Anjelle onnea vauvasta, sen tästä bongasin äkkisältään. En nyt kommentoi muihin, kun tulen pikasesti laittamaan lyhennetyn kertomuksen meitin pojun synnytyksestä
1.6.2011 mulla oli tosi outo olo koko aamun. Paskatti niin maan penteleesti, mutta ei tullu kun pissa aina vaan. yhentoista aikaa olin kaverilla kahvilla ja päivittelin oloani kun on niin kurja ja että paskattaa, mutta ei tuu ei lasta eikä paskaa ;D 12.00 hain nuorimmaisen eskarista ja jouduin pyytää, että saan lainata tarhan vessaa. Tällä reissulla olin varma, että pönttöön lorahti lapsivettä, mutta en ollut varma. Lähdettiin kotiin päin ja puolessa välissä matkaa (5min tarjalta himaan) iski niin hirveä olo. Oksetti, paskatti ja lo oli muutenkin ihan kumma. Sanoin kupukselle, että nyt vauhtia äitillä on ihan kamala olo, mennään äkkiä kotiin. Kotona juoksin vessaan ja otin puhelimen mukaan (olo oli kerrassaan niin omituinen, että oli pakko jos joutuu apua soittamaan) kerkesin istua pöntölle kun alkoi lorisemaan. Säikähdin ihan hirveesti, vaikka tajusin että lapsivedet lorisee, matkalla pikkareihinkin oli tullut kämmenen kokonen märkä läntti. Sitten tyhjeni suoli. Lähin siitä sitten ex-ukon kyydillä sairaalaan, kun oli tiedossa, että kun alkaa supistelee, niin se olis aika nopeaa sitten se toiminta, kun synnytys käynistyy. Keskiviikkona ei kyllä tapahtunut mitään.
2.6 alko aamu käynnistys tableteilla ja toiset saatiin sitten siinä yhden aikoihin. Kolmen maissa olin jo ihan varma, että ei tuu mitään. Puol viiden aiakan kävin sanomassa, että suppareita kyllä tulee, ovat kipeitä, mutat eivät kestä juurikaan kauaa, eli tuskin mitään tekevät. Sovittiin, että katotaan tilanen ruokailun jälkeen viideltä, kun sillon tarkistettais muutenkin, että otetaanko kolmannet käynistys tabletit. Ukolle sanoin, että ei kyllä ole mitään voineet tehdä, niin lyhyt kestoset supparit. Noh sisätutkimuksessa selvisikin, että olen 4-5cm auki ja saatiin mennä synnytyssaliin, jos haluttiin. En halunut, vaan lähdettiin pihalle palloilemaan ukon kanssa. Kuuden aikaan mentiin synnytyssaliin ja laitettiin musaa soimaan, ilokaasu säädettiin pienimmälle. Vähän ennen seiskaa käytiin vielä kävelemässä pihalla, mutta totesin sitten ukolle, että parempi, jos pysyn sittenkin sen ilokaasun luona. Kun päästiin salliin niin supistukset alko olemaan aika tukalia. Pääsin käyrään, jossa yritin seurata suppareita, että saisin ilokaasun ajotettua, mutta käyrä eli ihan omaa elämäänsä ja mun kroppani ja kipuni ihan omaa. Aika pian ne supistukset kävi niin kipeetä tonne alakertaan, että sanoin, jotta ihan kaikki kivunlievitys tänne kiitos. Ilokaasu ei paljoa enää jeesanut ja sitä oltiin jo säädetty isolle.
Lääkäri tuli antamassa kohdunkaulan puudutteen ja se sattui aika nätisti. Meinasin, kun oli puuduttanut toisen puolen, että se riitti, kiitti. Toisesta puolesta ei niin väliä ;D Lääkäri ei suostunut.
Puudute alkoikin jeesaamaan melkeinpä heti ja supistuksia kesti taas ilokaasun voimalla, kun ei tuntunut, että joku yritti viiltää tietänsä ulos mun alakerrasta. Oma isäni taisi sittaa tässävaiheessa ja kännissä. Totesin vaan isukilleni "Faija mulla on taatusti paremmat kännit kuin sulla, jos haluat samanlaiset, niin tänne mukaan vaan!" Aika nopeesti puhelun jälkeen mun supistukset meni ihan hulluiksi. Niissä ei ollu mitään alkua ja loppua. Mä roikuin ilokaasussa ja pudistelin päätäni ihan järkyttyneenä että voiko sellaista ees olla. taisin istuksia siinä vaiheessa relaxbirth laitteessa ja anturi oli jerkun päässä kiinni ottamassa sykkeitä. Mies läksi tupakille hiukkasen ennen kasia ja mä oisin voinut tapaa sen, koska mä en mitään muuta halunu siinä vaiheessa, kun heittää ne piuhat helvettiin ja mennä sauhuille kanssa ja pitää pienen röökitauon synnytyksestä. Tässävaiheessa kätilö tuli ja totesins ille, että en ole edes yhtä hatsia kertaakaan kokeillut pilveä, mutta voisin luulla, että sen vetämisestä tulee sama olo, kun ilokaasusta kertaa 10.
Mulla oli puolessatoistatunnissa ihan pienen pieniä välejä supistuksissa. Ja ksoka niitä välejä ei pystynyt ennakoimaan, niin se tarkotti sitä, että roikuin ilokaasussa, kunnes tunsin, että ei supista ja satu. Sitten hengitin tavallista huoneilmaa onnessani (se on aika tunkkasen olosta se ilokaasun imppaaminen) ja mun päässä helisi ja näin mielessänis ellaisia hopeaneliöitä ainakin sata, jotka helis. Se oli tosi outoa se helinä. Sitten kun supistus alko (eli tauko oli about viiden henkäisyn verran huoneilmaa) niin se alko ihan täysillä. Se oli kuin ois sormia napsauttanut *naps* supistus ja *naps* ei supista. Ne ei noussu eikä laskenut vaan heti satalasissa supisti ja sitten ei supistanut yhtään.
Kahdeksalta tunsin kun pojun pää valahti alemmas ja sydänanturi alkoi liikkumaan edestakaisin sitä synnytyshärveliä vasten. Yritin ilokaasua impaten viestiä ukolle, että soittaa kätilön paikalle, koska ponnistusvaihe on just kohta käsillä. Mutta eihän tuo tajunnu. Sain sitten jotenkin silel huikattua että soittaa, jotta mä tunnen jerkun pään alhaalla, että on ihan hollilla siinä.
Kätilö tuli, ei hajuakaan mitä paikat sano, mutta tilas lääkärin antamaan puudutetta. Mä olin ihan pihalla, että miksi, mä en haluu enää yhtään piikkiä mun pipariini, että mulla on ihan fine olo. Mutta kätilö piti päänsä ja sano, että se otetaan nyt, niin saat ponnistusvaiheeseen kivunlievitystä. Ja tossavaiheessa luultavasti, kun lääkäri tuli, niin mä olisin voinut jo alkaa ponnistelemaan, sillä niiden puudutteiden otto vasta hullua olikin! Mä piereskelin lääkärin käteen (koska ponnistutti) ja ilmeisesti ukkoa nauratti, koska lääkäri totes, että ihan normaalia. Mä olisin nauranut kanssa, jos ei olis tehnyt niin kipeetä tai pitänyt pidättää sitä paskaa (siltä se tuntu) totesin lääkärille,e ttä ne pierut oli nyt pienin sen ongelmista jollei pitäis kiirettä, sillä kohta lentäs muutakin kuin ilmaa.
Puudute veikins itten ponnistustarpeen hetkeksi pois ja menin relaxbirth laitteeseen ponnistusvaiheen ajaksi. Poju oli vielä ylhäällä, joten se piti ponnistaa ekana ihan hollille. No itse en enää tuntenut yhtään supistusta ja kätilö käski ponnistaa ku supistaa, vaan kun ei mua mun mielestä supistanut. Joten mä ponnistin, kun kroppa alko ponnistamaan ja taisin kätilölle tiuskastakkin, että en tunne supistuksia ja että mä ponnistan sitten kun kroppakin. Ja se tepsi. Vaikka pelotti helvetisti, niin oli ollu niin kamala puoltoista tuntia, jotta ajattelin, että mähän perkele tän lapsen ponnistan vaikka repeisin sitten riekaleiksi. Oli aika jänskän tuntusta kun ponnistin pojun ensin synnytyskanavaa alaspäin ja sitten siitä ulos. Hetken piti olla ponnistelematta, kun pää oli tullut ulos, sillä kätilö joutui vetämään käden pois poskelta ja sitten poju jäikin hiukan jumiin, joten kätilön ohjeiden mukaan mä ponnistin ja huusin kuin syötävä ja kätilö veti pojua ulos samaan aikaan. Ja niin sieltä tuli sitten yhdeksän pisteen poika ulos.
Enpä ole koskaan tarvinnut ilokaasua synnytyksen jälkeen, mutta nytpä tarttin. Kun istukka oli synnytetty, kätilö halus tutkia tuliko repeämiä. Mulla oli alapää niin kipeä (ilmeisesti puudutus ei enää toiminut) että huusin kivusta ja ukko pakotti ottamaan ilokaasua. Jälkisupistukset oli kanssa niin hirveitä, että jouduin pyytämään miestä, jotta ottaa pojua, etten murskaa sitä syliini, kun sattu niin että vapisin ihan horkassa. Mies tarjos ilokaasu maskia ja käski vetää sitä. Ja se jeesasikin niihin muutamaan jälkisupistukseen, jotka tuntui tosi ilkeiltä.
Synnytys oli hurja, mutta ainoastaan se puolitoista vikaa tuntia, kun mentiin rytinällä 6 sentistä 10:een ja ponnistettiin pikkupätkää ulos
Ilmeisesti noi käynnistyspillerit teki sen, että supistukset olivat tauottomia. Jos joskus joudun vielä käynistettyyn synnytykseen, otan ilman muuta selkäydinpuudutteen, enkä edes yritä lähteä ilokaasulla taplaamaan. Vaikka sillä ja kohdunkaulan puudutteilla pärjäsin, niin aika "tutkalla" mentiin. Ilokaasusta ei kyllä kännejä saa, vaikka sanoinkin ukolle, että tulee sitten vedettyä ekat jurrit synnytyksessä. Siitä tulee sellainen turta ja puutunut fiilis, mutta pää kyllä toimii ja ajatus juoksee. Puhe vaan puuroutuu, niin ettei siitä meinaa muut saada selvää.
Mä hautaan tuon numero vitosen haaveilun joksikin aikaa ja mietin sitten uudestaan, kun olen unohtanut ton pojan maailmaan tulon
Sairaalassa poika nukkui vierellä, en omassa pedissä pitänyt ja niin täälläkin kotona. Mikä on kyllä hiukan hankalaa, sillä ukko pelkää kuollakseen että kierii poitsun päälle, joten nukkuu sohvalla, kun minä en suostu laittaa pojua omaan koppaansa unille, ettei vaan unohda yöllä hengittää.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ollaan saatu erittäin helppo vauva ja ihana
Heräilen öisin suukottamaan toista ja kertomaan miten rakas on. Ja tietenkin tarkistamaan, että hengittää...ihan kamalaa miten pelottaa, että unohtaakin hengitellä.
Nyt lähden vaihtamaan herran vaippaa ja painutaan koirulin kanssa ulos.
Paljon supistuksia kaikille niitä haluaville!
Joosukka + Jeremias 5pv(?)