**Keskenmenon jälkeen kuumeilevat TALVI/KEVÄT 2014**

Insuliiniresistenssi on usein pcosiin liittyvänä. Tarkoittaa sitä, että insuliinia on liikaa veressä, koska kudosten herkkyys ottaa sitä vastaan on heikentynyt. Kroppa pumppaa ja pumppaa insuliinia, mutta kun se ei imeydy, niin ei ole sitten tehoakaan. Aineenvaihdunta voi olla pahastikin sekaisin ja esim. minulla laihduttaminen on todella tuskallista, kun kroppa pitää kiloistaan kiinni. Insuliiniresistenssi sekoittaa myös munasarjojen toimintaa eli voi keinuttaa hormonitasapainoa myös siellä. Siksi insuliiniresistenssiä pitäisi hoitaa, jos on lapsihaaveita. Mulla on ollut heinäkuun lopusta asti metforem-lääkkeet, jotka muistaakseni hiukan parantavat sitä kudosten herkkyyttä ottaa insuliinia vastaan ja kai myös rauhoittavat kropan insuliinituotantoa. Mulla lääkkeet annettiin täysin tutkimatta, mutta seurasin itse sokereita ja kävin työterveyshuollossa lääkärillä, joka laittoi minut syksyllä sokerirasitukseen. Sokerirasituksen yhteydessä otettiin myös se testi, joka näyttää sen insuliinimäärän veressä. Rasituksen tulos oli, että ei diabetestä, mutta insuliiniresistenssi on. Kotimittauksissakaan ei ole koskaan ollut yhtään ylittävää sokeriarvoa. Pääsen nyt ensi viikolla lääkärille, joka on erikoistunut diabetekseen ja siten myös tuohon insuliiniresistenssiin. Aion vaatia tarkkaa tietoa ja lähetteen ravitsemusterapeutille, jotta tämä paino saataisiin kuriin. BMI on siis selvästi yli 30... Asiasta ei ole minulle koskaan nalkutettu esim. lapsettomuuspolilla... Ovat toki toivoneet, että paino tippuisi, mutta sitä ei vahdita. Olen ollut liian väsynyt koko siihen projektiin ja nyt yritän saada senkin käyntiin. Jaan kyllä kaikki tietoni, jos niistä on muillekin apua.
 
evaparadise, lähettelen paljon jaksamisia masennuksen keskelle! :hug: Mulla on niin kaikki peukut ja varpaat pystyssä tiedän luomuplussan puolesta!

mymosa, nyt vain äksöniä tulevina päivinä ;)

vauvatoiveilija, peukut pystyssä plussan puolesta! :) Olishan se hyvä, että edes menkat alkaisi, odottelu, kun mitään ei tapahdu on aika raastavaa.

riiviöiden äippä, voi :( paljon voimia :hug:

vauvatoiveinen, toivottavasti sultakin tuhruttelut vähitellen loppuisivat!

sarasofia, tervetuloa tänne puolelle ja voimia sinullekin suruun :hug: Toivotaan, että hcg jatkaa hyvää laskua sun kohdalla! Ja mä olen myös kirjannut kp:t keskenmenovuodosta.

Mä en voi uskoa todeksi, tänään on 11. päivä keskenmenosta ja mulla alkaa mahassa tuntumaan taas jotain heräilyn merkkejä! Ovis tulee varmaan vasta jonkin ajan päästä, mutta tämä kroppahan herää horroksesta yllättävän nopeasti :) En usko raskautuvani tästä kierrosta, mutta mahdollisuuksia taitaa kuitenkin olla :D

Mua ei muuten itketä nähdä raskaana olevaa, jolla ei ole toista lasta mukana, mutta riipaisee syvältä, jos nään äidin joka on raskaana ja toinen lapsi taapertaa vieressä. Mulla meni itsellä ensimmäinen raskaus kuin oppikirjoissa, joten en osaa ajatella, miksi juuri tuolla menee kaikki hyvin ja itsellä päättyi huonosti, nämä ajatukset nousee pintaan lähinnä semmoisia raskausmahallisia kohtaan, joilla on niitä lapsia jo ennestään. Tuntuu itsestä pahalta, että ei aivan täysin pysty olemaan iloinen muiden onnesta, mutta sellainen tämä ihmisluonne taitaa vain olla, vaikka kuinka yrittäisi muuta.
 
Täällä on niin surullisia uutisia.. Sinäkin riiiviöiden äippä tänne takaisin, olen pahoillani!! Tervetuloa muutkin uudet, Sarasofia ja Tuzzi, (ja muut jos jonkun unohdin.) Uusia surullisia tarinoita.

Evaparadise,
me kyllä pärjätään, vaikka ei lista koko ajan päivittyisi. Älä ole pahoillasi. Toivottavasti saat sairauslomasi aikana levättyä ja mielialan paremmaksi.

Itsellä tänään dpo13, ja testi näyttää hailakan hailakkaa viivaa. En siitä miehelle edes uskaltanut kertoa. Huomaan kyllä tuon km vaikuttaneen siihen, että alan pelkäämään keskenmenoa jo ennen kuin raskaus on edes todistettavasti alkanut...
Nissukka, oletko testannut uudestaan? Miltä sun viiva nyt näyttää?
 
No nyt ne muutaman päivän varoitelleet kivut enteilivät kuukautisia kuten arvelinkin. Noh positiivista tässä on se, että kuukautiset tulivat vain 2 päivää myöhässä normaalikiertoon verrattuna. Raskauden keskeytyksestä nyt se kuukausi aikaa. Onhan tämä masentavaa.. tuntuu etten pääse irti tästä alakulosta ja vihasta. Miehenkin kanssa on ollut jo muutaman päivän ajan kireää ilmapiiriä tilanteesta kun ei tunnu helpottavan ja minun mielialasta johtuen. :headwall: Ei löydy mitään sanoja eikä mitään ajatuksia jotka auttaisivat. Mies turhautuu toistelemaan asioita mitkä eivät vaikuta minun mielialaan mitenkään. :'(

Tänään siis kp 1/28, kkm 2/14, ja toiveissa 2.lapsi.
 
Pauliinali iso virtuaalinen hali! Positiivista kuitenkin se että kroppasi toimii taas jälleen kuten pitääkin, kuukautiset siitä tosi hyvä merkki! :hug:

Tässä kun luin ketjua niin tosi kiva että tämän löysin. Eräälle ystävälleni kerroin keskenmenostani, itku kurkussa ja hän kohautti olkiaan ja sanoi; sinä sentään pystyit tulemaan raskaaksi. Hänellä parin vuoden tulokseton yritys takana. Oon sympannut ja tukenut häntä kaikki nämä kuukaudet, antanut oman gyneni puh. nron, ruokavaliosta olen kertonut. Hänelläkin siis pco, mutta yksi lapsi 6 vuoden takaa. Ymmärrän että hän ei ymmärrä, mutta pahalta se silti tuntui, hänen reaktionsa. Ei pahoitteluja, ei mitään. Toisaalta, en minäkään ole ihan täysin ymmärtänyt ennen tätä omaa kokemusta, kuinka rankkaa keskenmenon kokeminen onkaan. : / Nyt sen ymmärrän, kantapään kautta opittuna :(

Tyydeli, hienoa, ymmärrän kyllä pelkosi, ei varmaan tule hetkessä haistumaan vaikka alkuraskaus menisinkin hyvin. Sormet ja varpaat ristissä että viiva vahvistuisi ja saisit vauvan syliisi :heart:

vauvatoiveinen, kiitos kun jaoit tietosi :) Minulla on tuo Metforem - lääkitys ollut myös jo nelisen vuotta (poislukien raskaus-aika ja imetys), sen avulla sain painoa pudotettua ennen ekaa raskautta 25 kg ja nyt tuon raskauden jälkeen paino putosi puolessa vuodessa 30kg. Painan nyt yli 10 kg vähemmän kuin silloin kun aloin ekaa lasta odottamaan. Mulla Metforem on siis auttanut makeanhimoon, vaikka kyllä se makea edelleenkin maistuis vaikka kuinka, mutta nyt on helpompi kieltäytyä kuin ennen.. Pääsisiköhän tuohon sokerirasitukseen ja verikokeeseen ihan tk:n kautta, olisi mukava tietää myös omat insuliiniarvot veressä... raskauden aikaisessa sokerirasituksessa mun paastoarvo oli just siinä viittearvon kohdalla ja muut arvot oli ihanteelliset.

Ruokavaliosta vielä, olen huomannut että vähähiilihydraattisella ruokavaliolla 1) kierto on lyhyempi 2) kuukautisvuoto niukempi. Eli kroppa toimii hyvin ja uskon että edesauttaa raskautumista. Heti jos rupeaa esim. sokeria syömään niin kierto venyy ja olo on muutenkin kurja.
 
Tervetuloa uudet ja pahoittelut menetyksistä :hug:

Tyydeli Mietinkin jokos siellä on plussailtu, meillä kun on aika samat kiertopäivät ja oltiin molemmat muistaakseni siellä syyskuisissa. :confused: Toivottavasti viiva vahvistuu!

Sarasofia Ikävä ystäväsi reaktio. Varmaan se on vaikeaa ymmärtää asioita, mitä ei ole itse käynyt läpi. Itsestä tuntuu tällä hetkellä siltä että parempi ettei tärppää sitten ollenkaan, jos se päättyy keskenmenoon. Koska sitä en halua enää koskaan kokea uudelleen. Mutta toisaalta en ole kokenut lapsettomuuttakaan. Ei noita kuitenkaan voi edes vertailla keskenään, kaikilla meillä on omat surumme.

Täällä näköjään kierto venyy, kp 30 jo. Epätavallista minulle, ehkäpä johtuu tästä hirvittävästä vatsataudista mikä on meillä jyllännyt 2 pvä. :x
 
Viimeksi muokattu:
No mutta äiti88, joko sä olet tehnyt testin? Ettet vain sinäkin plussaisi?!! Siirryttäisiin sitten yhdessä marraskuisiin? :)

Ja en ole vielä siirtymässä minnekään. Näiden parin ketjun antama tuki ja ylipäätään se että saa asiasta puhua, ovat olleet korvaamattomia!! Ei oikein ole ystäväpiirissä ketään sellaista, jota kiinnostaisi yritykset raskautua... tai keskenmeno.
 
mymosa
Mä uskon kanssa jotenkin tuohon ruokavalioon. Tosin mä olen ylipainoinenkin.. Mutta viime yrityksellä mulla oli pco ja söin metuja, teroja ja lopulta clomeja. Nyt olen laihtunut tuosta 20kg ja kappas kroppani toimi, vähensin siis hiilareita, mutta en kuitenkaan alkanut karppaamaan tms.
Liikun myös paljon enemmän nyt. Sekä sokeriarvoni on laskusuuntaisia. Sekä pcolle tyypillinen "jatkuva melkein ovis" on nähtävästi poissa.

Tänään alkoi menkkamaiset oireet.. koetan lukea voisiko ne olla myös ovisoireita kun limaa tulee taas ja viiva vahvistunut.
 
Onnea Tyydeli haamusta. <3 tarrasukkia matkaan.

Harmitus uusien puolesta, jaksuja.

Mieki kerkesin syyskuisissa odottajissa käväistä hetken. Nyt siirryn marraskuisiin. :)
Eilen sain Pregcheckiin haamun, tänään samaiseen ja Sofiin selvemmän viivan. <3 Ja aion nauttia niin kauan ko tätä iloa mulle suodaan.

Mies ei ees usko että ne viivat meinaa uutta raskautta. Sanoi, että ainahan sulla tulee kaks viivaa. Huoh. Ei ny ihan aina kuitenkaa. Mut onhan tää jo neljäs raskaus 9kk sisällä. Onhan se raskasta olla jatkuvasti alkuraskaana. Väsymykset ja kaikki...

Varovaisin mielin yritän nauttia raskaudestani. La menkkojen mukaan 21.11, mutta oviksen mukaan 26.11.
 
Kerrankin kun päätän antaa toiveilulle mielenrauhaa niin tulkittuani olotilaa voisi se viitata johonkin ;) mutta toisaalta saan ne kylmästi kumottua epäuskoisena. Viime aikoina oon ollu tosi väsy (luulen sen johtunvan tästä kevätuupumuksesta), herkistely (vetäähän tää aika tunteet pintaan muutenkin) näen painajaisia ( ehkä mä vaan stressaan likaa) silloin tällöin esiintyvät vihlaisut alavatsassa ja varsinkin yskiessä tai aivastaessa (esiintynyt ilman raskauttakin mulla) tänä aamuinen alavatsan polttelu ja jopa juiliminen (voihan tuo johtua ruuansulatuselimistöstäkin). Periaatteessa eri oireita millä tuulimunaraskaus alkoi mutta onhan äitejä joilla on ollu toisisataan täysin poikkeavia raskauksia.

Tässä vaiheessa kun menkkojen pitäisi kuuluttaa itsestään niin moni varmasti sanoisi että tee testi noh mä en suoraan sanottuna edes uskalla koska pettymys tulis jos ois nega ja jos positiivinen niin mua pelottais aivan sairaalloisesti.
 
mymosa
Täällä ihan järjetön nipistely muniksiin.. mutta ovistestit vaan negaa.. Toisaalta eipä olla harrasteltukaan, tänään ollaan anoppilassa ja eilen riideltiin niin eipä tehny mieli.

Onnea haamuilijoille ja nyt sitten pysyvää plussaa :)
 
Vauvatoiveilija, ymmärrän kyllä täysin ajatuksesi!
Mäkin pysyin "kovana", olikos se nyt torstai aamuna dpo12. Ajattelin, että niin kauan voi vapaasti haaveilla olevansa raskaana, kun ei tiedä/eikä näe sitä negaa siinä testissä. Enkä siis tehnyt testiä. Mun päättäväisyys pysyi iltapäivään asti. Ja siellä oli, kuin olikin haalea viiva. :) Sitä nyt pari kolme testiä dippailtu, eri testejä ja sellainen viivanen siellä on. Haalea vielä, mutta tänäänhän on vasta dpo 14.

Oireesi kuulostaa samalta kuin mulla.
Väsymys alkoi jo viikko sitten. Ja iltaväsymys huomattavaa.
Ruuansulatusvaivoja, molempiin suuntiin.
Hurjia/hulluja unia jo dpo 4-5 päivistä asti, viime yönä viimeksi.
Ja se mistä itse tunnistan raskauden, on nännien aristus. Normaali menkkakivuissa on koko rinnat arat, raskaana ollessa vain nännit.
Ja se, että menkkakivut ja menkat loistaa poissaolollaan.
Mulla ei yleensäkään ole vahvoja raskausoireita, ei ole ollut esim. pahoinvointia koskaan. Tai sen pahempia liitoskipuja tms.

Ja se, että pelottaa kyllä, että jos taas menee kesken...

Äiti88, nyt sitten uuteen kiertoon. Onko tää kierto vielä teillä taukoa, vai tositoimia?

Muistan Emotar, sinutkin syyskuisista! On se hurjaa sinullakin. Onko koskaan tutkittu, miksi ne menevät kesken? Mä tulen myöhemmin sinne marrakuisiin...Toivottavasti. Sitten kun on vahva viiva tikussa. LA mulla tulisi olemaan 22.11. oviksesta laskien.
 
Hei plussan / haamun saaneet saako teitä jo lisäillä listalta plussanneisiin? Sinut vissiin ainakin emotar jos olet jo plussalaisten ryhmäänkin siirtynyt?! Tyydelille ja vauvatoiveilijallekkin onnea, että raskaudet jatkuisi ja menkat pysyisi poissa!

Meillä on ollut kovin hiljaista makkarin puolella.. ei ole mitään tietoa onko ovis jo mennyt vai vasta tulossa. katsotaan nyt. Jotenkin yrittämisestä lähtenyt into kokonaan. Mietin tosissani jos ensi kuussa käväisisin yksityisellä lääkärillä kysymässä niistä clomeistä, että olisiko meille apua. Katson nyt kuitenkin tämän kierron loppuun, että kuinka pitkäksi tällä kertaa venyy. Luovuttamisen makua on kyllä nyt kovasti..
 
Evaparadise, jos huomenna aamulla saisin kunnon viivan tikkuun, niin sitten saa siirtää.
Voimia sinulle, ehkä pieni tauko tekee hyvää. Jos jaksaa taas sen jälkeen innostua. Mutta älä nyt kokonaan vielä menetä toivoasi ja luovuta!! Ja tämä mun on pakko sanoa: kun olet noin nuorikin!! Voimia!
 
Tyydeli Niijuu tosiaan, nyt jatkuu taas yritys ihan normaalisti :) Jouluvauvan toiveet on korkealla.

Toivotaan että sinun viiva vahvistuu ja pääset loppuun saakka tällä kertaa. Ja ettei keskenmenon pelko vie kaikkea iloa odotukselta....
 
Riiviöiden äippä Pahoittelut sinunkin menetyksestä :hug: En tiedä mistä sen tietää onko kemiallinen raskaus, mutta luulen että keskenmenon (1/14) jälkeen mulla oli heti perään kemiallinen (2/14). Raskausoireita oli jo ja testiinkin sain haalean plussan, mutta seuraavana päivänä plussa oli lähes kokonaan jo kadonnut ja vuoto alkoi. Vuoto silloin oli todella runsas ja kivulias, mutta normipituinen. Kiertokin pysyi sen jälkeen ihan normaalin rajoissa, ovulaatiosta oli selviä merkkejä (en tikuttanut) ja menkat tuli vaan 2 päivää normaalista myöhemmin. Nyt menkat tuntuu taas ihan normaaleilta, ei kipuja ja normaali vuotomäärä. Eli sanoisin että täällä palautui hyvin heti.
 
Tyydeli ja emotar onnea plussista. Antaa toivoa meille muillekin.

Riiviöiden äippä: ainakin minä olen saanut todella helposti clomit yksityiseltä. Kannattaa valita lääkäri hyvin. Letrozolit olisivat paremmat limakalvoille (toisella nimelläkin myydään eli femareina). Letrot halvemmat kuin femarit.

(.) täällä hyvin pientä tuhruttelua ja alavatsa erikoisen tuntuinen. Ihan alhaalta häpärit turvoksissa kuin palloina. Ihan kuin kroppa käynnistelisi nyt itseään. Eilen tein ovistestin ja oli selvästi vielä raskaushormoneja kropassa, kun ei kunnolla riittänyt väriä kontrolliviivaan... Aamulla teen raskaustestin. Mulla on vasta reilun viikon päästä veritestikontrolli ja toivon, että on silloin nega. Soittelen lapsettomuuspolillekin pian ja kysyn milloin pääsen näytille. Lääkkeitä en ota, mutta kovasti kiinnostaa onko folleja luvassa.
 
Minut voisi siirtää taustalle...tämä kroppa on niin sekaisin tuon tammikuisen keskenmenon jälkeen....vuotoa vuotoa ja vuotoa. Nyt on vissiin jotkut kuukautiset taas menossa eikä loppua näy, vuotanu jo 12 PÄIVÄÄ! :'( :headwall: Huomenna varailen aikaa terkkarille, en jaksa enään!! Hcg mitatiin helmikuun lopulla ja silloin oli 4.9, siinä kaikki mitä on tarkastettu.
 

Yhteistyössä