Keskenmenon jälkeen kuumeilevat ***Keväällä***

vaavimasu: onnittelut vielä tätäkin kautta, tosi hieno juttu! Meitä on tosi monta huhtikuun plussaajaa ja lisää kiitos :)

heidukka: meillä on molemmat lapset ollut aina ihan supernukkujia, kumpikaan ei ole ikinä vielä herännyt yöllä ilman ettei olisi samantien jatkanut uniaan esim syötön jälkeen ja 1kk ikäisesta selvinneet 1:llä yösyötöllä. Nyt ovat 2v 4kk ja 4v ja edelleen nukkuvat klo 21-8 ja päälle päiväunet, siksi mua aina jännittääkin millä oikeasti jaksaisin yöherätykset. Olen oikeasti, kun itse piru väsyneenä. Viimeksi, kun koiranpentu tuli taloon ja 3 yötä meni huonosti, vannoin etten ikinä selviäisi yöherätyksistä ja kolmas vauva saa jäädä tekemättä, mutta kun yhden yön nukkui kunnolla niin kummasti mieli muuttui. Nyt meille tuli 3 viikkoa sitten toinen koira, aikuinen 2-vuotias, joka antaa kyllä yöt nukkua, mutta kasvattajan luona tottunut siihen, että joka aamu herätään klo 7 eli pieniin pusuihin minut herätettiin tänäkin aamuna. Vähän olen väsynyt, mutta toisaalta on ihana että on hetki omaa aikaan ennen, kun koko talo herää. Ainoa, että nyt tuo koira koisaa hyvin tyytyväisenä jalkojen päällä eli haluaa mut vaan ylös. Koko muu perhe on aamu-uninen, varsinkin tuo toinen pentuna tullut koira kun on tottunut että meillä saa aamuisin nukkua.
 
  • Tykkää
Reactions: Heidukka
Hei, pitkästä aikaa! Lupailin josku et palaan kuulumisia ketomaan, joten täällä kaikki hyvin. Lomailtu on jo pari viikkoa ja viel viikko jäljellä (kesäloma), sit kuuden päivän loppurutistus töissä ja äippäloma alkakoon! Lekurissa käyn usein, mut kaikki ollu kunnossa. Kilpirauhaslääkityskin lopetettiin pari kuukautta sitten, hemoglobiini aika alhanen mut ei kuitenkaan oo viel pudonnu sinne alle 80. Klexane pistoksia kerta päivässä, ja jatketaan viel ainakin kuus viikoa synnytyksen jälkeenkin. Onneks pikku heppu on liikkuvaa sorttia, joten tunnen usein kun harjoittelee potkunyrkkeilyä tai jotain vastaavaa. Oikein aurinkoisia kevät päiviä kaikille, puhaltakoon kunnon plussa puhuri tälle palstalle! :)

Kitikat3 ja pikku heppu :wave:
 
Moi vaan!
Täällä on tullut valtavalla vyöryllä plussia! Onnittelut kaikille tasapuolisesti! :flower: :)

Nyt se on sitten takanapäin..eli olin siellä hysteroskopiassa tänään. Ja positiivinen uutinen oli se, ettei mitään polyyppia löytynytkään vaan kohtuun oli jäänyt tyhjennyksestä palanen istukkaa ja jotain hematoomaa! Eli oli entistä tärkeämpää, että se jokin poistettiin! Jospa se tästä nousukausi alkaa. Lääkäri vaan käski nyt osdottaa yhdet kuukautiset ennen uutta yritystä, mutta olisin oottanutkin ne joka tapauksessa. Alkoikohan minulla nyt kierto siis taaaaaas alusta?! Eli tänään kp1/32. Vuotoa ei kyllä ainakaan vielä ole paljoa..mutta parempi niin. Onhan tässä saanut jo vuotaakin viime viikkojen aikana. Nyt siis vain odottelemaan seuraavia menkkoja! Plussatuulia kaikille! :)

malttamaton Minä voisin tietty ottaa pestin vastaan eli alkaa päivittelemään listaa, mutta tarvitsisin ensin hieman neuvoja että miten se tapahtuu. Täytyy myöntää etten ainakaan heti keksi miten se käy..:ashamed: :D
 
Huokaus. (.) Muutamassa kierrossa on ollut tosi rasittavat oireet ennen menkkoja, ja tahti vaan tuntuu kiihtyvän kierto kierrolta. Olen palellut (vilunväristyksiä), huonoa oloa ollut varsinkin iltaisin, tänään myös töissä. Ja huimausta, mitä ei juurikaan normisti ole. Ihan kuin olisi pikku pöhnässä. Ja tietenkin rintoja aristaa, mikä myös kuuluu aikaan ennen menkkoja. Raskausoireet päällä vissiin kestona :)

Valmistauduin niin tähän kiertoon, tilasin sylkiovistesterin (sillä viimeksikin saatiin plussa aikaiseksi), sekä 20 kpl digiovistejä ja repullisen raskaustestejä ja ja ja...

Useammassa kierrossa tosiaan on ollut yököttävä olo muutamana päivänä ennen menkkoja, mutta nyt nämä muutkin sitten :( Totta kai aina toivo nostaa päätään, että olisiko nyt "sitä". Ensi kuussa tulee vuosi tm-kierrosta, joten kai sitä jo vaikka kehittelee oireita, jollei niitä muuten ole :) Ja meillähän oli "vauvantekoseksiä" tasan yhden kerran oviksen aikaan, tai ylipäänsä siinä kierrossa (seksiä to-iltana, ovis+ seuraavana päivänä). Muhinoitiin kyllä muutoin tärppiajan mentyä ohi... Se mistä olin niin onnellinen, oli se, että ovis oli suht normaaliin aikaan, kun aiemmin se on mennyt yli kp 20. Nyt sain O+ kp 13.

Nyt menossa kai kp 24, ja n. dpo 9. Ja yritystä siis VUOSI : / V-U-O-S-I.

Onnea kaikille plussanneille ja toivoa meille kaikille muille. Joskus on meidän vuoromme, eikös? :heart:
 
Mulla on palsta tökkinyt hirveesti, mutta nyt taas toimii kunnolla. Hirmuisesti oli tullut juttua sitten viime kerran, mutta paljon oli tullut plussia!!! Ihanaa!! :heart: Onnea kovasti kaikille plussanneille ja tarrasukkia matkaan mukaan! :heart:
Nyt jää moni asia kommentoimatta, kun lueskelin tekstiä monta sivua ja en millään muista kaikkea :ashamed: pahoittelut siitä :ashamed::)

Omaa napaa kuitenkin vielä sen verran, että bongasin viikonloppuna oviksen ja eilen oli niin selkeät oviskivut, että ei jäänyt arvailujen varaan. :D Ovis oli siis kp16, että ihan hirmu pitkälle ei onneksi venähtänyt. Nyt sitten siis dpo1 ja tästä se piinailu alkaa... : /

Ja Whisky Peat kyllä minä ainakin haluan uskoa, että kaikkien meidän vuoro tulee vielä! Ihan varmasti! :heart:
 
Minä heitän kohta kaikki testit,toiveet ja haaveet kaiv:headwall:eek:on!! Ensinnäkään en malta odottaa testin kans aamupissaan,tai edes pysty päivällä pidättää paria tuntia että sais sitten tujumpaa ainetta :headwall: tässä nyt taas pari testiä jonka tuloksia kamera ei saa vangittua/kuvittelen ne!

Tässä apteekin testi 1h pidättelyn jälkeen,silmiin nään ohuen hailakan viivan (testi tässä jo kuivunu mutta tulos ei oo muuttunu testiajan sisällä tulleesta.
Aijaa.com - 10016442
tässä testi auki:
Aijaa.com - 10016436

Tässä marketin testi,rfsu puikko jossa mainitaan että voidaan tehdä jo 4 päivää ennen kk-alkua:
Aijaa.com - 10016441
tässä sama auki(niin ja pidättelyä noin 3-4h)
Aijaa.com - 10016444
Pregcheck. Noin 1-2h pidätys
Aijaa.com - 10017912

kaikissa luonnossa m-u-k-a ainakin selvemmin nähtävä viiva mut en tiiä! Aamuksi vielä on pregcheck-testi ja jos ei tuu selvää viivaa en enää testaile. Jos ei tarvi tihrustaa niin sitten tilaan labraan verikoetta uudelleen. Nyt siis kp 29/28 mutta dpoina veikkaisin 11-12
 
Viimeksi muokattu:
piuu mää en kyllä valitettavasti näe kuin tuossa vikassa testissä jotain viivan tapaista, en näe edes onko punaista vai ei. Voi kun malttaisit olla 2 päivää testaamatta :) Testaat nyt niin tiuhaan ettei noihin viivojen vahvistumiseen/haalenemiseen osaa oikein sanoa mitään. Miten mä muistelin että sait haamun jo ennen kuin menit hcg määritykseen?! Muistanko nyt ihan väärin.

Luinkin pinoa taaksepäin, taisi sittenkin olla pari päivää siitä edellisestä testaamisesta..? Luulisi että nyt olisi jo vahvistunut tuo plussa? kun silloin näin ihan haamusen haamun jo.. Tosi vähän sulla on kyllä kp:tkin ja dpo:t, ja eka kierto leikkauksen jälkeen.. hmmm
 
Viimeksi muokattu:
Piiu: Jos et ois käyny siinä veritestissä, niin nuo testit olis ehdottomasti edellistä raskautta. Mutta jos testitulos oli jo veritestissä nega... Toisaalta,jos testi oli se raskaana/ei raskaana -testi, eli ei mittaa HCG:n määrää suoraan, niin se kait on yhtä tarkka kuin virtsatestit... Eli silloin voisi jämiä edelleen olla, jotka haamuilee testissä. Itsellä näkyi keskenmenon tyhjennyksestä kuukauden päästä vielä testissä haamuviivat.

Luulisin, että tuon viivan olis nyt pitänyt vahvistua, jos kyse olis uudesta, alkaneesta raskaudesta.
Tuo on tosi tuskallista, kun kaikkensa toivoo ja jotain toivonkipinää saa vielä testeistäkin. Moni on kokenut saman. Älä loukkaannu, jos tuntuu,että täällä yritetään vetää sua alas. Se vaan johtuu siitä, ettei me haluta, että putoot kovin korkealta. :hug:

Eli pessimistiasennetta peliin, niin yllätyt sitten iloisesti,
jos vaikka plussa vahvistuisikin. :)
 
Miten pitkään teillä on kestäny kovat kivut ja pahoinvointi cytotec tyhjennyksen jälkeen? Otin siis lauantaina cytotecit suun kautta. Lauantaina lähinnä oksentelin, eilen oli suht ok päivä, illalla vähän vatsakipua mut tänään maha on ollu tosi kipee!
 
Onnea hurjasti plussanneille, upeaa!!!

Aniit Mulla ei cytotecit aiheuttanut pahoinvointia ja kova vatsakipu oli vaan tyhjennyspäivänä. Onko sulla tulehdusoireita? Vatsakivun lisäksi lämpöilyä ja hajua vuodossa? Entä vuodon määrä?

Tänään oli mulla kontrolliultra ja vihdoin vahvistus sille että kohtu on vihdoin tyhjentynyt, jee!!! Nyt vaan ovista oottelemaan ja yritys käyntiin!
 
Niin KUN malttais (juu kävin jo tässä välissä testaan toisen pregcheckin,se kollaasi tietenkin lisätty tuonne ylös muitten joukkoon ;) ) Aamupissaan se viimenen testi ja sit LUPAAAN ainakin loppu viikkoon olla testimättä :whistle: en mä tästä mihkää enää putoo enkä loukkaannu kritiikistä saa sanoo suoraan,ja pitää. no lisäsin nyt ton tuoreen testi kuvan tuonne,ja huomenna vimppa kuva tulee jos tulee.Niin ja se verikoe oli se että sain hcg määrän eli alle2.mut nyt epäilen noitten "vuotojen" perusteella että sinä päivänä oli vasta kiinnittyminen...No tässä tämä teoria taas:eli kp19 tuli haaleenvaaleenpunaista verta vain silloin tällöin hyvin vähän paperiin (Ovisvuoto?) ja silloin kun verikoe otettiin sinä päivänä paksun liman seassa ohut veriviiru (kiinnittymisvuoto) tuo siis kp24.jos ovis siis ois ollut n.kp18-19 niin eihän se verikoe ois näyttänytkään mitään..kaukaa haettua mutta näillä nyt oon laskenut dpo:t ja en minä nyt korkealta enää tipu,tää menee lähinnä harrastuksena tää testailu.Mutta jos aamulla tosiaan tulee yhtään "parempi" haamu niin lupaan tilata sen verikokeen ja lopettaa teorioinnin kun ei minusta lääkäriksi ole :D
 
Maanantai 16.4.2012

HAAVEISSA ESIKOINEN

Sussu -72..39v...KM 3/12..........................................KP 7/24-27
heidukka..26v....KM 3/12...........................................KP 9/28
Sachie..20v.......KKM 3/12.........................................KP 22/32
miuku9..21v......TM 2/12...........................................KP 28/26-28
kodehu..28v......KM 4/11, 8/11...................................KP 32/30-32
Scarleth..35v.....KM 1/12...........................................KP 3/28-32
duello..28v........enkelivauva 2/09, KM 12/11................KP 41/28-30
Hannahi1..........KM 12/11..........................................KP 48/28-30
tuuliannaliina..38v..KKM ?, 2/12....................................KP
Starhope...........KKM 3/12...........................................KP

HAAVEISSA TOINEN

cannes..34v.......KKM 11/09, KKM 1/12.........................KP 5/28-33
Aniit.................TM 4/11.............................................KP 5/?
Pink89...............KM 1/12............................................KP 7/24-27
Sanniz..34v.......KU 3/11, KKM 1/12..............................KP 10/28-30
MiNalo..27v.......KKM 6/11, KKM 3/12............................KP 1/32
meadow............KM 10/11...........................................KP 16/28-30
Quu..35v...........KM 10/10,12/10,3/11,8/11,3/12...........KP 16/28-32
Toivotonko.........KKM 11/11, KM 1/12...........................KP 27/27
Salasei..............KM 09/09...........................................KP 58/30
pupu75..36v.......KM 1/12............................................KP ?

HAAVEISSA KOLMAS

Zoobles..............TM 1/12.........................................KP 6/27-30
Suerte..34v..........KKM 3/12....................................KP 12/29
Sirel....................KM 3/12......................................KP 15/?
Whisky Peat..........KM 07/11....................................KP 24/30-35
adora..................KM 12/11, 3/12.............................KP 33/30-33
Missa-76............KM 04/11, TM 3/12..........................KP

HAAVEISSA NELJÄS

Neiti81.30v.gen.kesk.12/08,KM 6/09,6/10,10/10,11/10,TM 3/12..KP 32/24-27
M1n1..33v...enkelivauva 12/10, KM 09/11.................................KP 36/30
Mamiksi monelle..37v..KKM 10/11...........................................KP 42/34
dyddö.29v.KM 5/05,9/06,1/07,11/09,enkelityttö 1/11,1/12.........KP 62/30-33
kokkeli

HAAVEISSA VIIDES

Lynette..25v......KM 3/12.................................................KP 17/?
puskajussi..40v..KKM 12/11..............................................KP 23/30
piuu..30v...........KU 3/12.................................................KP 29/28
miss bamse.......KM 11/10................................................KP 40/28

PLUSSANNEET 2012:

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Carolina30+, Neiti -81, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, kultakimpale2, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, P12, tiiru, iitu85, vaavimasu

TAUSTALLA:

mammuzki, DingeLiDong, Filuuri, miinu92, maikkuliini, *kenguru*, beebe010, taraolivia, Suerte, Lilleri82, diiselikissa, cannes, miinä, fossiili

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen...-kevat-2012-a/
 
Onnea vaavimasu !
Tänään se sitten varmistui. Viikkoja olis ny 11, mutta 9+3 on kehitys loppunut :(
Mifegynen sain tänään ja ke pitää osastolle, jolloin laitetaan cytotec-tabletit.
Olin aivan siinä uskos, että pääsen kotiin ja tyhjennys hoituis kotona.
Onneksi lääkäri kirjoitti saikkua, koska olis ollu kaks yövuoroa edessä.
Oli muuten kaamee tunne kävellä itku kurkus äitiyspolin ohi...
Ehkäpä tämä tästä.
Ilmeisesti yhet menkat pitäis odottaa, jotta keho palautuis. Toivottavasti ei tarvi taas kovin kauaa yrittää, jotta tärppäis. :)
 
Kokkeli olen pahoillani. :(

zoobles pahaa hajua en ole huomannut, eikä olo muuten tunnu kipeeltä. Hiukan oon sitä mieltä et vuotoo ei oo tullu tarpeeks. Tosin mulla lääkäri oli sitä mieltä että ei sitä ihan kauheesti oo luvassakaan kun pussi kohdussa vastas viikkoo 5. Pitää seurailla ja soittaa polille. Olin vaan ollu siinä luulossa et korkeintaan kaks ekaa pvää lääkkeestä ois kivuliaita.
 
Hei vaan kaikille! Minulla sama tilanne kuin Kokkelilla muutoin, paitsi, että pysähtyi viikolle 9. Keskiviikkona osastolle myös kärsimään. Sen jälkeen, kun olen toipunut taidan liittyä seuraanne! Ihan äärimmäisen surullista on :'(

Osaako joku täällä sanoa, mikä on sellainen "yleinen" aika plussata uudestaan keskenmenon jälkeen? Olen kuullut, että muutama lähikuukausi on erityisen otollisia..onko tietoa? Toki meillä tämä prosessi täysin kesken, mutta ehkä piristäisi hieman...
 
Viimeksi muokattu:
piuu - miekin täällä fundeeraan, jotta pitäishän sen viivasen lähteä nyt jo vahvenemaan hiljakseen..hmmm..siun aiemmemmin dippaamasi, oli miusta selkeämmin "viivanen" - taisi olla Pregcheckin liuska?

(Haamuko?)viivasta näen ihan ylimmässä testissä, hyyyyviiiin haaleana..ja sitten tuossa avatussa RFSU:n testissä samoin..

Apteekin oma ja tuo Pregcheckin puikko antavat kyllä aika pian toisille naisille tuollaista kapeaa viivasta,(n. 15 min jälkeen) johtuen ilmeisesti virtsan koostumuksesta tai LH-hormoonin kohoamisesta loppukiertoa kohden.

Itsellänihän oli viime kierrolla jotahin "yritystä".
Dippasin dpo9(10) ensin O-testin, tulos: juuri ja juuri eroittuva viivanen kun taas R-testiin punertavaa haamuista.(ei siis reagoinut LH-hormooniin)

Eilen dippasin taas saman firman O-testin(Kp11)ja sain sellaisen puo-li vahvan viivasen(kontrolliviivaseen verrattuna)..mutta..niinpä vaan saman firman R-testikin(One Step 25mIU/ml)reagoi tuohon LH:n kohoamiseen ja antoi hyyyviiin haalean punertavan viivasen..(juuh, miussa ON laborantin vikaa..:D)
..meinasinkin sen kuvasen tänne eilen laitella, vaan kun kaksplus jumi ja jumi..ja eipä sitä olisi kameralle kait saanutkaan vangittua - ainakaan miun surkealla sellaisella.

Itse tiedän nyt, että juuri tuo One Step 25mIU/ml s a a t t a a miulla LH:n kohotessa tarpeeksi, näyttää R-testissä haamuista.
..sama koettu joskus David R-liuskallahin(10mIu/ml)mutta silloin O-testiviivasen piti oikein "hypätä" silmille toooosi punaisena!

Viivanen oli silloin sellainen yläosastaan vahvempi - tämä eilinen selkeä, palkkimainen, aavistuksen haaleasti punertava.

Tuo testi saataisi olla hyvä jatkossa..Digitaalinen raskaustesti Huac - Suomen kotitesti..
Näin Digistä sanotaan:
Kliinisissä kokeissa on osoitettu, että testi ei osoita ristiin reagointia rakenteellisesti samankaltaisten hormonien (FSH, LH ja TSH) kanssa, kun niitä on suuria määriä näytteessä.

Tiedän kyllä tuon "manian" kun se testaamisen tarve iskee:O..on vain ihan pakko dippailla tiheään ja vertailla "viivasten" vahvuuksia toisiinsa..

piuu
- sitä ylläri pylläriä odotellessa+++++tuuloisia!:):heart:
 
Viimeksi muokattu:
mä ehkä sain haamuviivan, en oo varma. Koitin siitä kuvaa kovasti saada et näänkö mä harhoja... dpo 9-10 On kyl ihan sellanen levee haamu tuossa cb:n testissä, mun mielestä..no en siitä mitään kuvaa oikein saanut, et tuskin on mitään... Mut joo, selviää nyt sitten jossain vaihees onko se mitään vai ei. enää en kyl testaa ennen ens vkoa, ku ei tuu hullua hurskaammaks...

KOKKELILLE super iso:hug:
 
Viimeksi muokattu:
neiti-81: höpö, höpö, tottakai testaat ja laitat meille kuvan ihanasta plussatestistä!!

miramei: kyselit tuosta tärppäämisestä keskenmenon jälkeen, mulla on ainakin selvästi vaikuttanut joko raskautuminen tai sitten loppuun mennyt raskaus. Olen aikoinani yrittänyt vuosia vauvaa entisen mieheni kanssa ilman yhtään plussaa. Nykyisen mieheni kanssa jouduimme yrittämään esikoista melkein vuoden 1. km jälkeen, mutta esikoisen syntymän jälkeen seuraavat 4 raskautta ovat lähteneet 1. yrityskierrosta ja nyt tämä raskaus 2. yrityskierrosta kaavinnan jälkeen eli superhelposti. Se on jännä miten kroppa muuttuu!!

).( ala ehkä jo vähän uskomaan mahdollisuuteen, että masussa olisi jokin kasvamassa, koska mun maha ainakin kasvaa :kieh: Siis en ole niin tyhmä, että ajattelisin sen olevan alkiosta vaan varmaankin kaikesta tästä muusta, mutta aamulla housut ihan hyvät, iltapäivällä pitää alkaa availla nappia ja illalla ei mahdu kiinni. Varmasti noi lugestronit tuo turvotusta ja en tiedä voiko tuo kleaxanen pistäminen mahaan tehdä jotain (kipeäksi ihon ainakin), mutta siis ihan oikeasti. Mulla ei ollut ihan hirveästi ylimääräistä mahassa ja käytän yleensä aika tyköistuvia vaatteita (täytyyhän hyviä puolia korostaa ;) ), mutta eilen en voinut kaverilla ottaa takkia pois, kun alla oli trikoot ja tiukkapaita lenkin jäljiltä. Olisi arvannut samantien eikä haluta, tai siis mies ei halua kertoa vielä kenellekään.
 
Aniit: Mulla ei ollut minkäänlaisia kipuja eikä vuotoa Cytotecien jälkeen ennen kuin kahden päivän päästä lääkkeiden ottamisesta (suun kautta). Sitten alkoikin kunnon vyöryvuoto ja kivut ja kaikki tujut lääkkeet olin tietysti ottanut ohjeiden mukaan samaan aikaa Cytotecin päästä. Pahoinvointia ei ollut, mutta jouduin olemaan ihan kippurassa tuntitolkulla vatsakouristusten takia, ainakin päivän oli tosi kovat kivut. Vuoto kesti yhteensä noin 10 päivää. Tsemiä!

Onnea plussanneille ja pahoittelut ikäviä uutisia saaneille!

Itsellä alkoi eilen ilalla menkat, eli ainakaan ekasta yrityksestä kkm jälkeen ei tärpännyt (yhdet menkat odotettiin). Vähän harmittaa ja pakko sanoa, että vähän tuli suru puseroon siitä, että pikkusisko kertoi eilen raskausuutiset. Olen toki superiloinen hänen puolestaan, mutta samalla on suru siitä, että itsellä on vaan keskenmenoja ja itsekäs ja toope tunne siitä, että tämä menee vähän vähän 'väärinpäin', kun pikkusisko saa vauvan ennen isosiskoa (siis jos raskaus nyt menee loppuun asti hyvin - toivottavasti! - ainakin iän puolesta siskolla paremmat mahikset).

Mutta ehkä sitten ensi kerralla.

Tarkennusta vielä tietoihini: eka kkm pari vuotta sitten, 4/10. Ja nyt kiertopäivä 2/28.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä