Hei, voisin liittyä kans km kokeneiden keskusteluun ja suureen toiveeseen saada toinen lapsi ♡
Kerron vähän taustastani, että meillä on pian 3v lapsi ennestään, joka sai alkunsa suhteellisen nopeeta ilman ongelmia. Taustalla mulla siis sektio ja pitkä imetys. Yritetty kakkosta 1v 2kk jo ja viime keväänä km rv8, se raskaus alkoi myös nopeeta.
Syksyllä sitten pelkkiä biokemiallisia raskauksia 4, ja jokaisessa viivat ei vaan lähteny vahvistumaan kunnolla ja koko viime vuosi menetyksineen on ollut hyvin raskasta. Vielä raskaammaksi on tehny asiat, kun tutut ja ystävät ovat tulleet raskaaksi hyvin moni, eli olen saanut menetyksieni ohella hurjasti plussauutisia ja vauvan syntymä uutisia. Ne on tiputtanu itteni entisestään pohjalle, saanu tunteen et olen erilainen,kuin muut ja viallinen kaikenlisäks. Et miksei tää voi enää onnistua ja mikä mussa on vikana. Miks mun kroppa toimii näin?
Kävimme mieheni kanssa perus lapsettomuustutkimuksissakin, meistä ei löytyny mitään vikaa, päinvastoin arvot todella hyviä, myös progesteroni, eli kohdun pitäis olla suotuisa kiinnittymisellekkin.
Ainoa miinus oli raudanpuute eli ferritiini tosi matala, olen nyt syöny rautaa useemman kk ja haluaisin tietää, oisko sillä vaikutusta alkion kiinnittymiseen, kuhan vaan sais sen plussan tikkuun taas, että näkis vaikutuksen? Plussatuulia siis odotellessa ja tuntuu et vuoden jälkeen on alkanu pelottaa yhä enempi ja enempi, et mitä jos ei saadakkaan enää luomuna lasta. Meitä ohjeistettiin yrittämään siis tämä vuosi luomuna ku hyvät edellytykset kuulemma ja ens talvena sitten rankempiin hoitokokeiluihin.
Onko teillä muuten millasia tunteita herättäny muiden raskausuutiset? Muiden raskaudet ylipäätään?mulla hyvä ystävä tuli nyt kerrasta raskaksi syksyllä ja jotenkin häntä nähdessä, hänen masun kasvamisen seuraamista ja siitä tulevasta puhuminen sattuu sydämeen, tuntuu epäreilulta ja jotenki epäoikeudenmukaiselta meidän välinen tilanne. Koen vääryyttä, et hän saa elää unelmaa sisarusperheestä ja mun lapsi kyselee sisaruksen perään, enkä pysty tällähetlellä sitä tarjoamaan. Epävarmuus on pahinta ja pelkään kuollakseni aina loppukiertoa, kun ahdistaa jos tulee taas nega, ja taas se pettymys...sit toiset saa lapsia sormia napsauttamalla. Sit jotenki koen olevani niin eri asemassa ystävääni nähden, et ku hänellä ei huolen häivää raskaudestaan, sanoi että unohtaa usein odottavansa edes lasta. Mulle taas raskaus, etenki alussa pelko ois jäätävä, että menettäis taas sen. Ku on yllättävän paljo ihmisiä, joilla km toistuu, ja se pelottaa. En ois uskonu, et just itelle kävis näin, et tuntuu ku kuuta yrittäs kurkottaa tuon lapsen saamisen eteen.
Keskenmenon kokeneet elää mun mielestä niin eri maailmassa, kuin ne, jotka on aina saanu onnistuneet raskaudet. Km varjostaa aina takaraivossa, pelko, suru ja huoli. Kaikkein pahinta ja surullisinta on ollu tää kohta vuoden toivoton odottelu uudesta raskaudesta, ettei oo saanu kokea sitä onnea silti, vaikka on menettäny. Niin kauan sitä pyörittelee epäonnistumisen tunteita, kunnes sais onnistuneen raskauden kokea ja suunnata ajatukset sinne, missä näkyis jo valoa ja toivoa ♡
Tsemppihalit teille km kokeneille, emme ole onneksi yksin ♡