tiennyt" että kaikki menee hyvin ja lapsi syntyy täysin terveenä, raskaus menee hyvin? Niinpä, ei kukaan, kaikki aavistelee ja pelkää ongelmia.

Ehkä joillakin näin.

Mulla esikoisesta oli plussan jälkeisen viikon ajan hirmukova pelko, että tää menee kesken. Siis nimenomaan _pelko_. Kerroin sitten äidilleni tästä (äiti saa mut aina rauhoittumaan), ja kaikki pelot väistyivät. Koko loppuraskauden ajan oli luottavainen olo.

Toisessa raskaudessa ei ollut niinkään pelkoja eikä sitä "tietoakaan" että tämä menee kesken. Oli vaan _erilainen_olo, aina kun jollekin kerroin raskaudesta, muistin sanoa, että tää on niin alussa vielä, mitä tahansa voi vielä käydä. En kertonut äidilleni, vaikka kerroin puolitutuille koulukavereille. Ihmettelin itsekin, että miksi. Halusin odottaa ultraan. Vielä päivää ennen ultraa ostin vauvalle pari vaatetta, koska halusin tukahduttaa ne alitajuiset ajatukset keskenmenosta. Oireet oli loppuneet kuin seinään pari viikkoa aiemmin, mutta ajattelin niin, että kunnes toisin todistetaan, mä olen raskaana. Vaikka oli kuitenkin se fiilis, että nyt ei oo kaikki niin kuin pitää. Nt-ultrassa sitten sanoin kätilöllekin, että oireiden loppumisen takia pelkään keskenmenoa, ja niinhän se sitten oli. Vauva oli kuollut samoihin aikoihin kuin oireet loppuivat, noin rv 8+. Sydän lakannut lyömästä tai mitä nyt sitten kävikin.

Nyt olen kolmatta kertaa raskaana, ja tällä kertaa on todella tyyni ja rauhallinen olo. Uskon oikeasti, että tämä raskaus jatkuu loppuun asti. Olen itsekin tätä luottamusta ihmetellyt, koska alkuviikosta vuosin vähän verta ja sen jälkeen pari päivää tuhruvuotoa. Ensimmäisen paniikkireaktion jälkeen (joka meni ohi tosi nopeasti) olin kuitenkin taas yhtä rauhallinen kuin aiemmin. Viikkoja on vasta 6-7 mutta jotenkin tällä kertaa "tiedän", että tämän vauvan on tarkoitus syntyä. Totta kai pelottaa se eka ultra, mutta eri tavalla. Se on jotenkin siellä taustalla kummittelemassa se pelko, mutta perusolo on hyvin tyyni. Seesteinen.

 

["hippu"]

Mä en oo kokenut keskenmenoa mutta tokassa raskaudessa tiesin jo rv 6 että kaikki ei oo kunnossa. Tunne oli hyvin vahva. Mutta tämän tunteen takia en sitten loppuraskaudessa tajunnut selviä merkkejä siitä että jotain on pielessä, koska ajattelin että olen koko ajan kuvitellut jotain olevan huonosti. En oikeen osaa selittää mutta siis joternkin ajattelin että vain kuvittelen liian vähät liikkeet ja sen että maha ei kasva tarpeeksi ja omituisen kuuloiset sydänäänet. Neuvolassa vakuutettiin kaiken olevan hyvin. rv 36+5 oli sairaalassa perätilakontrolli jossa heti huomattiin monotoniset sydänäänet jonka jälkeen ultrattiin: sikiö oli liian pieni, lapsivettä ei ollenkaan. Samantien sektioon. Syntyi 1,5 kiloinen poika pisteillä 1-6-8.
Ekassa ja kolmannessa raskaudessa ei missään vaiheessa ole ollut mitään tunnetta tai pelkoa että kaikki ei olisi hyvin.
Joten kyllä mä väitän tienneeni että jotain oli pielessä mutta tavallaan se oli huono juttu koska se esti mua näkemästä todellisuutta loppuraskaudessa.

 

["Nelli"]

Kolme keskenmenoa läpikäyneenä: en osannut arvella mitään ennenkuin aloin vuotamaan. Neljännellä raskauskerralla aloin jälleen vuotamaan ja arvelin, että taas tulee kesken. Todella iloinen yllätys oli, kun ultrassa näkyikin kaksi pientä ja vahvaa elämän alkua. Kaksosista nyt nautiskellen

 

[hoi]

En aavistanut enkä tajunnut km:n mahdollisuutta edes siinä vaiheessa kun vuotoa alkoi tulemaan. Viimeiseen asti uskoin että kaikki menee hyvin. Esikoista odottaessa olin vuotanut myös verta ja se osoittautui vaarattomaksi.
No, kesken meno rv:lla 14, aikamoinen shokki.
Sen jälkeen raskautuessa pelkäsinkin ihan koko ajan ja kun vuotoja oli alkuviikoilla kera kipujen, olin varma että kesken meni. No eipä mennytkään vaan nyt tuo ipana on jo kohta neljä vuotias.
Nyt olen uudestaan raskaana ja toivon parasta ja pelkään pahinta. Vauva tuntuu hyvin utopistiselta ajatukselta mutta keskenmeno näin pitkän yrityksen jälkeen olisi liian julmaa..

 

[Maine Coon/]

Kyllä mulla jonkinlainen aavistus oli ettei kaikki taida olla kunnossa.Kun rakenneultraan menin ja lääkäri katsoi katsomistaan ja alkoi tökkiä mahaa, niin siinä vaiheessa aavistukseni kävi toteen.Ensin ajattelin, että en romahda, mutta kun lääkäri sanoi, ettei sykettä löydy, niin mä kuitenkin romahdin ja aloin itkeä, eikä siitä itkusta meinannut tulla loppua.Pikkuisen menehtymisestä tulee 22.10 vuosi.

 

[:(]

Jotenkin ehkä vaistosin mutta en tiedä oliko se enemmän menettämisen pelkoa vai oikeaa aavistusta....

 

[Ego]

Ekasta en vaistonnu mitään. Toka meni rv 12 ja koko ajan oli sellanen olo että joku vialla. Sitten näin unta että kesken menee ja niinhän siin sitten kävikin.

 

["vieras"]

Edellisenä iltana sanoin miehelleni, ettei kaikki ole kunnossa. Aamulla heräsin kun lapsivedet tuli, enkeli pojat synnytin seuraavana päivänä. Ens kuussa tulee vuosi täyteen, edelleen miettii lähes päivittäin millaista elämä nyt olisi...

 

[Maine Coon/]

[QUOTE="vieras";22192715]Edellisenä iltana sanoin miehelleni, ettei kaikki ole kunnossa. Aamulla heräsin kun lapsivedet tuli, enkeli pojat synnytin seuraavana päivänä. Ens kuussa tulee vuosi täyteen, edelleen miettii lähes päivittäin millaista elämä nyt olisi...[/QUOTE]

:hug:

 

["Annika"]

Toisessa raskaudessa ihan alku tuntui jännältä, pelkäsin kovasti keskenmenoa mutta nt-ultrassa kaikki oli hyvin ja pikkuhiljaa aloin uskoa että saataisiin sisarus esikoiselle. Mua nauratti se että näillä kahdella oli täsmälleen samat lasketut ajat, vain vuodet eri. Ihan alusta asti ihmettelin sitä että onpa jännä juttu..
Yhtenä aamuna 20. viikolla en sittem heti aamukahvin jälkeen tuntenutkaan liikkeitä ja olo oli kummallinen. Päivän mittaankaan en niitä tuntenut ja illalla tuli vahvasti sellainen tunne että kaikki ei ole hyvin. Iltasatua lukiessani olin tuntevinani pienen pienen hipaisun ja sitten tuli hiljaisuus, halusin kuitenkin uskoa että vauvalla olisi kaikki hyvin. Keskellä yötä kuitenkin heräsin vahvaan tunteeseen että nyt on lähdettävä sairaalaan. Omasta synnytyssairaalasta mut käännytettiin päivystävään sairaalaan viereiseen kaupunkiin ja muistan ikuisesti ne kävellyt metrin ja ne ajetut kilometrit pimeillä teillä, autoradiota kuunnellen. Ja vihdoin toisen sairaalan ultrakuvaruudussa makasi vauva paikallaan. Ilman sydämen sykettä.

Vaistosin kyllä ettei kaikki ole hyvin.

 

[Q]

Tiesin, ettei kaikki kunnossa. Esikoisesta oli todella vahva tunne raskautumisesta ja toisessa odotuksessa ei. Lopulta todettiin keskeytyneeksi keskenmenoksi.

 

[v]

Mulla on kans menny yks kesken ja "inhosin" sitä alkiota. Vaikea selittää sitä tunnetta, mut koin, et mun sisälläni on kasvamassa jotain pahaa ja rumaa, enkä haluunnut sitä. Muista raskauksista ei oo ollu tällaisia fiilareita.

SIIS HUI!!! Tuntuu pahalta.