Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

Rakenneultrasta iltaa! Meilläkin on nyt sitten ihan oikea laskettu aika. Heittää vaan viisi päivää mun itse valitsemastani eli olis nyt sitten 15.6 :) Kaikki näytti olevan ihan kunnossa vaikka kauheen nopeesti se oli musta ohi. Ja epävarma poika-arvaus muuttui vahvaksi tyttöepäilyksi joten tyttölupaus tännekin :D Ei muuten mitannut kokonaispituutta ollenkaan, vain pään, jalan ja käden. Eikä painoakaan. Istukka on jossain alhaalla takana.
 
Sf-mittauksesta Mulla esikkoa odottaessa oli yhden kerran harjoittelija, joka mittas ton mitan ja täytyy kyllä sanoa, että sen painaminen kyllä vähän jopa sattui. Yritti siis löytää kohdun alkua ja loppua ja kun kokemusta ei ollut kauheasti, painoi liikaa. Jouduin jopa sanomaan että voisko painaa vähän vähemmän kun mua rupee supistelemaan. Mutta eihän tuo siis normaalisti tunnu missään. Niin, eka kerran tässä raskaudessa tuo mitta otetaan mulla seuraavalla neuvolakäynnillä eli 22+2 viikolla.
 
Meillä päin sf-mitta otetaan toisesta neuvolakäynnistä alkaen. Neuvolan täti hellästi kokeili mihin asti kohtu ylettyy ja etsi sitten häpyluun reunan ja mittasi näiden etäisyyden. Eipä tuo sattunut yhtään. Tietysti jos joku harjottelija ei löydä helposti kohdun korkeutta, niin voi joutua painamaankin. Meillä on onneksi kokenut täti :)

Niin ja oma mitta oli 19cm (18+0), eli reilusti yläkäyrien päälle. Mutta tätsy sanoi, että varmaan vaikuttaa kun mulla on ollut lyhyessä ajassa kolme keskenmenoa = kohtu on tottunut kasvamaan. Ja aina alkuun menee yläkäyrillä kunnes tasoittuu.

-iitu 19+3
 
Naene mun kuntosalin vastaava sanoi, ettei just staattisia pitoja sais tehdä raskaana, kuten lankut :/ mut en oo lukenut itse tarkemmin asiasta!

Sf-mitasta mulla otettiin reilu viikko sitten 1. kerran se ja oli 16,5cm! About näiltä viikoilta käyräkin alkoi, joten sitä voi näköjään mitata näistä viikoista eteenpäin! Neuvolatäti sanoi mitatessaan, et saattaa tuntua inhottavalta, kun joutuu painamaan, mutta ei kyllä sattunut yhtään!! :)

BF & tähtönen 19+4
 
Mä ajattelin anatomisesti niin, että suorat vatsalihakset vetäytyvät sivuille eikä niitä sen takia saa (eikä voi) treenata. Raskauden jälkeenkin niitä saa ruveta hiomaan vasta kun vatsalihasten välinen rako on palautunut. Sen sijaan syvät vatsalihakset on siellä vauvan ja selän välissä, ja ne tukevat selkääkin. Ja staattisilla pidoilla saa niitä syviä vatsalihaksia treenattua. Mä uskon neuvolaa tässä, lankkuilen menemään niin pitkään kun voin ja mahdun :LOL:

Menin viime viikolla pilatekseen pitkästä aikaa. Pahoittelut ohjaajalle joka joutui neuvomaan mulle ei-vatsallaan tehtäviä liikkeitä, ja istumaannousut tein kuin huonokuntoinen läski eli käsillä auttaen :D

Muoks: googletin tosta lankuista seuraavan; "pitkät staattiset pidot eivät ole suositeltavia, koska silloin verenpaine nousee ja lihasten sekä kohdun hapensaanti heikkenee, kun maitohappotasot nousevat korkealle. " Luulenpa siis jatkavani staattisia pitoja kunnes tuntuu siltä että maitohappotasot nousevat tai tuntuu verenpaine liikaa nousevan. Pientähän nuo staattisen pidon maitohappotasot ovat moneen muuhun asiaan verrattuna joita pitäisi sitten varmaan muutenkin alkaa seuraamaan :D Varmaan jatkan kaikkea paitsi suorien vatsojen ja kyykky/mave-treenausta niin pitkään kun tuntuu siltä että on tarve niitä tehdä :)

Naene 22+4

PS. Tänään tyttöjen ilta!! Pitkästä aikaa. Muut käy ryypyllä varmaan yhdessä vähän väliä mä oon vähän ollut paitsiossa. On kiva nähdä muita <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: evamaria82
Heipsulis pitkäs aikaa:) Oon vähän unohtanut tään koko jutun tänne:ashamed: Eli
ei oo tullut ees luettua. On tullut tooosi paljon teksitiä..yritän ehkä jossain välissä lukea:D

(.) meillä oli rk-ultra tällä viikolla. Kaikki oli hyvin ja kaikki mitat täsmäs tarkasti viikkojen
kanssa<3 Esikoisen kohdalla mitat oli vähän mitä sattuu:eek:
Potkuja on alannut satelemaan tosi tiheään:heart:
Pitää yrittäää nyt käydä lukemassa ja kirjottelemassa vähän useammin:D

muffi 22+0 poks:heart:
 
Naene munkii mielestä just syvätvatsalihakset olis niitä mitä vois treenaa loppuun asti, kuten joogassa ja pilateksessa, mut onkohan tuo lankku sit just paljon rankemi liike, ku mitkää jooga/pilates liikkeet, jos sen takia nostaa verenpainetta/maitohapottaa..!? :) Mut kiitos googletuksesta, nyt sit vähän selvis, et miks! :) Ja mulla myös tänää tyttöjen ilta :p ihanaa, ei malta odottaa!!! Hauskaa iltaa! :)

Täällä ei VIELÄKÄÄN niitä liikkeitä :( et en oo yhtään varma mitä mie oon sillo viime vloppuna tuntenut :D joku kadonnut pieru varmaan tosiaan ollut :D Mut 3 pv ultrrrraaaannnn!!! %)

BF & tähtönen 19+5
 
Lauantaita! Mulla ei ole hajuakaan pitkistä, vinoista tai sisäisistä vatsalihaksista. :D Eli en osaa vastata kysymykseen liikunnasta. Lyllertelen sinne tänne ja joskus poimin jotain vaivalloisesti maasta. (liikuntaa ala minä) Notkea valasrouva.

Tänä aamuna viehättävä riita äidin kanssa. MITÄÄN mitä minä teen tai jätän tekemättä ei kelpaa sille ihmiselle. Puuttuu ihan kaikkeen, jopa ruokaan mitä laitan. Itkin sitten pahantuulisuuttani pari tuntia, kun se ihminen välillä minua riepoo. Ja toivon tyttöä tästä vauvasta? En miekään ihan terve ole. Ehkä se poika ois melkei parempi.. : /

Meillä on tänään juhlat, joihin olen menossa.. Ei huvita ei sit yhtään. Istun tässä rullat päässä ja kynnet sain lakattua. Hohhoijaa. Ihme valittaja minäkin. Että tämmönen päivä.
 
Ajattelin laittaa mahakuvan tältä viikolta. Se on siis viikolta 20+. Aika pieni se on mutta kovasti tuntuu jo liikkeitä siellä ja näkyy päällekinpäin. Jotenkin alkaa muodostua suhde siihen vauvaan kun se konkretisoituu koko ajan enemmän. Vielä puolet jäljellä! Tuntuu pitkältä ajalta mutta tämä eka puolikas meni toisaalta ihan hujauksessa. Kohta se kesäkuu kolkuttelee ovella :)

 
Sain kavereilta lahjakortin johonkin kauneushoitoon. Ai että noi on kyllä ihania, nuo hoidot. Mieheltä sain synttärilahjaksi myös kosteuttavan vartalohoidon ja voi veljet! Normaalisti en käy kauheasti hoidoissa mutta taidanpa loppuraskauden ravata niissä, taitaa olla viimeinen mahdollisuus vähään aikaan mennä yhtään mihinkään :)
Taitaa olla esikoisen odottajien etuoikeus tällainen.

Kyllä mä synnytyksen jälkeenkin haluan käydä värjäämässä ripsiä ja kulmia sekä jalkahoidoissa, mutta tiedä häntä miten moinen onnistuu...
Käyvätkö muut rentoutumassa hoidoissa?

Tuli muuten hyvä mieli kotiin kävellessä kun joku dena huusi että koskas tuo syntyy? Huusin takaisin että kesäkuussa ja sain denoilta onnitteluja! Eipä nuo denat yleensä mieltä ylennä mutta nuo olivat sitten kivoja :D

Naene 22+4
 
Mä en niinkään hoidoissa käy, mut käyn sit leffassa tai syömässä kavereiden kanssa. Mä joskus lapsettomana ihmettelin ääneen kun serkkuni kävi usein iltaisin ajelemassa ja kahvitelemassa. Hän vain tuhahti, että onhan sillä lapsella isä. Niin totta. Siks opetin omankin vauvan melko pian pullolle kun imetys sujui. En mä kolmea tuntia kauempaa kyllä pystynytkään pois olemaan, tissejä alkoi pakottaa ja ennenpitkää kävivät myös vuotamaan ihan huolella, ettei mikään suoja pitänyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Naene ja evamaria82
Hei taas!
Täällä tosiaan oltu tämä viikko s-lomalla ja huomenna olisi paluu töihin. Supistelujen suhteen tilanne ollut parempi, oonkin yrittänyt rauhallisemmin ottaa. Alaselkä on edelleen hyvin kipeä eli katsotaan miten sen kanssa tuossa istuma työssä pärjätään.

Vauva potkii kovasti ja viikon oon jo vatsan päältäkin noita liikkeitä nähnyt tuosta etuseinänistukasta huolimatta.

Täälläkin vatsa kasvaa, on tiellä ja mitään ei oikein jaksaisi tehdä kun selkä kipeytyy tai alkaa vatsa tuntua inhottavalta. Ekan kohdalla ei ollut tälläistä ollenkaan :(. Liikunta siis täälläkin jäänyt hyvin minimiin.

Töitä olisi jäljellä joku 11 viikkoa ja motivaatio täällä kanssa ihan nolassa. Toivotaan että vähän edes löytäisi innostusta. Onneksi on kiirettä pitänyt niin päivät kuitenkin nopeasti menevät.

Kelan paperit vien ensi viikolla täytettynä esimiehelle ja hän täyttää sitten omat osuutensa alun palkkausjutuista ja mun palkkatiedoista jotta saan viimeisen puolen vuoden mukaan nuo tulot. Äitiysavustus tulee meille rahana sitten, ed. pakkaus kun on täysin tallessa ja talvipuku käyttämättömänä.

Birre86 ja Nyytti 23+2. Pitkällä jo mennään!
 
Joku puhui pissatuksesta. Mua välil pissattaa useamman kerran tunnissa, välil taas menee pidempi aika pissattamatta. Vauva se taitaa siel painaa, välil tuntuu sellainen äkillinen isompi pissahätä kun vauva vissiin ponkasee päin rakkoa. Ei mua sen kummemmin kuutenkaan janota, pysyy poissa normaalilla aterioilla juomisella. Sen oon huomannu, et kahvi ja tee poistuu vauhdilla.

Eli itse en panikoi mitään diabeteksiä tästä pissatuksesta.
 
Ihania ultrakuulumisia. Tosi onnekkaitakin ollaan oltu, kun kaikilla kirjoittaneilla on ollut kaikki hyvin.

Kauneushoidoista. Mä en ole ikinä käynyt niin paljon kaikissa omissa hemmotteluissa kuin äitiyslomalla. Jotenkin tunsin ansainneeni:saint: Pienenkin luota oli helppo lähteä pariksi tunniksi, kun imetti juuri ennen lähtöä. Meillähän ei kumpikaan ole pulloa huolineet.
Nytkin aion pitää tytöt hoidossa toukokuun loppuun ja ottaa hyvällä tunnolla omaa aikaa äitiysloman kolme ensimmäistä viikkoa. Viime raskaudessa en voinut olla yhtään selälläni, en edes puoli-istuvassa asennossa. Heti tuntui, että taju lähtee. Kasvohoidossa ollessani kosmetologi meinasi hakea viereiseltä lääkäriasemalta apua, vaikka sanoin, ettei tässä hätää. Loppuhoito tehtiin istuallani ja sain roimat alennukset, kun en pystynty rentoutumaan hoidon aikana.

Mä olen ihan kypsä tähän tukkoiseen nenään. Eipä ole tätäkään vaivaa muissa raskauksissa ollut. Herään joka yö kolmen aikaan siihen, että tuntuu tukehtuvansa ja suun on vallannut sahara. Vessa- ja juomareissun jälkeen ei uni sitten tulekaan. Ostin a-vitamiinisuihkeita, mutta ei mitään apua. Aivastuttaa kerran ja siinä ollaan taas. No, harmiton vaivahan tämä on, mutta yöntunnit ovat pitkiä valvoa. No, hyvää harjoitusta.

Mulla ei raskausdiabeteksessä ole ollut mitään oireita, eiä ole nytkään. Arvot heittelee juuri sen mukaan, mitä on syönyt. Rasituksessa narahdan varmasti parin viikon päästä. Parempi ehkä niin. Mä olen niin selkärangaton, että syön myös herkkuja niin kauan kuin arvot yleensä ovat normaalit. Eilen paastoarvo oli reilusti koholla, kun perjantai kului pizzalla ja karkilla.

Elselli 21+1
 
Elselli Mulla on vähän samaa vaivaa. Nenä on tukkoinen ja vähän verinenkin aamuisin :snotty: Ja yöllä herään siihen ja pissahätään ja sitten tuleekin kieriskeltyä loppuyö. Tätä ei onneksi käy monasti, mutta lauantainakin heräsin kuudelta vessaan ja en saanu sit enää unta ollenkaan sen jälkeen.

Todentotta, kuinka hyväonninen porukka me ollaan kun rakenteissakin kaikki hyvin. Toivottavasti on meilläkin kun sinne asti pääsemme. :)
 
Voi -piip- että menee hermo! Mua niin korpee tää jatkuva länkytys mun oloista ja tiloista. Oma mutsi, sen systeri ja anoppi vaatii yksityiskohtaisia selontekoja mun verenpaineesta, hemoglobiinista, kiloista, turvotuksesta, suolen toiminnasta. Tässä ei näköjään oo mitään yksityisyyttä enää. Ois kiva käydä jonkun kanssa keskustelu joka ei alkais lauseella "miten sä voit"...

Hööpi ja kinkku 21+4
 
Mullaki tukkoilee nenä. Jo joskus alkuillasta alkaa mennä nenä tukkoon ja paine kasvaa nenä-otsa-akselilla. Voi johtua kyllä siitäkin kun mulla on normaalistiki jo ahtaat sieraimet tai jotenki vinossa tuo sierainten välinen rusto. No anyway, illalla sitte nukkumaan mennessä on ihan pakko laittaa nenäsumutetta. Muuten ei puhettakaan nukkumisesta. Oon nyt koko raskauden ajan joutunu käyttämään sumutetta joka ilta.

Ja yöllä mie heräilen pissalle parin-kolmen tunnin välein. Samalla reissulla käyn juomassa pari kulausta vettä. Ei nuo heräilemiset minua kyllä vaivaa ollenkaan. Nautin niistä oikeastaan. Yöllä on niin rauhallista ja hiljaista. Ja nukahdan tosi nopeasti uudelleen. *koputtaa puuta, että asia ei alkaisi vaivaamaan*

niin ja nuo hoidot, kauneushoidot ja rentoutukset.? en ole ikinä eläissäni käyny. Parturissa tietty jokusen kertaa, mutta yleensä värjäänki tukan ite. Ei mulla ois rahaa pistää kymppejä tai satasia johonki hemmotteluun. opintotuki+ asumislisä kun on noin 420€ kuussa niin siitä ei paljoa tuhlailla :D Onneksi ukko tienaa vähän paremmin niin saadaan sentään ruokaa pöytään.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä myös oli kaikki kunnossa rakenneultrassa viime viikolla! Kätilöllä oli ylimääräistä aikaa, niin ultrasi sitten oikein huolella, kivaa :) sukupuoli jätettiin selvittämättä, on se arvailu vaan niin kivaa!

(.) mulla vointi on loistava! Väsymys on poissa ja mielialakin on hyvä. Oon niin onnellinen ja kiitollinen omasta perheestä ja tulevasta vauvasta, että meinaa tulla tippa linssiin monta kertaa päivässä! Mä myös "kiusaan" itseäni lukemalla tammi-ja helmikuisen ketjuista synnytyskertomuksia, ne vasta herkistääkin! Tekeekös muut samaa toisten ketjujen kurkkimista? :)

Kävin eilen pojan kanssa me and i-kutsuilla. Tuli tilattua pojalle traktoripaita, vauvalle ihanat sammakkohousut ja itselle vielä kesämekko, joka varmaan käy hyvin myös imettäessä. Oli kyllä ihana noi uuden malliston vaatteet.

Ihanaa, enää n. 12 vk töitä :)

T. Dynamite ja pikku-Telle rv 20+5
 
Voi kun voisikin käydä parturissa!! mulla raskauden aikana päänahka niin huonossa kunnossa, melkein ihottumaa löytyy, etten todellakaan uskalla mennä parturiin ja värjäyttään.. häätyy vaan katsella tätä ainavain isonevaa juurikasvua.. : /

täällä poksutaan 22+0 ja vatsa kasvaa! nyt alkaa jo olemaan hiukan tiellä askareita tehdessä. viime viikolla oli rakenneultra ja kaikki hyvin, pitkä pötikkä sieltä on tulossa. me ei sukupuolta selvitetty, kun esikoinen ja halutaan jännittää.. nyt vaan arvaillaan sit tuntemusten ja ultrakuvien perusteella et kukahan siellä mahtaa olla :LOL:

viikonloppuna tuli sit vietettyä 30 kymppiset.. eli mulle voisi tuon iän tuonne päivittää 30v vanaha!!!

pitäisi vain tässä varmaan pikku hiljaa alkaa hommailemaan lastentarvikkeita.. me ei olla vieläkään yhtä potkupukua lukuun ottamatta hankittu mitään.. mut eihän tässä vielä kiire ole.. jos vaikka alkais tuon nukkumisjärjestelyn muuttamaan ensi.. mies joutuu luopumaan miestenluolastaan, eli video huoneesta. meifän makkarista tulee lastenhuone ja videohuone muuntautuu sit meidän makkariksi :)

mites teillä on tuo työnteko sujunut?? mulla alkaa olemaan hankalaa, kun teen seisomatyötä.. toistaiseksi ONNEKSI minulla on viimekesän ksälomat pitämättä, kun olin pitkällä saikulla. teen nyt viikon töitä ja viikon olen lomalla.. muuten oisin varmaan joutunut jäämään jo pois.. meinaa alkaa vatsaa kivistelemään loppupäivästä ja alapäässä tuntumaan painetta. ultrassa katsoi kohdunkaulan, mutta se oli ok, eli siitä ei tarvinnut kuitenkaan huolestua.
 
silloin kun esikoista ootin kävin ihan loppuun asti töissä kunnes alkoi äippis eikä tuntunut missään ja tosiaan seisomatyö kun olin kaupassa myyjänä,milloin missäkin maitohyllyä täyttelemässä ja kuormaa purkamassa tai kahvilan puolella jne..mutta nyt en usko että voisin tosiaankaan tehä töitä loppuun asti,on niin kovat paineet alapääs ja masua viiltää ja supistaa....huomen poksuu 21 =)
ps. niin masu on todellakin tiellä ihan eri tavalla...=)
 
Viimeksi muokattu:
emppuli itellä istumatyö, mutta kyllähän pitkä päivä alkaa tuntumaan lantiossa. Joutuu nousemaan kävelemään tunnin välein...

Muuten ei kyllä omissa oloissa mitään valittamista mihinkään suuntaan. Harmittomia harjotussuppareita silloin tällöin, nenä tukossa aamusin, töihin pyöräillessä hengästyy niin kun ois maratoonin vetässy, hiihtoladulla papat ohittelee. Mut näähän kuuluu vaan asiaan! :LOL:

Ite oon suunnitellu kans kaiken maailman hemmotteluhoitoja yms sinne äippäloman alkuun. Vähänkö sitä sit melkein pettyy jos vauva syntyykin kovasti etuajassa, eikä pääsekään toteuttamaan kaikkia suunnitelmia :p Tai joutuu olemaan viimesen kuukauden vuodelevossa. Ehkä ei vaan pitäis liikaa suunnitella :whistle:

Ja huomenna taas neuvolaan. Eka sf-mittakin luvassa. Kyllä noi neuvolakäynnit on kivoja. Pääsee miehen kanssa yhtäaikaa lintsaamaan töistä kesken päivän :p

LittleOne 21+5
 
  • Tykkää
Reactions: evamaria82

Yhteistyössä