Hei!
Minäkin taidan hypätä taustalta mukaan listoille. Kesäkuussa tänne jo kirjoitelinkin. Meillä keskeytynyt keskenmeno 4/12 ja sen jälkeen laitettiin koko yritys tauolle. Itsellä jo reilu kuukausi sitten alkoi olemaan vahvasti sellainen olo että olisi valmis taas uuteen yritykseen, mutta mies tarvisti ajatuksilleen vähän enemmän aikaa. Kortsun kanssa mentiin siis tuon keskenmenon jälkeen. Parisen viikkoa sitten mies ilmoitti että hänen puolestaankin vauva voi tulla kun on tullakseen.
Tää vuosi on ollut samaan aikaan elämäni rankin, opettavaisin ja ihanin. Kesään mahtui vielä melkein seitsemänvuotisen suhteen pahin kriisi. Uskon että tähän vaikutti osaltaan paljon myös se, että mies laittoi keskenmenon aikaan omat tunteensa sivuun ja keskittyi auttamaan mua kaiken sen yli. Nyt asiat on enemmän kuin hyvin. Elämään on oppinut ihan uuden asenteen. Kaikkea ei voi hallita, vaikka kuinka suunnittelee elämäänsä, joku sen suunnittelee sua paremmin silti. Kaikesta kaaoksesta, kamalasta menetyksestä, riidoista ja surusta huolimatta mä oon jollain kierolla tavalla kamalan kiitollinen. Kiitollinen siitä, että sain huomata millanen turvaverkko mulla on, kiitollinen siitä, että me mennään miehen kanssa vaikestakin ajoista ja kriiseista yhdessä yli, kiitollinen siitä, että tästä kaikesta on selvitty.
Nyt on toiveena vauva ja toivon että se toive pian toteutuukin. Ainakaan kehon ei tarvi tän yrityksen alkaessa enää tasaantua pillereista ja keskenmenon jälkeenkin kierto on tasaantunut hienosti. Viimeksi tärppäsi kolmannesta kierrosta, joten toivottavasti nytkään ei pitkään mene. Oviksia en testaillut, enkä aio nytkään testailla, oireistakin sen tunnistan melko helposti.
Miten muilla keskenmeno on vaikuttanut parisuhteeseen?
Cattibrie KKM 4/12 9/28-30