Onpa kauheasti tapahtunut täällä. Aina tulee uusia tälle palstalle, joiden puolesta tulee surullinen olo. Me tiedetään miltä teistä tuntuu! Onneksi on saatu myös yksi plussa, ja jännitänkin näköjään teidän kanssanne, että tuleeko niitä plussia pian lisää...
Mun lääkkeellisen keskeytyksen vuoto loppui aika tasan kuukausi sitten, eikä kuukautisia ole vielä näkynyt. Joinain päivinä toivon että ne alkais, joinain päivinä sillä ei ole niin väliä, kun mietityttää olenko valmis uuteen yritykseen.
Töihin paluu on auttanut kummasti. Tosin välillä oli sellainen hysteerinen olo, kun työkaverit kysyy että "mites loma meni, kävittekö jossain" , teki mieli vastata että "joo, käytiin äkkilähdöllä helvetissä ja tulikin muuten pitkä reissu.." No joo, vastasin vaan jotain ympäripyöreetä.
Mä olen ihan hämmästynyt siitä, miten nopeasti ihmismieli toipuu. Uutis-ultrasta on n. 6 viikkoa aikaa, ja mä pystyn jo nukkumaan, syömään, urheilemaan, tapaamaan ystäviä, nauramaan, harrastamaan seksiä... Kerta kaikkiaan hämmästyttävää, etten mä kuolekaan =)
Toki huonoja hetkiä on edelleen paljon. Mun mies on ollut koko ajan tukena, mutta niinkuin teidänkuin miehet, ei hän aina jaksaisi puhua aiheesta. Mutta fiksu kun on kysyy multa että haluanko puhua ja onko paha mieli. Ja puhuu sitten jos mä haluan tai ottaa syliin jos mua itkettää. Mutta kyllä miehen ajatukset on jo uudessa yrityksessä, eli tavallaan ollaan eri planeetalla kuitenkin. Mä laskin just, millä viikoilla olisin ja mietin joko mun vauvamaha alkais näkyä, huoh...
Mun suhtautuminen ystävien lapsiin on muuttunut myös melko radikaalisti. En ole surullinen jos joku on raskaana tai kyläpaikassa on lapsia, mutta mua ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta toisten lapset. Hassusti sanottu, mutta mulla on ollut sellainen "leikkitädin" rooli, josta olen itsekin nauttinut. Nyt mulla on sellanen olo, että ei oikein jaksa toisten lapset kiinnostaa. Ja joo, ne pienestä valittajat saa mut todella näkemään punaista. Hansu78 puki sen niin hyvin sanoiksi. Mäkään en sitten vauvan saatuani ikinä valita =)
Alussa tällä palstalla muiden jännäilyt tuntui ouolta, kun oli itse niin alussa toipumisprosessia. Nyt tajuan paremmin, ja ehkä mäkin kohta...
May the force be with you!