Keskenmenon jälkeen kuumeilevat talvella

On siis niin paska päivä kun olla voi. Viikon olin saikulla km:n jälkeen, tänään eka päivä töissä. Tuntuu ettei jaksa näytellä iloista ja pirteää, välillä pitää itku pirauttaa, kun kukaan ei näe. Miten tää on näin helvetin raskasta!? Yöt menee puolittain valvoessa, oon ihan tajuttoman väsyny ja lopussa. Kaikki vauvamahaiset odottajat sattuu ihan sydämeen saakka, miks mulle käy näin? Ihan ahistaa ajatus, et nyt oli neuvolakortissa jo G5P2 eli 5 raskautta ja 2 synnytystä, miks ei vois vaan olla se G3P2, ilman keskenmenoja, onnellisesti odottaen?

Rikki olen.
 
Uusi kuumeilija liittyisi joukkoon.

Tulin suunnittelematta raskaaksi ja tämä raskaus päättyi ikävä kyllä keskenmenoon viime keskiviikkona rv9+. Hetken ehdin jo unelmoida uudesta nyytistä, varhaisultrassa kun jo sykekin löytyi. Nyt varmastikin jonkinmoisena selvitymiskeinona alkoi aivan armoton vauvakuume. Meille kun jo luvattiin nyytt!

Toista lasta kuumeilen. Palstailu ja kuumeilu on minulle uutta, joten täysin selvillä en kaikista kuvioista ole. Omasta kierrosta ei ole hajuakaan, enkä koskaan ole ovulaatiota tunnistanut. Teidän vinkeillä pääsen varmasti kärrylle.

Sandemarin kirjoitus sai miettimään omia tuntemuksia... Mietin olenkohan edes kunnolla tajunnut, että koko km on tapahtunut. Pari päivää olin maassa ja nyt on armoton vimma hoitaa kaikki keskeneräiset asiat elämässä eteenpäin ja armoton vauvakuume. Eihän tuosta ole edes viikkoakaan.

Jaksamisia Sandemarille ja muille pettymyksen ja pahan olon kanssa kamppailijoille.

Mango
 
Sandemar:hug:

Mango86 pahoitteluni siullekkin keskeytyneestä raskaudestasi:hug:..meitä on niin monta täällä jo..:ashamed:

Tervetuloa kuitenkin lämpimästi toivottelen:flower: ja sitä uutta, pysyvämpää plussaa!!:heart:
..itselläni auttoi kyllä selkeästi uuden raskauden "suunnittelu" siihen suruun..ja kyllähän se suru&vihakin vuorottelivat vielä pitkään mielessäni.:(


Omaa napasta..kyllä ei mur-murille Lokavaavia tullunna, ei..:'(
Tänään dpo14 iltapäiväpisusta dippasin David 25mIU/ml liuskalla negan..jotain haamuista näkyi sitten reilun 30 minsan jälkeen..en jaksa enää edes tiirailla testiä..nega mikä nega..:ashamed:
..jospa vaikka maalis tai huhtikuun kierrosta sitten, miun kaks rakasta lasta on saanet näinä kuukausina kevättalvella alkunsa:)

Kiitos kaunis teillehin tänne plussapuhkuista ja tsempeistä:kiss:


Ps. Nuo Luget kyllä pitivät pikku tuhrut loitolla hyvin, saa nähdä miten nopsaan vuoto nyt alkaa - tänään en enään niitä aamusta laitellut.
 
Viimeksi muokattu:
Mango ja Sandemar: Kovin tuttuja aatoksia teillä. Mangolla on menossa se ensivaihe eli äkkiä vaan uutta pökköä pesään ja kyllä tää tästä. Sandemar taas on jo tajunnut menetyksen ja alkaa käsitellä surua. Ehditte molemmat kantaa lasta jo pitkään ja elätellä toiveita tulevasta. Ei siitä noin vain yli pääse. Kovasti voimia teille molemmille! :hug:

Perjantaina olisi ollut meidän enkelipojan laskettu aika ja siksi on aika paljon ollut nyt mielessä syksyiset tapahtumat. Kävin läpi ihan samoja ajatuksia mitä te nyt. Sandemar minäkin itkin vähän väliä ja edelleen tekee pahaa, kun kuulee raskausuutisia ja näkee isoja masuja. Enää en itke, mutta en välttämättä halua olla tekemisissä tai kuulla tarkempaa raskausjuttuja. Välillä on vaikea välttää ja silloin kuuntelen kohteliaasti ja hymyilen, mutta yritän vaihtaa puheenaiheen toiseen. Aika on tehnyt tehtävänsä eikä enää satu niin kovaa ja jatkuvasti kuin alkuun. Nämä tietyt päivät vaan ottavat tosi koville. Perjantaina käytiin muistolehdossa viemässä kynttilä ja itkettiin miehen kanssa molemmat vuolaasti. Nyt mieli on taas jo ihan positiivinen vaikka on taas uusi yrityskierto alussa. Kyllä se tästä... jonain päivänä... onni koittaa meillekin... toivottavasti =)
 
Moro!
Tänään oli se folliultra. Eilen siis sen ovis plussan sain ja ultrassa näkyi, et ihan äsken oli ovis tapahtunu. Kyseli vielä, et oottehan jo jörniny eilen- ja TOTTAKAI!!! huomenna käski vielä varmistella. Ei onneksi ollut kypsynyt clomeista huolimatta liikaa muniksia, joten jos ei tärppää nyt, niin samoilla mennään ens kierrossa.
Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, et tämä on se THE KIERTO!!!
Ai niin kilpirauhaskokeisiin laittoi mulle lähetteen, kun on viime aikoina ollu hiusten lähtöä, iho on kuiva kun sahara, paleltaa ja väsyttää. Pitänee aamulla vääntäytyä tk:lle piikitettäväksi.

Mango: Pahoittelut keskenmenosta, mutta siitä huolimatta TERVETULOA ja toivon pikaista pois pääsyä täältä samalla. =)

Sandemarille kovasti voimia ja haleja!! :hug:
 
Toivottavasti haamut vahvistuu ja tsemppiä tädin kohdanneille.

Täällä tulee vielä todella vähäisiä määriä ruskeaa vuotoa. Neuvolaan soitin, käski ottamaan rennosti ja unohtamaan kokovuodon jos sikälimikäli mahdollista. On uulemma niin yleistä, eikä tarkoita mitään.. Ja sain ajan kahden viikon päähän. To menen yksityiselle ultraan oman mielenrauhan vuoksi..
 
Saanhan liittyä teihin???

Olen siis 29v ja 3 lapsen äiti. Ensimmäisen keskenmenon sain ennen kolmatta lastani, rv 13+ ja jouduin lääkkeillä synnyttää. Toinen keskenmeno tuli esille viime kuussa, vastasi viikkoja 7+ josta kaavintaan jouduin..

Sain 3 viikkoa sitten lievän aivoinfarktin ja jouduin sairaalaan moneksi päiväksi. Sillä samaisella reissulla oli np ultra jossa selvisi että meidän odotettu neljäs vauva oli jättänyt matkansa ja surusta tuli suuri.
Suru muuttui vielä suuremmaksi kun lupaa uuteen yritykseen emme nyt saaneet, aivolääkärin mielestäni meidän tulisi tyytyä näihin kolmeen.

Koska neljännestä on tullut ns. pakkomielle minulle nyt niin päätimme miehen kanssa odottaa kesään asti ja katsoa miten olen voinut ja ettei infarkti uusiudu. Tällä hetkellä jo lääkityskin estää vauvahaaveet (Marevan).

Tiedän että jos onni suo ja neljäs saadaan niin pistohoidolle joudun koko odotusajaksi sekä kolmen alatiesynnytyksen jälkeen ainut vaihtoehto minulle on sectio- näin piikki ja leikkauskammoisena sekin tuntuu olemattomalta pienen nyytin rinnalla.

Joten mä laitan jäitä hattuun, yritän huolehtia itsestäni ja odotan kesään asti ellen ala puhkomaan kondomeja :ashamed:

Sandemar
Kirjoituksesi tuossa yläpuolella oli melkein suustani :/
Tänään on ollut ekaa kertaa 3 viikkoon niin pas*a päivä. Ahdistaa niin paljon etten henkeä kunnolla saa. Oksettaakin. Ajatus että näen naapurin raskaana olevan äidin saa mut pysymään sisällä vielä tämän viimeisen sairasloma viikon. Tosin töissä työkaveri raskaana, joten eiköhän monet itkut tule vielä..
Hoen kaikille että päivä kerrallaan mentävä eteenpäin. Kaikki luulevat että kaikki on hyvin ja ihmettelevät miten pirteä olen.. kun vaan tietäisivät miten rikki olen!

ISO :hug: kaikille km:n kokeneille!!!
T. neljäs mielessä
 
hyvää ystävänpäivää kaikille!

uusille pahoittelut keskenmenoista :hug: ja tervetuloa joukkoon vaikka ei kovinkaan pitkäksi aikaa.. josko nopeesti täältä pinosta kaikki pääsisivät odottajien puolelle :)

niin monella on samoja tuntemuksia kun mulla ja varmasti hyvin yleisiä tuntemuksia.. itellä n. kuukausi jo tyhjennyksestä ja yhdet menkat ollu, tällä hetkellä tikutan koska on aivan hirveä pakkomielle tulla uudestaan raskaaksi.. mieltä masentaa tällä hetkellä se että tänään tuli aivan selvää verta suht paljon paperilla pyyhkiessä kahdesti ku vessassa kävin.. mitä lie tarkoittaakaan kun kp 11/ 34 sen takia näin aikasilla päivillä tikutan ihan vaan varmistaakseni että onko tyhjennys sekottanu kiertoa kuinka paljon..

mietitytttää ja masentaa vaan niin hirveästi et voikohan sitä edes raskaaks tulla jos näköjään vieläkin tommosia välivuoto juttuja..
 
neljäskö..pikaisesti täältä..

Iso pahoitteluni menetyksiesi johdosta,:'( onneksi itse selvisit tuosta aivoinfarktista:hug:

Itse olen sairastanut massiivisen keuhkoembolian(keuhkoveritulppa) ja siihen oli Marevan lääkkeenä.
Raskauduion -09 Joulukuussa ja aloin pistämään Fragminia(hepariini/mies pistää)..sain kuitenkin keskeytyneen keskenmenon ja siltikin halusin jatkaa tuota pistoshoitoa, en jaksa juosta Marevan kontrolleissa vähään aikaan ja haaveissa vielä se "iltatähti" - nyt siis pistokset jatkuneet yli vuoden.(masu kyllä välillä aikas musta ja kipiä:whistle::p)

Eli.. Mielestäni voit kyllä raskautua Marevania käyttäessäsi, mutta heti R-testin näyttäessä plussaa, siirtyä hepariinihoitoon!

Oikein hyvää jatkoa siulle:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta kaikille.
Täällä ilmeisesti tänään kp 1 ja vitutus sen mukainen :|
Ei vois taas vähempää kiinnostaa mikään...ja nyt sitä taas aattelee että jos joulukuun rakenneultrassa ois ollu kaikki ok ni nyt ois viikkoja kasassa 30 ja se vaan lisää tätä suunnatonta vitutusta:kieh:
Minä taidan jäädä taustailemaan ainakin tämän seuraavan kierron ajaksi, täytyy keksiä muuta ajateltavaa ja tekemistä...menee muuten niin pakkopullaksi koko touhu.

Plussatuulia kaikille ja onnea plussanneille
 
mur-mur
Juu, tarkoitin siis että Marevanilla en voi jatkaa jos raskaaksi tulen, eli plussaan asti syön sitä tavaraa kyllä ja juoksen verikokeissa. piikki kammoinen kuin olen, piikittäminen tulkoon kuvioihin vasta kun OIKEASTI tarve on siihen :D
Fragminia piikitettiin ekat 1,5 viikkoa ja se oli kamalaa. Maha vieläkin ihan mustelmilla vaikka Marevan ollut pian 2 viikkoa.
Pistätkö aamuin illoin vai vaan kerran päivässä?

Kyllä mun täytyy vaan heittää jäitä hattuun ja odottaa. Tuo Marevan on nyt ainakin 3 kuukaudeksi, jos sen ainakin söisi ja miettisi sitten asiaa. En edes tiedä onko lopun elämän hoito, tietääkö mur-mur asiasta?

Miehelle ja minulle tulee pian 10 vuotta tapaamisesta, ajattelin järkätä jotain mukavaa ;)
Siihen samalle ajalle osuu miehen synttärit, mutta ne saa siis viettää vaimonsa kanssa :D
Lapset menee tytön kummitädille, joten isoin asia on pois alta ja voin nyt keskittyä itse asiaan. Mitäköhän mukavaa sitä keksisi, ei ainakaan kotiin tulla kun täällä saa muutenkin olla. Ellen saa makkaria jotenkin laitettua romanttiseen kuntoon salaa, oma sänky on nimittäin paras meidän molempien mielestä :D <3
Miten te muut vietätte tapaamis/hääpäivää?

Oikein hyvää tiistai päivää, täällä Etelä-suomessa on ainakin huuuuurjan kylmää. Ehkä päivällä uskaltautuu ulos kun vähän tuosta asteet laskee.

Halit kaikille tasapuolisesti :hug:
 
neljäskö, "kiva", kun jollakin muullakin on samanmoisia tuntemuksia, vaikkei se kivaa olekaan.

Tänään on taas sellainen päivä, et heti aamusta tuntuu, et tästä selviää ja olihan se "vain" keskenmeno, ei mitään sen lopullisempaa. Uutta yritystä tässä miettii kuitenkin, vaikka on vähän jätetty asia jäihin, seuraavat kuukautiset kun ainakin on odotettava. Perjantaina kohdussa näkyi vielä hyytymiä ja limakalvo oli paksu, sen vuotamista lääkäri odottelee ja kontrolli on nyt taas perjantaina. Kurjaa tässä on se, että vuoto on lähes loppunut eikä mitään hyytymiä tai suurempaa vuotoa ole sieltä tullut...kauhulla odotan, että kaavintaanko mennään. Minkä hiton takia tästä tällainen rumba piti tulla??!! Aiemmin km:t vuotivat itsekseen ulos ja kierto jatkui ennallaan, nyt ei vuoto ollut alkanut vaan se piti lääkkein käynnistää, siksi kai tässä mennään pidemmän kaavan kautta. Harmittaa vaan, kun se tietysti kiertoa pidentää ja yrityksen aloittamista siirtää hamaan tulevaisuuteen :( Voihan kökkö.
 
Minut saa siis lisätä listaan. 29v, neljättä kuumeileva. Keskenmenot 02/07 ja 1/11. Kierrosta ei mitään tietoa, kun ei ole kaavinnan jälkeen alkanut, tosin niitä ei tarvii laittaakaan sillä yritystä ei ihan vielä niin ihan sama mikä päivä menossa ;) Ilmoitan kun on sen aika (toivottavasti aika menee pian ja pääsen jännäämään)
 
:'( ja näin se taas menee eilen siis kp 11/34 ja menkat alko kunnolla illa ja myös tänään olen vuotanut jhoten pakko kai ne on menkat olla.. en vaan ymmärrä ku kierto vasta tossa vaiheessa :headwall: nyt pää aivan sekaisin kun niiin jo aloin toivoa et ehkä tässä kuussa kävis tärppi mut aina sitä pudotaan korkeelta ja lujaa.. :'(
 
Heippa taas tännekin pitkästä aikaa.
Itselläni alkaa asiat hiukan etenemään. Jouduin viikko sitten maanantaina kivuista taas lähtemään sairaalaan ja nyt olivat sitä mieltä ihan täällä Oulussa että kyllä ne on ne klipsit kun niitä kipuja minulle aiheuttaa ja kun on se keskenmenokin takana klipseistä huolimatta. Nyt odotan aikaa gynelle ja aletaan suunnitella leikkausta kun ei ole oikein että minun pitää elää tälläisten kipujen kanssa ja kun on pupuiltu niin menee kovissa kivuissa 2 päivää...
Anteeksi omanapaisuus taas, mutta pitää teillekin päivittää tilannetta ja kun olen hiukan epäilevä siltikin niin toivon etten taas joutuisi pettymään... Olen taistellut näiden kipujen kanssa kohta 5 vuotta ja lääkärit on tutkinut, mutta aiemmin ei ole uskottu että klipsit voisi aiheuttaa tätä kipua, mutta kun mitään muuta selitystä eivät nytkään löytäneet niin alkavat uskomaan minuakin.
Onnellinen olen tästä suunasta, mutta kun liittoni on "jäähyllä" mieheni "kyllästyttyä" ainaiseen kipuiluun ja kun valitan ettei voi pupuilla "kokoaikaa" kun sekin sattuu ihan sairaasti... Nyt toivomme että kaikki asiat sujuu, niin voisimme saada liittomme uuteen nousuun ja korjattua välimme... On tämä itsellekin olut todella tuskallista niin henkisesti kuin fyysisesti ja lapsetkin kärsinyt kun en ole voinut sylitellä tai nostaa ja kantaa...
Palaan kertomaan jatkosta kun tästä toivun eteenpäin itsekin...
 
Tervetuloa joukkoon mukaan Mango86 ja neljäskö :wave: Tai eihän tänne kenenkään soisi "joutuvan", mutta kun pahin on jo tapahtunut, niin kiva kun löysitte tänne!

Vastailen nopeasti sulle anjoo. Oon kerrannut tän oman ensimmäisen keskenmenon täälä monta kertaa, mutta kerron sullekin vielä, kun vaikuttaa samanlaiselta kuin sun tilanne. Mullahan siis eka km 6+1 ja sillon tuli n. 5 päivää selkeää menkkamaista vuotoa. Kävin sen jälkeen gynellä ja kohtu oli ultrauksen mukaan tyhjä. No, meni noin viikko ja vuoto alkoi uudestaan! Olin ihan ihmeissäni, että "wtf?", kun just oli sanottu, että kohtu on tyhjä enkä uskonut, että menkat ois tullu niin nopeasti. No, vuoto kesti punasena muutaman päivän ja muuttui taas niukaksi ruskeaksi. Taas meni muutama vuodoton päivä ja vuoto alkoi TAAS! Ja taas sama juttu, että vuoto kesti pari päivää. Muistaakseni tämän jälkeen meni noin 5 päivää ja alkoi kunnon menkkakipujen kera kunnon vuoto. Tässä vaiheessa ajattelin, että nyt ne on sitten ne menkat. Menkkamaista vuotoa kesti 2 viikkoa putkeen! Sillon aloin olemaan jo lievästi sanottuna kypsä tohon vuotamiseen...Seuraavaksi meni vuodotta vajaa pari viikkoa ja sen jälkeen alkoi ihan oikeat menkat, koska seuraava kierto oli lopulta normaalin mittainen (n. 30 päivää). Mulla syy tohon vuotamiseen oli gynen mukaan hitaasti laskeva hcg. Kävin mittauttamassa sitä pariinkin kertaan verestä. Vuodot loppui aika lailla siinä vaiheessa, kun kotitesti näytti negaa. Ja se jälkeen siis tuo parin viikon tauko ja "oikeat" menkat. mutta yhteensä siis vuosin n. 6 viikkoa putkeen. Välillä oli siis niitä n. 3-5 päivän taukoja. Muistelen, että sulla anjoo oli myös hcg:n laskussa ongelmaa? Joten jos sullakin samasta syystä vuotaa niin pitkään. Mulle gyne sanoi, että kohdussa voi olla vielä "tavaraa", jota ultralla ei nää ja se sitten vuosi noin kauan pois ja piti hcg:n ylhäällä pitkään.
 
Tervetuloa uusille ja pahoitteluni että tähän pinoon ajauduitte..

mur-mur ja äitix4 :hug:

Tillu79 Onnittelut hyvästä folliultrasta! Nyt toivotaan parasta!!!

mamakone ja anooj Tsemppiä teille omissa tilanteissanne!!!! :hug:

koiksa-79 Tuokoon torstain ultra huojennuksen! :)

Kovasti voimia myös Sandemar! Ja mukava kuulla että tänään on parempi päivä!

Nyt on viikko oviksesta eikä mitään erityistä infottavaa.. Piinaavaa tää on ku niiiin sitä ihmettä toivoo, mutta järki koittaa toppuutella ja olenki jo laskenu ens kierron juttuja.. Lämpö on ollu 37,3 paitsi eilen ei noussu ku 37,1, mut tänään on ollu taas 37,3. Masussa pieniä tuntemuksia, mut ei ollenkaan niin voimakkaita ku esim viime kierrossa...
Nyt pitäis olla 2kk synnytykseen jos vaan viime raskaus ois voinu onnistua.....
 
Tervetuloa uusille! :)

Menispä aika nopeammin!! Haluaisin jo päästä testaamaan ja negan pärähtäessä ruutuun pian uuteen yritykseen. Mulla on ihan jo huono omatunto siitä, että tunnen olevani aivan pakkomielteinen tämän asian kanssa. Oikein mitään muuta ei saa ajateltua. Miehelle olen yrittänyt olla hiljaa, etten kasaa pakkomielteitäni hänen niskaansa ja vaikeuta asiaa entisestään..
 
Sandemar: Tiedän tunteen. Se on tosi turhauttavaa. Mullahan ei kaikki tullut kuitenkaan ulos silloin elokuussa vaikka hoitaja väitti istukan tulleen kokonaisena. Kuukausi keskeytyksen jälkeen jouduin vielä kaavintaan. Sen jälkeen piti vielä odotella menkkoja ennen kuin päästiin jatkamaan yritystä. Siinä surun keskellä se tuntui järkyttävän pitkältä ajalta. 2 kk keskeytyksen jälkeen päästiin vihdoin aloittamaan uusi yritys. Nyt siitä on jo puoli vuotta aikaa eikä tärpin tärppiä... Kovasti voimia sulle!!! :hug:

anooj: Sunkin kertomuksesta tuli mieleen tuo oma kaavinta... Ehkä sulla on jäänyt sinne vielä jotain? Onko sulla ollut kipuja, kuumetta tai haiseeko vuotelu? Voihan se tulla sieltä itselläänkin ulos, jos on jotain pientä vain. Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, jos on jotain noita oireita tai vuotelu ei lopu.

mamakone ja neljäskö: Rankkoja asioita teillä molemmilla takana. Voimia! :hug:
 
neljäskö sen sairastamani keuhkoveritulpan jälkeen, söin Marevania 6kk.
Sitten kun raskauduin, alkoi piikittelyt ja raskauden jälkeen - yllätys yllätys, Marevani jäi sitten koko loppu elokseni.(nyt kuitenkin siis Fragmin)
..tulppariski nousi raskauden myötä.

Kovasti kaikille jaksamisia huolien&murheiden kanssa painiessa:heart::hug::heart:
 
Viimeksi muokattu:
anooj Mulla täällä hieman samankaltainen tilanne:

Nyt kp 24/25-28 ja punasena vuotaa. Ihme aikaan. Tai siis oikei,on ollu tuhrutuksia aina,mutta nyt se ruskea tuhru jäi pois. Kp 19 tuli sitä limaista verisäikeistä vuotoo tasan yhellä vekireissulla. Sit valkovuotoo.Sitten kp 22 alkoi hailakka vaaleenpunanen vuoto ja nyt tuota veristä ja punaista. MUTTA ei ole minkäännäkösiä kipuaj??!!:confused: Siis 14 vuotta menkat on tullu kipujen kera,nyt ei niin mitään?! Eka tuntuu painetta alapäässä ja -mahassa,sit alkaa vuoto ja kivut jotka ovat pahimmillaan ekan ja tokan vuotopäivän,joudun aina sen 2-3kpl 400mg buranaa ottamaan päivässä. Nyt ei ole mitään noista. Mitähän hittoo tää nyt on.
Tissitkin on aivan sairaan kipeet ja lämmöt on 37. En tajua.


Mariel :hug: Mulla ois myös 2kk synnytykseen,jos pieni olisi jaksanut. :':)'(

Sanmar Onpa sullakin ollu hässäkkää noiden vuotojen kaa. Mitä ihmettä näissä nais-vartaloissa tapahtuu?
 
Tipetsuonpa sullakin outo tilanne sielä! Toivottavasti selkityy johonkin suuntaan ja mä pidän silti vielä niitä peukkuja sen luomuyllärin puolesta d:)b, jos vuoto ei vielä oo yltyny kunnon menkoiksi. Joillakinhan saattaa olla ennen plussaa vuotoa, joka sitten jää ns. niukoiksi menkoiksi. Esim. mun kaverilla oli plussan aikaan vuotoa, niin että luuli menkkojen alkaneen, kunnes havahtui muutaman päivän päästä siihen, ettei ne sittenkään alkaneet kunnolla, teki testin ja plussa :)

äitix4 toi "kp1 vitutus" on kyllä ihan oma vitutuksen alalajinsa, on se niin veemäinen fiilis. Tsemppiä uuteen kiertoon!

Tillu79 kovasti peukkuja sinne, että tämä todellakin olisi se THE KIERTO!! Ja onnea hienoista näkymistä folliultrassa =)

Mariel85 tsemppiä piinailuun! Toivottavasti piinailulla on arvoisensa lopputulos, eli plussa!

Kaikille haleja tarvitseville ISO :hug: Niinkuin mur-mur tuossa edellä sanoikin, niin monella täälä jos jonkinlaista murhetta.

Täälä paukahti eilen aamulla digitestiin ovishymy :) Eli tästä kierrosta tulee taas todnäköisesti normaalin pituinen, mikä on enemmän kuin ihanaa. MUTTA mikä kumma siinä on, että taas saatiin miehen kanssa ihme riita aikaiseksi just ovisplussa päivänä!!? Eli tallettelut jäi edellisen illan varaan...toivottavasti riittää :| Nyt taas piinaavat 2 viikkoa edessä. Mitäköhän sitä keksis, että sais ajatukset ihan muualle pariksi viikoksi. Täälä siis vähän samaa vikaa ilmassa, kuin Leeniliinillä, ettei oikein mitään muuta mahdu ajatuksiin, kuin raskaaksi tuleminen :ashamed:
 
Sanmar Jooh,en kyllä ehkä laske näitä menkoiksi. Ei ole vuotanut samoja määriä.
Mummollani oli menkat 6kk asti,kun odotti äitiäni,että voi kai mullekin niin käydä. Myös kaverin serkulla oli menkat rv 20 asti,vasta kun raskaus alkoi näkyä ymmärsi testata. Nyt heillä pieni 6kk ikäinen tyttö..Aion testata perjantaina ellei vuoto runsastu ja tai kivut astu kuvaan.

Todella ihmettelen kivuttomuutta ja muiden menkkaoireiden puuttumista.
 

Yhteistyössä