Täällä taas, ja nyt voisin kaivata teiltä apua näihin mietteisiin...
Meillä on nyt alla kolme keskenmenoa. Puolen vuoden sisään. Ja lähete tutkimuksiin on pistetty eteenpäin.
Mutta - mitä tässä nyt oikeasti kannattaisi tehdä?
Nämä ovat kolme hyvin erilaista keskenmenoa:
1. spontaani ja todella aikainen keskenmeno
2. alkio lähtenyt kehittymään, sydänkin löi, mutta sydän löi liian hitaasti ja kasvu ja kehittyminen ei ollut normaalia -> kaavinta
3. tuulimuna -> kaavinta
Toisin sanoen, ei siis mitään kaavaa. Ei mikään mikä olisi tyypillistä mun keskenmenoille.
Ne syyt, mitä tutkimuksissa voidaan löytää, ovat kromosomiviat, häiriöt hyytymistekijöissä ja häiriöt hormoneissa. Eivät nämä mun keskenmenot kyllä ole millekään näistä kovin tyypillisiä keskenmenoa, koska mulla ei ole mitään tyypillistä keskenmenoa.
Tilastojen valossa:
- yli puolet pareista, jotka ovat kokeneet kolme keskenmenoa, onnistuvat neljännessä
- yli puolessa tapauksissa, joissa syitä toistuville keskenmenoille tutkitaan, ei mitään syytä löydetä
Nyt mietin, että mikä on fiksuinta: ottaa ehkäisy käyttöön ja odottaa pari kolme (neljä?) kuukautta tutkimuksia ja niiden tuloksia? Tutkimuksia, joissa ei todennäköisesti löydy yhtään mitään.
Vai jääkö menetetyt yrityskuukaudet siinä vaiheessa hampaankoloon ärsyttämään ihan liikaa?
Vai jatkaako nyt sillä ajatuksella, että tärppää jos tärppää (mulla on lähes joka kierrosta tärpännyt...), jolloin ei jälkeenpäin voisi jossitella sitä jos tutkimuksista ei mitään löydy, että mitä jos silloin olisi tärpännyt ja raskaus onnistunut. Mutta riski ettemme pääse tutkimuksiin tai ne siirtyvät eteenpäin kasvaa, koska tutkimuksia ei voi tehdä jos olen jo raskaana.
Jos sitten on ehkäisemättä ja ei tällä kerralla heti kierrossa parissa tärppääkään, niin ei tarvitse harmitella sitä, vaan voi tyytyväisenä todeta että päästiinpähän sitten tutkimuksiin ilman että raskaus tuli väliin estämään.
Joten kysymys kuuluu - ehkäistäkö vai ei?
Mikähän olisi paras vaihtoehto, se mikä jäisi jälkeenpäin vähiten harmittamaan?
