Nopeasti käyn täällä kertomassa, että meille syntyi poika 24.6. klo 12.24 (rv 40+5) Paino 3640 g ja pituus 52 cm. Kotiuduimme eilen kaikki hyvissä voimissa, mitä nyt minä vielä hurjan kipeän episiotomiahaavan kanssa. Poika on nyt jo takaisin syntymäpainossaan, syö ja nukkuu hyvin. Sydäntä seurataan tarkkaan koska lapsella on rytmihäiriötaipumus, mutta onneksi ei ole vielä ainakaan ollut tykytystä yhtään.
Synnyttämään lähdettiin mökiltä, lapsivedet menivät 22.6. illalla puoli kahdentoista aikaan. Rauhassa ajettiin puolentoista tunnin matka Naistenklinikalle, jossa synnytys eteni nopeasti kahdeksaan senttiin ilman kivunlievitystä. Aamukolmen aikaan sain epiduraalin, joka pysäytti koko homman kokonaan. Epiduraali puri minuun epätavallisen hyvin ja vaikutus kesti kauan. Kohdunsuu aukesi kokonaan, mutten tuntenut yhtään supistuksia vielä kahdentoista aikaan päivällä. Niitä piirtyi kyllä käyrälle, mutta hyvin laimeina. Kivunlievitys oli todella tehokas, mutta valitettavasti samalla meni taju siitä mitä kropassa tapahtuu, jalat eivät pitäneet yhtään ja ponnistustarvetta en tuntenut ollenkaan. Lapsen sydänäänet laskivat, ja kätilö käski ponnistaa. Se oli tosi vaikeaa, kun ei ollut ponnistustarvetta ja tietysti sattui kuitenkin, en oikein tajunnut mitä pitäisi tehdä ja miten. Sydänäänien takia lapsi vedettiin sitten imukupilla hiukan väärässä tarjonnassa ulos (minkä takia valtaisa episiotomiahaava), pelkäsivät että napanuora on kaulan ympärillä. Itse olisin halunnut vielä odottaa ja ponnistaa normaalisti, koska sydänäänet eivät olleet sen matalammat kuin aina välillä tällä lapsella ovat olleet lääkityksen takia. Lääkäri ei halunnut ottaa riskiä. Lapsella ei ollut napanuoraa kaulan ympärillä eikä suurta hätää muutenkaan syntyessään, eli hyvin olisi voitu odottaa. Imukupista jäi kipeä haava pojan päähän pahkan lisäksi.
Jos jotakin voisi tehdä toisin, en ottaisi sitä epiduraalia enää noin myöhäisessä vaiheessa, kahdeksan senttiä auki (eli en sitten kai ottaisi ollenkaan) vaan toivoisin jotain muuta keinoa. Nyt kätilöllä ei ollut mitään muuta ehdottaa joten tyydyin epiduraaliin, vaikka ihan vain suihkuun pääsy olisi varmaan auttanut tai altaaseen meno tai lämpötyyny tai jokin muu puudute. Ensi kerralla täytyy miehen kanssa käydä tarkemmin läpi, mitä kivunlievityskeinoja on olemassa ja missä järjestyksessä haluan niitä kokeilla, jotta hän voi puhua puolestani, itse en niissä kivuissa osannut pyytää tai vaatia mitään.
Synnytyksestä jäi kuitenkin kokonaisuutena tosi hyvä tunne, sellainen että "eihän se ollutkaan niin kamalaa kuin luulin, vaikka kamalaa olikin" ja ihmetys ja ylpeys omista voimista. Mies oli tosi suurena tukena koko synnytyksen ajan.
Kotona on ihana olla! Vielä tässä ihmetellään, millaiseksi elämä ja päivärytmi muodostuvat tuon pienen kanssa. Ei kauheasti tee mieli vielä netissä roikkua, haluaisi vain koko päivän sylitellä lasta. Mutta varmasti vielä herää vertaistuen tarve, tulen sitten taas lukemaan viestejä ja kirjoittelemaan kuulumisia.
Naru ja Pieni 5 pv