Keskenmenon jälkeen plussanneet talvella 2013-2014

Vekkuliina, hysterisoinhan minä mutta ajatus onkin että se minulle suotakoon tässä tilanteessa Eli sitä ymmärrystä kaipailisin ympärilläni olevilta ihmisiltä mutta osa tuntuu olevan et "mitä se ny vouhkaa pikkuasioista" vaikka tietävät että isoja haasteita on takana. Moni ei tajua että aina raskaus ei mene onnellisesti loppuun asti. Mutta tämä kaveri on jo koululaisten äiti ja vaikka haasteita heilläkin asioiden kanssa oli niin ei samanlaisia. Muutenkin on etääntynyt tämä ystävä ja on niin omissa harrastuksissaan/työssään et ei oikein enää aikaa kuin tietyille kavereille tai vaikka olisi paikalla niin henkisesti tuntuu menevän omissa sfääreissään. Harmi, joskus oltiin läheisiämpiäkin.

 

Olen kyllä itsekin todistanut monesti, että ei tätä voi ymmärtää kukaan, joka ei ole kokenut samanlaista menetystä.
Eräs ystäväni totesi, että "olit varmaan ihan innoissasi kun sait plussan"(nyt viimeisimmän). Täytyi sanoa, että ei tästä enää pysty iloitsemaan samalla tavalla. Ne kaksi viivaa kun eivät vielä takaa mitään. Toki olen onnellinen, että plussan saimme, mutta, että itkisin siinä tilanteessa onnesta, not gonna happen.

Myös minä olen erittäin tarkka ruokarajoitusten suhteen. Olen myös lähestulkoon lopettanut kahvin juonnin, kun jostain luin, että sekin voisi lisätä keskenmenon riskiä. Jos juon kahvia, on se lähinnä kahvilla maustettua maitoa. Ja sitäkin pari kulausta.

Lisäksi nautin jokaisesta oireesta, joka viittaa siihen, että sisälläni kasvaa pieni. Olen valmis ottamaan vastaan vaikka millaisen olotilan, kunhan se vaan johtaisi siihen, että elokuun lopussa saisin vuodattaa niitä onnen kyyneleitä.

 

Heippa kaikille!

Minä voisin tietty yrittää pikku hiljaa aktivoitua kirjoittelemaan enemmän...Mutta ei tämän paniikin ja ahdistuksen kanssa oikein uskalla vielä luottaa tähän raskauteen..MUTTA tunnelmia eiliseen liittyen (kopioituna toisesta ketjusta):

Täällä oli eilen eka äitiyspolikäynti ja hyvin meni. Kaikki oli hienosti! Lasketuksi ajaksi määrittivät tietysti menkoista laskettuna sen 18.8., vaikka itse tiedän (ja ultra on todistanut) et se on 15.8. Noh, lääkäri sanoi et katotaan seuraavassa ultrassa (joka on muuten 12.2.) ja jos koko vastaa vähintään 5 päivää isompaa niin sitten muutetaan laskettua aikaa. Eli siis todennäköisesti se tulee olemaan tuo 18.8. Mutta ei päivitetä sitä vielä listalle vaan odotellaan se seuraava ultra. Päivissäkin mennään siis vähän taaksepäin..mutta itse elän kyllä vielä toistaiseksi tuota mihin olen tottunut. Mullahan tulee siis tosi tiheään noita ultrauksia..ennen tuota äippäpolin seuraavaa käyntiä on tietysti np-ultra. Sen kun tarjoaa Oulun kaupunki eikä sitä siis tehdä OYS:ssa. Tänään on eka NLA, jossa sitten todennäköisesti selviää tuo np-ultran ajankohta. Joka tapuksessa parin viikon päästähän sen suurinpiirtein täytyy olla. Pikkuinen oli siis eilen pää-perämitaltaan vähän reilut 3 cm! Ja kovasti liikuskeli ja heilutteli käsiään ja jalkojaan. Tuntuu kyllä aivan uskomattomalta nähdä sellaista pitkästä aikaa! En pysty käsittämään kuinka onnekas voinkaan olla.

Ettäpä semmosta...kyllä kai se usko ja luottamus löytää tiensä tänne hiljalleen. :heart:

Vekkuliinalle edelleen tsemppiä tulehduksen kanssa! Varmasti lääkkeet puree nyt ja kaikki menee hyvin! :heart:

Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille! Ihanaa kun nyt ei ole tainnut aikoihin huonoja uutisia tullakaan tänne puolelle päässeiltä.

MiNalo rv 9+6 (kuukautisista laskettuna 9+3)

 

Ite en oo kyllä juurikaan jaksanut kiinnittää huomiota siihen, että mitä olen syönyt ja mitä en. Kaikkia maitotuotteita ja juustoja olen syönyt ja ainut mitä olen vältellyt on ollut graavilohi.

36+6

 

Alien_1 minä oisin kyllä myös pahastunut vähän tuollaisesta, hieman ylimielisen kuulosesta kommentista. Yksi tuttava on kova arvosteleen toisten touhuja, jostain syystä eritoten raskaana olevia naisia (tuntuu ainakin), vaikka hänellä ei ole lapsia eikä raskauksia suunnitteillakaan. Hänelle olen muutamaan otteeseen aika kipakkaan kommentoinu sitä, kuinka asiatonta on lähtä kommentoimaan toisten varovaisuutta ruoka-aineiden kanssa kun ei voi ymmärtää mistä se tunne kumpuaa.

Kukin syö parhaaksi katsomallaan tavalla mielestäni, en arvostelisi suuntaan tai toiseen... Pahimman kommentin tähän mennessä kuulin anopilta eilen, joka kertoi pohtineensa ystävänsä kanssa että taitaa nämä useat keskenmenot olla nykyajan naisten murhe johtuen esimerkiksi ruokavaliosta ja kuntosalista (!!), että ei niitä ennen tapahtunut. Tuijotin häntä (iPadiä siis) suu auki, mitä tuohon nyt ees viittis sanoa. Myös kuullessaan meidän keskenmenosta viime keväällä hän päivitteli toistuvasti, kuinka "that doesn't happen". Onneksi asuu meren toisella puolella.

Dorian 25+1

 

Miten Vekkuliinalla menee? stemppiä edelleen ja pidetään peukkuja et kaikki on kuitenki hyvin!! :heart:

ja inhottavia noi töksäytyket! kaikki kun ei ajattele ollenkaan miltä se voi toisesta tuntua! onneks välttyny pahoilta ite.

 

Itse olen aika huolettomasti syönyt maitotuotteita. Käytännössä lähes kaikki on nykyään pastoröitua, ainakin isojen meijereiden tuotteet, joten niitä voi ihan huoletta syödä ilman pelkoa listeriasta. Lisäksi listeriaakaan ei automaattisesti ole kaikessa paströimattomassa, vaan se on oikeasti aika harvinainen sairaus. Itse olen jättänyt syömättä vain erikoisjuustot ja ulkomailla valmistetut tuotteet, joissa ei ole mitään mainintaa pastöroinnista (esim. juustodippi ja tofu). Mutta ymmärrän, että moni haluaa ottaa varman päälle, varsinkin alkuraskaudessa!

En muista, olenko tähän ketjuu kirjoitellut asiasta, mutta mun työkaveri siis latelee asioikseen aika typeriä kommentteja raskauteen liittyen. Ensinnäkin hän arvostelee paljon yhteisten tuttujen lastenhoitoon liittyviä asioita, kuten imettämisen määrää, lasten nukuttamista ym. sekä arvostelee eri henkilöiden tapoja olla vanhempia. Milloin kukakin on liian huolehtivainen, milloin joku mies juo liian usein hänen mielestään ja niin edelleen. Työkaverilla ei luonnollisesti ole omia lapsia, ja osa yhteisistä tutuista on jo hieman loukkaantunut siitä, millä tavoin tämä minun työkaveri jakelee neuvoja lapsiperheiden vanhemmille...

Minulta sama henkilö on tivannut mm. sitä, että olenko ajatellut, että meidän pitää miehen kanssa ehkä vaihtaa autoja toisenlaisiin, kun lapsi tulee. Kysyin, että miksi, meillä on molemmilla autoina samanlaiset isokokoiset 4-oviset sedanit, että kyllä niihin yksi lapsi varmaan mahtuu meidän lisäksi. Mutta hänen mielestään autojen merkki ei vissiin ole lapsiperheeseen sopiva, saati se, että toisessa on 315 hevosvoimaa :kieh: Samoiten sama henkilö on kysellyt, olenko miettinyt tarpeeksi tarkkaan meidän rahatilannetta tai sitä, miten olemme ylipäätään uskaltaneet ryhtyä tekemään lasta, kun miehellä on vielä lopputyö yliopistoon tekemättä ja vain määräaikainen työsopimus. Tai olenko ottanut selvää, jos joudun jäämään ennen äitiyslomaa sairaslomalle, että miten pitkä sairasloma vaikuttaa palkkaan.

Sama henkilö myös harrastaa minun raskauden paljastamista, eli hän on kertonut minun raskaudestani työpaikalla ennen kuin itse olen sanonut siitä kellekään (työkaveri sai siis tietää miehensä kautta, koska hänen miehensä on minun mieheni kavereita). Hän lisäksi ottaa minun raskauteni puheeksi seurassa, jossa tietää varsin hyvin, ettei kukaan ole tiennyt asiasta. Ne tilanteet ovat olleet kiusallisia, kun olen itse yrittänyt pitää matalaa profiilia ja antaa ihmisten huomata sitten aikanaan. Viimeksi työkaveri aiheutti tällaisen tilanteen erään paikallisyhdistyksen pikkujouluissa tivaamalla hiljaisessa ruokapöydässä, onko minulle tullut mitään mielitekoja nyt raskauden aikana ruuan suhteen. Siitähän se riemu sitten repesi ja humalassa olevat ihmiset eivät muuta tehneetkään kuin puhuneet "lasten tekemisestä". Tämä ilkeilevä työkaveri kyseli myös raskausoireista ja kun kerroin, ettei minulla ole ollut oikeastaan mitään raskausoireita, niin tokaisi vain "ai, ajattelit sitten päästä helpolla". Teki mieli sanoa, että ei tämä ole kauhean helppoa ollut, varsinkaan, kun toinen kaksonenkin menetettiin ihan alussa, mistä hän oli kyllä varsin tietoinen.

Olen ollut tästä pahoilla mielin siksi, ettei minusta toisen ihmisen raskaus kuulu tuolla tavoin työkaverin toitotettavaksi kaikille. Varsinkaan, kun hänen suhtautumisensa asiaan ei ole koskaan ollut mitenkään ystävällistä vaan tylyn neuvovaa ja arvostelevaa : / Ja yhteisille kavereille kun olisin halunnut kertoa aikanaan itse, mutta nyt en enää edes uskalla, kun pelkään ihmisten reaktioita asiaan (ihan vain koska en halua, että tulee joku toinen samantyylinen reaktio vastaan kuin tältä työkaverilta). En ole oikein halunnut nähdäkään ketään nyt raskausaikana, vaan pitänyt asian piilossa. Ehkä vaan yllätän kaikki ja kirjoitan yhtenä kauniina päivänä Facebookiin, että tänään minusta ja miehestä tuli äiti ja isä ihanalle vauvalle

ralliruutu 29+0

 

millamaria14 kiitos kysymästä! Täällä kuuluu ihan hyvää Kävin tänään kättärillä ultrassa, kätilö ultrasi mahan päältä ja mittasi uudelleen vielä niskapoimun yms. Mullahan ne otettiin jo viikolla 9+ jotain koska joulun pyhärysä osui siihen soppelisti. Kaikki näytti hyvältä, ei ollut mitään merkkejä poikkeamista. Hyvin näkyi kaiffari jo mahaläskien läpi Näkyi jopa pikkutippa pissaa rakossa. 7,5cm pitkä koripalloilija

Sain myös viimeinkin ne bakteeriviljelyn tulokset ja tulos oli "alueella normaali floora" eli näytteessä ei ollut strepto tms. bakteereja. Tästä ihan itse päättelin (olenhan lähes lääkäri.. Eiku en), että olisiko kyseessä ollut sitten tosiaan se omalääkärin arvelema virtsatietulehdus joka kohdun sai kipuilemaan ja valkovuodon juoksevaksi ja oudoksi.

Nyt vaan pidetään peukkuja, että tulehdus hoitui antibiooteilla ja raskaus jatkuisi normaalisti tästä etiäpäin

Miten te muut? Joko ootte saaneet kutsuja esim. rakenneultraan? Mulle tuli maaliskuulle. Ihan hassua ajatella, että pääsisi rakenneultraan asti.

13+3 (Enkat täynnä tänään! Whoo!)

 

Huomasin että en ole tänne muistanut ikää päivittää eli 23

 

Hei vaan kaikille. Mulla oli viime vuonna kaksi kemiallista raskautta, eli testi ehti olla plussalla muutaman päivän, sitten alkoi testiviivat hiipua ja menkat alkoi pari viikkoa myöhässä. Eka kerta oli kova kolaus kun siinä viikossakin ehti jo ajatella olevansa raskaana ja asennoitua, että meille tulee toinen lapsi. Toista kertaa sitten osasi jo odottaa, vaikka kyllä sekin vielä kirpaisi. Kolmannenkin kerran sain ihan hailakan haamun ja samana iltana alkoi menkat, mutta sitä en ole laskenut, ehkä saattoi testissäkin olla jotain häikkää. Nyt on menossa 8+0 ja ultrassa on nähty sykkeet ja kaikki mutta silti ei yhtään osaa luottaa, että tässä kävisi vielä hyvin. En tiedä missä vaiheessa sitä uskaltaa vähän relata, ehkä np-ultran jälkeen?

 

Vekkuliina Hieno homma!
Mulle varattiin rakenneultra np-ultran jälkeen samalle kätilölle. Täällä on nykysin tosiaan semmonen käytäntö, että itellä on oltava veriseulan tulokset matkassa ja riskiluku lasketaan heti mittauksen jälkeen ja varataan lopuksi r-ultra-aika. Ja se on siis maaliskuun 6.päivä.

Onneksi tuo tuntuu itelläkin nyt alapääongelmat helpottaneen, kun sen Canesten-kuurin itsenäisesti käytin. Enää ei ole supistellut samallai eikä sitä valkoista mönjää ole ollut, mutta jatkan toki päivittäistä öljyilyä ja pari-kolme kertaa viikossa maitohappobakteeria. Lisäksi otan nyt päivittäin suun kautta Gefilus-maitohappobakteeria. Jospa se siis tästä ja voin jättää nämä valittelut vähemmälle

Tänään yritin käydä kaupoissa katselemassa äitiyshousuja, muitakin kuin perinteisiä sinisiä farkkuja, mutta niissä kahdessa mahdollisessa liikkeessä ei ollut kummassakaan ensinnäkään miellyttävän näköisiä saatika pienempiä kuin koon 40 housuja tarjolla, että voisi edes oikean koon selvittää (liekö 34 vai 36). No pitää vielä sunnuntaina käydä vilkasemassa pari kauppaa vähän kauempana kotoa, mutta luulempa että joudun tilaamaan summassa netistä mieleisiä pökiä. No, yksi uusi äitiysneule on kuitenkin ostettu!

-pansku- 13+5

 

Sanmar: Muistanpa hyvinkin ja olen joskus aina käyny profiiliasi kyylimässä,et vieläkö oot täällä..
Ihana,että teilläkin on onnistunut uudelleen,eikä ole tarvinnut enää pettymyksiä kokea.
Meillähän tämä raskaus tuli todellisena yllätyksenä,kun ei luomuna pitäny olla ees mahdollista raskautua.
Toistaiseksi oon päässy aika helpolla,kun ei oo ollu ees pahoinvointia alussa. Ja nyt näyttää siltä,et saattas pärjätä niin,et ei tarttis sinne sairaalaan makaamaan mennä (niinku viimeksi siellä 77vrk vuodelevossa makailin...) eikä oo ollu mitään vuotojakaan.
Poikaa meille on lupailtu ja kovin virkeä tapaus on,kun yötä päivää möykyttää mahassa.
Saa mulle laitella viestiä vähän useamminkin ja vaikka inboksiin, olis mukava jatkossaki kuulla sun kuulumisia. Mukavasti taas sattu,kun ollan yhtä aikaa mahat pystyssä ja sulla taas vähän aikaisemmin la. :heart:

Tillu&Minimii 23+5

 

Niin ja tutkimuksiinkin ollaan jonossa, en ole uskaltanut vielä perua...

 

Me käytiin tänään shoppailemassa, ja tuntui että kaveri oli mahassa harvinaisen levoton poras itteään alemmas koko automatkan ajan kun ajettiin toiselle paikkakunnalle, ja aina välillä painoi tosi inhottavasti virtsarakkoa, ja potkiskeli ylämahaa. No, itsehän en enää autoa pysty edes ajamaan, vaan mies saa olla hovikuskina. Pakko oli pistää myös tyyny selän taakse, että pystyi istumaan jotenkin ihmismäisesti.

Huomenna olis heti aamusta synnytystapa-arvio. Jänskää

36+6

 

vekkuliina: Olen niin onnellinen puolestasi, että raskaus jatkuu ja tulehdustakaan ei ole!

ralliruutu: Käsittämätön tyyppi toi sun työkaveri! Mitähän se sanomisistaan saa?

Mulla on ollu taas ajatukset eilisestä asti ihan solmussa. Neuvolasta soitti ja sanoi, että laittoi lähetteen sairaalalle ultraan, että varmistuu oikea paikka jne. Hyvähän se on, että pääsen siihen ultraan, mutta jotenkin rupesi ihan hirveesti pelottaa. Kaikkia tuntemuksia tietenkin on tullut ajatusten myötä. Mähän kävin neuvolassa ns. Vanhan aikaisella koneella ultrattavana, että oltais saatu selville viikkoja. Se ei ollu todellakaan tarkka, mutta antoi kuitenkin osviittaa. Olisi luullut, että sen perusteella olisi voinut sanoa paikasta jotain. : / Onneksi soittivat sairaalasta jo tänään ja sain ajan maanantaille. On tässä kuitenkin kaksi päivää taas todella jännää odottelua.

 

alien_1 Mä sanoin appivanhemmilleni ihan suoraan kun nuo sanoivat, että on ok juoda lasi viiniä päivässä ja istua sisällä samassa ruokapydässä kun appiukko poltti 4-5 askia päivässä ja syödä ihan kaikkea, että ymmärrän kyllä että he ovat olleet relampia ja mäkin varmasti olisin JOS tää olisi mun eka raskaus. Mutta kun ei ole. Ja jos tälle tapahtuu jotain ja yhtälössä on yksikin liikkuva osa, johon olisin itse voinut vaikuttaa, en antais itselleni ikinä anteeksi.
Meni kerrasta perille, eivät tuputtaneet enää näkemyksiään mulle sen jälkeen eivätkä kitisseet kun en halunnut syödä raakoja lihoja tai kananmunia ja pesin kaikki hedelmät ja kasvikset huolella (ja kuorin, tietenkin).

Oma napa
Ehkä nyt alan virallisesti odottaa vauvaa (hui), rakenneultran mukaan tulossa pitkä poika (mä NIIN tiesin!!) ja kaikki näytti hyvälle ja tyyppi edelleenkin äärettömän liikkuvainen (kyllähän minä sen tiedän kun toimin tyypin nyrkkeilysäkkinä). Istukkakin toimi mallikkaasti, sitähän mä tietenkin edelleen stressasin sen vaikean alun takia...

Nyt hetken fiilistelen ja parantelen vatsaani, ultraaja painoi ihan hullun kovaa kohtua sillä laitteella, auts. Nyt on paikat hellinä, etten sanois. Onneks oma lääkäri on hellempi.

 

Hienosti sanottu Niwhai, itse en voisi antaa itselleni anteeksi jos muuten hyvin raskauden pilaisin itse syömällä huolimattomasti... Ihan tarpeeksi monta lasta on jo menetetty. Jotenkin olen aikaisinkin keskenmenneet lapsiksi mieltänyt vaikka mies on hieman eri mieltä. Kun tuota esikoisesta saa nauttia joka päivä niin tietää mitä siinä on menettänyt. 1 kkm, 2 vkm sekä yksi kemiallinen siis takana. Tuskin siis enää uskallan raskautta yrittää jos tämän kertainen onnellisesti päättyy, en vain kestä henkisesti näitä menetyksiä enää. Vuoden vaihteessa kommentoinkin siskolleni että "hyvä kun vuosi vaihtui, edellinen oli _ihan_ perseestä". Ei ollut hänkään tainnut tajuta miten pohjalla sitä käytiin kun kommentti takaisin oli "ai", tais vetää hiljaiseksi. Hänenkin kommentteihin "eihän se ollut kuin hieman myöhästyneet menkat" pahastuin todella pahasti vaikka muuten olen liiankin ymmärtäväinen, yritän aina toisista hyvää uskoa ja olen aina valmis auttamaan jos joku sitä tarvitsee. Täysin sinisilmäinen ihmisten suhteen olen ja sen aina suoraan myönnänkin mutta jos joku puukottaa selkään niin en sitä ikinä unohda. Luottamus menee ja otan sen itse tosi raskaasti.

Asiasta toiseen, luin Maria Nordinin blogia tässä, tuntuu tosi mukavalta ihmiseltä. Häneltä oli kysytty milloin oli raskauksistaan kertonut läheisilleen, hänellähän on kaksi lasta. Heti plussasta oli kertonut. Kommentoi että kertoisi sitten keskenmenosta myös tosi avoimesti, ettei niissä ole mitään hävettävää. Ei tietystikään ole, mutta tosi rohkea hän on, itse otin keskenmenot sen verran raskaasti että niistä kertominen oli juurihoitoa pahempaa. Sitten kun niitä on näin monta peräkkäin niin jos jokaisesta olisin heti plussasta kertonut ja heti sitten parin viikon päästä olisi pitänyt kertoa keskenmenosta... Menetyksen suru olisi ollut moninkertainen ja tuntui että nytkin pysyin vaivoin kasassa. En siis kertonut plussista tai keskenmenoista kuin hoitohenkilökunnalle sekä siskolleni jolta siis noita yo. kommentteja tuli mikä söi taas luottamusta kertomisesta isommalle porukalle... Jos ei läheisin sukulainenkaan osaa kommentoida asiaa satuttamatta niin miten sitten puolitutut. Oli Mariallakin ollut kaksi tulossa toisessa raskaudessa josta toinen sitten hiipui, joten ei hänkään täysin helpolla ole päässyt, menetys se on sekin. Mutta kukin tyylillään. Nyt kun tämä raskaus on mennyt näinkin pitkälle olen parille maininnut että keskenmenoja on ollu useampi kuin se ensimmäinen josta kerrottiin suht alussa ja suht isolle porukalle. Jotenkin en vaan osaa saada toisilta lohtua, ryven vaan surussani ja antaumuksella.

alien & hippu 18+0

 

KoiKoi, no en todellakaan tiedä Siskolle kerroin taannoin tuon työkaverin möläytyksistä, ja se sanoi, että mikään muu kuin kateellinen ihminen ei tee tuollaista. Hän ehkä kokee, etten ole hänen mielestään valmis äidiksi (ollessani häntä 10 vuotta nuorempi) ja yrittää koko ajan tentata, että olenko nyt ihan varma, mitä olen elämälläni tekemässä. Tiedän, että työkaverilla olisi toiveissa lapsia jossain vaiheessa, mutta ei vielä toistaiseksi. Aikoinaan oltiin tuon työkaverin kanssa paremmissa väleissä ja hän tiesi meidän yrittävän lasta. Silloinkin sain "tosi hyviä" vinkkejä, kuinka "stressaamisen ja väkinäisen yrittämisen lopettaminen varmasti auttaa". Kumpa hän joskus olisi tilanteessa, jossa voisin jakaa yhtä pettämättömiä hyviä neuvoja :x

Niwhai, itse en todellakaan uskaltaisi kertoa heti plussan jälkeen kellekään mitään (paitsi äidille soitin seuraavana päivänä, kun hän oli keskenmenneessä raskaudessa niin suurena tukena), ja ihmettelen suuresti niitä ihmisiä, jotka uskaltavat heti kertoa raskaudesta kaikille. Kai he vaan pystyvät luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin? Tai kuten minusta monesti tuntuu, kovin monelle ei tule välttämättä mikään keskenmeno mieleenkään, varsinkaan, jos lähipiirissä ei ole sellaista kokemusta.

Mulle se toukokuinen keskenmeno oli jälkikäteen niin rankka paikka, että en ole vieläkään kertonut juuri kellekään (ja toinen syy on sitten ollut tuo työkaveri ja hänen reaktionsa). Pelkään vieläkin ihan mielettömästi, että jotain menee vikaan ja aina jos kerron jollekin raskaudesta, valitsen sanani tarkasti - en sano "minusta tulee äiti" vaan "minusta on tulossa äiti" jne. Uskonpa, etten osaa rentoutua ennen kuin vauva on tullut tähän maailmaan. Hyvän ystävän lapsi kuoli kohtuun neljä vuotta sitten viikolla 34, ja se tapahtuma on syöpynyt turhan tehokkaasti mieleen. Pahinta oli tietysti lähes valmiin lapsen menettäminen, mutta myös se, että kohtukuoleman kohdannutta perhettä ei oikein kukaan osaa auttaa mitenkään, vaan pitää olla itse omatoiminen. En halua joutua kokemaan mitään samanlaista, ikinä.

 

Meillä oli eilen synnytystapa-arvio.
Sukupuoli on kyllä nyt 100% varma, niin auliisti poika esitteli killuttimiaan Painoarvio oli nyt eilen eli 37+0 3070g, eli ihan normaalin kokoinen vauva on tulossa.
Sitten tehtiin sisätutkimus, niin kohdunsuu on auki jo 2cm ja kohdunkaulaa jäljellä 1,5cm! Jännää kun mulla ei oo supistuksia ollut juuri lainkaan, sellasia tosi laimeita vain. Tai sitten mulla on sen verran korkea kipukynnys että en vaan oo kiinnittänyt mitään huomiota.
Mutta periaatteessa lähtö sairaalaan voi siis tulla milloin vain Alakautta synnytetään kun tilaa kerran on lantionkin kannalta. Tuon sisätutkimuksen jälkeen aloin vain vuotamaan verta ihan kiitettävästi, ja sitä tulikin koko eilispäivän ihan kuin kuukautisvuotoa... Ilmeisesti normaalia kun jo hieman avoinna olevaa kohdunsuuta räplätään tahallisesti. Vuoto saattaa kestää kuulemma useamman päivänkin mutta täällä on onneks jo loppunut periaatteessa.

Mukaan saatiin pari 4D-naamakuvaa poitsusta, ja mun mielestä sillä on ihan miehen nenä Toinen kuva on jotenkin tosi spooki, kaveri liikutti siinä just päätänsä, ja ku vatsanpeitteet ym on edessä, niin tuo on tollanen vähän epätarkka ja omituinen kuva
Mutta synnytystä odotellessa, ei oo enää kauaa muutenkaan.

miss_piggy ja poitsu 37+1

 

Keskenmenosta ja raskaudesta kertomisesta:

Itselleni tuli hetken päästä keskenmenosta tosi kova tarve puhua asiasta ja en ole missään vaiheessa hävennyt asiaa tai arastellut puhua asiasta. Itseasiassa tuntuu, että olen kertonut keskenmenosta useammalle kun tästä raskaudesta. Huomenna tulee rv 14 täyteen ja meidän kummankaan vanhemmat ei tiedä vielä asiasta. Ainoastaan siskoni tietää. Olen miettinyt, että sitten kun rohkaistutaan kertomaan vanhemmille niin kerron varmaan samalla myös syyskuisesta keskenmenosta. Jotenkin musta tuntuu, että se olis hyvä niin. Osaisivat ehkä ottaa asian hieman rauhallisemmin kun tietävät, että matka ei ole ollut ihan helppo. Kyllä esimmäisen raskauden niin ikävästi päättyminen on vaikuttanut siiten, että ei ole niin kovaa tarvetta huudella asiasta kaikille. Kyllä se aikanaan tulee ilmi sitten.

 

Minä kerroin tästä raskaudesta äidilleni varhaisultran jälkeen joskus 7+ viikoilla, isä sai tietää myöhemmin, samoin kuin muut sukulaiset.
Keskenmenneestä raskaudesta kerroin silloin äidillenikin heti kun olin plussannut, ja samoin joillekin muillekin, esim. työpaikalla. Ja sitten watutti kun menikin kesken ja piti alkaa perumaan puheitaan, että en tässä nyt enää raskaana olekaan, että laittakaa mitä työvuoroja haluatte...

 

Mä olen kertonut tässä raskaudesta jo nyt useammalle kuin yhdessäkään aikaisemmassa. Oikeastaan pakon edessä, koska olen joutunut olemaan niin paljon töistä pois ja perumaan menoja. Työkaverit alko jo juoruamaan, että onko mulla syöpä tms. Sama homma oli edellisessä, mutta silloin olin niin kipeä etten välittänyt.

Viikolle 13 odotin ja sitten kerroin töissä. Äidille ja siskolle kerroin heti kun sain tietää

Ihan mielenkiinnosta: Millä viikoilla teidän keskenmenot on tapahtuneet? Ei ole toki pakko kertoa, mutta olisi kiva tietää ihan vertaistuellisessa mielessä. Mun meni tosiaan siten, että eka oli keskeytynyt keskenmeno viikolla 7, seuraava oli kemiallinen raskaus, kolmas oli viikolla 6 ja viimeisin viikolla 13. Tosin sehän oli uhkaava viikolta 7 lähtien.

Ps. Hitto toi Ellien mainos ärsyttää mua. Kokoajan naamalla! Plus, että tuo nainen ei ole edes lihava ja toi haarakiila on ihan kauhea! Lauantai illan angstit tähän väliin.

13+5

 

Mulla se keskeytynyt keskenmeno todettiin 22.2.13 nt-ultrassa viikolla 11+1. Oli mennyt kesken jo joskus viikolla 8+. Vielä rv 10+0 kävin neuvolalääkärillä, joka vain naureskeli kun sydänääniä ei kuulunut, että on "normaalia" niillä viikoilla, ja kohtu oli kuitenkin mukamas kasvanut jne, joten en osannut yhtään epäillä että joku olisi pielessä.

Valitettavasti sama nla-lääkäri on ollu mulla tän raskauden aikana joka kerta. Ällöttää koko ihminen.
Ja kaverille, kellä LA maaliskuussa, sama lääkäri oli sanonut keskeytyneessä keskenmenossa, että sydänäänet kuului, vaikka alkio oli ollut jo kuollut! Kaveri tekikin kyseisestä lääkäristä valituksen (tosin eipä siitä mitään hyötyä ollut), ja hän ei suostu kyseiselle neuvolalääkärille tässä raskaudessa edes menemään...

 

Mun esimies tais saada tietää jo rv7 sairaslomien takia. Tuli oikeestaan aika helpottunut olo kun asia tuli ilmi ja ei tarvinnut salailla. Kaippa se tässä pikkuhiljaa alkaa valjeta työkavereillekkin kun masu alkaa näkyä.

Mulla kkm todettiin rv 6+6.


Syssy^^ 14+0

 

Tää minun tarina on kyllä jo kuultu useampaan otteeseen, mutta täällä on toisaalta niin monta uutta, että ehkei kaikki ole vielä ihan puutuneet näihin jorinoihin

Ensimmäinen raskaus (jota yritettiin saada alulle 7 kiertoa) varhaisultrattiin viikolla 7+4, jolloin lääkäri epäili, että raskaus olisikin saanut alkunsa oletettua myöhemmin - mikä ei kuitenkaan ollut mahdollista, kun testit näyttivät plussaa jo muutama viikko aikaisemmin viikolla 4+0 ja ovulaatiopäiväkin oli tiedossa. Sain kontrolliajan viikon päähän, jolloin sama lääkäri totesi, ettei kohdussa ollut tapahtunut minkäänlaista kasvua ja silloin minut laitettiin naistentautienpolille jatkotoimenpiteisiin. Raskaus oli siis kehittynyt viikolle 5+ asti ja lopettanut kehityksensä siihen. Virallinen diagnoosi oli tuulimunaraskaus. Tähän mennessä viikkoja oli 8+4 ja keskenmeno alkoi kotona, mutta ei käynnistynyt kunnolla itsekseen, joten lääkkeellinen keskeytys tehtiin seuraavana päivänä keskussairaalassa.

Toinen raskaus sai alkunsa heti keskeytyksen jälkeen ja tutut raskausoireet alkoivat uudelleen. Testit näyttivät hailakkaa plussaa pari päivää, jonka jälkeen alkoivat kivut ja vuoto. Olin silloin työkomennuksella lastenleirillä, josta en päässyt käymään kotona ja voin sanoa, että olin koko leiriviikon aika palasina. Oli aika vaikeaa koota itsensä joka aamu ja mennä iloisena ohjaamaan pieniä leiriläisiä... Kyseessä oli siis kemiallinen raskaus. Viikoista raskauden päättyessä en tiedä yhtään, mutta vuoto alkoi reilut 5 viikkoa keskeytyksen jälkeen.

Tästä ei mennytkään taas kuin muutama viikko, kun raskausoireet alkoivat taas joskus viikolla 3+. Testin uskaltauduin lopulta tekemään ja plussaahan se näytti. Olin siis neljän kuukauden sisällä kolmatta kertaa tullut raskaaksi, kun ensimmäistä yritettiin 7 kiertoa täysin tuloksetta. Voin sanoa, että kovin luottavainen olo ei ollut enää tässä vaiheessa. Varhaisultrassa 6+6 löydettiin kaksoset, joilla oli molemmilla sykkivät sydämet. Nt-ultrassa paljastui, että toinen olikin menehtynyt, luultavasti jo hyvin pian varhaisultran jälkeen, koska häntä ei pystynyt enää toisen kasvettua isommaksi erottamaan ollenkaan sieltä kohdun vilinästä. Toinen näistä on sitten jaksanut porskuttaa ja kehittynyt koko ajan tasaisesti.

Sen verran rankka kevät/kesä/syksy tuo oli, ettei tässä ole vieläkään osannut oikein rentoutua ja alkaa oikeasti odottamaan. Anoppi haluaisi jo käydä ostamassa pinnasängyn ja minun vanhemmat rattaat, mutta minä toppuuttelen niiden kanssa. En edes tiedä, mitä minä tässä niin paljon pelkään. Kai sitä, että jos kaikki ei päätykään hyvin, niin en kestä katsella sitä lastentavarapaljoutta, jos sille ei olekaan käyttäjää. Minun lapsikin on niin äärettömän rauhallinen vatsassa asuja, että se tekee minut huolestuneeksi useamman kerran viikossa olemalla tuntikausia täysin liikkumatta ja reagoimatta edes herättely-yrityksiin. Ja asiaa ei helpota ainakaan tuo työ"kaveri", joka on jo tivannut useampaan otteeseen "Eikö muka ole ollut yhtään pahaa oloa koko raskauden aikana, eikö muka, häh, kyllähän kaikilla kuuluu olla edes vähän huono olo, meinasitkos päästä helpolla tästä raskaudesta?". Voi kuule, kumpa tietäisit mitä on koettu ennen tätä!

Joka paikassa tarjotaan apua synnytyspelkoon (jota minulla ei ole), mutta mistä sais apua raskausajan pelkotiloihin Neuvolantäti ei ainakaan osaa auttaa ja mitkään vertaistukiryhmät ei kyllä kiinnosta.

Mikähän alakulovaihe miulla on menossa, yhtään positiivista postausta en ole tännekään saanut aikoihin Vähän liikaa tekemistä ja stressiä töissä, liikaa kotitöitä, liikaa kaikkea mihin ei oikein ole motivaatiota keskittyä kunnolla. Väsyttääkin, mutta ei saa nukuttua tarpeeksi monta tuntia putkeen, että voisi nukkua edes viikonloppuna univelkojaan pois.

ralliruutu 29+3