~Kesäkuun Kullannuput 2010~ Tammikuussa -10 (kaikki lisäys ja päivityspyynnöt YV:llä)

Heips!

Tänään onki moni ollu ultrassa..myös me.
Kaikki oli kunnossa, ja vauva vastasi viikkoja. Melkoista vilskettä piti melkein koko ajan ja kääntyili ihan kokonaan ympärikin. Meille on sitten tulossa mitä todennäköisemmin kolmas tyttö. Ihan satavarma ei kätilö ollut, mutta eipä siellä mitään killuttimia näkynyt. Kuvaa voin laitella sitten jossain vaiheessa, kun saan koneelle.

Nyt on oma olo alkanut parantua, pahoinvointia ei oo ja väsymyskin on hellittänyt. Selkä ilmottelee itestään aina sillon tällön, mutta ei oo onneks pahemmin jumittanu enää. Liitoskipuja on tosin tullu, varsinki kävellessä. Jotenki tuo joulun tienoilla ollu parin viikon loma teki terää, piristi kummasti. Oon koko syksyn oikeestaan ollu tosi väsyny, en oo ees neulomuksiin jaksanu koskea (vaikka normaalisti joka ilta jotain näperrän). Nyt oon saanu jopa pari vaippaa ommeltua vauvalle valmiiks ja neulonuki jo jotain.

Uusille tervetuloa!

Surua kohdanneille :hug:


Tillintallin ja Pallero 20+1
 
Myös meillä oli viime viikolla rakenneultra, ja poitsuhan sieltä on tulossa. Ollaan miehen kanssa ihan seitsemännessä taivaassa. Lasta tehtiin hoitojen avulla monta vuotta ja olen aina toivonut itselleni poikaa. Tai en ole osannut muuta kuvitellakaan. Kaikki hankkimani vauvan vaatteetkin on pojan värisiä. Tosin jos olis tulossa tyttö, aivan taatusti yhtä rakas olisi hänkin. Mutta se sisimmäinen toive oli siis pojasta. Muuten rakenneultrassa kaikki hyvin, liikkeet on tuntuneet joulusta saakka.
Nyt olen oppinut ja uskaltanut jo luottaa tähän raskauteen. Ja jopa nauttia olosta:)Se on paljon se:)
 
Tämä olikin oikea tyttölupaus päivä :LOL: Onnea hirmuisesti kaikille ultrassa kävijöille hyvistä kuulumisista :heart:
Itse aloin tänään miettimään, että jos ultrassa sanotaan nytkin, että tyttö niin en mä pysty siihen edellisen kerran jälkeen luottamaan. Onneksi käyn ultrassa 4 vko:n välein, että kyllä ne killuttimet jossain vaiheessa laskeutuu jos eivät ole vielä 4D:n mennessä laskeutunut, jos siis on mitä laskeutua. Nyt te muut pääsette ostelemaan ja hypistelemään "oikean" värisiä vaatteita *kateellinen* :whistle:
 
Täällä "kateellisena" luen teidän ultrakuulumisia :heart: Omaan on vielä niiiiin piiiiitkä aika. Ihania uutisia kaikilla ja tänään oikea tyttöpäivä :) Ihanaa! Voi, että ei oikein osaa edes mitään järkevää kirjoittaa. On se jännä miten sitä eläytyykin toisten asemaan ja jännittää muiden puolesta. Onnea kaikille!

Seksiasiaan voin myös kantaa korteni kekoon. Minulla joka raskaudessa halut kasvaa puolenvälin tienoilla (eli juuri nyt ;) ) ihan hirmuisiksi. Siinä saa taas mies ihmetellä mitä hormonit naiselle voivatkaan tehdä. Tosin eipä tuo valitakaan. Ensimmäisen kohdalla pelkäsi, että vauvaa sattuu, mutta terkkari rauhoitteli, että pikkuinen vain katsoo, että "jaa isi tuli moikkaamaan" :LOL: Tämä vaihekin tosin menee ohi.

Ja uusille tervetuloa joukkoomme. Jotenkin tämä pino tuntuu elävän "yhtä ja samaa" elämää. Se on mukavaa.

Hyvät yöt ja huomisiin ultriin onnea matkaan!

-unelias-
 
Onnea kaikille ultrakuulumisista! :heart:
Mulla se on viikon päästä maanantaina edessä!
Eli viikonpäästä tähän aikaan tiedetään ehkä sukupuolikin! JEI!

Vointi on ollut muuten jees, mutta noi fucking polvet reistailee.
Ne jää monta kertaa päivässä jumiin ja varsinkin yöllä.
Ennen reistaili vaan vasen, mutta nyt on alkanut oikeakin oikkuilemaan.
Milloinkohan menisin lääkäriin niitä näytämään...
Vaikka eihän ne niitä kuvaa, mutta kuitenkin.
Ja tuntuu ihan siltä kun alkais flunssa iskeä...

Jane ja veijokka poks poks 19
 
Hui mikä ultrasuma tältä päivältä :D Ihanaa!

Maira: Tsemppiä muuttoon! :) Toivottavasti viihdytte uudella paikkakunnalla!

garden
: Onnittelut Reiskasta! :heart:

Miumiu83: Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart: Olitko se sinä joka et meinannut selvittää sukupuolta? :)

Niiskuneiti
: Onnea poikalupauksesta! :heart: Ei ne omat tuntemukset aina olekaan niitä oikeita :D

syyshortensia
: Onnea Millasta! :heart: Onko tytön nimeksi tulossa tuo Milla? :) Ja tsemppiä supistusten kanssa! :hug: Itselläni on myös erittäin supistusherkkä kohtu..

Mariann-81: Tervetuloa mukaan kirjoittelemaan! Ja onnea tyttölupauksesta :heart: Ihana prinsessatrio teillä siellä kohta koossa :)

salmander: Onnea tyttölupauksesta! :heart:

tupajumi: Sinne myös jaksamista supistusten keskelle! :hug: Toivottavasti kaikki on kunnossa!

minttu1
: Onnea sinnekin tyttölupauksesta! :heart: Näitähän tälle päivälle riittää :D Ihanaa että haaveesi omasta prinsessasta on nyt toteutumassa :)

milkei
: Mulla kanssa napa pullahtanut jo ihan ulos, tosi suloisen näköinen mielestäni :D

emmmaa: Hienot neuvolakuulumiset! Tosi loistojuttu tuo painohomma :)

EC
: Onnea tyttösestä! :heart: Nyt vaan tosiaan niitä söpösiä Hello Kittyjä ostelemaan ;) Ihanan pienillä ikäeroilla olet kyllä jaksanut lapset tehdä, hatunnosto sinulle!

Lenniina
: :D Vai noin varma sie olit pojasta.. Onnittelut tytöstä! :heart:

Tillintallin: Onnea tytöstä myös vielä sinne! :heart: Ihanaa että kaikki oli hyvin.

pohtijatar: Onnea sinne poijjaasta! :heart: Ihanaa että saat kauan toivomasi pojan :)

Tämä viesti oli nyt lähinnä kommentointia ja sydämiä :D
Ihanan ultrarikas päivä kyllä, kenellä olikaan vuorossa huomenna?
Meillä on rakenneultra perjantaina, sitä odotellessa!

Nyt nukkumaan, huomenna on taas kovasti ohjelmaa tiedossa.

Hakaneula & :heart: 20+6
 
Mullakin ultraan vielä kolmisen viikkoa aikaa... ei jaksais oottaa!!

Neuvolassa kävin tänään ja rautaa pitäis alkaa popsomaan, ensin sai hempaksi 97 ja sitten kun otti uuden niin nousi 103;een mutta nyt alkaa sitten tehokuuri.. kumma kun en olostani huomaa että se on laskenut... mutta jos tämä pääkipu johtuu siitä.

Painoa oli tullut nyt +700g viikkotahtia ja terkka oli mielissään... olisko n.4kg tullut lähtöpainoon. Sydänäänet oli jotain 141-150 paikkeilla. Veriryhmä jouduttiin ottaa uusiksi kun se ei ollut ehtinyt määräajassa sinne missä se katotaan :kieh: inhoan ja kammoan piikkejä ylikaiken!

Mutta nyt petiin, aamulla pitkä ajomatka eessä!
 
Laitoin äsken viestin miehelleni saksaan "onko raskaana oleva haluttava ja seksikäs? voiko mies olla ilman jos raskaana oleva ei tahdo?" sain vastaukseksi "kyllä on sexy ja haluttava ja voi olla mies ilman jos rakas ei halua. Pesä rauhaa en tahdo vauvoilta rikkoa" se oli hieno varaisesti kysytty sopiiko että olet ilman kun saavut kotiin :D Toisaalta säälittää mies kun aikaisemmin tuli peittoa heiluteltua ahkeraan. On vaan niin täys ja iso olo noiden kavereiden kanssa että ei kiinnosta ja tuntuu niinku olis jo joku jättiläinen.

Kamalasti onnea kaikille ultra kuulumisista ja ihania poika ja tyttö uutisia :hug:

Mulla on seuraava ultra 2. helmikuuta ja mulla on kyllä lääkäri aina tehnyt noi ultrat ja nyt viimeksi sattu ihan ylilääkäri.

Oli huvittava kun menin sisälle niin lääkäri kysy että miten olet kaksos raskaudesta selvinnyt vai vieläkö kauhistuttaa se samainen lääkäri oli vastassa mua silloin kun sain tietoon että niitä on kaks ja märisin siellä ultrassa. :LOL: tuumas vaan lääkäri silloin että ei kait nyt noin huonoja uutisia ollut
 
kaikille tasapuolisesti onnea hyvistä ultra kuulumisista sekä tytöistä että pojista :heart: :heart: :heart:
oli kyllä tälle päivälle paljon ultra kuulumisia =)

ja mä jo kesällä pahimpaan vauva kuumeeseen ostelin vauvan vaatteita ja kaikki poika maisia ja varsinkin kun uusretroon ja velouriin hurahtanut niin sitähän nyt on jotenkin olin mielessäni aatellut että poikahan meille tulee =) toisin pieni rinsessa ois ollut kiva kahden pojan jälkeen mutta meillä tuo esikko tytöllä on joku esimurkku ikä alkanut ja on aivan mahdoton kun taas sit mein pojat on luenteeltaan rauhallisia mitä nyt tuolla melkein 4v:llä joku pikku uhma menossa. että hyvä vaan että masukki on poika..tuntuu että päivittäin kyllä ton tytön kans sotatantereella ja se on niin jääräpää..keneen lie tullut =)

tänttärä ja elmeri 20+3

NII MILLÄS VIIKOILLA TEILLÄ ON SISÄTUTKIMUKSET TEHTY
mä kattoin että mulle on tehty rv 6 sen jälkeen siis kun eka oli se tuulimuna epäily ja sen jälkeen ei oo tehty. neuvolakortista katoin että muissa on n. rv 15 tietämillä mutta nyt ei oo tuon rv 6 jälkeen sorkittu ei siinä mitään niinku mä nyt muutenkaan tykkäisin römpsääni esitellä..
 
ONNEA kaikille ihanista ultrakuulumisista!!!! :heart: :heart: :heart: :heart:

Meillä kans tänään ultra. Ei kysytty kumpi tulee, pidetään jännitys loppuun asti. :) Itsellä tosi vahva tyttöolo,edelleen. :heart: Istukka etuseinässä, ja asukilla kaikki hyvin. Siinäpä se ultra kiteytettynä.:)
Teillä muillakin ultrassa käyneillä oli hyviä uutisia, ihanaa. :flower:
Pika vastaus vielä seksi kysymykseen... Täällä ois kyllä haluja ihan kiitettävästi,mut sama vika ku jollain muullakin (oliks EC), et sattuu. Vaikka liukkari kyllä aina käytössä.. :ashamed: En tiiä mistä johtuu, tai mitä asialle pitäis tehdä?? :ashamed: siksi siis harvakseltaan heilutellaan peittoja..haluja ois,mut ei uskalla. :(

Nyt nukkumaan,ollu niiiiiiin jänskäpäivä. Hyvää yötä mammat ja masut!!!

|O

Maypo ja masu 20+0
 
Iltaa...

Onnittelut kaikille ultrassakävijöille hyvistä kuulumisista :flower: Omaan ultraan on vielä kolme piiiiiiitkää viikkoa, se on vasta 9.2.

Maira, yritähän kuitenkin ottaa rauhallisesti siellä muuton keskellä.

salmander, minä asun Helsingissä ja mikäli joku pk-seudun tapaaminen järjestetään, niin mielelläni olen mukana. Mukavaa reissua teille!

mammaliini83, draculat on myös mun suurta herkkua :p

tvvo, minulla kyllä haluja riittää petipuuhiin, mutta nyt tuo iso masu on jotenkin alkanut häiritsemään minua noissa toihuissa. Olo tuntuu jotenkin kömpelöltä. Ja limakalvot ärtyvät helpommin kuin ennen.

minttu, toivottavasti noita suppareita ei tulis enempää.

EC, kiva kun sait miehen kuitenkin ultraan mukaan.

miumiu, aika tylsää, kun ette saaneet yhtään kuvaa muistoksi :/

myntti, minä tunnen noita liikkeitä vain silloin, kun olen itse rauhallisesti paikoillani. Eli esim. tässä koneella istuskellessa tai kun olen nukahtamassa.

Tervetuloa Mariann-81 :wave:

tänttärä, minulla on ollut tähän mennessä tasan yksi neuvolakäynti ja seuraava on vasta helmikuun vikalla viikolla. Ja sekin on ihan normikäynti, eikä lääkäri, joten sisätutkimus tehdään sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Neuvolakortista lunttasin, että esikoisesta eka sisätutkimus on ollut viikolla 26.

Huomenna olisi tiedossa koulua ja poikakin menee hoitoon kuukauden tauon jälkeen. Joululoma ja se sairaalareissu aiheuttivat tuon pitkän tauon, saa nähdä, onko poika huomenna kiukkuinen, kun ei jäädäkään enää kotiin.
 
Säännöllisesti on tullut luettua, mutta laiskasti kirjoiteltua... Kiva kuulla hyviä uutisia :heart: ja välillä sitten nuo surulliset uutiset pistänyt miettimään, olisiko paras olla täällä kovin pyörimättä, :hug: kaikille ikäviä kokeneille.

Oma raskaus etenee vauhdilla, tai tuntuu siltä. Maha kasvaa hirveää vauhtia, tai sille tuntuu - tänään jopa toista kylkeä jomottanut (miten on mahdollista, muut sisuskalut painaa?) kuten aiemmin loppuraskaudessa. Viikonloppuna kuopuksen 9v juhlia tuli siivottua ja häärättyä, tuntui alavatsaa vaivaavan, eli ilmeisesti lieviä supistuksia... Toivottavasti nämä ei enteile, että joutuu jossain vaiheessa makaileen. Fyysinen kunto kyl nyt huonompi kuin aikaisemmissa ja onhan tuota ikääkin jo erilailla...

Mitähän olen tänne viimeksi kertonut? Kaikki arvot on olleet ok, sisarukset odottaa innolla tulokasta ja muutenkin tuntuu hyvältä ajatus jättäytyä taas hektisestä työelämästä... Ultra vasta 2 viikon päästä, tuntuu kovin myöhältä (21+0), mutta ehkä kun tarjoavat nyt tuon np-ultran, niin siksi noinkin myöhään? Viikon päästä neuvolakäynnille tulee th kotiin perhetyöntekijän kanssa, täällä on sellainen TUKEVA-hanke, jossa kaikki on mukana - yritetään löytää ne perheet, jotka tarvivat apua.

Painoa tullut noin 3kg, kutakuinkin kuten aiemmin tässä vaiheessa, tosin lähtöpainoa enemmän nyt, joten toivotaan ettei tällä kertaa tule ainakaan aikaisempia enemmän - molemmilta on ollut jo jälkitarkastuksessa paino 3kg vähemmän kuin ennen raskautta... "Pikadietti" :LOL: ? Sokerirasitukseen joudun viikoilla 26-28, koska kuopus oli yli 4.5kg, tosin kun istukka oli niin valtava (liki 1.2kg) ja silloin arvot oli täysin normaalit, kyseessä on lähinnä rutiinitoimenpide, meidän suvussa on tätä taipumusta - mistä tuo istukan kokokin kertoo.
 
Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista :) itellä ois vielä reilu viikko aikaa sihen.. vasta ens viikon torstaina olis ja sillon viikkojakin jo 21.. noh, kaipa ne tietää ja taitaa tuo vauva vähän olla jälessä lasketussa ajassa.. ainakin np ultrassa oli 5 päivää pienempi, mutta ei siltikään vaihtanut la:ta..

Miulle ei oo kans tehty nyt ollenkaan sisätutkimusta.. .varmaan tehään vasta synnytystapa arviossa, johon pääsen rv37 kun eka tuli suunnitellulla sektiolla perätilan takia.
Viimeeksi kyllä tehtiin rv10 ja ennen rv30 viikkoakin.. mutta olin silloin eri paikkakunnalla.

Mut eipä tässä muuta ihmeempää... :)

-Anzzu rv 19+
 
Onnittelut kaikille erinomaisista ultrakuulumisista ja sukupuoli lupauksista :) Mie olen teille NIIIIN kateellinen, itsellä tulee pian viikkoja 19, eikä mulla ole edes aikaa koko ultraan vielä :/ Perjantaina neuvola, joten siellä selvinnee milloin päästään kohtuun kurkkaamaan... sitä innolla odotellen lueskelen vain teidän muiden hyviä kuulumisia :)
 


Huomenta taas ...ja toinenkin onnenapila tähän ketjuun! :D *hieman taikauskoinen*

Sisätutkimuksia täällä Ruotsissa ei tehdä yleensä ollenkaan, paitsi sitten synnytyksen yhteydessä. Eivät halua häiritä raskautta, joskin monesti sitten saa olla epävarmana missä mennään...että näin täällä. :saint:

Mul oli tarkoitus onnitella jokaista erikseen puolivälin paukkuessa, mut on ollut niin monta paukuttelijaa, et mennyt vähän ohi... :ashamed: :D
Tässä siis lämpimät onnittelut kaikille puolivälin jo saavuttaneille ja pian saavuttaville! :heart:

Puoliväli!! Se on jo paljon!!! :D :heart:

Jaksamisia!

-Elettaria & murunen 19+3
 
Voi kun tulis lisää ultrauutisia vain, piristävät mukavasti päivää.

Kysymys: Miten teillä tuon LA:n kanssa? Mulla oli alunperin menkkojen mukaan 24.6., mutta nyt molempien ultrien tulos on ollut sama 19.6., joten olen sitten sitä pitänyt LA:na. En tiedä muuttavatko ne sitä virallisesti nyt sitten ens viikolla, kun olen yksityisellä käynyt. Vai voiko tosiaan olla niin, että poika on vaan niin iso ollut alusta asti, että LA sen vuoksi heittää?

EC, miust tuntuu, että täällä pidetään koko ajan jossain uutispimennossa muutenkin. Ehkä se johtuu vaan mun huonosta kielitaidosta.... hieno ultrakuva muutens! Niitä näkis mieluusti täällä lisääkin :)
 
No niin, alkohan se ukkovalta hellittää ja niitä tyttöjäkin tulemaan! :heart:
Oikein paljon onnea kaikille ultrakuulumisia saaneille! :heart: :flower: =)
Sisätutkimusta ei mulle oo neuvolan toimesta tehty vielä kertaakaan, päivystyksessä tekivät sillon kun oli virtsis, ja veikkaanpa että menee ainakin 7-10vko ennenkun tolla uudella paikkakunnallakaan aletaan mitään lääkärineuvolasta puhumaan...

Kamalaa kyytiä se aika menee, ei sille voi vaan mitään... :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: RV 20+0 :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

 
hakaneula
Kiitos paljon! Huomasinkin että unohtui tuossa eilen mainita sukupuolesta, ei oltu me jotka päätetty että ei haluttaisi tietää. Täällä oli tiedossa viikolta 13 :D Kromosomitutkimuksen yhteydessä katsottiin ja valittiin että halutaan tietää se jo silloin - jos ei vaikka myöhemmin olekaan selvää:) Poikahan se pikkuinen on :heart:

pikinen Ai minä oletin jotenkin että ultrat tekee yleensä hoitaja, täällä kun oli ihan alunperin varattu rakenneultra hoitajalle, mutta kun selvisi että tarvitaan tarkempaa seurantaa, niin peruivat sen ja vaihtoivat lääkärin aikaan. :ashamed: :)

Zalmiakki On se aika tylsää kun ei saatu mitään kuvia, eilen oli vaan niin huojentunut että kaikki on ok, että ei niitä kuvia osannut niin kaivata. Mutta tänään jo vähän kaipailis kuvaa.

tänttärä82 Ei ole täälläkään vieä tehty minkäänlaista sisätutkimusta, ajattelinkin siitä kysellä ensi kerralla neuvolassa.

Elettaria :D Puoliväli on paljon! itsekin sitä just ihmettelin, niinkin pitkällä jo ollaan.

Jospa tästä raskaudesta voisi nyt alkaa nauttimaankin kun sai hyviä uutisia ja töissä ilmoitettua..suhtautuivat ihanasti ja sitä voi sitten rauhassa joskus äippäloman jälkeen palailla tuttuun työpaikkaan.

Miumiu ja pieni 20+1
 
milkei...kauanko olet asunut Ruotsissa? :) Itse olen n.10vuotta.
ENKÄ ihmettele yhtään tuota uutispimento-tunnetta!!:D Eka vuosina olin ihan sekoamassa, ku tuntui, ettei täällä "välitetä mistään" ja koko terveydenhuolto tuntui jotenkin niin leväperäseltä touhulta... :ashamed: verrattuna Suomeen. Noh, nyt ku olen tainnut tähän tottua jo, suhtaudun suht kriittisesti suomalaiseen systeemiin. ;) Että juu! Puolensa molemmissa.
Karkeasti voisi sanoa, et suomalainen terveydenhuolto on jotenkin hysteeristä ja täällä se on enemmän...hmm...luonnonmukaista? Mut täällä herkästi tulee se tunne, ettei välitetä ja monesti onkin, et saa itse pitää huolen, jos aikoo hoitoa saada. Täällä esim. synnäriltäkin voivat pistää jopa tänne 100km:n päähänkin (uudelleen/monisynnyttäjänkin) kotiin takaisin, vaikka olisi 4cm paikat jo auki ja LA ohi (mikäli synnytys ei ole vielä oikein käynnissä )...vältetään viimiseen asti käynnistämistä, vaikka järki monesti puhuisi sen puolesta. Itse olenkin sit noissa tilanteissa iskenyt nyrkin pöytään, et per*ettäni en täältä siirrä, ennenkuin on lapsi sylissä tmv. :ashamed: On toiminut. :saint:
Tuntuu, et täällä on suht paljon niitä tapauksia, joissa lapsi syntyy jonnekin puolimatkaan, auton takapenkille ja muuta...enkä yhtään ihmettele.
Vaikka ONHAN se niin, et jos kaikki on mennyt normaalisti ja vauva on oikeinpäin tulossa, ei periaatteessa ole "niin väliä" mihin se syntyy, sillä hyvin tod.näk. synnytys menee silloin erittäin normaalisti, mutta kyllä mulla henk.koht. tuo vähän tökkii, vaikka suht luomusti tykkäänkin ajatella... :D Joo, rajansa ehkä kaikella?

No menipä tämä löpinäksi, heh...tässä päiväkahvia ryystän, ehkä edes huomaa naputtelevani! :snotty:



Niin ja tuosta LA:n siirtämisestä vielä...täällä ainakin siirretään LA ihan virallisestikin AINA rakenneultrassa, vaikka heittoa olisi vain päiväkin.
Mut ite katson enemmän tuota menkka-aikaa, kun se tuppaa pitämään minulla enemmän paikkaansa.
 
miumiu83 mä luulen että kaksois raskauksissa aina lääkäri tekee ultran kun ne myös samalla aina katsoo kohdunsuun/kanavan tilanteen.

Tupajumi laitoin sulle yksityisviestin noista mamma housuista jotka on mulle jo pieniä
 
Eilen tulikin vielä lisää ultrakuulumisia ja saatiinhan niitä tyttöjäkin tähän pinoon!

Voi kumpa aika kuluisi nopeammin, omaan ultraa on vielä 2 viikkoa. Neuvola tältä viikolta aikaistui päivällä, joten torstaina pääsen kuuntelemaan sydänääniä :heart: :) En tiedä, onko kaksosraskauden ansiota, mutta nyt on mukavan tiivistä seurantaa lähiviikkoina luvassa: 3 viikkoa sitten oli edellinen nla, nyt siis to seuraava, 2 viikon kuluttua ultra ja siitä taas 2 viikon kuluttua nla. Kun olin kuullut kauhutarinoita toista odottavilta täällä Turun seudulla, että puoliväliin mennessä on saattanut olla vain yksi neuvolakäynti. En siis valita omasta tilanteestani :D

Sisätutkimuksesta : Kävin yksityisellä varhaisultrassa ja siinä yhteydessä tehtiin jonkunlainen sisätutkimus. Np-ultrassa lääkäri sitten kyseli, että onkos sisätutkimusta jo tehty, kun sellaista ei ole merkitty papereihin. Sanoin siihen, että 'juu, joku lyhyt tutkimus on tehty', johon (ripeistä otteistaan tunnettu) lääkäri huvittuneena, että 'ei siihen kauaa mene, mutta tehdään nyt, kun merkintä puuttuu' -> ja sisään-ulos-2 sekuntia-tutkimus oli tehty. Jotta niinkin perusteellista hommaa... :D

milkei Meillä oli esikoinen kaikissa ultrissa 3 päivää edellä, mutta LA:aa ei muutettu, koska heitti alle viikolla. Itse menin siis alkuperäisen LA:n mukaan ja lopulta poika syntyikin 8 pv LA:n jälkeen. Epäilen, ettei alle viikon heittoa siis virallisesti muuteta.

Nyt poika nukahti, joten äkkiä suihkuun! Päivänjatkoja, ja onnittelut vielä kaikille puolivälin saavuttaineille! :flower:

Myntti ja kaverukset :heart: :heart: 18+4
 
Pikiselle vastattu :heart:

ä-polilla oltu ja kaikki kunnossa. Vauva vastas viikkoja painoa n. 200g. Sukupuolta ei katottu, eikä olla enää varmoja halutaanko vielä tietää. Istukan reunassa joku rakkula, lääkäri veikkas, et ois mustelma ja näin ollen harmiton. Oisko tullu tuosta vkl rehkimisestä... mutta tää viikko saikkuu ja ens viikolla toivottavasti töihin. Tää mamma ei haluu olla kotona puolta vuotta ilman lapsia :D

tupajumi ja salamatkustaja 18+1
 
Hei olisko kellään suositella hyvää nettikauppaa, josta sais suht kattavasti niin niitä vauvanvaatteita, kuin välttämättömiä tarvikkeita ja ehkä kestovaippojakin? Onkohan sellaista.
Kävin eilen Stockalla ja siellä oli vaihtoehdot aika pitkälti rajattu vaaleanpunainen ja vaaleansininen osastoon ja se ei oikein iskenyt.
Paria nettikauppaa olen katsellut, mutta oli aika suppea valikoima - yleensä pelkkää vaateosastoa.
Ei olla vielä hankittu (uskallettu) tulokkaalle yhtään mitään, joten jos sitä alkaisi pikkuhiljaa katselemaan..
 
sisätutkimuksista On paikkakuntakohtaista tehdäänkö vai ei ja milloin tehdään. Riippuu paljon tekeekö ultran kätilö vai lääkäri. Meilläpäin ultraa aina lääkäri (siis neuvolassa käy lääkäri 3x viikossa) ja lääkärikäynnin yhteydessä on sisätutkimus rv 11-12. Seuraava ultra on rv18-22 ja silloin sisätutkimus tehdään jos siihen on aihetta, tulehdusepäily, supistelu tms. Ensisynnyttäjillä on rv28 sisätutkimus jolloin ei ole ultraa. rv36 on taas sisätutkimus synnytystapa-arvion lisäksi.
Äippäpolilla kaula mitataan vaginaalisesti joka käynnillä

la:n siirtäminenTäällä la siirretään joka nt tai rakenneultrassa jos heittoa yli -/+
7 vrk:tta.

Niin ja siitä välinpitämättömyydestä, täytyy Suomessakin vaatia. Mulla on 60km synnytyssairaalaan per suunta ja voi olla että muuttuu vielä 100km per suunta, jos synnnytyssairaala muuttuu. Lähetteävät herkästi kotiin täälläkin, itse pitää vaatia (eli nyrkkiä pöytään :LOL: ) jos ei ole kohteluun tyytyväinen. Uudelleen synnyttäjän tulee lähteä sairaalaan kun supistusten väli on 5min, noh, voi tulla vähän kiire. Esikoisen kohdalla mies ajoi sairaalaan 50km tunnissa surkean ilman vuoksi. Räntää tuli liki 20cm yön aikana. Olin jo aivan varma ettei hän ehdi perille, itse olin siis osastolla synnytyksen alkaessa. Mies oli 20min ennen ponnistusvaihetta perillä ja tosiaankin lapsi syntyi yhdellä ponnistuksella. Nyt jännäänkin, että kun esikoinen syntyi reilussa 4 tunnissa niin kuinka nopeasti tämä toinen tulee. Jos lähtee liian aikaisin, käännyttävät kotiin. Ei sekään hyvä asia ole... Kaikkea mäkin mietin ja vasta rv17+4... :LOL:
 
rv 20+0 POKS POKS :D Näin se aika menee. Jokos teillä näkyy vauvan potkut mahan päältä? tai tuntuu? Odottelen sitä hetkeä, että saa tuntea nuo omalla kädellä, vaikka tunnen potkut kuitenkin selvästi muuten.

Sisätutkimuksesta vielä, mulla on tehty rv 13 ja seuraava tulee rv 26-28. Tuli lyhyttä tekstiä, mutta pitää alkaa lukeen teidän kirjoituksia =)

Mariann ja tiipero 20+0
 

Yhteistyössä