**** kesäkuun kullanmurut toukokuussa ****

Pähkämö mulla kanssa ihan samoja fiiliksiä että mitenköhän se arki sitten pyörii kahden lapsen kanssa! Meillä esikoinen on 1v4kk eli myös pieni ikäero tulee. Oma jaksaminen mietityttää myös, esikoinen heräili aluksi 2h välein ja jos tää on samaa sorttia niin aika väsyneitä tulee ekat pari kuukautta olemaan... Ja nyt vielä ei voi samalla lailla keskittyä vaan vauvaan kuin ekalla kerralla varsinkin kun isoveli on sellainen menijä ja tekee kaikkea kiellettyä koko ajan.

Kiitos Pupeltaja rohkaisevista kokemuksista :)!

Eilen neuvolalääkärissä ei sitten tehty sisätutkimusta kun se just kättärillä ultran kanssa tehtiin. Lääkäri kerto mielenkiintoisen jutun Naistenklinikalla tehdystä tutkimuksesta. Siinä oli uudelleensynnyttäjiä pyydetty arvioimaan ennen synnytystä vauvan paino, sitten kätilö oli tehnyt myös painoarvion ja lääkäri omansa (ilman ultraa). Kävi ilmi, että kaikista tarkimmin osasi äiti itse arvioida sitä vauvan kokoa. Kuulemma tuo ultrakaan ei ole ihan tarkka ja mulla onkin sellainen olo että kyllä tää isompi on kuin 2,5kg.

Emily ja Sissi 36+0 (vähiin käy!)
 
se on kyllä totta, et aikaa vauvalle ei oo samanlailla ja se harmittaa. Kun on jo yks lapsi, niin se päivä kulkee sen olemassa olevan lapsen mukaan aika pitkälti, vauva vaan sit kulkee siinä sivussa mukana. Ja sit pitää sitä kahdenkeskistä aikaa löytää jokaiselle lapselle erikseen. Mut kyllä ne kaikki asiat järjestyy, luotan ite siihen. tietysti vähä jännittää kans kun kolmas tulee ja noi kaks on aika riiviöitä välillä ja joskus vähän vaativia ja tolla Isommalla on alkamassa nyt sitten ilmeisesti tää 3 vuoden uhma. -.- mut uskon et uus vauva sulautuu meijän perheeseen kivasti <3

niin mutta, missä on hiipu??
 
Pähkämö
emily & pupeltaja Olen varautunut siihen, että ekat pari kuukautta menee sumussa - ainakin ne oli pojan kanssa sitä vaikeinta aikaa. Toisaalta, ehkäpä sitä toisen lapsen kanssa on jo rutinoituneempi, eikä vauvan tulo taloon tunnu niin työläältä. Osaa suhtautua oikein väsymykseen ja omituisiin päivärytmeihin yövalvomisineen =) Ja onpa tässä jo muutenkin oppinut olemaan itselleenkin armeliaampi; kaiken ei tarvitse esim. kodissa olla niin vimpan päälle tip-top ja jos ei jaksa ruokaa laittaa, haetaan kaupasta jotakin helppoa =)
 
Moikka!

Kirjottelin eilen pitkät tarinat, mutta tekstipä häviskin, kun yritin lähettää. En sitte jaksanu enää uudestaan kirjotella.

Mutta synnytyksestä on ollut puhetta. Täällä synnytys ei jännitä eikä pelota. Otetaan mitä vastaan tulee. Esikoisesta kaikki meni hyvin ja nopeasti. Virallinen synnytysaika oli 5h35min, mutta jos laskee vesien menosta, niin sitten tulis kestoa vajaat 7h. Toiveissa tietysti on, että kaikki menisi nytkin hyvin. Eniten mietityttää, että toivottavasti lapsi on terve. Kyllä se vauva ulos saadaan, tavalla tai toisella.

Imetyskään ei mietitytä sen enempää. Toivon, että menee hyvin, koska pullorumba ei innostais. Esikoisesta mulla takana pitkä ja hyvä imetyskokemus. Imetin esikoista vuoden verran, joista 4 ekaa kuukautta täysimetin. Eli ihan mukavasti meni. Maitoa mulla tihkuu jo nyt. Jos vaikka nojaa jotenkin, että tissi painuu, niin tulee paitaan märkä läiskä. Eli voisin olettaa, että vauva saa heti kyllä ihan hyvin ruokaa, jos vain imuotteet sun muut taas opitaan.

Kodin järjestelyistä: Olen pessyt vaatteita ja makuupussin ja toppapuvutkin. Kaikki on silitetty ja viikattu nätisti hoitopöydän laatikkoon, jossa ne pikkiriikkiset vaatteet odottavat uutta käyttäjää :heart: Esikoisen vanhat vaatteetkin olen pessyt, kun ovat lojuneet käyttämättöminä.
Vielä pitäisi pestä vaunukopan kankaat ja kehdon verhot. Kehto on myös vielä kasaamatta kellarissa. Niin ja sitterikin olisi kai hyvä pestä valmiiksi. Muuten olisi kyllä aika valmista, mitä nyt kellarin vois kyllä siivota. Meillä siis kellarissa sauna, pukuhuone ja oleskeluhuone, joka on tällä hetkellä romuvarastona, kun on yläkerta remontissa. Ottaen huomioon keskeneräiset remontit, niin kämppä on suht mallillaan.

Täällä myös mietityttää, miten kahden lapsen kanssa arki lähtee sujumaan. Mutta aikahan sen näyttää, turha stressata etukäteen. "Innolla" odotan unettomia öitä. Esikoinen valvotti enemmän tai vähemmän ekat 1,5 vuotta, joten toivon, että tää uus vauveli nukkuis edes pikkasen paremmin...

Neito84 + pikkunen 34+5
 
Otokka
Neuvola 35+4:
Paino: +175g (kokonaisuudessaan n. 7kg)
Hb: 150 (en ole joutunut rautaa syömään ollenkaan)
rr: n. 125/75
tarjonta: rt
syke: 150
sf: 30 (uusi lääkäri mittasi, viikko sitten oman neuvolaterkan mukaan sf 32, ota tästä nyt sitten selvää...)
pissa: valk. edelleen yhdellä plussalla, pitää käydä jättämässä labraan näyte, pöh (onneksi ei mitään oireita)

Kohdunsuu 3cm ja kiinteä, vauvan päätä ei saatu liikuteltua lantiossa :).

Se olikin viimeinen lääkärineuvola. Nyt sitten viikoittain terkka-käyntejä ja odotusta, että kaveri tulisi ulos!

Otokka ja ElmoPikkarainen
 
Otokka
Ai niin, sain hyvän vinkin synnyttäneiltä kavereilta. Täytyy ostaa varastoon mahdollisimman isoja jättikalsareita, joissa on mukava olla kotona synnytyksen jälkeen ja sitten Pirkan paksuimpia siteitä, eivät jää kiinni tikkeihin :D.

Otokka ja Pikkarainen 35+4
 
Pääsisikö tälläinen myöhäisessä junassa tulevalle tilaa?
Odotan toista lasta ja esikoinen täyttää tänä vuonna 6.v ja toisen laskettu-aika on 2.6.11 ja Turussa asutaan ja TYKSissä synnytetään Niin ja ikää on karttunut 31. Kiva jos pääsee vielä mukaan.

MISKUN ja Tuulitu
 
Pähkämö
Tervetuloa MINSKUN!
Meinasin sanoa, että tyksissä tavataan, mutta ei taida toteutua - olet sen verran edellä minua raskautesi kanssa =) Tämän päivän lehdessä oli taas kirjoittelua TYKS:n U-sairaalan kosteusvaurioista ja remonttijutuista, saapas nähdä mihin osastolle päästään kesällä vaaveja maailmaan punnertamaan : /
 
Poks Poks 35+0

Pitää hehkua täälläkin :D

Miehellä tuli muuten eilen sellanen ahaa-elämys... se oli nähny unta että kuoli ja siinä kuoleman hetkellä oli miettinyt, että ei näe lapsien kasvavan, eikä saa osallistua niiden elämään, oli myös unessa miettinyt että mitä sitten kerron lapsille hänestä ja muistetaanko häntä :( oli niin liikuttunut aiheesta, ja muistan hyvin itsekin miten pelkäsin jos mulle kävis jotain ku tyttö oli pieni... sitä mietti minne se lapsi joutuu ja kuka huolehtii, itkeekö lapsi äitin perään ja kuinka muutenkin pärjää :( kauheita ajatuksia, mutta varmasti on osa sitä vanhemmaksi kasvamista! sitä tajuaa kuinka pienestä kaikki on kiinni ja kuinka avuton se uusi lapsi on.

Sit myö itkutettiin yhdessä ja sanoin lopulta miehelle että sinusta on oikeesti tulossa isä... kaikki ajatukset alkaa liittyä lapsen ja perheen hyvinvoinnin ympärillä :)

olen keksinyt tavan viihtyä tietokoneen edessä, jumppapallon päällä istun, eipä tule peppu kipeäksi :D
 
suski90 Hyvää meille kuuluu, kiitos kysymästä! Perjantaina pääsi Eemeli kotiin, ja nyt on ehditty tässä hetki harjotella kotona olemista ja hyvin tuntuis sujuvan :) osa maidoista menee vielä nenämahaletkun kautta, osa taas pullosta ja osa tissistä :D oma maito onneks riittää, niin ei tarvii korvikkeita ostella. Ravintolisää menee, samoin keskostippoja joissa vitamiineja.

Ihanaa kun on koko lauma kasassa yhden katon alla vihdoin! Huomenna virallinen kotiutuspäivä jos verikokeissa kaikki kunnossa ja paino noussu tarpeeksi :)




Tossa mun todellinen rakkauspakkaus :)
 
harhis ihana! Ja niin pieni &#9829; Onnea teille!!!

Pitäs alkaa tekee listaa, mitä sairaalakassista vielä puuttuu -.-
Ja tän viikon ruokalistaakin..
Ja järjestellä valokuvia ja tehä kukkapenkkiä ja miljoonamiljoonamiljoona asiaa.!!!!
Mitään ei jaksais alottaa :>

mut nyt koitan olla tehokas.
 
Viimeksi muokattu:
Otokka
Harhis: aivan ihana pieni pakkaus teillä!

Pupeltaja: Just tein itselle listan, mitä ottaa mukaan sairaalakassiin. Nyt pitäis oikeasti alkaa täyttämään sitä kassia.

Mikähän olisi parasta evästä ja naposteltavaa synnytyksen ajaksi ja sitten vuodeosastolle?

Voisin vielä virallisesti poksauttaa itseni rv:lle 37 :). Hui, enää n. kolme ja puoli viikkoa laskettuun aikaan :O!

Otokka ja pikkarainen 36+2
 
otokka mä en synnytyksen aikana napostele kyllä mitään kun viimeks oli kakstuntia sairaalassaoloa ennen ku vauva synty eikä tippaakaan syömiset mielessä ku oksu lensi ku supisteli nii rankasti :D
Mutta osastolla sit tykkäsin pillimehuista, niit on helppo juua samalla ku imettää, siis kun mulla ainaki imettäessä iskeny aina järkyttävä jano! Joten niitä, sit otan lakuja ja dumleja varmaan kans :p Oon miettiny et pitäskö ottaa oma situkka mukaan minkä vois korkata sitten synnytyssalissa, kun sielä ne tarjos viimeks jotaki alkoholipitosta yhen lasin, mutta se oli jotai mistä en tykkää joten jäi juomatta.
ni jos ottais ite sellasen pienen tölkin o_O että vois sitte sillä skoolata. Miehelle suolakeksejä tai jotai muita sellasia mitkä säilyy siel laukussa nää viikot. fazerin sinistä varmaa vois yhen levyn pakata kans :)
nii ja kokakolaa :D

siis vitsi miten kuuma ilma!!!! :O tänne läkähtyy. haluun puuhamaahan :)
 
Harhis: Ihana kuulla että teillä sujuu siellä noin hyvin!!! Aivan ihana pieni prinssi teillä :heart::heart:

Huomenna ois nla/lääkäri ja siellä katsotaan sitten vähän tuota synnytys suunnitelmaa... Vähänkö mua jännittää jo nyt! Saa tietää tuon kohdun suun tilanteenkin kun on niitä supisteluja ollu ja varsinkin viime torstai oli sellainen päivä että supisteli paljon.

Täällä on vähentyny sakki ihan hirveesti, tosi vähän tulee tänne näköjään enään tekstejä...

Halinappi ja Peppi 36+2
 

Yhteistyössä