Kun minulla oli toukokuussa keskenmeno tuulimunan takia, niin ainoat, jotka osasi oikeasti lohduttaa miehen lisäksi, oli äiti, sisko, esimies ja keskeytyksessä tukena ollut kätilö. Kavereista 4 tiesi raskaudesta ja kun kerroin keskenmenosta, jokaisen reaktiot olivat aivan erilaiset. Ensimmäinen (lapsensa loppuraskaudessa menettänyt) sanoi, että hänen on vaikea yrittää käsitellä miun keskenmenoa, kun se repii auki hänenkin vanhat haavansa, mutta sanoi kuitenkin, että vaikka kyseessä oli tuulimuna, hänen mielestä minulla on silti täysi oikeus surra ja itkeä. Ja tulla käymään, jos siltä tuntuu. Tai soittaa vaikka keskellä yötä. Yksi sanoi, että "uutta putkeen vaan, käytä ovistikkuja niin ovulaatiot selviää paremmin, minun kavereilla on ainakin toiminut" (hänellä on yksi lapsi, joka sai alkunsa heti kun jättivät ehkäisyn pois). Yksi pahoitteli ja voivotteli, ettei pysty vielä edes aloittamaan yritystä, kun mies on työkomennuksella Amerikassa. Ja neljäs sanoi, että "ajattele, hän yritti 4 vuotta lasta ennen kuin tuli edes ensimmäinen keskenmeno, kyllä sä siis jaksat". Se oli kamalaa. Ja minä niin toivoin jotain lohduttavia sanoja... Seuraavasta keskenmenosta en kerro kellekään!
Yksi kaveri sanoi myös, että "tehän olette vielä nuoria". Sanoin, ettei se ajatus helpota asiaa yhtään. Kaveri sanoi, että "ei varmasti juuri nyt, mutta toiset voi olla sinua 20 vuotta vanhempia ja yritystä voi olla takana jo 10 vuotta". Se oli ainut fiksu perustelu, minkä olen kuullut tuolle "lohdutukselle".
Yksi työkaveri syytteli, että minä olen laiminlyönyt toukokuussa yhtä projektia, kun olin pari viikkoa sairaslomalla. Täräytin sille suoraan, että minä en keskenmenon ajankohtaa juuri siihen valinnut. Ei ehkä ollut asiallisesti sanottu minulta, mutta ainakin se ämpyttäminen siitä projektista loppui siihen paikkaan.
Jokainen kokee sen keskenmenon niin omalla tavallaan, joten toiselle ihmiselle voi olla todella vaikea löytää lohduttavia sanoja, varsinkin jos itse ei ole mitään vastaavaa kokenut. Kannattaa yrittää ymmärtää myös sitä kaveria, että hekin ovat vaikeassa paikassa sanojensa kanssa eivätkä välttämättä osaa valita niitä oikeita. En minäkään tiennyt aiemmin, minkälainen tunnemyrsky se keskenmeno on, ennen kuin koin sen itse. Tai että miten vaikea niiden kavereiden on löytää oikeita sanoja ja kuinka vaikea kaikkea lohdutukseksi tarkoitettua on ymmärtää siinä tilanteessa niin, ettei ymmärrä väärin.
Minut voi lisätä plussanneisiin. Vaikea vaan iloita asiasta, kun edelliset ovat päättyneet huonosti. Viikon olen oireista jo ennustellut jotain tapahtuneen, mutta tänään uskalsin vasta testin tehdä (kp 28). Ja täälläkin on niin paljon surua ja murhetta :hug:
Yksi kaveri sanoi myös, että "tehän olette vielä nuoria". Sanoin, ettei se ajatus helpota asiaa yhtään. Kaveri sanoi, että "ei varmasti juuri nyt, mutta toiset voi olla sinua 20 vuotta vanhempia ja yritystä voi olla takana jo 10 vuotta". Se oli ainut fiksu perustelu, minkä olen kuullut tuolle "lohdutukselle".
Yksi työkaveri syytteli, että minä olen laiminlyönyt toukokuussa yhtä projektia, kun olin pari viikkoa sairaslomalla. Täräytin sille suoraan, että minä en keskenmenon ajankohtaa juuri siihen valinnut. Ei ehkä ollut asiallisesti sanottu minulta, mutta ainakin se ämpyttäminen siitä projektista loppui siihen paikkaan.
Jokainen kokee sen keskenmenon niin omalla tavallaan, joten toiselle ihmiselle voi olla todella vaikea löytää lohduttavia sanoja, varsinkin jos itse ei ole mitään vastaavaa kokenut. Kannattaa yrittää ymmärtää myös sitä kaveria, että hekin ovat vaikeassa paikassa sanojensa kanssa eivätkä välttämättä osaa valita niitä oikeita. En minäkään tiennyt aiemmin, minkälainen tunnemyrsky se keskenmeno on, ennen kuin koin sen itse. Tai että miten vaikea niiden kavereiden on löytää oikeita sanoja ja kuinka vaikea kaikkea lohdutukseksi tarkoitettua on ymmärtää siinä tilanteessa niin, ettei ymmärrä väärin.
Minut voi lisätä plussanneisiin. Vaikea vaan iloita asiasta, kun edelliset ovat päättyneet huonosti. Viikon olen oireista jo ennustellut jotain tapahtuneen, mutta tänään uskalsin vasta testin tehdä (kp 28). Ja täälläkin on niin paljon surua ja murhetta :hug:
Viimeksi muokattu: