Kesäkuun lapsettomuushoitojen plussaajat -PART II

Ranja
Tiistai-iltaa!

Viipukalle tiedoksi näistä Multitabsin raskaustableteista, että d-vitamiinia niissä on 5-10 mikrogrammaa, riippuen ottaako yhden vai kaksi kpl/päivä. Ite otan näitä vielä ainakin vain yhden päivässä, hemoglobiinikin on pysynyt hyvänä vaikka esikoisen odotusaikana söin Obsidania jo rv. 16 alkaen.

Meillä oli eilen rakenneultra ja lääkärintarkastus. Kaikki oli hyvin, Pippurin painoksi arvioitiin 379g :heart: Supistelujen vuoksi ultrattiin myös kohdunsuu, joka oli onneksi kiinteä ja kiinni.

Mua mietityttää synnytys. Ensimmäinen kokemus oli jotenkin niin kaottiinen, että sen vuoksi arveluttaa mennä samaan sairaalaan uudelleen. Synnytyksen aikana tuntui, että homma ei ollut kenenkään hallinnassa eikä kukaan tiennyt mitä tehdä. Itse vaan huusin ja itkin ja mies kulki ympäri huonetta hermostuneena... Mutta onneksi kaikki meni kuitenkin loppujenlopuksi hyvin.

Me lähdetään huomenna viikoksi syyslomalle Puerto Ricoon, palataan asiaan kun tullaan takaisin Suomeen. B)

Ranja tasan 21
 
Iltoja :)

Ajattelin että luken vaan pikaisesti mitä muut ovat kirjoittaneet, mutta päätin sitten kirjoittaa pätkän itsekin.

Ranjalle onnea hyvistä rakenneultrakuulumisista :heart:

Viipukka, raskausvitamiinin sisällön voit kurkata täältä . Noissa monivitamiineissa on niin vähän rautaa suhteessa esim. Obsidaniin, että aivan hyvin voi ottaa molempia. Emgesaneja riittäisi varmaan 1 tämän kanssa. Tuo on muuten merkillistä, kun periaatteessa lähes kaikki suomlaiset saavat ravinnosta niin paljon magnesiumia, että Mg puutteesta ei pitäisi tulla suonenvetoja. Silti monella raskausaikana Mg pitää suonenvedot pois :| . No, nestetasapaino ja hormonitoiminta muuttuu muutenkin niin paljon odotusaikana, että ihmekös tuo.

Nampulalle onnea puolenvälin johdosta :heart: Oletko muuten jo varannut TAYS:ista synnytysvalmennuksen? Siis jos ne ylipäätään järjestää niitä valmennuksia tuon Tehy-jutun vuoksi :( . Mä en periaatteessa saisi valmennusta uudelleensynnyttäjänä, mutta hieman mietityttää että pyytäisinkö päästä johonkin ryhmään edes kerran kun TAYS on minulle synnytyssairaalana uusi.

Minua ei synnytys pelota, ensimmäisestä jäi hyvä kokemus. Ja sanoin sen heti salissa ensimmäisen kerran, ei ole siis ajan kultaama muisto :) Kipeäähän se teki, varsinkin ekat 8t ilman kivunlievityksiä. Olin kuumeessa kun synnytys alkoi, ja mitään ei voinut auvan tiheiden sydänäänten vuoksi antaa. Sitten kun pääsin ilokaasulle, vedin itseni ihan kaasuihin tunniksi -hengitysohjeista viis. Täytyi saada huilata välillä, sitten taas jaksoi.

Synnytyksessä voi tietenkin tapahtua mitä vain. Onneksi nykyään moneen tilanteeseen voidaan varautua, ja mihin ei voida, sitä yritän olla liikaa murehtimatta. Aion kuitenkin valmistautua synnytykseen yhtä huolellisesti kuin viimeksi, kovasti helpotti sitä touhua etukäteen tehty mielikuvaharjoittelu. Vaikka synnytys ei sitten mennytkään aivan niin kuin olin "suunnitellut" :D
 
Terveppäs taas!

Mulla alkaa tulla pikkuhiljaa himoja.. piti eilen tehdä itse toffeeta :LOL: oli hyvää!! ja helppo tehdä. 2dl sokeria, 2dl maitoa ja 2 reilua rl voita. Kaikki kattilaan sekaisin ja puuhaarukalla heiluttaa koko ajan 5-6 lämmöllä ja n 10 minsaa että paksuuntuu sörsseli. Kaadetaan leivinpaprun päälle ja odotellaan (ken jaksaa :p ) että jäähtyy. Kandee kokeilla!

Miten teillä on kroppa muuttunut? Mulla vaan maha kasvaa sivusuuntaan ja omat jenkkakahvatkin on lähteneet pois (varmaankin vähäisen painon nousun takia) mutta hyvä näin. Monet kai sanoo tätä tyttömahaksi vaikkei tämä nyt tosiaankaan vielä takaapäin näy. Tisuthan meni heti plussatestistä c-kupista d- kuppiin.

Hormonihirviö 21+4

PS. Mää syön tota multivita balancea ja siinä näyttää olevan 1 pillerissä tuplasti kaikkea kun 1 raskaus multivitassa, paitsi rautaa.
 
Kiitti Lampukka linkistä :flower:

Täytynee käydä ostamassa ko. monivitamiini - onpahan helpompaa syödä yhtä valmistetta. Tuoteperheeseenhän näkyy kuuluvan myös raskausnärästys - sitäkin voisi jossain vaiheessa kokeilla...

Mullakaan ei jäänyt kovin kivoja muistoja eka synnytyksestä jonka vuoksi varmaan hirvittää. Tietohan lisää tunnetusti tuskaa. Muistan miten oli niin rikki revitty olo ja kaikki masensi. Imetys ei ottanut onnistuakseen ja olin kuin kävelevä aave (hb sairaalasta lähtiessä 80). Mutta jospa koko touhu nyt kahdentoista vuoden jälkeen olisi edes vähän iisimpää - ainakin kokemusta enemmän kuin ekalla kerralla ;)

Kai tässä pitäisi töihin ryhtyä - vielä olisi kolmisen kuukautta tätäkin. Jään äippälomalle 18.1. jos mitään ihmeellistä ei tapahdu voinnissa. Tuo on kuitenkin tavoite.

Kävin eilen itämaisessa tanssissa ja neiti sai melkoista kyytiä vatsassa. Kovin rauhalliseksi heittäytyi ja piti ihan tänä aamuna tarkistella sydänääniä kotidoplerilla kun liikkeitä ei juurikaan tuntunut. Mutta hyvin tuntuivat kuuluvan ja potku perään varmistukseksi :heart:

Viipukka ja typy 22+4
 
Aamuyöstä heräsin menkkamaiseen jomotukseen ja ristiselkää särkee.Laitoin selkäpuolelle lämpimän kauratyynyn ja makoilin siinä jonkin aikaa, mutta sama jomotus jatkuu vieläkin. Jotain harjoitussuppareiden tapaista on myös, ja nyt pelottaa ei kai nykerö vaan jo rupea syntymään. Pikkanen on potkinyt ihan reippaasti aamullakin ja on tainnut tehdä kuperkeikan ja on nyt raivotarjonnassa kun potkut tuntuu ylempänä. Nyt vaan rupes huolestuttamaan ja en oikein pysty keskittymään töihinkään...

HH : arvaa vaan rupesko tekemään mieli täälläkin makeaa kun tuollaisia toffeeherkkuja olet siellä kehitellyt? Mä tilasin kaverin kanssa suomikauppa. fi nettisivuilta mariannesuklaata, lakua ym ihanaa mutusteltavaa. Iskee täällä ulkomailla välillä semmonen olo että tartteis saada Fazerin sinistä ja salmiakkia. Ootteko te uskaltaneet syödä lakua ja salmiakkia nyt raskauden aikana? Ihan vaan pari palaa olen uskaltanut ottaa silloin tällöin.
Kroppa on kyllä muuttunut mulla aika pallomahaksi. Kuppikoko kasvoi kanssa heti jo alussa joten ihan paniikissa mietin minkä kokoioset pamelat ne sitten on kun maito rupeaa nousemaan |O

mutta nyt ois jatkettava töitä....yritän parhaani jaksaa tän selkäjomotuksen kanssa...

Kitty+nykerö rv 23+2
 
Mää oon syönyt silloin tällöin 30g laku pötkön, verenpaineet on tosi matalat niin eikös silloin uskalla syödäkkin vähäsen.

Oon väsännyt tänään 3 pussilakanaa, 4 tyynynpäällistä ja 4 lakanaa, oikein urakalla siis painanut ompelukoneen kaasua :LOL: ja niskat on sitten taas kipeät :( mutta sainpahan tehtyä. Mulla jotenkin pelko että täää meidän tulokas syntyy etuajassa ja mulla kaikki hommat kesken... oon vähän kontrolli ihminen, pitää koko ajan tietää missä mennään. Vaikka kohdun suu oli kyllä kiinteä ja kiinni, 3cm pituinen. Paljonkohan sen pitäisi olla? Monetko lakanat olette aikoneet hommata? Yhethän tulee äitiys pakkauksessa.

Ihan selvästi konkarit jotka on synnyttäneet jännittää enemmän synnytystä kun me untuvikot joten sen täytyy olla melkoinen kokemus. Miksi ei vois olla kun kissalla että tulevat pennut nätisti muutaman työnnön jälkeen ulos eikä ne emot huudä yhtään.... :whistle: pohtii hän taas.......
 
Mä olen kanssa silloin tällöin syönyt hieman salmiakkia. Lakua vähemmän. Mutta välillä täytyy saaada salmiakkia ainakin. Njam! On vaikeeta pitää itsensä kurissa sen kanssa, ettei liikaa mene. Toinen samanmoinen vaikeus on maksamakkaran kanssa. Välillä tuntuu että syön sitä liikaa, mutta koitan pitää taukoja. Muahan meidän neuvolan täti neuvoi tuon maksan kanssa. Rauhoitteli, että saa sitä syödä muttei liikaa. Mutta aina miettii mikä on liikaa... Se vaan olis niin hyvää!

Tänään tuli sitten vuosi lisää minun ikääni, joten etusivua saapi päivittää sen verran. :)

Lampukka, mulle ei ole puhuttu Taysin valmennuksesta mitään. Olen naapurikunnasta ja meillä omat valmennukset, mutta koskeekohan tuo silti minua?

Mulla oli kans tuollaista menkkamaista jomotusta muutamana päivänä silloin pari viikkoa sitten. Mutta nyt ei onneksi ole ollut. Harjoitussuppareita ei ole ollut paljoakaan viime aikoina. On tämä niin ihmeellistä. Kun silloin yhdessä välissä oli kauheasti ja nyt ihan satunnaisesti ja hyvin pieniä ja lyhyitä.
Mua kans mietityttää tuo oman kohdunkaulan tilanne. Mulla oli sillon np-ultrassa 4 cm, mutta en tiedä sitten mitä on nyt. Haluaisin kyllä että lääkäri sen katsoisi. Mutta onneksi nyt siis suppareitakin vähän. Joten en ainakaan vielä huolestu.

Tänään taas töissä moni tuli onnittelemaan tulevasta vauvasta. Muutama tuli oikein masua silittelemään. Se kun nyt kyllä näkyy aika paljon. :)

Voi että kun saisin aikaan yhtä paljon kuin HH. :) En ole kauheasti miettinyt lakanoita vielä. Mutta jos nyt edes parit kolmet hankkisi sitten pakkauksessa olevien lisäksi. Olisi sitten vaihto varaa.

Huomenna sitten palataan hauvojen kanssa taas kotiin ja mieskin kotiutuu merireissulta. :)

:wave:

Nampula 20+1
 
Mä olen kanssa silloin tällöin syönyt hieman salmiakkia. Lakua vähemmän. Mutta välillä täytyy saaada salmiakkia ainakin. Njam! On vaikeeta pitää itsensä kurissa sen kanssa, ettei liikaa mene. Toinen samanmoinen vaikeus on maksamakkaran kanssa. Välillä tuntuu että syön sitä liikaa, mutta koitan pitää taukoja. Muahan meidän neuvolan täti neuvoi tuon maksan kanssa. Rauhoitteli, että saa sitä syödä muttei liikaa. Mutta aina miettii mikä on liikaa... Se vaan olis niin hyvää!

Tänään tuli sitten vuosi lisää minun ikääni, joten etusivua saapi päivittää sen verran. :)

Lampukka, mulle ei ole puhuttu Taysin valmennuksesta mitään. Olen naapurikunnasta ja meillä omat valmennukset, mutta koskeekohan tuo silti minua?

Mulla oli kans tuollaista menkkamaista jomotusta muutamana päivänä silloin pari viikkoa sitten. Mutta nyt ei onneksi ole ollut. Harjoitussuppareita ei ole ollut paljoakaan viime aikoina. On tämä niin ihmeellistä. Kun silloin yhdessä välissä oli kauheasti ja nyt ihan satunnaisesti ja hyvin pieniä ja lyhyitä.
Mua kans mietityttää tuo oman kohdunkaulan tilanne. Mulla oli sillon np-ultrassa 4 cm, mutta en tiedä sitten mitä on nyt. Haluaisin kyllä että lääkäri sen katsoisi. Mutta onneksi nyt siis suppareitakin vähän. Joten en ainakaan vielä huolestu.

Tänään taas töissä moni tuli onnittelemaan tulevasta vauvasta. Muutama tuli oikein masua silittelemään. Se kun nyt kyllä näkyy aika paljon. :)

Voi että kun saisin aikaan yhtä paljon kuin HH. :) En ole kauheasti miettinyt lakanoita vielä. Mutta jos nyt edes parit kolmet hankkisi sitten pakkauksessa olevien lisäksi. Olisi sitten vaihto varaa.

Huomenna sitten palataan hauvojen kanssa taas kotiin ja mieskin kotiutuu merireissulta. :)

:wave:

Nampula 20+1
 
Hei pitkästä aikaa!

Taidan olla tän porukan laiskin kirjoittelija,aikaa on taas vierähtäny kun oon viimeks kirjoitellut :whistle:
Joka päivä kyllä innokkaana käyn lukemassa muiden kirjoituksia.
Mutta asiaan...
Tänään mulla oli eka varsinainen neuvola rv 8 jälkeen.
Olen aika tyytyväinen sanoisinko hb:iin, eka kerralla oli 136 ja nyt 134 ilman että olisin syönnyt rautatabletteja ja yleensäkkään mitään lisäravintoja.
Verensokeri oli 4.8 ja verenpaine oli hiukan noussut eli 135/75.
Sitten kuunneltiin pirpanan sykkeet ja täti sanoi että tytön sykkeiltä kuulostaa, ne oli 144-149 välillä.
Ultrassa taas saatiin kuva että poika tulossa.
Tämä menee mielenkiintoiseksi :) , no oli se kumpi tahansa niin tervetullut on, pääasia että terve.
Seuraava aika neuvolaan onkin jo 12.11.
Mulle tuli kutsu papa-kokeeseen, mutta neuvolassa sanottiin että sitä ei nyt oteta. Vasta 12 viikon jälkeen synnytyksen.
Minuakaan ei synnytys vielä pelota/jännitä. Johtuu varmaan siitä kun tässä ollaan ensi kertalaisia niin sitä ei tiedä mihin sitä joutuu :) .
Mutta huoli on päällä edelleen koko ajan ja toivoo että kaikki menisi hyvin loppuun saakka.

HH: Mulla on sama toffee resepti, Se on muuten älyttömän hyvää ja makeeta. Se on muuten varmaan aika vanha resepti, muistan kun siskot sitä tekivät mun ollessa vielä ihan penska.
Mun mieliteot on edelleen pysytellyt siinä omenassa, niitä syön päivittäin jopa kolme, neljäkin.
Vointi on ollut hyvä, ainoa että iskias vaivaa päivittäin. Istuminen on pahinta.Harmillista ettei siihen ole varsinaisesti mitään hoitoo.

Tässähän taas tuli omaa napaa ihan kiitettävästi =)

P.s Masusta vielä... mittasin tässä yks päivä niin ympärys näytti 96cm. Maha on aika lailla edessä, takaapäin ei huomaa vielä että olisi raskaana. Että onko se nyt sit tyttö vai poika masu niin en tiiä :). Raskauden alussa rintsikoiden kuppikoko kasvoi heti yhdellä eli huimat 70DD.

Voikaahan paksusti!

Mai 21+2
 
Heipparallaa!

Synttärionnea Nampulalle! :flower:

Auts kun kun tunsin omantunnuon pistoksen tuon salmiakkikeskustelun kohdalla :whistle: Mä olen tulkinnut neuvolan "korkeintaan 50g kerralla" -ohjeen kärjistäen niin, että korkeintaan 50g päivässä. Olen addikti :headwall: No, olen tentannut ympärillä olevia ravitsemusasiantuntijoita, jotka ovat sitä mieltä, että salmiakkikielto liittyy vain verenpaineeseen, ja tietysti siihen, että mammat söisivät oikeaa ruokaa. Ja verenpainehan on ollut mulla vielä tosi hyvä. Sokeri onkin mun harvoja, mutta sitäkin rakkaimpia paheita. En juo edes kahvia tai teetä, maksa kuvottaa jo ilman raskauttakin. seli seli.

Voi olla, että kadun tätä lapsen syntymän jälkeen syvästi, mutta: Muakaan ei tuo synnytys jostain syystä pelota. Olen ollut yhdessä synnytyksessä tukihenkilönä. Sattui olemaan oppikirjasynnytys, mutta jotenkin rauhoittavaa, että on nähnyt sellaisen. Kivulias, mutta siitä selviää.

Sen sijaan olen läpikäynyt pelkoja siitä mitä lapselle käy jos me miehen kanssa molemmat kuollaan jostain syystä. Ja pelkoja lapsen terveydestä ja siitä, että miten ylipäänsä pärjäämme lapsen kanssa.

On tämäkin kun a-kuppilaisen koko ei muutu miksikään, mutta c ja d mimmit saavat lisää edelliseenkin :D Ei ole tosiaan tarvinnut kuppikokoa vaihtaa. Saa nähdä miten loppua kohden.

Vitamiinikeskusteluun vielä: Itse popsin obsidan rautavalmisteen lisäksi monivitamiinia raskaanaoleville ja kalaöljukapseleita (koska kalansyöntini on niin vähäistä, niin saisi omega-3 EPAa ja DHA rasvahappoja)

Amodini
20+0 (jee!)
 
Onnea Nampulalle! :flower:

Huh nukuin 11 tunnin yöunet, koira alkoi siinä jo nuolemaan iteensä etteikö tässä herätä ollenkaan =) yhdeksän maissa. Hyvähän se on että saa nukuttua, menee aika nopsempaa ja ei väsytä!

Mitenhän noi Ikean vauvasänkyjen patjat? Pitääkö ostaa sellanen jossa ei ole sitä jotain? muovia? Lasten tarvikkeessa maksaa 50e patja (saa halvemmallakin mutta on tosi ohut) ja meille kun pitää ostaa 2 patjaa. Kukaan muu ei tunnu miettivän näitä asioita vielä, menee vaan niin pirusti rahaa jos ostaa kerralla kaikki ja joulukin tulee.... Laskin tossa sänky 159e, sitteri 79e, itkuhälytin 79e, 2 patjaa 100e, amme+jalusta 35e, peitto 20e, hoitoalusta 20e. Yht 500e on siis pakollisia vielä vaikka paljon oon laittanutkin jo..... Onneksi Anoppi ja Appi maksaa vaunut!

Tällästä täällä tuumailtiin tällä erää.

Hormonihirviö 21+5
 
Kiitoksia kaikille onnitteluista! :)

Me ollaan myös mietitty hankintoja ja sitä mitä kaikkea tullaan ostamaan. Paljon saadaan sisaruksiltani. Joten aika lyhyeksi ostoslista käy. Me päätettiin käyttää tulevat veronpalautukset hankintoihin. Niitä tulee ihan mukavasti, lisäksi säästötilin pienet säästöt sitten tarvittaessa. Mutta niitä emme vielä usko tarvitsevamme.

Viime yönä heräsin taas pitkästä aikaa selältäni ja siihen kun supisti ja vatsaan koski kovasti. Kampesin itseni kyljelleni joten helpotti sitten pian. Mutta on masu tänään ollut hieman arka. Tosin vauva ollut kyllä taas touhukas sitten heti seitsemästä asti. :heart:

Eilen siskon tyttö makaili mun masun päällä ja jännitin vatsalihaksiani aika kovasti, joten saattoi sitten yön supistus johtua siitä. Juuri nyt tuli joku lyhyt suppari, mutta meni ohi. Pieni kyllä taas melskaa niin, että saattaa johtua kohdun reagoinnista tämä suppari. :)

Tänään mies sitten tulee kotiin, ihanaa. :) Tosin taidetaan molemmat olla niin väsyneitä, että nukkumatti tulee ajoissa. ;) Huomenna sitten illalla teatteri reissu. Ihanaa, sitä olen odottanut kauan!

Mulle sanoivat neuvolassa viimeksi myös noista kalaöljykapseleista, kun silloin en kalaa paljoa vielä pahoinvoinnin takia syönyt. Mutta nyt onneksi on tullut se pari kertaa viikossa syötyä. Kun koulussa on aina 1 kala-ateria viikossa ja sitten kotona jotain kalajuttua vielä koitetaan tehdä. :)

Tässä torstain kuulumiset! Mukavaa päivää kaikille! Pitäkäähän huolta itsestänne ja pikkuisista asukeistanne! :wave: :heart:

Nampula 20+2
 
No heippa täältäkin vaihteeksi, ja onnittelut Nampulalle ikääntymisen johdosta :flower:

HH:a
Eikös tuo patja tule äitiyspakkauksessakin? Tosin, en tiedä vielä, millainen se lienee. Ajattelin kanssa käydä ostamassa vähän lakanakankaita, josko tekisin uuden hörhelön sängyn päälle, tuo mukana tullut kun oli vaaleanpunainen ja röyhelöinen... Ei oikein istu makuuni, ja vielä jos tämä on poika, kuten ounastelen... :LOL: Samalla ajattelin suhauttaa parit sänkyyn sopivat lakanat ja tyynyliinatkin, jotkut söpöt, missä olisi vaikka vähän tilkkukoristettakin :hug:

Mai:
Siun himona on omenat, miun mandariinit.. Voisin syödä niitä niin paljon kun vain käsiini saa, ukot töissä jo vähän naureskevatkin, kun nykyään miulla on evääksi tuo 1,5 kg mandariineja ja vedän siinä päivän mittaan koko "säkillisen" :snotty: Ei ehkä ihan fiksua tuokaan, mutta minkäs teet... :LOL:

Itsellänikin oli eilen ensimmäinen neuvolalääkäri, ja kaikki kuulemma ok, pari viikkoa vielä sinniteltävä ja sitten pääsee vihdoin rakenneultraan.. Olisi kiva tietää, kumpi tämä on, sykkeiden mukaan kun lienee poika, eilen näytti 145...

Ihanaa päivää kaikille toivotellen

Dooris ja sintti 17+1
 
Kiitti Dooris kun muistutit äippäpakkauksen patjasta, se menis varmaan siihen rottinkiseen sänkyyn. Täytyy käydä kattoon kelan sivuilta minkä kokoínen on.

Kävin joululahjoja osteleen kun oli kappahlissa kanta asiakas tarjous, kaikki norm hintaiset tuotteet -25%, ja ostin 1 imetysliivitkin tosin suuremmat kuin nyt olisi sopivat. Hmm enpä tullut ajatelleeksi jos maitoa ei vaikka tulekkaan :eek: vaikka ihan kivat pitsiset ja kaarituelliset nämä oli siis ihan nätit. Niin että kummilapset ja miehen siskon 1v poika on nyt lahjottu.....meillä kun on kauhea tämä jouluhössäkkä pakettejen kanssa, saan oikeesti ainakin 20 pakettia joka joulu ja mies ei osta mitään kun ollaan sovittu ettei tarvita mitään kummempaa.

HH
 
Nampulalle onnea :flower:

Huomenna olisi neuvola. Siellä saan äippärahahakemuksen ja käskyn sokerirasitukseen :( Olo on täälläkin valasmainen nyt jo :eek:
Täällä on hankittu toppapuku ja sitteri. Muuta ei varmaankaan tarvita, sillä esikoisen vaatteet on tallessa. Kauppareissulla on kyllä käytävä kurkkimassa vauvojen vaatteita, mutta en ole sortunut ostamaan. Kirppikseltä ostin kaksi aivan ihanaa uudenveroista velourmekkoa, vihreä rimpsukauluksella ja violetti pienin kukkasin, toivottavasti niiden käyttäjäksi saataisiin tyttö. ;) tai sitten ne laitetaan uudelleen kiertoon.

kuu-ukko ja murmeli 22+5
 
Onnea Nampulalle !



suffailin netissä aikani kuluksi, ja lueskelin vauvahoroskooppeja :D
Taitaa meidän pinosta putkahtaa sitten vesimies-kalat vauveleita! kuulemma molemmat oikein 'helppoja' ja ihania ja rauhallisia pikkuihmisiä ;)

Kitty+nykerö
 
Nostellaanpas ketjua tuolta kaukaa tänne etusivulle =)

Sitten neuvolakuulumisia. Painoa oli tullut reilu kilo eli ihan ok. Paineet edelleen alhaalla; 96/60, Hb 121.
Syke oli 159 ja neuvolatäti sanoi sykkeiden perusteella tyttöä odottavani, niin kuin minulla itsellänikin on tyttötunne. Lähete sokerirasitukseen tuli eli parin viikon sisällä täytyisi laborassa viettää pari tuntia aamutuimaan.

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille :hug:
kuu-ukko ja murmeli 22+6
 
Hiljaista on tässä ketjussa.
Itsellänikään ei sen kummempia ole tällä kertaa, mutta iloksemme totesimme eilen miehen kanssa, että hänkin tunsi pari potkua mahan päältä. Tähän saakka vaavi on pitänyt itsensä visusti "salassa" ulkopuolisilta.
Ongelmia on sen rautatabletin kanssa. Kun otan sen yöllä tyhjään vatsaan, alan tuntea hirveää näläntunnetta ja jään sitten pyöriskelemään loppuyöksi sänkyyn. :(
Hieman vaivaavat myös liitoskivut ja selkäsärky.

Haalistunut ja vaavi 23+3
 
Tulin vaan kurkkaamaan kuinkas kauas meidän ketju on jo hylätty..

Koko aamupäivä tuli pyörittyä Ikeassa.Tarkoitus oli ostella sitä sun tätä, vauvallekin, mutta kaikki oli tietysti taas lopussa, niinkuin aina :(
No parit lakanat pinnikseen, pehmolelu, sekä muovitettuja patjan suojuksia irtosi aika halvalla.Säilytyskoreja ja sen semmosta tuli ostettua, jos sais pikkuhiljaa inspistä vielä jäljelle jääneiden kaappien siivoamiseen, ei jää sitten kaikki ihan Jouluun kun ei tiedä mikä on kunto ja into enää silloin.

Mulla ihan sama juttu kuin Haalistuneella ; liitoskivut ja alaselän särky vaivaa, varsinkin aamuisin on kovin kankea olo.Lämmin kauratyyny on ollut ahkerassa käytössä. Useana aamuna olen herännyt kamalaan nälän tunteeseen jo kl 04.00, ja oon sitten pahimpaan nälkään tehny pikakaurapuuroa mikrossa että pystyy nukkumaan. Siitäkös on nykerö innostunut ja meuhkaa sitten aamuun asti. Eilen illalla miehen kärsivällisyys myös palkittiin kun sai tuntea oikein kunnon potkut käden alla. Voi sitä riemua!

Mutta nyt sohva kutsuu, jalat on ihan poikki Ikeassa ravaamisesta. Rentoa viikonloppua kaikille ja masu asukeille myös!
Heips!

Kitty rv23+5
 
Sunnuntaita!

Täälläkin on vihdoin ravattu lastentarvikeliikkeissä B) Kävimme läpi varmaan kaikki Petikon vaunuja myyvät liikkeet. Ja yllätys yllätys: haluamme kalleimmat... Eli ihastuimme Dorjan -yhditelmävanuihin, joiden ehdoton valtti oli, että ne saa niin pieneen tilaan, että vievät vain puolet farmariauton takakontista. Ja näin ollen saisimme vielä koirankin sullottua autoon. No, emmaljungat taisi olla vielä 100e kalliimmat, mutta kyllä päätä huimasi, kun kaverit olisi myymässä 40egellä käytettyjä vaunuja.

Nyt vain mietin, että mistä minä tiedän paljonkin vaunut saavat "heijata" mihinkin suuntaan. Ei nimittäin olleet jäykimmästä päästä nämä Dorjan-vaunut. Onko se vauvalle kivaa vai kamalaa jos liike tuntuu.

Miehen kanssa räjähti oikein kunnolla eilen. Tuli kiljuttua miehelle niin, että varmaan naapuritalon ikkunat rikkoutuivat :whistle: Meillä näköjään kilahdetaan pohjanmaan kautta kerran vuodessa. Se on uskomatonta, miten kaikkien rakkain voi ihminen herättää niin voimakkaita tunteita, että pitää painella pihalle tuulettumaan ettei heitä toista millään. Pitäis ehkä tasotella näitä riitoja pitkin vuotta. Onneksi asiat myös sovitaan ja oma tyhmyys myönnetään puolin ja toisin.

Että näin täällä. Toivttavasti muilla on tasaisempaa meininkiä :D
 
Musta noissa vaunu asioissa kannattaa mietttiä kulkeeko vain asfaltti tietä vai myös sorateillä ja käyttääkö niitä nukutukseen ulkona jne. Ja onko niillä muutenkaan paljon käyttöä? Käykö kaupassa vaunujen kanssa? Meillä ensisijaisesti ulkona nukkumiseen ja lenkkeily hommiin (saa itekkin vähän raitista ilmaa).
Meillä myös mies bongasi liikkeet viime to (21+5) ja veti heti käden pois ihan kun olis säikähtänyt.... kyllähän musta itestäkin tuntuu välillä kummalliselta että mun sisällä asuu joku :eek: kaitpa se tuntuu ukostakin oudolta =)
Meillä rymähti myös eilen mutta nykyään rymähtelee tuon tuostakin, kait ne hormoonit osittain vaikuttaa asiaan. Parempihan se on ettei jää kaappiin luurankoja makaamaan ja niitä kaivellaan sitten myöhemmin esille.

Hormonihirviö 22+1
 

Yhteistyössä