Keskenmenon jälkeen kuumeilevat TALVI 2014

Vadelmanlehti, mä taas olen juuri päinvastoin laskenut siitä alusta, että montako kiertoa on ollut nyt yritystä kokonaisuudessaan. Viimeisimmästä km:stä laskien mulla olisi sitten taas yk1.

Mutta oon semmoinen mieli, että yks turhauttavimmista asioista keskenmenoissa mulle on se nolliin palaaminen ja kaiken aloittaminen alusta. Joten koitan korvata sen "ja taas aloitetaan alusta"-fiiliksen semmoisella "nyt ei onnistunu, joten jatketaan"- ajatuksella. En siis mielessäni palaa alkuun, vaan siitä mihin jäätiin. Uskon vähän kaikissa asioissa kuitenkin siihen, että kyllä joskus onnistuu kun riittävän pitkään jaksaa yrittää :) (on mullakin kyllä ajatuksenkulku :D)
 
Tätä vähän ajattelinkin että jokainen saattaa käsittää yrityskiertojen määrän vähän eri tavoin. Pääasia että pysyy omissa laskuissa mukana. Itsellä keskeytynyt raskaus alkoi kesän alussa ensimmäisestä yrityskierrosta ja sen jälkeen ei ole vielä yrittämään päässyt. Edelleen odottelen uuden kierron alkua. Huoh. Hieman täälläkin turhauttaa. Sarasofia tsemppiä ja kärsivällisyyttä ja Jento tuo on hyvä pitää mielessä mitä sanoit. Yritetään jaksaa yrittää. "Positiivista" mieltä kaikille!
 
Kiitos tervetulotoivotuksista! :) Tänne tarvittaisiin hieman tuota heidip:n positiivista asennetta. Välillä tuntuu niin toivottomalta ja samaan aikaan huomaan, että tällaisen luonnolliset selviämiskeinot nostavat päätään - esimerkiksi alan ajatella, että "ei se lapsi nyt niin tärkeä ole" tai "hyvä meillä on olla kahdestaankin". Joo, totta tuokin, mutta kyllä lapsi täydentäisi tämän kaiken ihan eri tavalla.

Yrityskiertojen laskemisesta; Minä en edes pysty laskemaan, kuinka mones yrityskierto nyt on menossa ihan alusta asti. 3 vuoteen mahtui aluksi lyhyitä kiertoja (jopa vain 20 päivää) ja nyt sitten on onneksi tasoittunut tuohon jopa 28 päivään. Muutenkaan en oikeastaan enää laske, vaan ainoastaan ajan hahmottamisessa apuna on tuo kolme vuotta yritystä. Ei sekään tunnu enää niin pahalta, ihme kyllä. Ensimmäisen yritysvuoden jälkeen olin ihan rikki ja jouduin turvautumaan psykiatrisen sh:n käynteihin, kun nuppi meinasi levitä, mutta kun siitä kriisistä pääsi, niin jatko on ollut helpompaa. Tällaiselle "kaikessa onnistuvalle" ihmiselle on ollut hätkähdyttävää huomata, että elämässä onkin asia, johon ei pysty vaikuttamaan.

Paino on tippunut viikossa 2,5 kg! Nyt vaan sinnillä eteenpäin, kun ylimääräiset nesteet on saatu pois kropasta :stick:

Hyvää maanantaita ja viikkoa kaikille! Täällä ainakin on maa valkeana, joten mielikin on heti hieman virkeämpi :heart:
 
Heipsis ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Täällä yrittäminen aloiteltu, muttei laskemalla päiviä, vaan meinigillä "jos meille vielä lapsi annetaan, niin otetaan ilolla vastaan
Oli kuitenkin aika rankkaa synnyttää vauva 18 viikolla menehtyneenä, joten nyt vaan pitää ottaa se asenne, että tämä on nyt aivan eri tilanne, eri raskaus sitten kun on ja lahja sekin, jos on tullakseen :heart:
Ovulaatio tais jo olla ja niiden molemmin puolin peittoa heiluteltu.
Munasarjoista on kyllä nippaillu ja ollu erikoisia hormonaalisia tuntemuksia,
mutta odotellaan nyt kärsivällisesti ensi viikkoon, jos sitten testejä ostelemaan =)
Km oli kuitenkin vasta lokakuun alussa ja yhdet melkoiset menkat on sen jälkeen tullut, mutta varmaa menkkojen aloituspäivää vaikea sanoa,kun oli ensin ihan pieniä tippoja, sitten jonkun päivän päästä hulahti kaksi päivää niin ettei siteet ja housutkaan riittäny. Rautaa ja vitamiineja nyt sitten syönyt voimat takaisin saaneena.
uskotaanettä kaikki saamme vielä pikkuiset syliimme.
Meillä siis yli 9 vuotta siitä kun viimeksi on ollut pikkuinen ;)
Kun tämä viime kuun km poika on nyt taivaassa.

Ihanaa talvenalkua kaikille!
 
Sarah77, voi, myöhäisten viikkojen keskenmenot on kyllä kamalia, olet tuntenut jo pienet potkut mahassa viikkokaupalla ja sitten hänet otetaan pois... :( Meilläkin on pieni enkelipoika taivaassa. Syntyi rv 23. Ikävä on todella suuri ja nostaa päätään aika ajoin, eipä päivässä ole kovin montaa hetkeä etten häntä ajattelisi. Niin niin väärältä tuntuu välillä että huhhuh.

MUTTA Lakkani kanssa samoilla injoilla että nyt positiivisia tuulia kehiin =)

Olispa ihanaa jos ois laskettu aika elokuussa, ei tarttisi viimeisillään pukea mitään takkeja tms. päälle ja näyttäisi lipuvalta rahtilaivalta... Täällä vielä ovista odotellaan, missä se on? :popcorn:
 
Sarah 77 ja sarasofia olette kyllä kokeneet jotain aivan kamalaa molemmat. :(

Elokuun LA olisi kyllä melko täydellinen juurikin vaatetuksen kannalta. Näyttää siltä, ettei meille tule elokuun lahjapakettia, kun nyt kp 12 ja ovulaatiotestissä ei minkäänlaista toista viivaa. Yleensä tässä vaiheessa jo melko vahva ja kp 13 kunnon viivat ja irtoaminen tapahtuu sitten kp 14. KU:n jälkeen on nyt ollut joka toinen kierto ovuloimaton, eli olettaisin sen johtuvan toisen munanjohtimen puuttumisesta...? Eipä tässä kyllä hirveästi petipuuhiin ole aikaakaan, kun ollaan miehen kanssa aivan vastakkaisissa vuoroissa. Nukutaan öisin 4 tuntia vierekkäin ja sittenpä mies nouseekin jo töihin ja minä taas lähden töihin juuri ennen kuin hän tulee kotiin. Saa ainakin hieman omaa aikaa näin aamupäivisin :p

Sen verran traumatisoitunut olen KU:sta, että on tullut tavaksi tehdä raskaustesti kp 10 tienoilla, vaikka kuukautiset olisivat tulleet normaalisti. Tuota KU-raskautta en itse edes huomannut juuri sen takia, kun kuukautiset tulivat normaalisti ja sitten muiden syiden takia lääkärissä tehtiin varulta raskaustesti ja se olikin positiivinen. Siinäpä sai parin viikon verran leijailla taivaissa, kun lääkäri oli näkevinään ruskuaispussin kohdussa, mutta kontrollikäynnillä ei sitten ollutkaan mitään ja hcg vaan nousi ja nousi. Leikkauksen aikaan hcg oli jo 8000. No niiiiin, menipä taas mietiskelyksi :)
 
Lakkani, onko se kohdunulkoisessa ihan perussettiä että menkat tulee normaalisti? Hui! Mulla on oikea munasarja ilmeisesti toimimaton koska tasan kerran (silloin vuosi sitten) olen tämän yrityksen aikana tuntenut oviksen oikealla puolen, nyt nämä kaikki tärpit ja kemiallisen ovikset synnytyksen jälkeen on tapahtuneet vasemmalla puolen. Niin selkeästi kipuilee vasemmalla alavatsalla että uskaltaisin näin väittää.

Täällä on bongattu eilen ovis joten piinailijoihin siirsin itseni. Onko muita jännääjiä? =)
 
Viimeksi muokattu:
Sarasofia: Yksi KU:n "oire" on tosiaan kuukautisten tuleminen. Ei toki kaikilla ole näin, mutta yleistä on. Sen takia olen ylivarovainen :)

Toivottavasti vauvatoiveisen inssi saa toivotun lopputuloksen!

Hitto mä olen sekaisin koko ovulaation kanssa. Aivan järkyttävät ovulaatio-oireet, kananmunalimat ja kylkikipu - vasemmalla puolella! Jostain olen lukenut, että munasolu voi vaeltaa toiselle puolelle, jos toinen munanjohdin on pätkäisty. Pitänee siis tehdä ovistesti vissiin vielä parina päivänä ja talletella varmuuden vuoksi :)
 
Hiphei ja hyvää huomenta! :)

Mä olen täällä tullut siihen johtopäätökseen että mun ovis olikin ehkä ihan vaan feikkiovis. Ovuloimatonta kiertoa mulla ei olekaan ollut kertaakaan tän yrityksen aloittamisen jälkeen eli ehkä tää nyt on sitä. Syinä ihan vaan se että lh-huippuhan mulla jäi saamatta kiinni vaikka viivat vahvistuikin ja selkeiden oviskipujen jälkeen mulla ei tullut mitään munasarjan nippailuja mitä normaalisti mulla on. Ne on tulleet vähän tälleen jälkijunassa ja sekin on outoa. Outo koko kierto, syytän sitten noita geleitä mitä nappailin alkukierron.. :|
Lasken kuitenkin noita dpo:ita ja testaan tarvittaessa ja toivon sormet ristissä että jos tää tosiaan on ovuloimaton kierto niin vuoto alkais suht ajallaan että pääsis vielä tän vuoden puolella metsästämään ihan sitä oikeaa ovista.

vauvatoiveinen, mitkä fiilikset sulla?

Huomenna meidän enkelivauvan laskettu aika. Hiljaiseksi vetää kieltämättä mutta fiilis muutoin aika ok. Ehkäpä se iskee vielä myöhemmin tajuntaan paremmin.
 
Oi, hurjasti onnea sarasofia ja Sarah77! Tarrasukkia matkaan mukaan! :)

Täällä kp3, eli uuteen kiertoon on taas lähdetty. Viikko sitten meidän pieni perhe kasvoi niin, että meille tuli toinen koira. Nuo kaksi karvahäntää auttaa nyt onneksi ohjaamaan ajatuksia muuallekin kuin vain vauvahaaveiluun. Mutta silti, sitä omaa ihmislasta odotellessa... :)
 
Tulin toivottamaan hyvää joulua kaikille! Meillä on nyt yritystauko ja jatkuu ensi vuonna hommat kunhan taas toivun pettymyksestä. Menkat tekee tuloaan ja testit on negatiivisia. Minut saa siis poistaa nyt hetkeksi listalta. Pidän taukoa myös palstailusta. Onnea kaikille yritykseen!

Onnea plussanneille!
 
Hei siskot! Täältä taustalta olen pitkästä aikaa käynyt vähän lueskelemassa kuulumisianne. Oma laskettu aikani olisi ollut 15.12. ja se on nyt takana, ja jotenkin henkisesti ehkä tuntuu taas hivenen helpommalta oman surun kanssa. Mitään uutta ei meille kuulu... Hyvä asia on, että kuukautiset ovat tulleet melko säännöllisesti, samoin ovis (paitsi tässä kierrossa en saanut viivaa vahvistumaan :| ), eli toimintaa kehossani on...

Onnea SaraSofialle ja pahoittelut Sarahille.

Pidetään kaikki toivo korkealla ja uskotaan, että meille onni suodaan! Ja keskitytään hetkeksi joulun viettoon rauhallisin mielin! Olette ajatuksissani. Rauhallista ja hyvää joulua kaikille ja kiitokset vertaistuestanne!
 
Hei vaan pitkästä aikaa!

Ensinnäkin Sarah77, suuret pahoittelut! :( Ja sarasofialle onnea hirmuisesti!! Tsempit muutoinkin kaikille, toivotaan hyviä uutisia tähän topaan jatkossakin.

Omaa napaa sen verran, että yritys on saanut nyt vähän ikävän käänteen, kun jouduin tutkimuksiin erään vauvaprojektiin liitymättömän asian vuoksi. En tarkemmin kehtaa tilannetta tähän avata, mutta ensi vuoden puolella suljetaan pois mm. syövän mahdollisuus. Pari viikkoa on mennyt melko sumussa ja paniikissa... Kuukautiskivut oli jotain ihan järkyttävää, mikä saattaa johtua stressistä ja ylipäänsä tästä tilanteesta. Eli nyt ei yrittämällä yritetä tulla raskaaksi ennen kuin saadaan nuo tutkimukset päätökseen, mutta ehkäisyä ei aleta käyttää (ei siinä, ei tuo seksikään hirveästi kiinnosta).

Rauhallista joulun aikaa kaikille! Minä vietän joulun (onneksi) töissä, joten ei suuremmin tarvitse stressata järjestelyjä yms. :)
 

Yhteistyössä