Keskenmenon jälkeen kuumeilevat TALVI 2015

Mä en ole vielä testiä tehnyt, pitäs kyllä tällä viikolla (käskivät tehdä). Mut viime viikolla kävin tarkistusverikokeessa ja torstaina oli hcg enää 158, kun ed. viikolla oli vielä yli 5 000. Aika hyvin se oli laskenut ja tosiaan nyt ei enää mitään vuodakaan. Vajaan viikon vuosin siitä eteenpäin, kun raskausmateriaali tuli ulos.

Mulla o00 kävi tuulimunan kanssa niin, että testiviiva pysyi vahvana eikä vuoto loppunut, kunnes se viimeinen pala tuli ulos. Mutta mulla oli kyllä kipujakin, kun kohtu yritti sitä palaa työntää. Aina kipujen myötä vuoto vahvistui, muina aikoina ei vuotanut edes kovin kovasti eikä sattunutkaan. Sitten, kun se vika pala tuli ulos, loppui kivut ja vuoto ...ja tyhjeni testi.

Mutta Hattarah outo on tämä munkin "kierto" nyt. Siis just valkovuodon osalta. Tänään vähän kuin ovislimaa, mutta ei kuitenkaan (normaalisti sitä tulee kertaa kymmenen). Ihmeellistä selässä asti tuntuvaa toispuoleista pistoa myös (ei ole mulla kyllä normaalisti oviskivu ainakaan tämmönen pisto). Sama tunne kävi eilen toisellakin puolella, mut enimmäkseen on vaan vasemmalla. Yrittääköhän kroppa vaan herätellä itseään horroksesta.. :LOL:
 
o0o
Mulla tullut paljon ulos jo, joten toivoin, että olisi sen takia laskenut. Enää ei ole tullut "palasia" ja kivutkin lähteneet. Toivottavasti ei ole mitään isompaa jäänyt sisään. Ostin ison kasan raskaustestejä varmuuden vuoksi ja enköhän tällä viikollakin vielä loppuviikosta testaa uusiksi.
 
Toivotaan, että on. (y)

Mullahan tehtiin silloin kaavinta (alunperinkin), mutta siitä huolimatta jäi pieni palanen vielä kohtuun. Nyt tämä ulostullut näytti siltä, että raskausmateriaali oli sinänsä aika yhtenäinen. Limakalvoa toki tuli lisäksi ja verihyytymiä, mutta kudosköntti ja se alkio oli kokonainen paketti.
 
Kyllähän siinä kestää että negan saa testiin, mulla taisi mennä vähän yli kolme viikkoa. Me kyllä jatkettiin yrittämistä heti mutta eipä tuo ole vielä tärpännyt.

Eikö kukaan ole plussannutkaan pitkiin aikoihin? Bettinah? Vai onkohan kaikilla suvantovaiheet menossa.

Tuntuuko muilla välillä että pää hajoaa tähän yrittämiseen? Välillä olen asian kanssa ihan ok ja välillä taas nään unissakin pelkkiä päivämääriä ja pissipurkkeja. Eikä yhtään auta se että tiedän ainakin muutaman sukulaisen ja ystävänkin jo innolla odottavan vauvauutisia meidän perheestä. Ei tuo mies oikein ymmärrä miten iso juttu tämä minulle on ja edelleen salaa syytän itseäni myös tuulimunasta.

Ovistesti oli eilen illalla hyvin hyvin haalea vielä, ajattelin testata nyt joka toinen päivä. Tekisi hirveästi mieli varata yksityinen gyne, jos vaikka saisi tietää varmuudella oviksesta. Esikoisen yritysaikana kävin pitkäksi venyneen kierron takia gynellä ja sain samantien clomi-reseptin käteen! En kylläkään ehtinyt sitä aloittaa, en tiedä malttaisinko nyt olla aloittamatta, hmmm..
 
Bosch, kyllä tuntuu siltä että pää todellakin hajoaa. Välillä oon ihan fine tän asian kanssa että tässä nyt ollaan ja odotellaan mut tänään (taas) huomasin että olin tosi surullinen. Haluaisin oikeastaan vaan tietää missä vaiheessa mun kierto menee niin ei tarvitsis joka päivä tutkia ja analysoida oloja ja eritteitä. Raskasta. Eka kierto vasta alkamassa tai sitten jo alkanut km jälkeen niin kaikki on vaan epävarmaa ja se ahdistaa. Mihinkään kierron tuntemuksiinkaan ei voi luottaa kun Kaikki on eri lailla kuin ennen esikoista. Haluun vaan äkkiä raskaaksi uudelleen. Se on ainoa lääke tähän suruun.

Mua kiinnostais kuulla että miksi te monet olette käyneet jälkitarkastuksessa ja labroissa km jälkeen? Kun mulle ultrassa keskenmenon todennut lääkäri vaan sanoi että jos vuoto ei lopu viikossa niin sit uusi käynti. Ja kun mulla se sitten loppui niin jätin asian sikseen ja tässä nyt sitten odottelen jotakin merkkejä kierrosta tai jostain. Testi nyt ainakin on jo nega. Kiinnostais tosiaan kuulla mikä tilanne teillä on ollut kun olette käyneet tarkastuksessa ja labroissa.
 
Hattarah, mulla tässä "tavallisessa" keskenmenossa ei ollut muuta jälkitarkastusta kuin hcg-mittaus. Varmaan paikkakuntakohtaista missä katsotaan verikokeella ja missä vain käsketään tehdä r-testi?

Bosch, pää todellakin hajoaa!! Olen tosi hajalla. Tänään kp 1 :(
Nyt on vaan jotenkin kaivauduttava täältä raunioista taas ylös ja tsempattava uuteen yritykseen. Tässä kierrossa aion plussata!!!!!! There is no other way! (ei yhtään paineita ja silleen.. :D ). Tilasin ovistikkuja. Ostin gelee royale-pillereitä. Epätoivon meininkiä..! Mutta sillä mennään!
 
No mulla halusivat ottaa vaik mitä testejä mm. Hormooni.kilpirauhas en muista kolmatta koska lääkärin mielestä 2 keskenmenoa jotenkin paljon nuorella ihmisellä . Ei kyl mun mielest oo mitenkään iso luku mut hyväpä noi on kuitenkin samalla tarkistaa... ja sit tietysti sen takii et on varmasti kohtu tyhjentyny kokonaan.

Mäkin oottelen et pääsis bongaileen oviksia mut tosiaan aattelin yhet menkat antaa tulla. No tässä välis kai ruvettava tilaan hcg ja ovistikkuja...
 
o0o
Mullakaan ei mitään tutkimuksia eikä hcg mittausta. Ei sanottu edes kauan saa vuotaa. Ainoastaan sanottiin, että raskaustesti pitää tehdä 3 viikon päästä ja jos on positiivinen niin ei vielä saa soittaa vaan 4 viikon kohdalla uusi testi.

Pitäiskö mun huolestua kun vuodan vielä 14 päivän kohdalla? Ihan alusta asti vuoto on haissut paljon pahemmalle kuin kuukautisvuoto. Tosin haju ei ehkä nyt aivan niin voimakas kun runsaamman vuodon aikaan. Kipuja ei ole.
 
Heippa kaikille!
Oon pitäny vähän hiljaiseloa koko vauvakuumeen kanssa.
Piti perua sekin yksityisen gynen aika, kun oli niin kipeänä, kuume ja yskä ja kaikki tuli sitten yhtäaikaa.

Kp5 taitaa olla meneillään..

Vauvakuume on kyllä kadonnut kokonaan. Mutta äsken eksyin lastentarvikesivuille niin olisihan se pieni vielä ihana saada...

Mä oon alkanu epäilee että olisko mulla endoa. Nyt oon pistäny merkille että ovulaation (jos sitä edes tapahtuu) jälkeen se pari viikkoa menkkoihin oon ihan tajuttoman kipeä. Lähinnä selkä ja jalat kramppaa ja illat menee hieroessa ja venytellessä mutta ei siihen kipuun mikään auta. Jos sais kasattua itsensä ja varattua tammikuulle ajan lääkärille.. Sais selvyyttä kumminkin edes nuihin kipuihin.

Onnea tuhannesti teille joilla vauva pysyy mukana ja la lähestyy
Ja tsemppiä teille uusille tulijoille!

Ootteko muuten tilannu testejä ebaystä?
Mä tilasin raskaustestejä joskus ja ne oli siellä tosi edullisia. Olikohan 30 testiä jotain kolme euroa! Suosittelen siis himotestaajille sitä paikkaa
 
o0o
Mua huolestuttaa suuresti se miten paljon suomalaiset ostelee ulkomailta. Jos suomeen ei jää mitään osaa tuotteen hinnasta (tai korkeintaan minimaalinen kuljetusmaksu) niin suomi köyhtyy aina jokaisen ulkomaan oston verran. Pelottaa millainen tulevaisuus meidän muruilla on. Siksi periaatteenkin vuoksi yritän ostaa mahdollisimman paljon Suomesta. Ihan vaan jotta meidän lapsilla olisi mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen.

Olin ymmärtänyt että endometrioosikivut liittyvät juuri vuotoon. Eli ei ennen kuin vuoto alkaa, vaan vuodon alkaessa vuotaa väärissä paikoissa ja siitä voimakkaat kivut.
 
Heips, täällä ois kans yks km:n jälkeen kuuuuumeileva (y) mulla siis taustalla 1 spontaani km 11/15 rv 10. Ja uusi raskaus ois tervetullut. Ongelmana on vaan tää hiton kroppa!!! Km meni kaikinpuolin "hyvin" ja rt näytti negaa pari kolme viikkoa km:n jälkeen. Ovistestejä tein ihan vaan omaksi iloksi mutta niihin ei missään vaiheessa tullut edes hailuraa toista viivaa. Nyt pari viikkoa sitten alkoi ruskea tuhruttelu, aattelin että ennakois oikeita menkkoja, jee! Mutta edelleen tuhruttelee tuota ruskeaa, nyt muutaman päivän reilummin, siteeseenkin asti. Että siis wtf?? Onko kellään samanmoisia kokemuksia?
Sitä vaan ois ihan innoissaan kun menkat alkais ja kierto normalisoituis että pääsis kunnolla yrittämään.. Clomit mulla tosiaan oli ovuloimista avustamassa.
 
Piti vielä sulle kommentoida o0o, mun mielestä se mun vuoto km aikana haisi pahemmalle kuin normi kk vuoto, mutta koska muita oireita ei ollut ja vuoto oli normaalin väristä en huolestunut ja hyvin meni, ei ainakaan mitään kohtutulehdusta tullut.
 
  • Tykkää
Reactions: o0o
Mulla otettiin sairaalassa silloin, kun sinne menin, eka hcg. Sain lähetteen polille, josta laitettiin uudestaan labraan, ja katsoivat, kuinka paljon se oli tossa yön aikana ehtinyt laskea. En tiedä, miksi laittoivat vielä lähetteen kolmanteen, mut ehkä sillä, et se lääkäri soitti mulle perään vielä, että on turhan korkea hcg vielä siinä toisessakin (kai verrattuna siihen, että oletti kohdun jo tyhjentyneen), et tule vielä uudestaan verikokeeseen viikon päästä. Sen kävin ja silloin olikin roima pudotus (materiaali tuli ulos vasta tossa välissä).

Mulle on AINA, AINA vannotettu, että keskenmenon jälkeen tarvitsee aina käydä jälkitarkastuksessa. Tätä on sanoneet mulle sekä lääkärit että muut. Mulla on tosi monta kaveria, joilla on ollut km, joissa kaikki ei olekaan tullut ulos, vaikka alkuun siltä näytti. Mun yhdellekin kaverille sanottiin sairaalasta, että ei tarvitse jälkitarkastusta eikä mennyt ...kunnes oli sitten reilu kuukausi km:n jälkeen kaavinnassa. Näytti, että kohtu on tyhjä, mutta eipä ollutkaan ja ongelma ilmeni vasta kuukauden päästä. Sekin meni sitten jälkitarkastukseen sen jälkeen, ja gyne sillekin sanoi, että AINA pitää käydä keskenmenon jälkeen jälkitarkastuksessa. Just tästä syystä.

Mullekin sanottiin nyt sairaalasta, että ei tarvitse jälkitarkastusta, koska kohtu on jo tyhjä silloin. No ei ollut todistettavasti. Joten en usko tota "ei tarvitse" -kohtaakaan.
 
Endometrioosiin liittyy muitakin oireita kuin kipu vuodon aikana
Tässä ote endo.yhd. nettisivuilta:
"Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella.

Oireet

  • runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea)
  • kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia
  • välivuodot
  • krooninen kipu alavatsan, sukupuolielinten ja/tai lantion alueella
  • yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen
  • tärinäkipu
  • selkäkipu
  • iskiaskipu
  • tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)
  • suolen toiminnan häiriöitä ja/tai kipua ulostaessa
  • pahoinvointi
  • hiivatulehdukset
  • krooninen väsymys
  • lapsettomuus
Ja tuttavallani on endo, ja hänelöä oireina nimenomaan kamalat vatsakivut paripäivää ennen menkkojen alkua...

Toki pitäisi suosia suomalaista, mutta jos saan saksasta tismalleen saman turvaistuimen 200€ halvemmalla niin voin sitten käyttää tuon 200€ vaikka suomalaiseen ruokaan.
Jokainen toki tekee valintansa, itse teen valinnan sen mukaan että tuote on valmistettu turvallisissa ja ympäristöä suojelevissa kohteissa.

Mulla ei km:n jälkeen tarvinnu käydä tarkastuksessa, kohtu oli jo tyhjä silloin kun lääkärille vuotojen takia menin. KU:n jälkeen seurattiin verikokeilla niin kauan että hcg oli nollilla..
 
Kiitos vastauksista mun kysymykseen! Mun tilanteessa lääkäri ei puhunu jälkitarkastuksessa mitään varmaan siksi koska kaikki raskausmateriaali (ihan kauhea sana muuten mun mielestä ) oli ultratessa jo poistunut ja jäljellä oli vaan verta ja limakalvoja. Muutamia pieniä "palasia" tuli vielä kahden päivän sisällä. Mitä lie olivat mut testi tosiaan nyt nega ja lopullisesta kmvuodon alkamisesta tänään aikaa 3,5vkoa.

NettA79 kuule et ikinä usko! Mulla tosiaan nyt 3,5vkoa vuodon alkamisesta ja huomasin tänään vessassa että paperiin jäi ihan tosi vähän ruskeaa limaa. Mitään tuntemuksia ei ole ollut. En vaan yhtään tiedä mitä se voi olla. Mieleen tuli kaksi asiaa: alkavat menkat jotka olisi kyllä aivan tosi aikaisin tulossa jos näin on taikka kiinnittymisvuoto jota myöskin epäilen että tuskin on vaikka sitä toivonkin ja mahdollista sekin olisi. Ei kyllä mitään muuta tule mieleen. Jännityksellä odotan mihin suuntaan tuhru tästä nyt kehittyy. Kmvuodon jälkeen mulla ei ole tullut yhtään mitään vereen viittavaa yli kahteen viikkoon joten tämä on kovin kummallista nyt.

Ja hirveä masis ollut tänään taas. Johtuisko tää alakulo jostain hormoneista nyt sit. Tai sit ihan vaan ottaa niin koville tää tilanne ja hirmuinen vauvakuume.
 
Vuotoa kannattaa seurailla kyllä tarkkaan, tosi kurjaa jos pitkänkin ajan jälkeen vielä tulee takapakkia. Mulla tässä km:ssa materiaalia tuli reippaasti ulos, ultrattiin ja hyvältä näytti, kohtu siisti jne. Parin päivän päästä kotona alkoi vuotaa ihan hurjana, kaikki siteet ja vaatteet läpi hetkessä. Matkan varrelle kohdunkaulaan oli jäänyt jumiin istukan palanen, lääkäri sai sen onneksi kitkuteltua irti pihdeillä.
Edellisessä menetyksessä melkein 2 viikon päästä synnytyksestä alkoi vatsakivut voimistua, vuoto sen sijaan väheni, ei hajua tms. Kohtuun oli jäänyt jotain istukan palaa tms. mikä keräsi itseensä hematoomaa, ei vuotanut pois cytoteceilla ja kaavintaan vielä jouduin.

Ajatelkaa, ens viikolla on joulu!! Miten tää aika rientää?! Toivottavasti joku saisi plussan joululahjaksi :)
 
Oi se lis ihana kyllä ku joku sais jouluksi semmosen lahjan ku plussan ! :) ♡ voi että miten mua ärsytti ku kuulin tänään et kaveri raskaana ja tekee abortin :cautious: en siis mitenkään tuomitse toisten päätöksiä pitääkö vai ei ,hänen kohdallaan abortti on oikea päätös. mutta kyllähän se ärsytti ku ite saanu n.viikko sit keskenmenon ja oli toivottu laps ja sit kuulee tämmösen jutun :/

saas nähä kuinka nopeeta kierto tästä sit tasaantuu...on mulla kyllä terolut lääkkeitä kaapis jos alkaa kiertoo sekoileen.
 
o0o
Mä olen alkanut miettimään kannattaisiko mennä yksityiselle tarkastamaan kohdun tilanne jossain vaiheessa. Missähän vaiheessa olisi hyvä käydä? Monentena päivänä keskemenosta kävitte te joilla tarkastus oli? Mulla siis 14. päivä nyt menossa ja jouluvieraita tulossa jo 22.12.

Mä toivon negaa joululahjaksi sekä oikeata päätöstä sen suhteen kannattaako odottaa yksi normaali kierto väliin.
Kovasti tsemppiä kaikille plussaa toivoville :)
 
En ole täysin vielä lopettanut tämän ketjun seuraamista... Koko ajan on pelko, että palaan minäkin taas tänne. :( Tänään on 6+6 viikot ja paperiin on pyyhkiessä tullut vähän veristä limaa. Pelottaa, että taas menee kesken, toivottavasti ei. :(
 
Mullakin hattarah tosiaan alkoi tämä loputon tuhruttelu ihan ilman mitään oireita. Nyt joinakin päivinä kovat menkkakivut mutta mitään muuta ei irtoa ku sitä hiton ruskeaa vuotoa.
Alko tänään ärsyttää koko vuotelu ja tuo buranan syönti ni soitin gyn polille ja kysyin asiasta, toiveena oli päästä käymään tarkastuksessa ettei vaan ois mitään matskua jääny kohtuun. Hoitaja oli sitä mieltä että kyseessä on varmaan ekat menkat ja painotti että usein ne on normaalia runsaammat ettei mitään hätää. Yritin kyllä selventää ettei nämä mitkään normi menkat ole ku ei ees verta tule mutta kehoitti vaan jatkaa seurantaa ja vetää buranaa. Just joo, kohta oon sairaalassa ku on buranan syönnistä tullu vatsahaava mutta näillä mennään :devil:
Seuraavaks jos ei tästä tuhrusta tuu loppua ni meen yksityiselle maksamaan itteni kipeeks, huippuuu!! Toivottavasti sulla hattarah tuhruttelu enteilis OIKEITA menkkoja :)
 
Nuskalle peukkuja! :) Toivotaan, että kaikki menee ihan hyvin. Eikä kaikki vuotelu raskausaikana ole haitallista. Mulla nukkuu tuolla kaksi todistetta siitä yläkerrassa. ;) Esikoisesta vuosin kaikki sateenkaaren värit ja kuopuksesta tuhrutteli hetken verran ruskeeta. Kummastakin ne alkoi n. 7+ jotakin. Esikoinen taisi olla 7+2 ja kuopus oliko tasan seiskan hujakoilla. Olen pähkäillyt, että niillä main olisi n. toisten menkkojen aika. Johtuisko jotenkin siitä. Ikäviähän ne vuodot on, ja todellakin ymmärrän, että ne pelottaa, mutta ei vielä heitetä kirvestä kaivoon.

o0o mun mielestä se jälkitarkastus oli kuukauden päästä keskenmenosta. Pitää vielä koittaa kysellä kavereilta, kun oma muisti pettää. :p Mutta n. kk päähän olen ajatellut ajan varata (mä päättelisin tuon kuukauden siitä, että mulla alkoi kierto kaavinnankin jälkeen heti normaalisti ja menin jälkitarkastukseen just ennen kuin menkat alkoi).

Nessu tasan ei käy onnenlahjat. Niinhän se menee valitettavasti. Toiset abortoi, toiset ei saa, vaikk ahaluais. o_O
 

Yhteistyössä