Hei kaikille!
Täällä joulu sujui rauhallisesti, ja vuoden vaihdekin on tarkoitus viettää ihan oman perheen kesekn kotosalla. Yksi pieni raketti pakkaus on tytöille ostettu, että aavat katsella.
Mulla onkin rakenne ultra jo tammikuussa, 22 päivä, odottelen innolla! Masu ei oo pahemmin kasvanut, semmoinen pieni kumpu alavatsalla on, muttei näy päällepäin vielä. -ja hyvä niin, sillä emme ole vieläkään kertoneet vauvauutisia kenellekään. En tiedä miksi, mutta kertominen ei vain tunnu jotenkin ajankohtaiselta.
Mulla on supistellut aika paljon, ei se niin kipeää tee, mutta koko vatsa menee ihan kovaksi, ja tuntuu, ettei voi liikkua. Supistus kestääkin aika kauan, pitää ihan rauhassa maata, ja osottaa, että menee ohi. Noita siis tulee lähinnä makuulla ollessa, etenkään selällään ei kestä maata yhtään.
Mulla on myös vielkin huimausta, sekä joululahjaksi sain hirveät lonkka- lantio ja selkökivut. Vatsaa myös pingottaa niin, että on pakko usein vain heittäytyä maate, jalkeilla ei kertakaikkiaan jaksa olla, kun vihloo ja kolottaa jokapaikkaa.
Ilmeisesti kolmas perättäinen raskaus vaatii veronsa; tunnenkin kyllä vanhentuneeni yhen 50 vuotta näiden raskausviikkojen aikana...
Valitettavasti myös herään öisin, enkä saa enää unta, joten olen viimeisen viikon ajan nukkunut vain 2-3 tunnin yöunia. Hermot ovat koetuksella öisin sängyssä pyöriessä, mutten kyllä päivisin tunne itseäni väsyneeksi.
Hieman pelottaa, kuinka vaivaisesti raskausaika jatkuu. Olen kyllä täysin pulassa, jos kivut ja supistelut yltyvät, kun on 2 pientä lasta, läjä eläimiä ja kotityöt puiden ja veden kantoineen hoidettavana. Toki mies auttaa, mutta mieskin on päivät töissä...
...se siitä juoulurauhasta: äsken alkoi korviavihlova kirkuna, ja säntäsin katsomaan, taasko muksut on toistensa kurkuissa kiinni. Esikoinen oli sotkeutunut nukenvaunuistaan joulukuusen koristenauhoihin, ja koko kuusi oli kaatunut, jalkoineen päivineen. Koristeita ja havunnneulasia oli iloisesti ympäri huonetta, esikoinen (2v) seisoo katuneen kuusen vieressä vaunujaan kiskoen ja huutaa kuin palosireeni. Kuopus (1v) taas innoissaan on tarrannut kuusen koristeisiin kiinni, ja kiipeilee kuusen päällä.... :headwall: )
T. Huiskahäntä 17+5 (tai sinnepäin)